Valoa pimeyteen

Synkkää on ja synkemmäksi vain menee... Sitä on juuri vaipumassa syysmasikseen tai vähintään valmistautumassa havunneulasaterian kanssa talviunille, kunnes se aina tulee; Valoviikot!

Viime perjantaina olisivat olleet 50. valoviikkojen avajaiset Tampereen keskustassa, mutta täytyy myöntää, että jätimme väliin. Ihan rehellisesti väsymykseen vedoten. Olisi ehkä kannattanut kuitenkin liikahtaa paikan päälle, sillä avajaiset olisivat varmaan olleet tuli- ja pyroshowhun sisältyneen ilotuksen kera ihan näkemisen arvoinen kokemus. Onneksi valotaiteilija Kari Kolan valotaideinstallaatio Koski on/oli kuitenkin nähtävänä iltaisin koko viikonlopun ajan, joten pääsimme miehen kanssa ohikulkiessamme lauantaina sitä ihailemaan ja minä tietysti myös kuvaamaan.

Olimme lauantai-iltana miehen kanssa perinteisesti "pilaamassa" vuosipäivän iltaamme Ismo Leikola showssa Komediateatterilla, jonka jälkeen oli tarkoitus kävellä kaupungilla ihastelemassa alkaneiden valoviikkojen antia. Olin toki infonnut miestä kaupungilla kävelystä, mutta jälleen kirpeä ulkoilma yllätti sisäilmamiehen. Hämeenkadun valopalloja pääsin siis ihastelemaan vain auton ikkunasta, koska en ollut muistanut ottaa miehelle mukaan pipoa, kaulaliinasta nyt puhumattakaan. Lokakuussa käy kylmä viima.

Valotaideinstallaatio oli livenä henkeäsalpaavan kaunis näky. Koskipuisto oli täynnä ihmisiä kameroiden ja kamerajalustojen kanssa. Pieni bloggaaja tunsi itsensä täydelliseksi amatööriksi pikku, pikku kameransa kanssa. Kun kuljimme koskenrannasta ylös keskustoria kohti, melkein tuntui siltä kuin olisimme kulkeneet sadussa. Onneksi Valoviikot kestävät kokonaisuudessaan maaliskuulle asti ja valot palavat alkuillasta myöhäiseen iltaan asti arkisin ja viikonloppuisin ihan pikkutunneille asti. Eiköhän sitä ehdi siis valoista nauttia monta kertaa tänäkin talvena.

Olitko paikalla Valoviikkojen avajaisessa? Onko suunnitelmissa poiketa Tampereella pimeän aikaan?

Mukavaa alkavaa viikkoa! Ja muistakaahan Ekokiva arvonta! Vielä mahtuu mukaan.

Miksi lähteä merta edemmäs kalaan?

Yksi kesän parhaista anneista blogeissa (alevinkkien lisäksi) on tietysti se, että ihmiset liikkuvat paljon ja on mahdollisuus saada vinkkejä omiin tuleviin kesäreissuihin. Erityisesti olen kiinnostunut kotimaan kohteista, mutta myös ulkomaankohteet kiinnostavat jo ihan senkin takia, etten itse lentokonetotaalikieltäytyjänä ole niihin vielä ihan tällä syömisellä matkaamassa. Maailmaan, sen mahtaviin nähtävyyksiin ja pieniin yksityiskohtiin voi siis tutustua myös muiden blogien kautta...

Maanantaina oli kesän toistaiseksi lämpimin päivä. Se oli odotettua, koska maailman sateisimmat ja koleimmat lomasäät aina ja ikuisesti itselleen keräävä isimies lopetti lomansa ja siirtyi maisemakonttorin kepeään tunnelmaan (aina kuuluu kikatusta taustalta, kun soitan hänelle töihin). Meillä oli tytön ja mummon kanssa suunnitelmissa lähteä retkeilemään Viikinsaareen. Eväät ja kamera olivat jo pakattuna kassiin, kun päätin onneksi vielä tarkistaa laiva-aikataulut. Maanataisin liikennöintiä vasta 6.7. alkaen! Eli suunnitelmat menivät uusiksi.

Tyttö on muutaman kerran ehtinyt jo kysellä Sorsapuistosta. Päätimmekin tehdä retken siis Sorsuun, joka olikin jo ennen puolta päivää kerännyt nurmialueilleen paljon auringonpalvojia. Sorsapuisto sijaitsee aivan Tampereen sydämessä Tampere-talon kupeessa. Sorsapuisto on aikoinaan rakennettu kirkasvetisestä lähteestä alkunsa saaneen sorsalammen ympärille 1930-luvun pulavuosina työllisyystöinä (www.tampere.fi). Sorsapuistossa riittää tekemistä auringonpalvojien lisäksi myös perheille, sillä siellä on nähtävänä kanalintuja häkeissä, leikkipuistoalue, pelialueita, patsaita jne.

Tyttö tutkii kanalintujen kotkotuksia. En tajunnutkaan, kuinkahauskoja veijareitä nämä voivat olla.

Me vietimme Sorsussa aikaa kiertämällä lammen ympäri ja tyttö viihtyi myös hetken leikkipuistossa. Kanalintujen elämää oli kivaa seurata, sillä yhdessä häkissä riitti vilinää ja vilskettä. Yksi pikkukana oli löytänyt ilmeisesti suuren herkkupalan, joka suussaan se juoksi ympäri häkkiä muut perässään. Välillä se ehti nokkia herkkupalaa pari kertaa ennen kuin taas piti viilettää muita karkuun. En ajatellutkaan, että kanat voisivat olla niin hauskoja eläimiä.

"Mun on niin kuuma!" Bolero lensi päältä alle aikayksikön. Onneksi olin ennakoinut ja rasvaillut neidin hyvissä ajoin ennen lähtöä korkealla suojakertoimella.

Sorsalammessa uiskenteli uteliaita sorsia ja meillä olisi ollut sunnuntaisia voffeleitakin niille tarjottavaksi. Valitettavasti lintujen ruokkiminen vain oli kyltillä kielletty. Kylläpä harmitti katsella kerjääviä sorsia, joille ei saanut antaa mitään. Ehkäpä ne kuitenkin säästyivät nyt mahanpuruilta ja pysyvät terveinä, kun syövät terveellisesti.

Hitsin kirkasta vettä! (Kirkastettu viime vuosina kuulemma alumiinikloridilla).

Sorsapuistokierroksen jälkeen oli tarkoitus mennä nauttimaan torivilinästä ja jäätelöstä läheiselle Tammelantorille. Valokuvaus on kuitenkin vaarallinen harrastus. Sen lisäksi, että kamera kaulassa näyttää aina turistilta, vaikka kuinka viettäisi aikaa kotikaupungissaan, voi kameran kanssa tsoomailu tuoda kuvaajalle myös uusia ideoita. Tampereen uudehko maamerkki Tornihotelli nimittäin pilkotti puiden lomasta niin houkuttavasti, että sen Moro Sky baariin oli päästävä välittömästi. Tarkoitus on ollut käydä katsomassa kotkaupungin maisemia 25 kerroksen näköala baarista jäätelöä nauttien jo monesti aiemminkin, mutta meneminen on jäänyt aina suunnitteluasteelle. Pienenä miinuksena yläilmoissa myytiin vain liian hienoa jogurttijäätelöä, jota tyttö ei kelpuuttanut. Muuten tarjoiluvalikoima näytti kovin nestemäiseltä. No, maisemien takiahan me sinne menimmekin.

Valokuva on parhaimmillaan loistava ideariihi ja jopa pakkomielteen herättäjä. Noh, tulipa nähtyä Sokos Hotelli Tornista upeat maisemat. Haastavinta oli tosin löytää ovi, josta hotelliin kuljetaan :D

Tornissa myös tyttö alkoi esittää vaatimuksia. Piti päästä ehdottomasti käymään "romukauppa" Tigerissä. Siellä käytiin ja se oli kuulemma tytölle koko retken kohokohta. Huoh!

Näköalaa Moro Sky barista. "Tampere, Tampere tahdon laulaa sulle, kun kotikaupunki kallis olet mulle. Järvet ja harjut ja laulu Tammerkosken. Hehkumaan saa sydämen ja posken." Meniköhän se noin? 

Romukaupasta suuntasimme tiemme vielä lopulta sinne Tammelantorillekin. Sieltä en ottanut kuvia, koska kädet olivat täynnä jäätelöä. Lisäksi torimyyjät alkavat pistää pillejä pussiin jo puoli kahdelta iltapäivällä, joten meille tuli himppusen kiire ostaa perunat ja lähteä kotiin uusien perunoiden keittotouhuihin. 

Otsikkoon palatakseni tämän postauksen pointti oli ilmeisesti se, että miksi lähteä merta edemmäs kalaan, kun omasta kotikaupungistakin voi löytää kohteita, joissa ei ole vielä käynyt. Hyvin se loma sujuu näinkin.

Takki kuin kukka

Meillä ei asu enää ketään alle 8-vuotiasta. Tytön virallisen synttäripäivän kunniaksi vietimme kivan perhepäivän sunnuntaina (juhlat olivat jo pari viikkoa sitten). Kävimme syömässä Rossossa, seikkailimme tovin peräkonttikirppiksellä, kävelimme kosken rannassa ja lopulta tulimme kotiin syömään omatekemää appelsiini-suklaa-hyydykekakkua. Onneksi henkilövaa-asta on patterit lopussa, sillä sen verran on tullut kakkuja nautiskeltua tässä kuussa...

Tytöllä oli kaupunkiseikkailulla päällään Molo Kidsin Hestie Floral takki. Ihastuin kyseiseen takkiin heti sen tultua myyntiin, mutten pystynyt perustelemaan tarvetta sitten millään ilveellä. Pakkomielle on kuitenkin pakkomielle ja heti, kun kukkatakkia alkoi näkyä myynnissä reilummilla aleprosenteilla, tarrasin kiinni tarjoukseen. Tytön takki on kokoa 140 cm, joka kuulostaa isolta ja takissa onkin reiluutta myös syksyistä käyttöä ajatellen. Kyseisestä takista puuttuu Molomaiseen tyyliin koko 134 cm kokonaan ja 128 cm:n takin pelkäsin olevan sen verran sopiva, ja kevään sen verran pitkällä, ettei naftille takille olisi juurikaan ehtinyt tulla käyttöpäiviä.

Lippis ja takki: Molo Kids, huivi: Pomp de lux, farkut: Nova Star Leo Slim, kengät: Crocs.

Hestie Floral on takki kuin kukka. Samaa kuosia meille on kotiutunut myös pipo, lippis, mekko ja toppi. En saa siis kyllästyä tähän vielä hetkeen... Voitte uskoa, että tämä on ihan kivaa vaihtelua sille iänikäiselle kokopinkille, mitä meillä on totuttu näkemään. Valkoinen on värinä arka, mutta nyt ei pelota. Tätä käytetään vain kuivilla keleillä ja siistimpänä takkina.

Synttärisankaritar bongaili ja tutki Tammerkosken kaiteisiin kiinnitettyjä rakkauslukkoja, halusi ampua iskää voikukalla (jouduin auttamaan) ja yhdessä ihmeteltiin peräkonttikirppiksen ihmisvilinää. Kaunis iltapäivä olis saanut muutaman muunkin ihmisen liikkeelle.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Yllätysten uimakoulu

Tytön uimakoulu on ollut tapetilla viimeiset reilut viisi viikkoa. Kymmenestä uimakoulukerrasta vain yksi jäi väliin koulun halloween discon takia. Toinen kerta oli jäädä väliin, kun neiti meni putoamaan iltapäiväkerhossa alas niskoilleen reilusti itseään korkeamman kiven päältä. Tyttö selvisi kuitenkin säikähdyksellä ja parin päivän niskajumilla, ja sellaisen takiahan ei mitään uimakouluja väliin jätetä. Lepääminen ei sijoitu kuulemma pikkukoululaisen prioriteettilistalla kovin korkealle.

Tyttö aloitti uimakoulu-uransa siis tänä syksynä varhaistaitoryhmässä, joka oli tarkoitettu 6-vuotta täyttäneille aroille lapsille, jotka eivät vielä sukella. Neitihän ei ennen uimakoulua päätään veden alle pistänyt suin surminkaan. Roiskeet naamalle olivat jo lähestulkoon itkun paikka. Suihkussa käyminenkin on tähän asti ollut harmittavaa puuhaa, koska vettä menee silmiin, korviin, suuhun ja varsinkin nenään... ja mitä enemmän asiasta rääkyy, sitä enemmän vettä menee kyseisiin paikkoihin. Elämä on välillä kovaa.

Jo muutaman uimakoulukerran jälkeen tapahtui jotain kummallista. Leikin varjolla tapahtunut opetus johti siihen, että tyttö rohkaistui kastautumaan. Ihan kokonaan. Pää kävi siis veden alla, vaikka toki sormet olivat tiukasti nenässä kiinni. Parilla seuraavalla kerralla tyttö varovasti kokeili jo veden kantamista ja yritti arasti uida muutaman vedon ilman uima-apuja. Mitään tällaista en odottanut tältä uimakoululta. Lähinnä ajattelin innostuksen polskutteluun säilyvän ja luoton vettä kohtaan löytyvän edes jollain tasolla. Viimeiset uimakoulukerrat ovatkin innostaneet tytön sukeltelemaan ja altaasta ei noustaisi ylös sitten millään. Onhan se toki ihan mahtavaa, että taidot kehittyvät ja rohkeus kasvaa. Uimaharrastusta ei jätetäkään tähän, vaikka uimakoulu tältä erää onkin ohi ja varhaistaitomerkki suoritettu puhtain paperein.

Täytyy vielä loppuun mainita, että kaupungin järjestämä uimakoulu oli edulliseen hintaansa nähden (20e + uimahallin normaali sisäänpääsymaksu per kerta) todella hyvin järjestetty. Uimaopettajana oli tosin lähes joka kerta eri ihminen, mutta kaikki olivat mukavia ja ilmeisen tottuneita touhuamaan lasten kanssa. Jos vielä ensi syksynä on tarvetta uimakoululle, niin haemme melko varmasti mukaan seuraavalle tasolle. Niin hyvä maku tästä toiminnasta jäi.

Mukavaa ja hyvänmakuista viikkoa kaikille muillekin! 

Kaupungin valot

Eräänä syksyisenä alkuiltana suuntasimme ihailemaan Tampereen valoja. Tammerkoskea ei tosin oltu ainakaan alkuillasta vielä valaistu, mutta kivaltahan keskusta silti näyttää talvikaudenkin juhlapuvussa.

Tammerkosken rannassa.

Kirpeä pikkupakkanen ja järjen vievä viima ovat oikein oivat olosuhteet pieneen keskustaulkoiluun. Isukki tosin unohti pipon kotiin ja valitti koko reissun ajan jäätyvää päänuppiaan. Onneksi me tytöt sentään osataan pukeutua kauden mukaisesti toppaan ja vetää pipo syvälle päähän.

Onko teilläpäin näkynyt valoilmiöitä? Täällä ainakin viime päivinä on nautittu vain sähkövalosta... Mukavaa loppuviikkoa!

Lomamunkkihimotus iski! (murrevaroitus)

Tiärätteks te, mistä saa Tampereen ehrottomasti parhaat munkkikahveet? Mää tiärän. Pyyniki näkötornista tiätysti. Om muute tunnelmalline paikka ja maisemakki vertaansa vailla. Kattokaa ny vaikka itte! Toki siä ny täytyy välillä vähä ryysiä, että saa kahveensa läikkymättä pihalle, mutta sen nii väliä oo.

Pitihän se perhe pihalle saada loman kunniaksi ja kuka sinne näkötornille nyt viitsii pelkkien maisemien takia lähteä? En onnistunut saamaan kahviani terassille asti läikkymättä, mutta ei kai sen niin väliä ole. Vastaleivottu munkki kruunasi päivän.

*Lopetetaanpa nyt sitten se murteella kikkailu, ei siitä kuitenkaan mitään tule*

Tyttö bongasi tornista Tampereen kuuluisimman maamerkin eli Näsinneulan. Äippä bongasi työpaikkansa isot valkoiset rakennukset, joihin ei olisi kyllä näin lomalla saanut vilkaistakaan. Isukki halusi ajaa kotiinpäin mentäessä oman työpaikkansa ohi ihan tarkoituksella (hullu!).

Näsinneulan nyt tuntevat kaikki. Näsijärvikin on vielä jäässä.

Tyttö ylettyi juuri ja juuri kurkkimaan näkymiä. Tuuli kävi niin kovaa, että tukka meinasi irrota päästä.

Tyttö ihasteli maisemia vielä huipulta tullessakin. Päässä Silverjunglen pitsibaskeri ja -huivi. Takki: Reima.

Pyynikin näkötorni valmistui harjun korkeimmalle kohdalle kaupungin 150-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1929. (60-luvulta peräisin oleva hissi on aika jännittävä kokemus hissikammoiselle...)

Kevätloman ensimmäinen päivä alkaa olla mukavasti pulkassa (vaikkei lunta onneksi enää olekaan). Mitähän sitä huomiseksi keksisi tytön 6-vuotisneuvolan ohelle?