Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esikoulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esikoulu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Lukudiplomi ja valtakunnallinen lukuviikko

Hupsista keikkaa! Blogiin taisi jäädä vähän pääsiäinen päälle, kun arki pukkasi päälle toden teolla suklaamunilla herkuttelun jälkeen. Osa-aikatyöt ovat tällä erää taakse jäänyttä elämää ja pomo koetteli heti turnauskestävyyttäni järjestämällä kahden viikon työputken vain yhdellä vapaapäivällä sekä bonuksena siihen päälle vielä uuteen työpisteeseen perehtymisen. Samaan syssyyn sain myös kevätkröhän ja öisin on ollut kiva yrittää parhaansa mukaan yskiä keuhkot pellolle niin, että verisuonet vain ryskyvät päänupissa. Tarvitseeko blogihiljaisuutta perustella enää sen enempää, ettei mene ihan selittelyksi?

Jälleen uusiksi menneiden arkikuvioiden keskellä päähäni poksahti todellisuus siitä, että tytön eka luokka alkaa olla loppusuoralla. Innostus koulunkäyntiin on säilynyt ja läksyt on tehty aina innokkaasti heti koulun jälkeen. Ihan hävettää myöntää, miten vähän olen ollut apuna läksyissä ja luottanut siihen, että kaikki on tehty. Aluksi tarkastelimme kotitehtäviä, mutta eipä niissä juuri korjattavaa ole ollut. Muutaman kerran olen joutunut "paasaamaan" siististä käsialasta (ja muutos parempaan on ollut ihan mahtava) ja muistuttamaan, että kynää voi teroittaa välillä, että jäljestä saa selvän. Lukuläksyjen osalta tyttö on opetellut eläytyvää ääneen lukemista, koska lukeminen itsessään on jo sujuvaa. Kirjojen kimppuun neitiä on silti saanut patistella, koska kaverit, ulkoilu ja pelaaminen ovat ainakin vielä kirjoja tärkeämpiä.

Puolet tytön lukudiplomikirjoista. Tähän vielä yksi Ella -sarjan kirja, yksi Peppi -sarjakuvakirja ja joku muu kiva kirja, niin luku-urakka on paketissa. Tuula Kallioniemen Karoliina -kirja oli tästä kolmikosta työläin kirja, jota tyttö luki pätkittäin useampana päivänä. Muihin tarvitsi paneutua vain yhden hetken verran ja kirja oli luettu.
Omasta ekaluokastani muistan lukemisen kuntokortin, johon sai merkinnän, kun oli lukenut ääneen 15 minuuttia. Inhosin ääneen lukemista ja koko kuntokorttia. Tuntui, että kaikki muut saivat korttiin merkintöjä paljon nopeampaan tahtiin, ja vaikka lukukunto ehkä ääneen paasatessa kasvoikin, niin innostus kirjoja kohtaan ei kyllä kasvanut yhtään. Onneksi nykykoulu on hyvin erilainen paikka kuin silloin ennen. Nykyään kouluilla on käytössään kannustava ja kirjoihin innostava lukudiplomi; Pirkanmaalla omansa ja googlettelemalla selvisi, että monella muulla maakunnalla on myös vastaava diplomisysteemi käytössään.

Käsittääkseni lukudiplomin suorittaminen on vapaaehtoista. Tytön luokalla ilmeisesti kaikki eivät luku-urakkaan lähteneet, vaikka opettaja odottikin projektin käynnistämistä maaliskuulle asti mahdollisesti juuri siksi, että mahdollisimman monella oppilaalla olisi sellaiset lukutaidot, että kirjojen lukeminen sujuisi jo mukavasti. Alakoulun jokaisella luokalla diplomin suorittamiseen vaaditaan 6 kirjaa, jotka voi vapaasti valita kyseisen luokka-asteen kirjavalikoimasta. Jokaisesta kirjasta tehdään lisäksi yksi vapaavalintainen lukudiplomitehtävä, jolla osoitetaan, että kirja on luettu ja ymmärretty.

1. luokan kirjoista käytännössä kaikki ovat helppolukuisia. Diplomikirjoissa on mukana kuva- ja sarjakuvakirjoja, runokirjoja sekä romaaneja ja kertomuksia. Tytöllä lukudiplomin suorittaminen on jo hyvällä mallilla, vaikka lukemaan onkin saanut välillä houkutella. Diplomin suorittaminen on silti asia, jonka eteen neiti haluaa näköjään nähdä vaivaa.

Ministä kertova kirja vaikutti mukavalta ja hauskalta. Helppolukuisen kirjan neiti luki  noin puolessa tunnissa. Ei siis mikään ylivoimainen urakka.
Tulevalla viikolla vietetään valtakunnallista lukuviikkoa, jonka teemana on "Minä lukijana". Lukuviikolla voi esimerkiksi lähikirjastosta bongata kivoja tilaisuuksia. Tytön koulussa lukuviikkoa varten koodesluokkalaisista muodostuva kirjastotiimi on suunnitellut ohjelman, jolla kannustetaan koko koulu lukemaan. Joka päivä jokainen lukee omaa vapaavalintaista kirjaa. Lisäksi jokainen, joka on lukenut viikon aikana kirjan, voi osallistua yllätyspalkinnon arvontaan. Kirjastotiimiläiset kiertävät viikon aikana luokissa vinkkaamassa kivoista kirjoista. Koulussa järjestetään myös kirjallisuuslaulajaiset ja muuta lukuviikkoteemaista ohjelmaa.

Tähtilukija -sarjan keltaiset kirjat ovat todella helppolukuisia, isoilla kuvilla ja tekstillä varustettuja ohuita läpysköjä, joilla on helppo aloitella kirjojen lukemista. Tähtilukija -sarjaan kuuluu asteittain vaikeutuvia kirjoja. Sarja on suunnattu 6-9-vuotiaille lukijoille.
Koulusta muistetutettiin myös, kuinka tärkeää lapselle on lukevan aikuisen malli ja lukukokemuksesta keskusteleminen. Näiden pienten juttujen avulla lasta voi helpoiten kannustaa kivan lukuharastuksen pariin. Täytyy kyllä myöntää, että kesällä itseäni purrut lukukärpänen on taas kanttuvei, mutta onneksi isukki sentään lukee tytölle joka ilta hyvän tovin Harry Potteria ennen nukkumaanmenoa. Taitaa vain sekin kirjaurakka olla jo menossa sarjan viimeisissä jännittävissä kirjoissa. Mitähän lie sitten keksivät, kun Tolkienin Hobitti  ja Taru sormusten herrastakin on jo luettu.

Nyt tytön reppuun on pakattu lukuviikkoa varten pari Ella -sarjan kirjaa. Valmistaudutaanko teillä lukuviikkoon? Mikä on tämän hetken kirja yhteisenä iltalukemisena tai lapsella oman nenän alla luettavana?


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Pikkukoululaisen pukeutumispolitiikkaa, osa talvi

Ilmojen kylmetessä syksyllä postasin ekaluokkalaisen itsenäisen pukeutumisen ongelmista koulussa. Koulussahan ei ole kukaan katsomassa, mitä lapsi laittaa päälle välitunnille mennessään. Lisäksi tuntuu hankalalta varustaa lasta useilla vaatekerroksilla, kun välitunnilla ollaan kuitenkin vain hetken verran. Tytön koulussa välitunnit ja oppitunnit on järjestetty siten, että oppilailla on päivässä yksi normaalia 45 minuuttia pidempi oppitunti ja sen jälkeen pidempi 30 minuutin välitunti. Muuten homma toimii normaaliin tapaan; 45 minuutin oppitunti ja sen päälle 15 minuuttia ulkoilua. Lisäksi koulun iltapäiväkerhossa ulkoillaan paljon, joten pidän tärkeänä, että vaatevarustus on kunnollinen ja säänmukainen -Ja toki miellyttää myös pikkukoululaista itseään.
Koululainen on kotiutunut ja kuoriutunut.
Moni pohtii varmasti, että kasvaako lapsista koulun alettua pikkudiivoja ja muotiviikareita, joille toppahaalarit eivät enää kelpaa liian lapsellisina kapistuksina. Entä, muistaako lapsi pukea toppahousut joka kerta välitunnille, jos on päädytty kaksiosaiseen toppa-asuun? Kyllä! Tytön koulun löytötavarakorissa on silloin tällöin lojunut myös ulkoiluhousuja... Entä pitääkö rukkaset vaihtaa tässä vaiheessa viimeistään toppasormikkaisiin ja kuka auttaa sen mikäliesormikkaiden varren toppa-asun hihan sisään tai vaihtoehtoisesti sen päälle. Minkälaiset kengät lapsi saa puettua nopeasti jalkoihinsa? Entä, jos sukat silti kastuvat? Tarvitaanko kovilla pakkasilla välikerrosta vai katoaako fleeceasut ja villahousut vain koulun uumeniin käyttämättömänä?

Tytön opettaja antoi vanhempainillassa syksyllä mietittävää oikeanlaisesta pukeutumisesta. Joukko pojanviikareita oli kastellut ulkona rännien alla leikkiessään kaikki housunsa. Tuleeko lapsen tunnilla kylmä läpimärissä housuissa? Entä onko pikkukalsarit jalassa kiva viettää loppupäivää? Vedenpitävyys ei siis ole huono ominaisuus vielä pikkukoululaisenkaan housuissa. Tytön luokka on onneksi suurelta osin hitsautunut yhteen jo eskarissa. Jokainen saa olla sellainen kuin on, eikä toisten mokille naureta. Ainakaan pahankurisesti. Myös suhtautuminen pukeutumiseen on hyvin vapaata. Osa lapsista haluaa pukeutua haalariin, koska se on kätevää. Itse olin varautunut siihen, ettei neiti enää suostu haalaria käyttämään. Haalariostoksille kuitenkin päädyin, kun neiti alkoi säiden kylmetessä kysellä, että missä hänen haalarinsa on.

Kerrospukeutuminen olisi toki ideaalista, mutta välitunnit ovat sen verran lyhykäisiä, ettei aikaa perusteelliseen kerrospukeutumiseen taida olla. Meillä tytöllä on kaksi talvihaalaria, joista toinen on ohuempi ja toinen paksumpi. Ulkolämpömittari kertoo, kumpi tulee käyttöön. Lisäksi koulussa tunneilla oleminen on sen verran paikallaan olevampaa kuin päiväkodissa, että myös sisävaatetusta on voinut helposti muokata säiden mukaan. Kovilla pakkasilla päälle tulee paksumpaa collegehousua, pitkähihaista aluspaitaa ja paksumpaa neuletta sekä paksut tekniset sukat. Leudoilla säillä vaatetus on asteen kevyempää; trikooleggarit, toppi ja pitkähihainen tunika sekä ohuemmat tekniset sukat. Repun sivutaskussa kulkevat mukana myös vaihtovaatteet, jos jotain perusvaatetuksesta kastuu. Tämä ei tietenkään ole välttämätöntä, mutta meillä tyttö on koululla koulupäivän jälkeen iltapäiväkerhossa noin puoli viiteen asti. Iltapäiväkerhossa ulkoillaan paljon ja haalarin punteilla on joskus taipumusta imaista vettä sisäänsä kovassa menossa.
Rukkasvalikoimasta löytyy sekä toppasormikkaita että topparukkasia. Viime vuonna käytössä olleisiin vastaaviin erona on se, että sormikkaissa ja kintaissa on lyhyemmät varret. Koulussa, kun kukaan ei ole laittamassa varsia kunnolla. Lyhyetkin varret ovat yllättävän toimivat ja suojaavat tarpeeksi rannetta.
Leudoilla säillä tyttö tarkenee toppasormikkaissa, mutta auta armias, kun pakkasta alkaa olla enemmän. Sormiraukat eivät tahdo pysyä lämpiminä sitten millään. Maanantaina pakkasen paukkuessa -15 asteteessa, neiti kotiutui koulusta Molon topparukkasissa ja sanoi narisevalla äänellä niissä olevan yksi pieni vika. "Mulla on kädet ihan kuumat ja hikiset!" No, eipä ollut tullut ainakaan kylmä. Syksyllä kelpasivat vain välikausisormikkaat, mutta nyt talvella ovat kelvanneet hyvin vielä kintaat/rukkasetkin. Vielä vuosi sitten käytössä oli paljon pidempivartisia kintaita. Itse puettuina pitkät varret jäävät kuitenkin usein kurjasti makkaralle ranteen kohdalle. Kyselin tytöltä, miten lyhyemmät varret ovat toimineet ja onko ranteita palellut. "Nää saa hyvin käsiin, kun on kiire. No ei ole ollut kylmä, usko jo!!!" Ja pakkohan se oli uskoa.
Pakkasille nahkaiset kengät villavuorella, pikkupakkasille goretex -tyypiset kengät, järjettömään vesisateeseen Vikingin lämpösaappat ja pikkusateisiin ja loskakeleihin Crocsit. Vähemmälläkin varmasti pärjää, mutta meillä tämä kenkävalikoima on nyt todettu toimivaksi.
Kenkien suhteen olemme jatkaneet melko samalla linjalla kuin päiväkodissakin. Tosin aiemmista syksyistä ja alkutalvista poiketen tämän kauden parasta antia ovat olleet Crocsin vedenpitävät saapikkaat. En todellakaan tiedä, miten olisimme pärjänneet loka-joulukuun ilman niitä, kun muut kengät eivät tainneet käydä jalassa kuin pikaisesti. Osa koululaisista solmii kengännauhojakin hienosti jo ekalla luokalla. Meillä ei sellaiseen jakseta keskittyä, joten tarranauhat rulettavat sekä nopeus ja helppous ovat valttia.

Mikä teillä on valttia pikkukoululaisten talvipukeutumisessa? Mikä on se vaate, asuste tai kenkä, joka on pelastanut kouluarjen?

lauantai 3. tammikuuta 2015

Koulurepun välitodistus

Täällä meilläpäin ekaluokkalaiset eivät saaneet jouluna todistuksia. Väliarvostelu tapahtuu kuulemma tammikuussa yhdessä opettajan ja meidän vanhempien kanssa. Näin on ihan järkevää, koska tässä vaiheessa lapset ovat vielä ilmeisesti hyvin eri vaiheissa esimerkiksi lukemaan opettelun suhteen. Pikkukoululaisille on turha suotta aiheuttaa paineita koulunkäynnistä vielä tässä vaiheessa. On mahtavaa, että jokainen saa edetä perustaitojen opettelussa omaa tahtiaan ja annetaan aikaa kouluun sopeutumiselle. Eihän alku ollut ihan ongelmaton meilläkään.

Lapset eivät saaneet siis välitodistusta, mutta miten pärjäsi ensimmäisen lukukauden tytön Ticketin reppu. Loin repulle korkeat odotukset jo ihan siitäkin syystä, että kyseinen kapistus ei pysynyt lähelläkään sitä budjettia, jonka koulurepulle suunnittelin riittävän. Ensimmäinen miinus oli siis korkea hinta. Tästä saan syyttää tosin myös itseäni, koska en ollut hereillä, kun samoja reppuja myytiin eräässä liikkeessä puoleen hintaan juuri vähän ennen ostopäätöksen syntymistä.
Repun mukana tuli kevyt kassi esim. liikuntavaatteille. Pussukan saa kiinnitettyä tukevasti reppuun kiinni ulkopuolelle.
Plussana täytyy mainita, että repun mukana tuli erillinen repun ulkopuolelle klipseillä kiinnitettävä pussukka esimerkiksi liikuntavatteille ja kengille. Pussukka onkin ollut todella tarpeellinen, sillä tytöllä on torstaisin liikuntaa ja kirjastoautopäivä. Vaikka lainattavien kirjojen määrä on rajoitettukin kahteen per pää, ei repun pieni sisätila ole vetänyt koulukirjoja, kirjastokirjoja ja liikuntavaatteita. Plussaa siis pussukasta, mutta miinusta pienehköstä sisätilavuudesta.
Iso alaetutasku, joka on tarkoitettu eväsboxille käy myös iltapäiväkerhon varavaatteiden kuljettamiseen.
Ticketin repun mukana tuli myös tiivis eväsrasia, joka on mitoitettu suurimpaan foliovuorattuun etutaskuun sopivaksi. Loistava ominaisuus, jota varmasti tarvitaan maissa, joissa ei ole tarjolla vastaavaa kouluruokailusysteemiä kuin Suomessa. Meillä suurin sivutasku kätkee sisälleen tytön iltapäiväkerhon toivomat varavaatteet. Iltapäiväkerhossa ulkoillaan paljon, joten vaihtosukille ja -sisähousuille on ollut erityisesti tilausta. Maitolasivahinkojen varalle olen mahduttanut taskuun myös varapaidan. Kaikki vaihtovaatteet mahtuvat taskuun juuri sopivasti. sivutaskuihin mahtuu lisäksi vaihtokäsineet ja taskuja löytyy lisäksi myös kirjastokortille ja muulle tuiki tarpeelliselle välineistölle. Plussaa siis suuresta etutaskusta ja toki kestävälle ja tiiviille eväsrasiallekin aina käyttöä löytyy.
Pientä kulumaa ja käytönjälkeä...
Mites se kestävyys sitten? Joku varoitteli etukäteen, että Ticketin reput hajoavat alle vuodessa. Tämä selittyy sillä, että reppu on melko jäykkä, ja jopa painava. Repun ulkopohja on tukevaa materiaalia, mutta sivutaskut ovat kolhuille, hiekalle ja muulle lialle alttiina alvariinsa koulun lattialla pyöriessään. Selviä käytönjälkiä on nähtävissä myös tytön repussa muutaman kuukauden reppuilun jälkeen, vaikkei mistään reijistä vielä sentään voida puhua. Plussaa tulee repun tukevasta rakenteesta, mutta miinuksia siitä, että tukeva rakenne aiheuttaa sen, ettei ekaluokkalainen meinaa välillä jaksaa kantaa omaa raskasta reppuaan. Käytönjäljet ovat vielä mielestäni kohtuullisia.
Kuvat ensimmäisiltä koulupäiviltä alkusyksyltä.
Reppu (koko 5-8 v.) on kooltaan sopiva ekaluokkalaiselle. Se ei roiku polvissa ja sitä on tukeva kantaa. Repun mukana tuli erillisen jumppavaatekassin ja eväsrasian lisäksi myös juomapullo sporttikorkilla. Nämä lisäosat selittänevät myös repun suhteellisen korkeaksi kohonnutta hintaa. Taskuja on vaikka muille jakaa, mutta ainakin suurimmat niistä ovat löytäneet oman käyttötarkoituksensa. Kun kyselin tytöltä itseltään, että mitä hän on tykännyt repustaan, sain vastaukseksi: "Se on tosi kiva reppu, mutta kännykkätasku on kyllä ihan turha, kun et anna ottaa kouluun kännykkää mukaan!"

Niinpä niin. Näyttää vähän siltä, että äippä taas miettii asioita ihan liikaa, eikä keskity edes olennaiseen. Nautitaan nyt tästä repusta vielä ainakin kevääseen, sillä seuraava reppu ei olekaan sitten enää Ticket vaan alesta bongattu Reiman Otra.

Minkälaisia välitodistuksia antaisitte teillä käytössä olleille reppuleille?

Mukavaa lauantaita!


lauantai 17. elokuuta 2013

Kirjan päällystäminen kontaktimuovilla...

Luulin selviäväni vielä vuoden ilman tätä kauhuskenaariota kirjojen päällystämisestä kontaktimuovilla. Viimeksi olen kirjoja tainnut päällystää lukiossa ja siitä on hävyttömän pitkä aika. Sanotaan nyt, että ainakin kymmenen vuotta, jos vähän pyöristetään alaspäin.

Tyttö toi kuitenkin eskarista viime viikolla eskarikirjan, joka pitäisi kotitehtävälappusen mukaan päällystää sillä pahamaineisella muovilla, joka rullaa, kääntyy, vääntyy, eikä tartu kiinni kuplattomasti kuin itseensä. Luulin keksiväni ratkaisun, kun päätin pistää isukin hommiin. Miehethän nyt eivät tunnetusti kuitenkaan pysty edes syömään purkkaa ja kävelemään samaan aikaan, joten eihän siitä mitään tullut. Isukin versiossa syy muovin rullautumiseen oli kuitenkin apurissa eli minussa, kun päästin muovista irti kuvia ottaakseni. No sainpahan hyvän kuvan.
Ensimmäinen prkele pääsi tässä vaiheessa. Muovihan rullaa avattunakin heti, kun silmä valttää. Kun yrität pelastaa tilanteen, saat aikaan vain suurempaa tuhoa.
Seuraavaksi passitin isukin tiehensä ja käärin hihat, pistin hiukset kiinni ja aloitin alusta. Taidot ovat päässeet ruostumaan, mutta harjoitus tehnee mestarin.
Toinen prkele pääsi tässä vaiheessa. Kuplat pitäisi saada nätisti pois viivoittimen avulla. Niin käy kuitenkin vain elokuvissa ja Youtube -videoissa. Pari itsepäistä kuplaa olivat ja pysyivät ahkerasta hinkutuksesta huolimatta. Onneksi ne ovat takakannessa. Etukanteen on vielä mahdollisuus tehdä kymmenen paljon isompaa ja komeampaa!
Ei enää prkeleitä! Kaikki meni hienosti. Kulmat pois, taitokset ja viimeistely. Ensi kerralla otan rullan vain suoristumaan viikkoa ennen.

Valmis! Saa kelvata neidille!
EDIT: Oikeasti olen sitä mieltä, että kyllä miehetkin joskus yllättävät näppäryydellään. Enkä yleensä kiroile edes kauhean usein.

Ystävä linkitti Youtubesta facebookkiin mainion videon, josta voi ottaa vinkkiä kontaktoimiseen. Näyttää äärimmäisen helpolta, näppärältä ja nopealta hommalta... kun sen osaa.


torstai 15. elokuuta 2013

Kauno Hoodie tositestissä

Blogissa on taas ollut pari päivää hiljaista. Kirjoittaminen on nytkin vähän tahmeaa -kirjaimellisesti, sillä kaadoin tässä yksi aamu kahvit näppikselle. Enkä mistään ihan pienestä sormustinkupista vaan neljän desin Angry Birds kupposesta. Asiaa ei helpota se, että mielestäni aamukahvi pitää nauttia runsaan sokerin ja maidon kera...

Tänään se odotettu paketti kuitenkin saapui. Lasten Metsolasta tilaamani ihkuliini Hoodie ihka uudesta Back to School mallistosta kotiutui. Täytyisi vain muistaa perua se kirottu postin paketinohjauspalvelu, joka pitkittää pakettien tuloa aina parilla päivällä. Eihän tällainen hätähousu nyt ylimääräisiä viivytyksiä 50 metrin takia kestä.

Neiti sai hepulin hupparin nähtyään ja hyppi riemusta. Omasta mielestään niin isolle eskarilaiselle Kauno Hoodie on tosi cool vaate. Varsinkin, jos pitää huppua päässä. Eilisen kokoäiväsateen jälkeen oli mahtavaa päästä kunnolla ulos kirmaamaan uusi vaate päällä. Lahonneet kärrynpyörät tuli testattua, samoin kiipeily telineessä. Ohuempi joustofrotee on mukava materiaali ja froteeta pelkääville ja arasteleville tiedoksi, että materiaali on todella tiheää, pieninukkaista neulosta, joka näyttää äkkiseltään vähän velourmaiselta. Malliltaan Hoodie on kapeahko.
Metsolan Kauno Hoodie pääsi tytön päälle ja tositestiin heti eskarin jälkeen. Materiaali joustaa mukavasti vauhdikkaassakin menossa. Ohut ja pieninukkainen joustofrotee muistuttaa äkkikatsomalla vähän velouria.
Moni varmasti ihmettelee, että mitä tuossa Kauno -kuosissa oikein lukee. Sivusaumat katkaisevat lauseet, mutta kouluun, kouluaineisiin, kokeisiin ja potkukelkkaan ne kuitenkin jotenkin liittyvät. Metsolan facebook -sivulla toiset ovat myös kritisoineet Kauno- ja Ruutuvihkokuosien ja värien selkeätä tyttö-poikajaottelua. Pojille sinistä ja matemaattista teemaa ja tytöille punaista ja kielellistä teemaa. Kukaan ei tietenkään kiellä pukemasta (matemaattisesti suuntautunutta) tyttöä siniseen tai (kielellisesti taitavaa) poikaa punaiseen. Mielestäni tämä kliseisyys on tietyllä tavalla vain kiehtovaa ja juuri tämän malliston The Juttu.
Ja voi niitä eskaritehtäviäkin toki Kaunokuosissa keskittyä tekemään. Kaunokuosin kauno on muuten sitä uudempaa, todennäköisesti nykykoululaiselle tutumpaa kaunoa. Ei niitä yhtenäisiä kiekuroita, joita itse opin koulussa vääntämään.


maanantai 12. elokuuta 2013

Valmiina eskariin (päiväkotiin)

Vanhalle päiväkotikonkarille uuteen päiväkotiin meneminen ei ole juttu eikä mikään. Vaikka eskarissa ei ole ennestään tuttuja kavereita, jännitystä ei ole ilmassa havaittavissa juuri ollenkaan. Vain eilisen muun kiukuttelun lomassa neiti ilmoitti ohimennen, ettei muuten ole menossa sitten sinne typerään eskariinkaan. Huomenna se kuitenkin alkaa ja tänään ollaan asiaa puitu ihan hyvillä mielin. Eskarireppu on pakattuna ja kaikki huomion arvoinen toivon mukaan hankittuna. Perinteisen päiväkotivarustuksen lisäksihän mukaan tarvitaan vain tyhjä kynäpenaali. Suloista!
Muistilista eskaria ja päiväkotia varten:
  • Sisätossut tai kengät. Tyttö käyttää pääsääntöisesti Crocseja, mutta välillä iskee tossukausi ja silloin päiväkotiin kiikutetaan nahkaiset Starchildit. Tossut ovat kätevät myös päiväkodin sisäliikuntatuokioissa.
  • Sisäjumppavaatteet. Meillä on suosittu teepparia ja shortseja/legginssejä.
  • Kumisaappaat ja sadevaatteet. Suomen sääolosuhteissa ei kertakaikkiaan pärjää ilman. Syksyllä sateita tulee, vaikkei niitä sääukko ole ennustanutkaan. Sadevaatteet ja saappaat kuuluvat siis vakiovarustukseen.
  • Sisä- ja ulkovaatteet erikseen. Tästä päiväkotien henkilökunta jaksaa jankuttaa varsinkin kesäaikaan. Samoissa vaatteissa ei ulkoilla ja leikitä sisällä ja sillä selvä.
  • Vaihtovaatteita tarpeen mukaan.
  • Elokuussakin voi vielä aurinko porottaa yllättävästi? Kesäulkoiluvarusteisiin kuuluvat hattu, juomapullo ja aurinkovoide.
  • Kampa tai harja sekä mahdolliset pampulat ja muut hiustarvikkeet pussukassa.
  • Tyhjä kansio kasvunkansioksi, johon kerätään vuoden aikana lapsen piirustuksia, askarteluja, valokuvia ja muita hienoja saavutuksia. (Kaikissa päiväkodeissa ei välttämättä käytetä.)
  • Tyhjä kynäpenaali (eskariin).
  • Kaikki vaatteet ja tarvikkeet olisi tietysti hyvä nimikoida.
Näillä pärjää! Lisäisitkö listaan jotakin?

Mukavia tarha-/eskaripäiviä! 

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Eskariin!

Tyttö aloittaa elokuussa esikoulun. Vanha päiväkoti jää taakse ja edessä on ihan uusi päiväkoti uusine eskarikavereineen. "Ihan uusi" ei tarkoita uutta kirjaimellisesti, sillä olen ollut samaisessa päiväkodissa itsekin ekaluokkalaisena koululaisryhmässä aamupäivä- ja iltapäivähoidossa. Tyttö päässee vuoden päästä myös samaan kouluun, jossa olen itse käynyt peruskoulun kuusi ensimmäistä luokkaa.

Esikouluun tutustuminen sattui mukavasti meidän kesälomaviikollemme. Ehdimme siis kaiken muun säätämisen lisäksi tutustua päällisin puolin niin eskarin tiloihin kuin tuleviin eskarilaisiin venhempineen ja sisaruksineen. Ryhmä on kaikessa monipuolisuudessaan mielenkiintoisen värikäs; mukana on ulkomaalaistaustaisia, eskariin asti kotihoidossa lapsuutensa viettäneitä sekä meidän neidin tapaan varsinaisia päiväkotikonkareita. Ryhmässä on yhteensä 22 lasta, mutta todennäköisesti osa ei ole hoidossa kuitenkaan koko päivää. Toinen ryhmän lastentarhanopettajista oli tutustumisviikon kesälomalla, mutta paikalla olleet lastentarhanopettaja sekä hoitaja vaikuttivat kokeneilta, mukavilta ja innostuneilta. Innostuneina odotamme eskarin alkua mekin.
Itsekin jonkinmoisen alkeellisen eskarin aikoinani suorittaneena totesin, että kyllä on eskari vuosien saatossa muuttunut ja kehittynyt paljon. Tytön tulevassa eskarissa on käytössä lukujärjestyksen kaltainen viikko-ohjelma, jota seuraamalla pysyy kärryillä päivien tapahtumista sekä eskarilainen että vanhempi. Lapset saavat käyttöönsä myös jonkinmoisen eskari -oppikirjan. Lähikoulun kanssa ryhmä tulee tekemään yhteistyötä vähintään kerran viikossa ympäristötiedossa ja äidinkielessä.

Esikoulun alkuun on aikaa enää alle pari kuukautta. Vielä tällä viikolla keräämme tytön kimpsut ja kampsut nykyisestä päiväkodista. Kesä meneekin sitten mukavasti päivystyshoitopaikassa ennen kesäloman osan 2 alkamista. Mummo ja pappakin tosin lupasivat ottaa tytön viikoksi omalla lomallaan mökille riekkumaan.
Ennen eskarin aloittamista olisi vielä melkein pari kuukautta nautittavana Suomen vaihtelevissa sääolosuhteissa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...