Näytetään tekstit, joissa on tunniste Småfolk. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Småfolk. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kuulumisia ja ostoskriisi

Arki tempaisi viikko sitten mukaansa toden teolla. Loma loppuu aina kesken, vaikken toki valita, kun työt kerran jatkuivat alkuperäisistä suunnitelmista poiketen. Tytön eskari on lähtenyt käyntiin hienosti ja ensi viikolla alkaa taas kokopäiväinen puurtaminen hänelläkin. Isukki lomaili vielä menneen viikon, joten tyttökin on ollut päiväkodissa vain eskariosuuden eli 4 tuntia per päivä. Mukava pehmeä lasku arkeen tuli varmasti tarpeeseen.
Yksi syksyn pakkosaada -hankinnoista oli Småfolkin bampipaita, joka on väreiltään ihanan syksyisen murrettu, mutta raikastettu kirkkaammalla pinkillä ja keltaisella. Paidan tilasin meille Eilen Designin valmiskaupasta.
Yksi pieni sintti saatiin ämpäriin (pääsi takaisin vapauteen ja kasvamaan.)
Itsellänihän piti alunperin loppua työt nykyisessä työpaikassa kesälomaan. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos ja töiden loppuminen siirtyi vuodella eteenpäin. Työtilanteen ja tulojen epävarmuudesta johtuen hamstrasinkin jo viime talven alesta kaikki tulevan talven topat ja myös syksyvermeitä. Kaapit siis pursuilevat syksyn ja talven ulkoiluvaatetusta. Myös viime talven kengät on soviteltu ja todettu sopiviksi edelleen. Jalka on kasvanut vuoden aikana vain noin 1 mm.

Etukäteen hamstrailusta ja jalan maltillisesta kasvusta johtuen tällä äiti-ihmisellä on nyt ostoskriisi. Lempparikauppoihin on kipattu kuormittain ihania toppavaatteita, kenkiä, syyskuoseja ja muuta ihanaa ja minun järkeni (ja kaappien täyttöaste) kertoo, ettei meille tarvita juuri nyt mitään uutta. Pakko odottaa talven aleen asti, ennen kuin päästän ostomanian irti itsessäni (näkisi vain). Työt ovat loppumassa näillä näkymin vuoden päästä, joten ensi vuoden syksyyn ja talveen on pakko hamstrata sopivaa vaatetta varmuuden varaksi. Todella varman päälle ottaakseni aloitin hamstraamisen tietysti jo nyt. Reiman alesta tilasin tytölle vuoden 2014 syksyyn ReimaTec- sekä softshell takit edullisesti.
Tyttö tykästyi ReimaTec takin kuosiin, jota kutsummekin "nörttikuosiksi". Nörttiys on nyt meillä IN.  Itse odotan takin väreiltä ja kuosilta sitä, ettei takki vaatisi jokaviikkosta pesua kura-aikana. Softshell oli todella hyvässä tarjouksessa. Perustakissa on kiva heijastinyksityiskohta.
 Mistäpä teillä kriiseillään?

tiistai 1. tammikuuta 2013

Aarrekid ja Småfolk ihanuudet, ihan uudet

Vapaapäivissä on sekin hieno puoli, että postinkantajan pimpottaessa ovikelloa postiluukusta mahtumattomien isokokoisten kirjeiden kanssa, olen suurella todennäköisyydella avaamassa ovea. Niin eilenkin.

MiniQ:sta tilatut Aarrekid puutarhassa -mekko ja Småfolkin kissaihanuus -paita pääsivät heti käyttöön. Tyttö vietti vuoden viimeisen iltapäivän ja illan Aarrekid -mekossaan ja Uusi Vuosi 2013 sai luvan alkaa Småfolkimaiseen tyyliin.
Aarrekid mekon alle tuunasin Wheatin luonnonvalkoisen paidan ja sukkikset. Tyttökin oli uudesta tyylistään innoissaan, vielä innokkaampi oli äiti. Nyt alkaa kelvata muukin väri kuin se iänikuinen pinkki.
Uudenvuodenaatto sujui mukavasti. Mummo ja pappa tulivat meille syömään. Lisäksi pelailimme yhdessä ja katselimme raketteja. Itse emme ampumista harrasta missään muodossa (paitsi isukki peleissään). Lähiössämme oli kuitenkin keskiyöllä hienoimmat ilotulitukset vuosiin. Tyttö tosin simahti jo iltakymmeneltä, mutta hienoja raketteja näkyi kyllä paljon jo pitkin iltaa.

Uuden vuoden ensimmäisen aamun sarastaessa tyttö sai päälleen Småfolkin kissapaidan, joiden kanssa pidettäviksi sopii ainakin Lindexin oranssit (tai pinkit) velourleggarit.
MiniQ:hun saapui ennen joulua muutama uusi kuosi Småfolkin paitoja ja tilasinkin sitten meille tämän kyttäämäni kissapaidan. Neiti rakenteli aamulla Little Big Planet2 -pelissä omia ratoja uudessa kissapaidassaan. Rakentelun loputtua tytön Maileg hiiret jäivät sohvalle kököttämään.

torstai 29. marraskuuta 2012

Joululahjatärppejä ja lukijatarjous

MiniQ verkkokauppa suorastaan pursuilee joululahjaideoita. Keräsin muutamia kivoja ja hyödyllisiä lahjavinkkejä erityisesti perheen pienimmille:

Kaikki nämä ihanuudet ja paljon enemmänkin löytyy siis MiniQ verkkokaupasta. Eikä tässä vielä kaikki! MiniQ tarjoaa lukijoilleni kaikista normaalihintaisista tuotteista -20% alekoodilla 1234. Koodi on voimassa to 29.11. - ma 3.12.

Mukavaa joulun odotusta!

ps. Postaus sisältää mainoslinkkejä ja puhdasta mainostusta. Kuvat: MiniQ.
pps. Vaikka ihastelenkin syöttötuolia, untuvalämpöpussia, Bolakorua ja vaunuleluja kovasti, meille ei ole siitä huolimatta tulossa vauvaa... 

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Flunssapäivän leikkejä

Tyttö on syysflunssassa ja vietämmekin nyt toista kotipäivää. Huomenissa (toivon mukaan) arki taas koittaa. Itselläni olisi tiedossa iltavuoro, joten tytönkään ei tarvitsisi olla hoidossa kuin muutama tunti.

Eilen katselimme Netflixistä tytön kanssa Sikin sokin saduissa -elokuvan. Oli ihana käpertyä tytön kanssa yhdessä viltin alle keskellä päivää töllöä tuijottaen. Taisin vähän nukahtaakin. Hauskinta oli, kun en aluksi meinannut osata laittaa elokuvaa pyörimään. Yritin soittaa apuja isukilta, mutta sain vastaukseksi viestin "olen kokouksessa." Olin jo vaipumassa epätoivoon teknisen osaamattomuuteni kanssa, kunnes muna alkoi viimein opettaa kanaa. "Äiti, sullahan ei ole edes sitä AppleTV:n kaukosäädintä vielä esillä. Se on se ihan pieni harmaa juttu." Kummasti alkoi homma pelittää asiallisia ohjeita kuunnellessani. Neuvooko teillä piltit usein vanhempiaan? Tässähän alkaa tuntea olonsa ihan kääväksi...

Tänään kaivoimme pitkästä aikaa esille Barbiet. Neitien tukat olivatkin jo kampauksen tarpeessa.

"Kato äiti, tää osaa ajaa jo ilman apupyöriä! Voisko nää olla löhdössä retkelle tällä autolla, jooko?"
Tyttö halusi päälleen Kimperin velourhaalarin, joita muuten on taas saatavana Kimperin verkkokaupasta. Alle sopi yllättävän somasti eilen Kameleont desingnilta kotiutunut paita. Haalarissahan punttien resorit ovat myös violettiset.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Kiva paketti MiniQ:sta

Pitkän mekkokauden jälkeen meillä koitti jälleen housukausi. Housut tarvitsevat kaverikseen tietysti paitoja. Kivaa! Puhuiko joku ostoslakosta?

Tein tällä viikolla tilauksen MiniQ verkkokauppaan. Paketti saapui lähipostiin supernopeasti ja itseasiassa tyttö halusi heti tänä aamuna Molo Kidsin Rayna Humminbird -paidan päälleen. Päivän ohjelmassa oli ensin neuvolalääkäri ja sen jälkeen päiväkoti. Tyttö rakastui paitaansa välittömästi. Itse olen aiemmin vähän oudoksunut Molon kuosivaatteita, mutta nyt olen ihan myyty. Meillä on ennestään kaapissa pari Molon peruspaitaa ja ne ovat olleet todella hyvälaatuisia. Myös tämä kuosipaita pääsi tänään jo pyörimään pyykkikoneeseenkin ja värit eivät haalistuneet tippaakaan.

MiniQ:n paketista löytyi myös muutama ilmapallo ja siitäkös tyttö innostui. Kuosipaita on mainio, sillä se sopii monien eriväristen housujen (tai hameiden) kanssa. Tyttö on 107 cm pitkä ja paita on kokoa 116 cm. Paita on mielestäni kapeaa ja niukahkoa mitoitusta.
Olen ihaillut pitkään ja monessa blogissakin Småfolkin Bambies cream -paitaa. Småfolk on meille täysin uusi merkki. Paita on kuvissa kirkkaan valkoisen näköinen, mutta oikeasti se on (kerman) luonnonvalkoinen ja tuntuu käteen hyvältä ja laadukkaalta. Ja Bambeista nyt ei voi olla tykkäämättä.

Nova Starin Cosy Super -housut ovat ihanat collegehousut ja "hiphopparihousut" niin kuin tyttö itse asian ilmaisi. Meillä oli koko kesän ja alkusyksyn käytössä Nova Starin Harem bubble -housut koossa 110 cm ja mielsin ne tällä hetkellä niin sopiviksi, että päädyin collegeissa kokoon 120 cm. Nova Star on reilua mitoitusta, mutta toisaalta pitkää resoria voi kääntää aluksi. 120 cm housut ovat tytölle vielä vähän reilut (varsinkin vyötäröltä), mutta pidettävät.

Iltapäivällä päiväkodin jälkeen tyttö sovitti loppuja MiniQ:sta tilattuja vaatteita. Ilmapalloleikiksi se sovittaminen kuitenkin lopulta meni. Vasemmalla alhaalla on kuva sen jälkeen, kun ilmapallo oli sanonut POKS! Småfolkin paita on kokoa 110/116, mutta inasen reilumpi mitoitukseltaan kuin Molon paita. Nova Star Cosy superit kokoa 120 cm. (Tyttö edelleen noin 107 cm)
Mukavaa viikonloppua kaikille! Jos joku on vielä vailla ulkoiluvaatetta syksyyn tai talveen, kannattaa käydä kurkkimassa myös MiniQ:n ulkovaatealea. Siellä on muun muassa Ticketiä ja Moloa -40% alennuksella, mutta koot ovat hupenemassa hyvää vauhtia. Meillekin saattaa olla yksi Ticketin takki tulossa, postin syövereissä tosin vielä...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...