Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ajatuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ajatuksia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. toukokuuta 2018

Elossa

Täällä ollaan! Elossa edelleen.

Inspiraation etsiminen on kestänyt kauan. Mitä pidempään on kirjoittamatta, sitä korkeammaksi kynnys aloittaa jälleen tulee. Viimekertaisesta postauksesta on melkein vuosi aikaa. Tässä välissä kissa on kasvanut isoksi. Siis oikeasti isoksi, 5,6 kiloiseksi röllykäksi. Tytöstä on tullut murkku. Siis ihan oikea rähjäävä teinimonsteri. Olen saanut viimeinkin sen vakipaikan töistä. Nykymaailmassa ei voi sanoa, että vakipaikka olisi elinkautinen niin kuin ennen vanhaan. Yt-neuvottelusta toiseen sinnittelyähän tämä nykypäivän työelämä taitaa olla. Hoitoalallakaan ei ole kukaan turvassa.

Koska meillä on nyt jo lähestulkoon kasvettu ulos lastenvaatteista, elämä on sinnittelyä kaikki mehut imevän työelämän ja murkkuarjen välillä, vaihtuu blogin aihealueet radikaalisti. Ihan vain senkin takia, että blogi pysyisi edelleen positiivisena. Harrastan edelleen valokuvausta ja sen myötä haluan julkaista kuvia myös täällä. Uutena harrastuksena minulla on pakohuoneet ja niitä onkin nyt takana kymmenen kappaletta. Voipi olla siis, että jossain vaiheessa käsittelen myös niitä. Myös perheemme kissa on kaikille tärkeä. Myyn kuulumisia on siis myös tiedossa. Ja kerronpa myös pikku salaisuuden; Jos kaikki menee hienosti, meille saattaa syksyllä muuttaa toinen ragdoll karvakuormaa kasvattamaan. Peukut pystyyn!

maanantai 28. joulukuuta 2015

Pikainen katsaus siihen menneeseen Jiillä alkavaan


Joulu meni jo! Jos seurasit Instaa, niin huomasit varmaan, että sinne meidän joulua päivittelinkin jonkin verran.

Olipa ihana, stressitön ja rentouttava joulu. Vaikka jouluinen olotila olikin ensin hukassa, löytyi se silti viimehetkillä jouluisten askareiden kautta. Olisihan sitä joulua jaksanut leikkiä vielä muutaman päivän pidempäänkin. Töihin palaaminen on muutaman lepopäivän jälkeen aina järjetöntä pakkopullaa.

Mutta se joulu! Aattona oli ihana aurinkoinen sää. En muista, koska viimeksi olisi ollut niin valoisaa. Mummon, papan ja tytön kanssa kävimmekin viemässä auringon häikiessä silmiin kynttilät haudoille sillä aikaa, kun isukki vartioi uunissa olevia joululaatikoita. Illallahan hautuumaiden kynttilämeret vasta näyttäviä olisivat olleet, mutta toisaalta, jos päivälläkään autoa ei meinaa saada parkkiin lähimaillekaan hautuumaata, niin miten sitten illalla.

Iltapäivällä ruoan jälkeen availimme tietysti joululahjat. Jokaiselle jotakin. Tyttö sai lautapelejä, kirjoja, säärystimet, Legoja, kineettistä hiekkaa... Tänä jouluna ei ollut ajankohtaista hankkia mitään sen suurempaa. Ja lahjat kuusen alle toivat tietysti tontut, joita niitäkään ei kuulemma ole oikeasti olemassa. Joulupukit ja nylonpartahumputuksethan meillä eivät ole olleet arvossaan missään vaiheessa. En ole syystä enkä toisesta halunnut ottaa osaa maailman suurimpaan lasten huijaukseen nimeltä Joulupukki.

Tutkin ennen joulua Joulupukin historiaa ja tarkoitus oli aiheesta postatakin. Ei Joulupukki nimittäin oikeasti mikään satuhahmo olekaan, vaan hänellä on historiassa ihan oikea esikuva, jota tosin erilaiset kulttuurit ovat vuosisatojen saatossa muovanneet nykyisen kaltaiseksi. Siitä olen ihan varma, ettei alkuperäisellä pukilla ollut taatusti nylonpartaa, eikä varmasti punaista nuttuakaan.

Tärkeintä joulussa on kuitenkin yhdessäolo läheisten kanssa, jouluruokien ja -herkkujen syöminen, kilttinä olemisen arvostaminen ja siitä palkitseminen.

Oltiinko teillä oltu kiltteinä tänä vuonna? Kilttiä loppuvuotta myös!

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Oikotie Jouluun! (Ja arvonnan voittaja)






Kuten varmasti monella muullakin, on joulutunnelma ollut lievästi sanottuna hukassa. Itselleni joulumielen tekee luminen maisema ja hiljalleen satelevat isot lumihiutaleet. Lumista näkyä katsellessa alkavat jouluiset korvamadot raikua päänupissa niin, ettei radiota ja joulukanavaa tarvita alkuunkaan. Tänään, kun katsoo ikkunasta ulos, maassa ei ole enää edes sitä eilistä loskakerrosta. Masentavaa!

Toisaalta lumettomassa joulunodotuksessa on myös puolensa. Itselleni sattui tähän joulun alle mukavasti kaksi lauantaityövuoroa ja pitkää viikkoa. Enkä halua nyt ruikuttaa asiasta, kosta en kuitenkaan joudu olemaan sentään jouluna töissä, niin kuin esimerkiksi moni kolmivuorotyötä tekevä voisi joutua. Työpäivien jälkeen ei ole kuitenkaan ollut energiaa edes miettiä joulua. Toki kuusi on pystyssä ja pieni kasa lahjojakin olemassa. Mitään muuta jouluista emme olleet kuitenkaan ennen eilistä puuhailleet.

Eilen työpäivän jälkeen otin tirsat, jonka jälkeen heräsin päivään ihan uudella jalalla. Viime jouluna askartelimme perheen kesken talon kettukarkeista, mutta tänä jouluna mies vaati saada piparkakkutalon. Onneksi tuo mies vaatimuksineen hankki valmiit taloainekset Ikeasta. Eilen koristeltiin ja tänään kasataan. Onneksi torttujen tekeminenkin on tänä päivänä kovin vaivatonta ja nopeaa. Itse olisin halunnut tehdä muodikkaita torttusnautsereita, mutta muu perhe oli sitä mieltä, että ne ovat liian vihaisen näköisiä. Vihainen (ja väsynyt) oli kyllä varmasti sillä hetkellä emäntäkin.

Kysymys kuuluu: tuntuuko nyt joulusemmlta? Vastaus: ei tunnu. Vielä pitäisi siivota, miettiä, pähkäillä ja toteuttaa ties mitä. Ja tottakai lisäksi käydä paiskimassa duunia kolmena päivänä ennen kuin saa lösähtää joulupöytään kaikkensa antaneena. Ja tuleehan se Joulu näköjään stressaamattakin. Vai vieläkö sitä ehtisi jostain joulustressinkin kyytiin napata?

Näyttääkö ja ennen kaikkea tuntuuko muilla jo kovin jouluiselta? Joulumieltä saa jakaa kommenttiboxissa tännekin suuntaan!

Mukavaa Joulunodotusta kaikille!

Lämmin kiitos kaikille Mummon Puutarhassa väritettävän kalenterin 2016 arvontaan osallistuneille! Sain arvat tänään heti aamulla setvittyä ja random.org arpoi voittajaksi nimimerkin Amelia. Onnittelut voitosta! Voittajan kanssa vaihdoimme jo aamusella sähköpostia ja kalenteri pääsee siis matkaan jo heti huomenna.
Tytön piirtämä joulutyttö opettajan joulukorttiin... joka ei sitten tissivaon ja vesirajan takia koskaan päätynyt opettajalle :D Hyvää joulua silti!

tiistai 15. joulukuuta 2015

Väritettävä kalenteri, Mummon Puutarhassa -arvonta

Huom! Arvonta suoritettu ja voittaja tavoitettu 20.12. Palkinto postitettu voittajalle 21.12.

Kun ei tunnu joululta, vaikka kuinka yrittäisi, niin pidetään sitten mietteet kesässä. Eikä missä tahansa kesässä, vaan niissä lapsuuden kesissä, jotka sain viettää mummulassa. Mummon puutarhassa kukat kukkivat aina komeimmin, marjapensaat notkuivat marjoja ja raparperit rehottivat suurina ja korkeina. Kissa vietti kesää marjapensaiden varjoissa ja toi näytille isoja myyrähollikoitaan. Mummu antoi pelata jalkapalloa ja osallistui itsekin peliin, vaikka pionit olivatkin vaaravyöhykkeellä. Mikseivät kesät ole enää sellaisia kuin lapsuudessa, mummon puutarhassa?

Mummon Puutarhassa -väritettävä kalenteri 2016 on projekti, joka on syntynyt yhdistämällä yhden perheen osaamiset. Ideana väritettävä kalenteri on todella hieno, koska kukapa ei nykyään haluaisi väritellä. Lisäksi kuvataiteilija Sanni Weckmanin piirtämät värityskuvat ovat selkeitä ja kauniita. Kalenteri on A4 -kokoinen ja materiaali on laadukasta, taatusti värituksen kestävää paksua paperia.

Kiitoksena siitä, että olette tänäkin vuonna vierailleet blogissani, haluan ilahduttaa jotakuta teistä yhdellä Mummon Puutarhassa 2016 väritettävällä kalenterilla. Ei muuta kuin hihat ylös ja värittämään!

1 arvan saat, kun jätät tämän postauksen kommenttiboxiin toimivan sähköpostiosoitteen. Lisäarvan saat, jos olet kirjautunut lukija tai liityt sellaiseksi. Kaksi lisäarpaa saat, jos jaat/linkität arvonnan blogissasi tai esimerkiksi facebookissa. Yhteensä on mahdollista tienata siis 4 arpaa. Käytä linkittämiseen alinta kuvaa. Kerro arpojesi määrä kommenttiboxissa. Sähköpostiosoite on tällä kertaa välttämätön, koska arvon voittajan sunnuntaina aamupäivästä ja toivon saavani palkinnon postiin jo ensi maanantain aikana. Tällöin voittaja voi vielä halutessaan sujauttaa kalenterin vaikkapa jouluiseen lahjakääreeseen.

Arvontaan voi osallistua 19.12. keskiyöhön asti. Sunnuntaiaamuna otan yhteyttä voittajaan sähköpostitse ja julkistan voittajan myös täällä blogissa. Onnea arvontaan!



Jos voittomahdollisuudet epäilyttävät, niin kalenterin voi tilata myös netistä: http://www.mummonpuutarhassa.fi/ (ilmainen toimitus vuoden loppuun). Mummon Puutarhassa löytyy myös Facebookista, jossa voi käydä kurkkimassa muun muassa sen, kuka suosittelee Mummon Puutarhassa väritettävää kalenteria!

Mukavaa Joulun Odotusta!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Missä lapsi saa laskea mäkeä?

Talvi ja lumileikit ovat ehkä taas pian ajankohtaisia, ja ehtihän tyttö jo tänäkin talvena pari kertaa raahata kelkkansa talomme takana olevaan mäkeen, jossa jo itsekin laskin Stigallani lapsuudessa...

Pyrin aina huomioimaan muut ihmiset omissa toimissani ja samanlaista huomaavaisuutta yritän opettaa myös omalle lapselleni. Tänään kuitenkin työpaikan aamukahvipöydässä heräsin. Eteeni lätkäistiin omastani poikkeava näkökulma lasten mäenlaskuleikkeihin. En ollut ikinä ajatellut, ettei kaikille olekaan ihan ok, että lapset temmeltävät kotinsa lähistöillä olevilla mäennyppylöillä pulkkien ja kelkkojen kanssa.
Kuva menneiltä vuosilta. Tänä talvena en vielä ehtinyt mäkeen kamerani kanssa.
Täällä Tampereella ei ainakaan ole joka kaupunginosassa niin sanottua virallista pulkkamäkeä. Siis sellaista mäkeä, joka olisi tarkoitettu talviaikaan vain ja ainoastaan mäen laskuun. Iät ja ajat lapset ovat rakennelleen hyppyreitä ja laskeneet mäkeä siellä, missä jätetään kulkuväylät hiekoittamatta ja on tarpeeksi suuret korkeuserot siihen, että laskeminen ylipäätään onnistuu. Koululaisen äitinä en enää kulje lapseni mukana jokaisella ulkoilulla ja talvisin on sovitut paikat, missä mäkeä käydään laskemassa. Lähinnä olen varoitellut laskemassa paikoissa, joissa mäki päätyy suoraan autotielle, kieltänyt laskemasta kenenkään päälle, ettei satu mitään ja kunnioittamaan myös jalkaisin liikkeellä olevia kanssaeläjiä.

Tänään sain kuitenkin kuulla, miten kummallista on, että joku antaa lastensa laskea mäkeä paikassa, jossa on jalankulkuväylä. Paikat, joissa lapseni laskee mäkeä tässä lähistöllä ovat siis hiekkapohjaisia jalankulkuväyliä, joissa kulkee kesäisin lähinnä lenkkeilijöitä ja koirien ulkoiluttajia. Näillä väylillä ei ole talvikunnossapitoa, joten olen ajatellut, että ne ovat ihan soveliaita mäenlaskupaikkoja... ja niin tuntuvat ajattelevan kaikki muutkin lapselliset, lapset itse ja myös lapsenmieliset aikuiset.

Toinen näkökulma mäenlaskuun näillä jalankulkuväylillä oli kuitenkin se, että niistä tulee mäenlaskun seurauksena liukkaita ja jalankulku vaikeutuu ja vaarantuu. Vastasin, että suosittelenkin jalankulkijoita ja varsinkin vanhuksia kulkemaan talvella sellaisia pääväyliä, jotka on hiekoitettu ja kulkeminen on turvallisempaa. Jalankulkijoiden ja ulkoilutettavien koirien turvallisuus vaarantuu hurjista mäenlaskijoista. Kenen syy on, jos joku viaton kulkija tai koira jää hurjaa vauhtia kiitävän kelkan alle? Kelkkaa tai pulkkaa ei aina saa pysähtymään niin nopeasti kuin poikkeavalta tieltä joku kävelee alle. Oma näkökulmani olikin, että molemminpuolinen huomioiminen olisi paras ratkaisu. Kävellen liikkeellä oleva aikuinen voisi vaikka kiinnittää lasten huomion itseensä ja kertoa kulkevansa paikalta ohi ja varoittaa ystävällisesti laskemasta juuri silloin. Lapsilla vauhti ja meninki on usein niin valtava, etteivät viattomat ohikulkijat aina tallennu verkkokalvoille.
Kuva on menneiltä vuosilta. 
Oma näkemykseni talven riemuihin on se, että lumesta ja lumileikeistä pitää voida nauttia sen lyhyen aikaa, kun lunta on nykytalvina tarjolla. Mäenlasku on lisäksi hyvää liikuntaa. Onhan viime vuosina parjattu meitä nykyvanhempia paljon siitä(kin), ettemme motivoi lapsiamme tarpeeksi liikkeelle. Jos lähimäissä ei saa laskea, niin kelkka täytyisi pakata autoon ja lähteä hakemaan virallistä mäkeä vähän kaempaa. Se olisi kyllä suuri menetys tavalliselle perustalviulkoilulle.

Miten ja missä teillä lasketaan pulkka- ja kelkkamäkeä? Saako jalankulkuväylällä, jossa ei ole talvikunnossapitoa laskea mäkeä?

tiistai 1. joulukuuta 2015

Sponsoroitu video: Oral-B tuo Bluetooth -hammasharjan ja kännykän kylppäriin

Kun näin videon Oral-B Smartseries sähköhammasharjasta, ajattelin ensin, että ei voi olla totta! Sähköhammasharja, jossa on hyödynnetty Bluetooth -teknologiaa. Sähköhammasharja, joka tuo kännykän myös kylpyhuoneeseen...

Kun sain ehdotuksen postata sponsoroidusti tästä uskomattomasta laitteesta ja videosta, ajattelin ensin, että en varmasti keksi mitään sanottavaa. Seuraavaksi mieleeni tulivat kuitenkin suuren suosion saavuttaneet askelmittarit, jotka parhaimmillaan kannustavat meitä liikkumaan ja pitämään itsestämme parempaa huolta. Miksei samantyyppistä teknologiaa voisi hyödyntää myös hampaiden ja suun terveydestä huolehtimiseen? Kuinka vaikeaa välillä onkaan malttaa pestä hampaita tarpeeksi pitkään ja huolellisesti, säännöllisestä lankauksesta puhumattakaan.

Oral-B Smartseries sähköhammasharja on niin älykäs, että se kommunikoi langattomasti kännykkään asennetun sovelluksen kanssa. Ohjelma pitää kirjaa hampaiden harjauksesta sekä kannustaa ja ohjaa parempaan harjaukseen. Omaa edistymistään voi seurata kehittymispisteistä. Älykäs hammasharja auttaa siis pesemään hampaat huolellisemmin, se kartoittaa harjausrutiinit, muistuttaa hammaslangan käytöstä ja mikä parasta, se kertoo myös, kun harjaspää on aika vaihtaa uuteen. Uskomatonta!

Meillä on tavalliset Oral-B sähköhammasharjat jatkuvassa käytössä ja itseasiassa tyttö kokeili tänään isänsä kanssa, että miltä tuntuisi pestä hampaita kännykkä kourassa. Aika luontevaa toimintaahan se tuntui olevan, sillä fakta on muutenkin se, että kännykät ovat kasvaneet kouraan kiinni yhdelle sun toiselle. Tekniikka kehittyy ja valtaa alaa onneksi myös ihan perustoiminnoista.

Voisitko kuvitella harjaavasi jatkossa hampaita parempaan harjaustulokseen kannustava kännykkä kourassa? Meillä näköjään voitaisiin.


Postaus on Oral-B:n sponsoroima, mutta ajatukset ovat omiani.

Harjailemisiin!

lauantai 21. marraskuuta 2015

Ensilumi ja tonttujen (?) liikkeitä

Saatiinhan tännekin se ensiräntä, joka muuttui lopulta ihan oikeaksi (märäksi) lumeksi ja näyttääpä tuota kauan odotettua mössöä tuppaavan taivaalta jatkuvasti lisääkin. Peruspessimistänä uskon kyllä lumien muuttuvan suureksi määräksi loskaa viimeistään ensi viikon aikana. Jostain kumman syystä tein silti tänään inventaarion eteisen vaatekaappiin. Välikausivaatteet on nyt pääosin pesty talviteloille ja toppaa kaivettu tilalle.


Lumella ja sen tuomalla valolla on ihmeellinen vaikutus mieleen. Teki heti mieli asennella ne vähät omistamani sisustusvalot paikoilleen kotia koristamaan ja lähdin jopa ulos ihan vain lunta läheltä ihastellakseni. Onko tämä pimeyden hetkellinen kaikkoaminen tottakaan?

Pari punaista hiippalakkia bongattu lähimetsikössä!
Ulkona kameran kanssa pyöriessäni tuli jopa sellainen fiilis, että joulu saattaisi olla sittenkin tulossa meillekin. Kuvittelin jopa näkeväni pari pienen pientä tonttua hiipivän koivikossa, jossa ei ollut lumien satamisen jälkeen vielä kukaan muu astellutkaan.

Omassa lapsuudessani meillä kotona ei käynyt koskaan Joulupukki, vaan tontut kävivät tuomassa lahjat kuusen alle sillä aikaa, kun olimme mummulassa viettämässä aattopäivää. Samaa perinnettä on jatkettu meillä nykyäänkin. Hiipailevat tontut ovat siis ehdottomasti tärkeämpi elementti jouluntuojina kuin kauppakeskusten pukit nylonpartoineen.


Joko teilläpäin ovat tontut liikkuneet? Entä nautittu lumesta? Meillä neiti ulkoili tänään kahteen otteeseen hyvät tovit. Ja ihan rehellisesti voin sanoa, että pitkästä aikaa näin.

Mukavaa viikonloppua!

tiistai 3. marraskuuta 2015

Ihan tavallinen Halloween viikonloppu


Halloweenin täytyi kiertää anglosaksisista maista Ameriikan kautta takaisin Eurooppaan, ennen kuin se löysi Suomeen asti. Alkaa hiljalleen tuntua, että kyseinen kauhujuhla saa kiertää maailmalla vielä hetken, ennen kuin se löytää sisään meidän kotiovestamme. Kurpitsat, kauhunaamarit, vampyyrit, aaveet ja noidat tuntuvat jotenkin vierailta... ja liian pelottavilta, kun ulkona alkaa olla muutenkin jo pimeää kaiken arkivapaa-ajan.

Monissa perheissä kuitenkin juhlittiin Halloweenia kera bileiden ja kauhukastettavien. Itsekin uhosin ensin, että josko askartelisin iltapalapöytään kauhunakkisormia, mutta homma jäi. Ruisleipä, kun taitaa pitää meillä ykköspaikkaa iltapalaklassikkona.

Meillä ei siis vietetty Halloweenia mitekään. Tyttö tosin discoili teeman mukaisesti jo torstaina koululla alkuillasta noita-asussaan. Itse olin iltavuorossa töissä, joten meikkitaiteilukin jäi sikseen. Viikonloppuna levättiin, nautittiin ja saatoin ehkä jossain kohdassa huomata, etten tajunnut edes varata karkkia keppostelijoiden varalle. Onneksi ovikello soi viikonlopun aikana vain muissa merkeissä.

Lauantai-iltana tyttö halusi lähteä katsastamaan keskustan valoja. Neiti valokuvasi innoissaan kännykällään ja kävipä yksi naamarinaama oikein poseeraamassakin tytölle. Eipä tarvittu lapsen riemuun enempää kuin keskustan valot, kurpitsan värinen takki ja pääkallopipo.

Miten teillä fiilisteltiin Halloweenia vai menikö kurpitsalasti naapuriin niin kuin meillä? Mukavaa loppuviikkoa!

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Tampereen seudun blogien yhteenliittymä TRE-BLOGIT

Joku ehkä jo saattoikin huomata, että pari päivää sitten blogini reunamille ilmestyi uusi logo, jota klikkaamalla päätyy Facebookkiin ja TRE-BLOGIEN sivulle. Itse olen seurannut Tampereen seudun bloggaajien edesottamuksia jo jonkun aikaa, mutta mukaan tähän yhteenliittymään uskaltauduin pyytämään vasta viime viikolla.
TRE-blogit on siis yhteenliittymä, joka kerää alleen osan Pirkanmaalaisia blogeja, joita voi sitten kätevästi seurata yhdeltä sivustolta. Jos lukulista kaipaa päivitystä, kaipaat uusia ideoita ja inspiraatiota, kannattaa kurkkia, mitä Tampereen seudulla blogataan ja mistä puhutaan juuri nyt. Blogini ei siis muuta mihinkään, mutta sitä voi jatkossa seurata myös TRE-blogien kautta.

Jos bloggaat Tampereen seudulla ja haluat mukaan TRE-blogeihin, laita sähköpostia treblogit@gmail.com ja kysy lisää. Ratkaisevaa ei ole se, mistä bloggaat vaan se, missä bloggaat.
Upeat TRE-BLOGIT -logot: Niina / Sula Mahdollisuus -blogi

torstai 8. lokakuuta 2015

Roosa lokakuu

Virittelin tänään töissä rintapieleeni roosan nauhan. Roosa nauha on rintasyövän vastaisen taistelun symboli kautta maailman. Vaikka tänä vuonna Roosa nauha -keräystä vietetään Suomessa jo 13. kertaa, yllätyin, ettei roosat nauhat ja muut -varsinkin lokakuussakaupoissakin näkyvät roosat hyväntekeväisyyshyödykkeet olleetkaan ihan kaikille kanssa eläjilleni tuttuja juttuja.
Vuoden 2015 Roosa nauhan suunnittelija on Katri Niskanen. Tämän vuoden kampanjateemana on välittäminen -Käsi sydämellä. Katri Niskanen suunnitteli nauhaan kädet symboloimaan auttamista ja välittämistä.
Itselläni on ollut tapana lahjoittaa muutama kymppi vuodessa johonkin hyvään tarkoitukseen. Joka vuosi tulee tietysti hankittua herkullisen vaaleanpunaisia Roosa nauha kampanjan -tuotteita, mutta sen lisäksi päätin tänä vuonna tehdä myös erikseen lahjoituksen Roosa nauha keräykseen. Rintasyöpä koskettaa tavalla tai toisella ihan jokaista -vaikka emme sitä tietysti tahdokaan.

Roosasta pitävän shoppailijan elämä on tehty lokakuussa helpoksi. Moni yritys on ryhtynyt Syöpäsäätiön yhteistyökumppaniksi tuomalla markkinoille mahtavia tuotteita, joita ostamalla saa itselleen hyvän mielen. Jokaisesta ostetusta tuotteesta lahjoitetaan vaihteleva summa Roosa nauha -keräykseen. 

Itse taidan ainakin poiketa apteekin kautta ja hakea Lumene LABin ihanan voideparin kasvoille ja silmänympäryksille. Kotia voisi piristää pitkästä aikaa kukilla ja viikonloppuna kattaa kahvipöytään Vaasan kanelikierrepullia... Mitä roosan värisiä tarpeita sinulla on?
Kuva: roosanauha.fi

Mukavaa loppuviikkoa! Pinkkiä päälle tai ainakin Roosaa nauhaa rintapieleen huomenna, kun on roosa nauha päivä.

maanantai 31. elokuuta 2015

Instaelokuu

Elokuu on ollut Instagramin puolella hiljaisempi kuukausi. Arkea ja aikatauluja on kai helppo syyttää tästäkin?

Kuukausi alkaa oikeastaan aina siitä, kun kyseisen kuun Livbox saapuu. Elokuun kosmetiikkaylläri oli mahtava. Tykkäsin kaikista tuotteista. Nyt on taas hiukset hellitty, nassu rasvattu ja kainalot dödötty... Kynnetkin lakkaisin silloin tällöin, jollei työnantaja katsoisi asiaa pahalla.

Ennen koulujen alkamista neiti hankki sopivasti vähän turhan pitkän rantalutrailun päätteeksi itselleen kunnon räkätaudin. Toinen koulupäivä menikin sitten lopulta kotona lepäilyksi. Koulujen alku meni tytöltä muuten ihan rutiinilla. Tokaluokkalainenhan on jo lähes konkari. Vielä, kun itsekin oppisin luottamaan siihen, että tiet ylitetään rauhallisesti ja ajatuksen kanssa. Toisaalta, en kai olisi kunnon äiti, jollen olisi aina huolissani.



Oikeastaan jo heinäkuun puolella fiilistelin ja vinkkailin blogissakin Reiman syysuutuuksista koululaisille ja jaoin meillä hyväksi todettuja vinkkejä syyspukeutumiseen. Kyseinen postaus tehosi ainakin itseeni ja olenkin hankkinut tytölle setin Reimaa. Oranssia Reimaa! Sovituskuviakin saadaan blogiin asti, kunhan saan neuvoteltua tytön kanssa kuvausaikatauluista ja palkkioista. Minulla on käytössäni nykyään aika kiireinen malli, joka osaa myös neuvotella palkkioistaan.

Vaikka arkeen siirtyminen kesän jälkeen ottaakin lujille, päädyimme yhtenä viikonloppuna ajelemaan Korkeasaaren eläintarhaan. Apinalinnassa oli hipihiljaista, mutta onneksi oma apinani oli houkuteltavissa banaanilla hetkeksi paikoilleen ja kuvattavaksi. Elokuu on ollut kyllä säiden puolesta ihan mahtava kuukausi. Ei nimittäin paljon tarvinnut säiden perusteella eläintarhaviikonloppua valkkailla. Kaikki hyviä.

Mökilläkin olemme tietysti viikonloppuina poikenneet ja alkusyksyn tunnelmia olen yrittänyt tallentaa luonnossa kameran kanssa. Minä, kun en osaa marjojakaan tallettaa pakastimeen talven varalle, vaan osaan marjastaa ainoastaan kameralla.

Tallainen elokuu meillä. Ainakin noin suurin piirtein.


Mukavaa alkavaa syyskuuta!

maanantai 24. elokuuta 2015

Pyykkipäivä (ja alevinkki)

Pyykkääminen on ainoa kotityö, jota teen todella mielelläni. Täytän pyykkikoneen, pistän sen laulamaan ja heitän jalat sohvalle tai rojahdan tietokoneen ääreen. Taustalta kuuluu  pesukoneen rytmikäs linkous tälläkin hetkellä. Meillä on pyykkipäivä harvase päivä.

Joku aika sitten aloin pohtia pyykinpesuainevalintojani. Suosin tytöllä usein vaatteita, joilla on rahallista arvoa myös eteenpäin myytynä. Kuvittelin, että meidän käyttämät Omot ja Bio Luvilit olivat mietotuoksuisia, eivätkä haittaa vaatteen seuraavia käyttäjiä. Sain kuitenkin palautetta, että meiltä hankituissa vaatteissa on voimakas pesuaineen tuoksu, joka ei meinaa lähteä vaatteesta edes uudelleen pesuilla saatika päivien tuulettelulla. Olin kummissani. Omasta mielestäni meidän puhdas pyykki tuoksui vain puhtaalta ja hyvältä, omaan nenääni ei siis oikeastaan miltään. Toinen taas sai samasta "ei miltään" tuoksusta kauhean migreenikohtauksen ja hengen ahdistusta. Asiallehan oli pakko tehdä jotain.

Ensin vaihdoin pesuaineet osittain tuoksuttomiin. Sitten hurahdin ihan täysin ja kokeilin pesupähkinöitä*. Pesupähkinät ovat syömäkelvottomia ja niiden pesuteho perustuu saponiiniin, joka liukenee veteen yli 30 asteessa ja toimii luonnollisena pesuaineena. Pesupähkinät laitetaan pyykin sekaan koneeseen pienessä kangaspussukassa. Ekan koneellisen pesin kolmella pähkinänkuorella, mutta sillä määrällä miehen paidat haisivat pesun jälkeen edelleenkin miehelle. Lisäsin kuorien määrän kaksinkertaiseksi ja johan alkoi määrä riittää pyykin raikastamiseen. Samoja pähkinöitä voi käyttää niiden kuivuttua pariinkin kertaan. Itse olen kyllä vaihtanut pähkinät uusiin kahden pesukerran jälkeen.
Pesupähkinät pesevät hellävaraisesti, eikä pyykki taatusti tuoksu voimakkaan tuoksuiselle pesun jälkeen.
Pesupähkinät toimivat hyvin, kun vaatteissa ei lapsen kasvettua suurinpiirtein sisäsiistiksi ole enää valtavasti ruoka tai muita värjääviä tahroja kuin satunnaisesti. Kunnon tahroille pesupähkinät nimittäin eivät yksinään pärjää. Pesupähkinäiden apuna tahroille onkin hyvä käyttää muita tahranpoistoaineita, kuten sappisaippuaa*.

Ihan pelkkänä pähkinänä en ole kuitenkaan hurahtamiseni jälkeenkään ollut. Välillä tuntuu, että vaatteet pitää pestä vähän tujummilla, mutta ehdottomasti tuoksuttomilla pesuaineilla. Kestänee silti kauan, ennen kuin tytön kaikki vaatteet ovat eteenpäin myytäessä tuoksuttomia. Suunta on kuitenkin oikea. Vielä pari kuukautta sitten sain hyvän väittelyn aikaiseksi aiheesta "kyllähän puhtaan pyykin nyt pitää tuoksua kunnolla". Tänään haiston bussissa ekaa kertaa, kuinka joku haisi voimakkaasti pesuaineelta. Ja oliko tuoksu mielestäni miellyttävä? No, ei.
Pesupähkinät eivät juuri vaahtoa.
Tähän loppuun on ihan pakko vinkata, että  Hyvinvoinnin.fi*, Suomen suurin terveystuotteiden verkkokauppa tarjoaa elokuun loppuun asti koko valikoimastaa 15 % alennuksen koodilla ELOALE. Rekisteröityneille asiakkaille on tarjolla aina hyviä tarjouksia ja nyt kuun loppuun asti vaikka ne pesupähkinät ja sappisaippuat on nyt mahdollista hankkia entistä edullisemmin. Arvaa kuka pisti jo tilausta vetämään?

Raikkaantuoksuista alkanutta pyykkäysviikkoa!

*Postauksessa on tähdellä merkittyjä kumppanuusmarkkinointilinkkejä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...