Talvi ja lumileikit ovat ehkä taas pian ajankohtaisia, ja ehtihän tyttö jo tänäkin talvena pari kertaa raahata kelkkansa talomme takana olevaan mäkeen, jossa jo itsekin laskin Stigallani lapsuudessa...
Pyrin aina huomioimaan muut ihmiset omissa toimissani ja samanlaista huomaavaisuutta yritän opettaa myös omalle lapselleni. Tänään kuitenkin työpaikan aamukahvipöydässä heräsin. Eteeni lätkäistiin omastani poikkeava näkökulma lasten mäenlaskuleikkeihin. En ollut ikinä ajatellut, ettei kaikille olekaan ihan ok, että lapset temmeltävät kotinsa lähistöillä olevilla mäennyppylöillä pulkkien ja kelkkojen kanssa.
 |
| Kuva menneiltä vuosilta. Tänä talvena en vielä ehtinyt mäkeen kamerani kanssa. |
Täällä Tampereella ei ainakaan ole joka kaupunginosassa niin sanottua virallista pulkkamäkeä. Siis sellaista mäkeä, joka olisi tarkoitettu talviaikaan vain ja ainoastaan mäen laskuun. Iät ja ajat lapset ovat rakennelleen hyppyreitä ja laskeneet mäkeä siellä, missä jätetään kulkuväylät hiekoittamatta ja on tarpeeksi suuret korkeuserot siihen, että laskeminen ylipäätään onnistuu. Koululaisen äitinä en enää kulje lapseni mukana jokaisella ulkoilulla ja talvisin on sovitut paikat, missä mäkeä käydään laskemassa. Lähinnä olen varoitellut laskemassa paikoissa, joissa mäki päätyy suoraan autotielle, kieltänyt laskemasta kenenkään päälle, ettei satu mitään ja kunnioittamaan myös jalkaisin liikkeellä olevia kanssaeläjiä.
Tänään sain kuitenkin kuulla, miten kummallista on, että joku antaa lastensa laskea mäkeä paikassa, jossa on jalankulkuväylä. Paikat, joissa lapseni laskee mäkeä tässä lähistöllä ovat siis hiekkapohjaisia jalankulkuväyliä, joissa kulkee kesäisin lähinnä lenkkeilijöitä ja koirien ulkoiluttajia. Näillä väylillä ei ole talvikunnossapitoa, joten olen ajatellut, että ne ovat ihan soveliaita mäenlaskupaikkoja... ja niin tuntuvat ajattelevan kaikki muutkin lapselliset, lapset itse ja myös lapsenmieliset aikuiset.
Toinen näkökulma mäenlaskuun näillä jalankulkuväylillä oli kuitenkin se, että niistä tulee mäenlaskun seurauksena liukkaita ja jalankulku vaikeutuu ja vaarantuu. Vastasin, että suosittelenkin jalankulkijoita ja varsinkin vanhuksia kulkemaan talvella sellaisia pääväyliä, jotka on hiekoitettu ja kulkeminen on turvallisempaa. Jalankulkijoiden ja ulkoilutettavien koirien turvallisuus vaarantuu hurjista mäenlaskijoista. Kenen syy on, jos joku viaton kulkija tai koira jää hurjaa vauhtia kiitävän kelkan alle? Kelkkaa tai pulkkaa ei aina saa pysähtymään niin nopeasti kuin poikkeavalta tieltä joku kävelee alle. Oma näkökulmani olikin, että molemminpuolinen huomioiminen olisi paras ratkaisu. Kävellen liikkeellä oleva aikuinen voisi vaikka kiinnittää lasten huomion itseensä ja kertoa kulkevansa paikalta ohi ja varoittaa ystävällisesti laskemasta juuri silloin. Lapsilla vauhti ja meninki on usein niin valtava, etteivät viattomat ohikulkijat aina tallennu verkkokalvoille.
 |
| Kuva on menneiltä vuosilta. |
Oma näkemykseni talven riemuihin on se, että lumesta ja lumileikeistä pitää voida nauttia sen lyhyen aikaa, kun lunta on nykytalvina tarjolla. Mäenlasku on lisäksi hyvää liikuntaa. Onhan viime vuosina parjattu meitä nykyvanhempia paljon siitä(kin), ettemme motivoi lapsiamme tarpeeksi liikkeelle. Jos lähimäissä ei saa laskea, niin kelkka täytyisi pakata autoon ja lähteä hakemaan virallistä mäkeä vähän kaempaa. Se olisi kyllä suuri menetys tavalliselle perustalviulkoilulle.
Miten ja missä teillä lasketaan pulkka- ja kelkkamäkeä? Saako jalankulkuväylällä, jossa ei ole talvikunnossapitoa laskea mäkeä?
