Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aati O.. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aati O.. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Päivänasuja ja pikkumurkkuja

Hupsista keikkaa! Reipas viikko ilman blogin päivittämistä hujahtaa näemmä silmien editse tähdenlennon lailla. Arki vie helposti mennessään ja täytyy myöntää, että syksyinen sää on saanut myös kurkun tuntumaan karhealta, vaikkei varsinainen flunssa olekaan päässyt vielä niskan päälle.

Syksy on tuonut tullessaan myös itse kunkin vaatekaappiin jotakin uutta. Tytön kaappiin olen ostanut ihan liian monta "pakkosaada" -vaatetta. Tänään neiti lähti kouluun Papuissaan. Tänä syksynähän Papun Mökkipolulla -mallistossa seikkailee ihania pikkumurkkuja. Murkkutunikan toiseen taskuun on piilotettu suloinen vaaleanpunainen murkku. Aari collegeleggingsit toimivat hyvin kuorihousujen alla sadesäällä lämmittämässä.

Tytön Paput tilasin jo joku aika sitten Aatio O.sta, mutta vaatteet pääsivät käyttöön vasta tänään. Tytön vaatteet ovat kokoa 134/140 cm ja hihoissa ja punteissa riittää kasvunvaraa hyvin koko talveksi vielä vähän alle 130 senttiselle tyttöselle.

Samalla, kun me tytön kanssa ihastelimme ja huokailimme uusille ihanille murkkuvaatteille, mies marssi paikalle ja ilmoitti ykskantaan, etteivät ötökät voi olla murkkuja, koska niillä on kahdeksan jalkaa. Vain hämähäkeillä kuulemma on kahdeksan jalkaa... Ilonpilaaja!

Jo loppukesästä hankin tytölle pari ihanaa paitauutuutta Molo Kidsiltä. Nekin raaskittiin ottaa käyttöön vasta joku aika sitten. Joutsenpaita Reeta on trikoopaita, joka on malliltaan väljempi kuin muut Molon tyttöjen paidoista. Kissapaita Madelyn on puolestaan ihanan pehmeällä harjatulla sisäosalla varustettu collegepaita. Mielikuvasta huolimatta paita ei kuitenkaan ole kovin paksu vaan juuri mukavan kevyt käyttää juuri nyt syksyn viilentyessä.
Tytön Molo Kids -paidat ovat molemmat kokoa 140 cm ja en olisi kyllä uskaltanut hankkia yhtään pienempiä. Nyt hihoissa on juuri sopivasti reiluutta, eikä vaate silti näytä liian suurelta päällä.

Tällaisia päivän kouluasuja tällä suunnalla!

Mitä teille kuuluu?

torstai 25. kesäkuuta 2015

Alevinkkejä harmaan torstain ratoksi

Nyt, jos koska on hyvä aika shoppailla alesta. Itse kieltäydyin vielä miettimästä talvea, mutta pakkohan se oli edes Vikingin saappaiden verran miettiä. Lekmerillä on nimittäin nyt hyvät alet ja vielä tänään koodilla EXTRA20FI saa melkein koko valikoimasta 20% lisäalen. Ostoskoriin oli vähällä päätyä myös Crocsin saappaat, jotka lisäalen jälkeen olisivat irronneet jo ihan kivalla hinnalla. Myös ulkoleikkejä varten tarvikkeita saa nyt todella huokeasti. Jos on tarvetta esimerkiksi potku- tai polkupyörälle, niin löydöt ovat enemmän kuin todennäköisiä. Houkutus oli käydä liian suureksi myös Converse -osastolla... Myös esimerkiksi Reimaa irtoaa Lekmeriltä nyt ihan huippuhalvalla.
Kuvat: Lekmer.fi

Myös Babyshop ilmoitti lisäalekoodinsa. Koodilla EXTRA10 saa 10% lisäalen aletuotteista (koodi on voimassa 29.6. asti). Voi houkutuksen houkutus! Alekyttärin ostoskoriin voisi helposti sujahtaa aletuote poikineen suosikkimerkeitä, kuten Mini Rodinilta, Molo Kidsiltä, Ígló &Indíltä tai vaikka Converselta.

Kuvat: Babyshop
Ei kannata unohtaa myöskään kotimaisten nettikauppojen hyviä aleja! Näyttäviä aleprosentteja olen bongaillut muun muassa Aati O.:ssa, Silverjunglella, Lasten Taikamaassa jne.

*Postaus sisältää mainoslinkkejä!

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Koiramekkoihmisiä

Meillä ei ole lemmikkieläimiä -eikä todennäköisesti lähitulevaisuudessa tulekaan. Kysyttäessä, olenko enemmän koira- vai kissaihminen, vastaan ehdottomasti ymmärtäväni paremmin kissojen maailmaa. Karkeakarvaiset koirat aiheuttavat myös niitä rapsuttaessani nopean allergisen ihoreaktion.

Kaikesta huolimatta en silti voinut vastustaa Molo Kidsin uutta dalmatialaismekkoa, jonka tilasin lopulta koossa 122/128 cm. Ajattelin tytölle ensin kokoa 134/140 cm, mutta Aati O.:n Kaisan annettua mekosta mittoja jälleen supernopeasti, päädyin lopulta kokoon 122/128 ja olen valintaan erittäin tyytyväinen. Mekon vyötärönauha on todellakin vyötäröllä ja leveys riittää hyvin, eikä mekko ole kapeudestaan huolimatta mitenkään kiristävän näköinen. Nila caprit tilasin koossa 128, koska seuraavassa saatavissa olevassa koossa (140 cm) olisi todennäköisesti vyötärökuminauha ollut tytölle vähän liian löysä.
Molo Kids Chita Cuddling Dalmatians koossa 122/128 cm. Tyttö n.124 cm.
Miksi kesävaatteiden hankkiminen on nykyään niin kovin hankalaa? Pidennetty ostolakkoyritelmä on voinut pari viimepäivää todella hyvin, sillä ainoa kesävaate, jota odotin tämän dalmatialaismekon lisäksi oli Mini Rodini drop 2:n delfinimekko sinisenä. Pettymys oli suuren suuri, kun koot loppuvatkin kyseisessä mekossa jo kokoon 116/122 cm. Mini Rodini on mielestäni reiluhkoa mitoitusta, mutta tuohon kokoon en kyllä enää lähde satsaamaan. Neidillä on kuitenkin ollut koko talven kestänyt huima kasvupyrähdys ja jos kevät mennään samalla vaudilla, niin kesällä mittaa on jo helposti päälle 125 cm.

Isoksi kasvaminen on selkeästi hankalaa, jos ei halua vielä pikkukoululaisena pukeutua jatkuvasti minikokoisiin teinivaatteisiin tai, jos söpöt sekä ihanat eläinkuosit sattuvat ilahduttamaan.
Eihän näitä söpiksiä nyt voi mitenkään kissaihminenkään vastustaa... Ja näitä ei tarvitse viedä uloskaan vasta kuin kesällä, sitten, kun tarkenee mekossa ja capreissa.
Tulevan kesän vaatteita en ole vielä siis ajatellut tätä mekkoa pidemmälle. Toki pari toppia, uikkari ja yksi T-paita on hankittuna valmiiksi. Tarvitseeko kesää vielä ajatellakaan? Kunhan nyt selvittäisiin keväästäkin ensin. Vai onko kesäshoppailut jo vauhdissa?

Pysykäähän kanavalla. Lähipäivinä luvassa jotain erityisen kivaa... kunhan tuo neiti nyt ensin lähtisi paranemaan eilen alkaneesta korvatulehduksestaan.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Välikoon mukula

Ei liene jäänyt kenellekään epäselväksi, että yksi meidän suosikkivaatemerkeistä on Molo Kids. Suosimme sitä niin sisä kuin ulkovaatetuksessakin muiden merkkien ohella. Kokopolitiikka alkoi ihmetyttää jo pari vuotta sitten, kun esimerkiksi välikausihaalareissa koot loppuvat käsittääkseni jo 122 cm:iin. Toppahaalareita on saatavissa kokoon 140 cm asti, mutta missä on välikoko 134 cm?

Välikoko 134 cm puuttuu myös Molon kuosipaidoista. Tiedustelin havainnostani Aati O.:n Kaisalta ja hän vahvisti huomioni. Molo Kidsillä ajatellaan ilmeisesti, että lapsi ei enää nämä koot saavutettuaan kasva niinkään leveyttä, vaan mittaa tulee vain pituuteen. Tottahan se onkin, mutta entäs raajat? On hyvin paljon eroa siinä, onko lapsi vähän päälle 120 cm pitkä tai likemmäs 140 cm.

Neiti on nyt virallisen koululääkärimittauksen mukaan 123,1 cm pitkä. Pitkäraajaisena hänelle on Molo Kidsin vaatetuksessa jääneet jo koon 128 cm housut pituudessa nafteiksi. Onneksi esimerkiksi toppahousuissa on saatavana välikoko 134 cm, koska 140 cm housut olisivat kuitenkin vielä ihan liian reilut. 

Mutta mitenkäs ne paidat? Koon 128 cm paidan hihat ovat auttamattomasti jäämässä lyhykäisiksi, vaikka muuten paita istuukin päällä vielä ihan nätisti.
Molo Kidsin paita koossa 128 cm. Paita on juuri sopiva 123 cm pitkälle tytölle. Hihat jäävät kuitenkin kevään aikana jo armottomasti liian lyhkäisiksi. Seuraava saatavilla oleva koko on 140 cm.
Tilasin Aati O.:sta kivaan alehintaan tytölle Molo Kidsin karhupaidan koossa 140 cm. Paita on malliltaan kapeahko ja istuukin päällä nätisti. Pituutta paidassa on selvästi enemmän kuin koon 128 cm paidassa. Myös hihoja on selvästi reilummin. Itse arvostan pientä kasvunvaraa lasten vaatteissa ja hihoja on toki helppo kääntää aluksi. Silti jäin kaipaamaan sitä välikokoa, joka olisi varmasti meille tällä hetkellä se oikein koko.
Molo Kidsin karhupaita ei toki ole malliltaan ihan sama kuin ylemmän kuvan paita, mutta kokojen ero näkyy hihojen osalta silti selvästi. Karhupaita on kokoa 140 cm ja istuu 123 cm pitkän tytön päällä kivasti -jos hihoja ei huomioida. Karhupaita on kuitenkin yksi suosikkipaidoista tällä hetkellä, kunhan hihoja ensin kääntää reilusti.
Molo Kidsin haalareissa olen pitänyt ohjesääntönä (toimii meidän lapsella), että sopiva haalari pienellä kasvunvaralla löytyy, kun lisää lapsen pituuteen 10 cm ja hankkii haalarista sitä lähimmän koon. Tällä ohjesäännöllä olisin hankkinut meille koon 123+10 eli 134 cm haalarin. Sellaista kokoa tosin ei valmisteta, joten tilasin koon 128 cm, koska 140 cm haalari olisi todennäköisesti ollut ihan liian suuri jopa kasvunvaraa arvostavan mielestä. 128 cm haalarin haara-lahjemitta on kuitenkin vain tasan sentin pidempi kuin tytön vastaava mitta. Toki pitkä niska-haaramitta antaa vähän tasoitusta ja voinkin todeta, että 128 cm haalari on tällä hetkellä niin sopiva kuin vain olla ja saattaa, eikä sitä kasvunvaraa juurikaan ole.
128 cm Polaris on täsmälleen sopiva 123 cm pitkälle tytölle. Kasvunvaraa ei juurikaan ole ja on aivan turha toivoa, että kyseinen haalari mahtuisi vielä ensi talvena. Ehdinköhän kevääseen mennessä edes asustaa tätä haalaria nätisti?

Summa summarum; Kyllä sille välikoollekin käyttäjiä löytyisi. Suuri osa lapsista alkaa käyttää esimerkiksi haalarissa kokoa 134 eskarivuoden tienoilla. Tässä iässä haalarille on kuitenkin vielä usein tarvetta. Paidoissa taas on mallikohtaisia eroja ja käsittääkseni poikien paidat ovatkin reilumpia mitoitukseltaan kuin tyttöjen paidat. Hihoissa on kokojen 128 ja 140 välillä eroa päällekkäin aseteltuna vain pari-kolme hassua senttiä, mutta päällä kokoero tuntuu ja näyttää kyllä enemmältä.

Onko muilla välikoko-ongelmia?

lauantai 13. syyskuuta 2014

Tyttösateenkaari sovituksessa

Toppatarve tulevalle talvelle rajoittui alunperin vain pidempään ja siistimpään toppatakkiin. Pasmat menivät kuitenkin sekaisin, kun ihastuin aivan täysillä Molo Kidsin Cathy Girly Rainbow talvitakkiin. En ymmärrä, miten tässä näin pääsi käymään. Viimeaikoina meillä on parhaamme mukaan yritetty kasvaa ulos kirkkaista väreistä. Lisäksi olen yleisestiottaen raitakammoinen eli välttelen ostamasta minkäänlaisia raitavaatteita. Viimeaikoina olen tosin huomannut tässäkin muutoksen. Olenkohan tullut viimeinkin immuuniksi raidoille?

Kirkkaat värit ja Molo Kidsin ulkovaatteiden hyvät heijastimet alkoivat kiinnostaa, kun ajattelin pikkukoululaista yksin ylittämässä tietä talvisen hämärissä maisemissa. Girly Rainbow ei luulisi jäävän näkemättä keneltäkään.
Salamavalon kanssa otetut kuvat hämärähkössä eteisessä. Sävyt olivat näissä kuvissa kuitenkin luonnollisemmat kuin ilman salamaa otetuissa. Tyttö on noin 120 cm, takki 128 cm ja housut 134 cm. (Pipo Gugguu ja kengät Reima)
Koon valintaan sain nopeasti apua mittojen muodossa Aati O.sta. Ihan hirvittävän suurta eroa kokojen 128 ja 134 välillä ei ole, mutta päädyin lopulta kuitenkin ostoksissani pienempään takkiin ja suurempiin housuihin. Housut näyttivät paketistä otettuna pienemmiltä kuin sitten lopulta päällä. Takissa on tilaa hyvin kerrospukeutumiselle ja hihat eivät nouse käsiä nostettaessakaan vaan pysyvät hyvin ranteessa hihansuiden kumpparin ansiosta. Asusteiksi tähän riemunkirjavaan toppa-asuun olen suunnitellut pääasiassa mustia toppasormikkaita, mustaa pipoa ja mustia kenkiä.

Girly Rainbow -takin taskujen tehosteväri on meidän takissa erivärinen kuin aiemmin näkemissäni tuotekuvissa. En tiedä, miten väri määräytyy, mutta esimerkiksi L-E:n blogissa voi käydä vilkuilemassa, miten hänen tyttönsä takissa on toisella puolella violetti ja toisella puolella pinkki tehoste. Näkemissäni tuotekuvissa on ollut pinkit tehosteet. 
Kuva: Aati O. Tuotekuvassa on pinkit tehosteet taskujen edessä, käytännössä tehosteet saattavat olla jotain ihan muuta.

Toppatakin materiaali on liukkaampaa ja inasen jäykempää kuin esimerkiksi aikaisempien vuosien Polariksissa. Toppahousujen materiaali taas tuntuu käteen inan karheammalta kuin takin materiaali ja esimerkiksi viininpunainen raita takissa taittaa hieman violettiin, kun taas Grape Wine -sävyisten Jump toppahousujen väri taittaa enemmän punaiseen. Eron näkee kuitenkin vain läheltä tarkastelemalla, sillä sävyjen tummuusaste on hyvin lähellä toisiaan.

Jump toppahousuissa on säädettävä vyötärökuminauha, joten henkseleitä ei välttämättä tarvita ollenkaan. Sovitin kuitenkin meidän toisten Molon toppahousujen henkselit Jumpeihin ja ne ovat onneksi yhteensopivat. Housuissa on mukavantuntuinen musta fleecevuoraus pepun kohdalla samoin kuin takissakin hihoja lukuunottamatta.
Jump toppahousuissa on säädettävä vyötärökuminauha ja fleecevuoraus takapuolen kohdalla. Viime vuotisten Molon toppahousujen henkselit ovat yhteensopivat Jump toppahousujen kanssa.
Tämä on todennäköisesti meidän tulevan talven käytetyin toppa-asu. Takki ei kuitenkaan luultavasti mene kuin tulevan talven ja haaveilen jo Pearson Zepra takin kyttäämistä alesta ensi vuoden talven varalle. Jump housut nimittäin todennäköisesti tulevat mahtumaan vielä vuoden päästäkin, jollei nyt mitään ihmeellisiä tapahdu. 

Mites muut? Onko mieli muuttunut toppahankintojen suhteen matkan varrella? 


keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Aamutanssi neulemekossa ja pari uutta vaatemerkkiä

Parin viime viikon ajan kouluaamut ovat olleet lievästi sanottuna nihkeitä. Illalla unille menoa on aikaistettu melkein puolella tunnilla, mutta aamut ovat silti olleet väsyneitä ja täynnä patistelua ja kiirettä. Tänään tyttö kuitenkin oli paremmalla tuulella ja ehkä inasen virkeämpikin. Edessä oli "apuopettajana" toimiminen luokassa. Tyttö sai eilen kotitehtäväksi keksiä kysymyksiä eräästä kuvasta ja kirjoittaa ne ylös. Tänään sitten oli yhdessä ratkottu tytön keksimiä kysymyksiä. Neiti oli innoissaan erikoistehtävästään, joka tulikin ilmeisesti tarpeeseen, koska ilmassa on opettajan mukaan ollut tylsistymistä ja turhautumista sekä rauhattomuutta tunneilla...

Hyväntuulisuus oli näkyvissä jo aamulla ennen kouluun lähtöä. Ja lisäksi neidillä oli heti aamusta normaalia pidempi ja isompi olo, joka johti tietysti kotimittaukseen. En ollut uskoa silmiäni, kun pituutta oli kuukaudessa tullut sentti lisää. Tervetuloa kasvupyrähdys! Maagisen 120 cm rajapyykin ylittäminen sai tytön tanssahtelemaan iloisesti ennen kouluun lähtöä.
Neulemekko DJ Duchjeans, leggarit Molo, Sukat Reima, aluspaita Pomp de lux.
Päivän asuna tytöllä tanssiliikkeitä tehdessä oli DJ Dutchjeansin neulemekko (koko128). DJ Dutchjeansin vaatteet tulivat joku sitten vastaan selaillessani uutta verkkokauppaa nimeltä Aati O., (josta muuten saa harvinaisen hyvää asiakaspalvelua). Hollantilaisen DJ Dutchjeansin vaatteissa pisti silmääni mukavan kapeanmalliset vaatteet, todella kohtuulliset hinnat ja hyvänoloiset materiaalit. Kyselin merkin kokopolitiikasta ja sain salamavastauksen, että mitoitus on reilua, mutta kapeahkoa. Tilasin uhmakkaasti koon 128, vaikka varmasti pienempikin olisi mennyt päälle. Hihoja on kuitenkin helpompi aluksi kääntää kuin taikoa jostain lisää. Tilasin neulemekon alunperin pidettäväksi farkkuleggareiden kanssa, mutta sateisen aamupäivän kunniaksi heitimme farkut jäähypenkille ja kaivoimme esiin trikooleggarit ja kuorihousut.

Toinen uusi merkki, johon samaisessa kaupassa törmäsin, on hollantilainen 4 Funky Flavours. Jälleen kapea mitoitus iski ja tilasinkin akuuttiin collegehousutarpeeseen merkiltä kivan näköiset pöksyt. Lahkeen pituus koossa 122/128 on juuri sopiva. Vyötäröllä on väljyyttä, mutta housut pysyvät kyllä jalassa, kun housun sisään tuunaa aluspaitakerroksen. 
4FF The Keeper collegehousuissa on ihan mahtavat yksityiskohdat ja tehosteet.
Ihan mahtavaa löytää uusia vaatemerkkejä, joissa koot riittävät vähän isommillekin lapsille. Vielä mahtavampaa oli tosin löytää kauppa, jossa on kattava valikoima meidän lempparivaatemerkkiä Molo Kidsiä. Ihan kuin olisin tänään pistänyt vähän toppavaatettakin tilaukseen.

Ps. Farkkuleggarit pääsivät iltapäivällä jäähypenkiltä trikoisten tilalle ja käymään kirjastossa.
Pps. Tytön ilo saattoi myös kummuta siitä, että äipän työttömyys päättyy ensi viikolla.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...