Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gugguu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gugguu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Tulevan talven topat sovituksessa

Päivä lyhenee, ilma viilenee ja kai se talvikin sieltä taas viimeistään tammikuussa tulee. Tänään iski illansuussa vesisade, ja sain neidin jäämään sisälle toppavaatteiden sovitussessioon. Muuten tyttöä ei juuri vapaa-ajalla kotona meinaakaan näkyä. Aina viilettämässä ulkona kavereiden kanssa. Hyvä niin!

Toppavaatteiden ja talvisten asusteiden suhteen alkaa näyttää siltä, että tänä syksynä pääsin luistamaan uutuuksien hankinnasta lähes kokonaan. Aluksi olin ihan varma, että viime talvena hankitut Molon Jump -toppahousut koossa 134 cm ovat jääneet pieniksi. Tyttö on kuitenkin kasvanut maltillisesti ja pituudesta niukkaa mallia olevat housut ovatkin tulevaan kauteen sopivan jämptit. Tytöllä on tällä hetkellä pituutta 127 cm. Yksillä toppahousuilla ei kuitenkaan uskalla uutta kautta olla vastaanottamassa, joten hankin neidille Reimalta syksyn clubialekoodin innoittamana Kiddo Lightning -toppahousut* koossa 134 cm. Vielä hieman reilut housut ovat kuitenkin jo pitkäjalkaiselle tytölle ihan pidettävät, joskin pääsevät säännölliseen käyttöön vasta myöhemmin kevättalvella.

Aiemmin syksyllä perkasin tytön kaapista pois selkeästi pieneksi jäänytttä toppaa. Perkuiden joukossa oli ainakin kaksi takkia ja yhdet housut. Parin jemmassa olevan takin sopivaksi toteamiseen tarvittiin tämän päivän sovittelua. En kuitenkaan uskaltanut jättää "pakkosaada" -hankinnaksi muodostunutta Molo Kidsin Pearson Winter Floral -takkia viimetipan hankinnaksi. Onhan kyseinen takki jo monesta paikasta myyty kuitenkin loppuun. Tytön takin hankin yhteistyöalekoodin suotuisalla vaikutuksella Miniq:sta. Tytön takki on kokoa 140 cm ja istuu siis alle 130 cm pitkälle tytölle kapean mallinsa takia varsin kivasti. Toki kasvunvaraakin vielä löytyy ja uskoisin takin olevan vielä paremmin istuva vuoden päästä talvella.
Molo Kids Pearson Winter Floral -takki koossa 140 cm, viime talviset Molon Jump toppahousut koossa 134 cm, sekä Gugguun pipo, johon tuunasimme tupsun jo viime talvena itse.
Viime vuotinen Molon Cathy takki tyttösateenkaarikuosissa tuli hankittua koossa 128 cm ja vähän jännitti, että mahtuuko viime talvena siistimmän takin roolissa eli suht vähällä käytöllä ollut takki enää päälle ollenkaan. Yllätys oli suuri, kun takki meni ketterästi päälle. Tosin kovin paksua vaatetusta Cathyn alle enää tuskin saa ängettyä mukavasti.
Viime talven Cathy girly rainbow -takki koossa 128 cm ja Jump toppahousut edelleen kokoa 134 cm. Pipo  on Molo Kidsiä myös. Kengät ovat jo viime talveksi hankitut Naturinon Rainstep bootsit.
Mikä jännittävintä, tytön kaapista löytyi myös viime talvena jemmaan hankittu Molo Kidsin Pearson takki Zepra -kuosilla koossa 134 cm. Tulevaksi talveksi löytyy siis Moloa koossa 128 cm, 134 cm ja 140 cm. Cathy pienimpänä saattaa joutaa eteenpäin jo ennen kauden päätöskisoja, mutta Zepra menee varmasti koko talven. Tyttö innostui nimenomaan Zepra -takista kaikista eniten ja ilmeisesti se tuntui myös sopivimmalta päällä. Onnittelin muuten itseäni siitä, että olin tämän takin jemmaan viime talvena hankkinut, koska tämän vuoden Zepratakki ei miellyttänyt niin paljon silmää kuin tämä viimevuotinen. Kankaiden laatueroista en osaa toki sanoa vielä yhtään mitään.
Viime talvena jemmatakiksi hankittu Molo Kids Pearson Zepra koossa 134 cm. Hattu Fredrikson.
Tässä vaiheessa voisin sanoa, että kolmellakin takilla varmasti pärjättäisiin koko talvi. Jemmakätköt sen sijaan olivat eri mieltä! Jo parisen vuotta sitten nimittäin hankin jollain superalella jostain, todennäköisesti Booztilta, tytölle Ticketin mustan ilotulituskuosisen takin koossa 134 cm. Viime talvena tyttö vielä hukkui takkiin, mutta nyt näyttää jo selvästi toiverikkaammalta. Takki alkaa olla jo ihan pidettävä, mutta todennäköisesti aktiivisempaan käyttöön pääsemistään se saa odotella kaapissa vielä vuoden verran. Olen silti ihan tyytyväinen, että takki on tullut hankittua, koska kyseisen kuosin jälkeen ei ole yksikään Ticketin takki/kuosi herättänyt minkäänlaisia ostohaluja.
Ticketin ilotulitusta parin vuoden takaa koossa 134 cm. Takki on jo ihan pidettävä, mutta selkeästi reilumpaa mitoitusta kuin Molon kapeamalliset takit. Takki päässee kunnon käyttöön vasta vuoden päästä. Pipo Reima, housut Molo Jump.
Täytyyhän kaupunkilaistytöllä yksi pidempi kaupunkitakkikin olla. Onneksi viimetalvena hankittu Reiman Merga* koossa 134 cm sopii vielä hyvin. Tyttö on kovin ihastunut tähän pidempään ja siistimmän menon takkiinsa, enkä ihmettele. Onhan siinä vyö ja kaikki!
Reima Merga -pidempi untuvatakki, Reiman Kiddo Lightning -toppahousut sekä Fredriksonin hattu.
Ja jottei toppa vain kesken loppuisi, niin seuraavaksi kaivettiin esille vielä pari toppahaalaria. Yhtään toppahaalaria tähän talouteen ei enää osteta. Piste. Viime syksynä vannotin samaa ja tuli hankittua silti kaksin kappalein. Ticketin baggie koossa 128 cm on näköjään aina vain reilun kokoinen. Molon 128 cm Polaris sen sijaan alkaa olla jo todella jämpti. Tyttö sovitti haalareitaan innokkaasti, joten uskoisin niiden vielä kelpaavan hyvin vähintäänkin rymykäyttöön ja oikein kylmille keleille. Haalarin alle on kuitenkin aina helpompi tuunata välikerroksia enemmän kuin kaksiosaisen alle.
Ticketin Baggie ja Molon Polaris koossa 128 cm. Toinen on aina vain suuri ja toinen edelleen nafti :D
Asusteisiinkaan ei ole juuri tarvinnut tänä syksynä panostaa. Vain yhdet Molon Mitzy -kintaat Winter Floral -kuosissa hankin MiniQ:sta yhteistyöalekoodilla. Muuten mennään viime kevään alesta hankituilla rukkasilla ja jo viime syksynä hankituilla toppasormikkailla. Mielenkiintoista on testata, miten Molon uudistuneet rukkaset tulevat käytössä toimimaan. Meillä tosin jo viimetalviset Mitzyt toimivat todella hyvin ja olivat riittävän lämpimät sekä kestävämmät kuin edellisvuotiset.
Tämän vuoden Molo Kidsin rukkasissa on kumimainen vahvike kämmenpuolella. Pihakintaiksi hankin jo viime keväänä parit Villervallan talvikintaat todella edullisesti. Viime vuotiset Molon Mitzytkin ovat vielä hyvässä kunnossa.

Luulisi näillä eväillä pärjäävän talven yli, vaikka tulisi sitten millaiset olosuhteet. Kenkäasioita pitää ehkä vielä vähän pohtia ja sovitella. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tytölle menisi viimetalvisista kengistä suurin osa, mutta toisaalta talveen on vielä matkaa ja jalka ehtii ottaa sen kasvuspurttinsa vielä syksyn aikana.

Joko teillä on topat soviteltu ja katsastettu? Tuliko kaappiin paljon uutta?
*kumppanuusmarkkinointilinkkejä

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Tupsutonko muka?

Kaikkihan lähti siitä, kun jäimme ensimmäisessä ryntäyksessä ilman Gugguun kaksitupsuista pipoa. Tilasin sitten hätäpäissäni basicin tupsuttoman pipon, mutta tupsut jäivät kyllä kaihertamaan mieltä. Visioin jo mielessäni, miten teemme tytön kanssa pipoon tupsut itse ja sitä rataa, mutta helppohan se on käsityötaidottoman haaveilla.

Lopulta L-E:n auttava googlekäsi löysi meille netistä kaupan, jossa myydään muun käsityöhömpän muassa tupsuja. Napiton osoittautui toimivaksi nettikaupaksi ja tilaamani tupsut tulla tupsahtivat postiluukusta vähän alle viikossa. Olinpa ylpeä itsestäni, kun osasin kiinnittää viininpunaisen turkistupsun (7 cm) pipoon ihan itse. Lainasin äidiltäni vain ison parsinneulan ja valmista tuli. Omasta mielestäni pipo on tupsulla tuunattuna oikein kivan näköinen ja kyllä ekaluokkalainenkin oli sitä mieltä, että täytyyhän pipossa tupsu olla.

Guugguun mustaan basic -pipoon sopii kivasti pieni tupsu.

Tupsujen saavuttua meinasi kyllä käydä köpelösti, kun neiti innostui ihanista, sileistä ja karvaisista tupsuista niin paljon, että omi ne ensimmäiseksi viikoksi leikkeihinsä. Leikkien jäätyä korjasin tupsut salaa parempaan talteen. Oli aika selvää, että musta pipo saa kaverikseen viininpunaisen tupsun. Pinkki tupsu vielä miettii, että mihin pipoon se haluaisi.
Pinkki tupsu vielä miettii, että sopisiko se Molo Kidsin raitapipoon. Pipon pinkki raita kyllä natsaisi täydellisesti tupsun väriin.
Mukavaa sunnuntaita!

Huom! Vielä puoliyöhön asti aikaa osallistua Muumimaiseen arvontaan (Linkki vasemmalla blogin reunassa.) Voittajan arvon ensi viikon aikana.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Pipojuttuja

Faktahan on, että pipoja kertyy kaappeihin kuin huomaamatta. Ostetaan yksi sieltä, toinen täältä. Yksi mätsää tuon takin kanssa ja toinen mätsää tämän haalarin kanssa. Yksi pipo kutittaa, toinen ei pysy kunnolla päässä ja kolmas on muuten hyvä, mutta ei mätsää yhteen yhdenkään takin kanssa. Täydellisen pipon etsiminen on siis lähes taidetta. Täydellinen pipo pysyy päässä, näyttää hyvältä, peittää korvat ja suojaa kunnolla myös otsaa ja niskaa.

Meille viime vuosina täydellinen pipo päiväkodissa käytettäväksi on ollut kypärämallinen lakki, joka suojaa osittain myös poskia ja erillistä kauluria tai kaulaliinaakaan ei ole tarvittu. Kaulaliinojahan tarhantädit pyysivät yleisesti jossain kohtaa välttämään, koska lapset eivät saa puettua niitä kunnolla itse. Kauluri taas unohtui lokeroon jatkuvasti ja kurkku ja niska paljaana juostessa oli lopputuloksena vain jatkuvasti kylmettynyt ja pääkivuista valittanut mukula.

Kypärämallinen pipo tosin alkoi jo eskaritalvena harmittaa neitiä. "Näytän tässä muiden mielestä hassulta ja melkein kellään muulla ei oo tällasta pipoo..." Nyt täytyy siis harkita koululaiselle jo muita vaihtoehtoja. Mikä pipo pysyy parhaiten päässä, jossa hiukset ovat niin liukkaat, että yleensä pipo nousee ensin pois korvilta ja lopulta keikkuu vain tahdonvoimalla päälaella? Edessä on siis haastetta kerrakseen.
Kuva: www.gugguu.com
Ensimmäisenä on helppo ihastua siihen, mikä on nyt pinnalla. Gugguulta tuli eilen myyntiin erä merinovillapipoja, joihin olin jo ennakkokuvien perusteella iskenyt silmäni. No niinhän siinä kävi, että jäimme ilman tupsupipoa niin kuin moni muukin (tulossa lisää ja ennakkovaraus on nyt käytössä uutena ominaisuutena kaupassa). Tilasimme kuitenkin tytön kanssa tupsuttoman version Gugguun piposta ja päätimme, että tuunamme siihen itse kivan väriset tupsut, jos ne kyseisen pipon malliin vain sopii. (Kiitos L-E:lle tupsuntekolinkkivinkeistä!) Samassa hötäkässä tilaukseen taisi lähteä muutama halpisasuste myös H&M:lta. Kuten aemmin mainitsin, pipoja kertyy helposti...

Mahdollisia kovempia pakkasia varten haussa on kuitenkin edelleen lakki, joka suojaa paremmin myös korvia ja mielellään vähän poskiakin. Meillä neiti on todella herkkäkorvainen. Ensimmäinen valitus korviin menevästä tuulesta on jo kuultu tänä syksynä. Vakishoppailupaikastani Reimashopista löytyykin jälleen todella kattava valikoima suojaavampiakin pipoja. Suuri osa kivan ja lämpimän näköisistä pipoista on kuitenkin kaupassa luokiteltu taaperoiden pipoiksi. Hauskaa on mielestäni se, että osaa taaperoiden hatuista valmistetaan kokoon 56 asti. Jokaiselle jotakin siis!
Kuvat: www.reima.fi
Fredrikson on myös ehdottoman mielenkiintoinen lakkivalmistaja. Keväällähän ostin neidille kyseisen valmistajan lakin, joka pysyy hyvin päässä ja lämmittää myös vähän viileämmillä säillä. On tupsua ja muodikkaita kuvioita ja tupsuliinihan suorastaan kutsuu vetämään sen päähänsä.
Kuvat: www.fredrikson.fi/
Kun pipovarastot on täydennetty, voikin sitten alkaa tuskastelemaan kaulureiden ja kaulaliinojen kanssa. Pipon ja kaulaliinanhan olisi myös kiva jotenkin mätsätä yhteen. Meillä on nyt syksyn mittaan huomattu toimivaksi malliksi tuubikaulahuivi, joten luultavasti sellaisella, talviversiolla jatkamme myös talveen.

Mikä on teillä se toimivin ja paras pipomalli/merkki?


lauantai 23. elokuuta 2014

College -ihanuus Gugguulta

Hyvin harvoin ostan mitään täydellä hinnalla. Yleensä odotan edes jonkun pienen alen tai alekoodin käyttööni ennen kuin hankin yhtään mitään. Blogeissa näin kuitenkin heti tuoreeltaan kuvia Gugguun syksystä ja Ei ihan vielä -pakkomielle muuttui Heti tänne vaan -pakkomielteeksi. Tytön kaapissa on useammat kuviolliset leggingsit, mutta vähemmän yksivärisiä tai muuten hillittyjä yläosia, joidenka kanssa kuvioleggareita olisi helppo yhdistellä. Gugguun Acer mekko iski tähän tarpeeseen paremmin kuin hyvin.

Yöuniani en Gugguun syysuutuuksien ilmestymisen takia menettänyt, mutta tilaus lähti kyllä matkaan alle vuorokauden kuluttua malliston myyntiin tulemisesta. Hyvä niin, sillä muuten tyttö olisi melkeinpä jäänyt ilman. Niin suosittuja nämä suomalaisen lastenvaatevalmistajan ihanuudet ovat.
Gugguun Acer -mekko on ihanan paksua ja joustavaa collegea. Päällä mekko istuu jämäkästi ja laskeutuu kauniisti. Materiaali tuntuu todella hyvältä ja odotukset laadun suhteen ovatkin korkealla aikaisempien hyvien Gugguu -kokemusten ansiosta.
Tyttö on tällä hetkellä kotimittauksen mukaan 119,5 cm pitkä ja mekko on kokoa 128 cm. Hihoissa on pientä reiluutta vielä, mutta muuten mekko istuu hyvin päällä. Acer on loistava ja lämmin mekko syksyyn ja talveen esimerkiksi juuri kuvioleggareiden tai värikkäämpien sukkisten kaveriksi.
Mekon takaosassa on tyylikäs sauma. Taskut antavat vaatteelle muotoa. Kaulakoru on tytön omaa designia. Leggingsit Molo Kidsin tämän syksyn mallistosta.
Tästä me tykätään! Mites teillä? Onko Gugguun vaatteet testattu ja tuttuja?

maanantai 24. helmikuuta 2014

No onko se Gugguu hyvä?

Kotiutin tässä taannoin MiniQ:sta hyvään alehintaan parit legginssit melkein akuuttiin housupulaan. Koon 122 cm Raidan Piki leggarit jäivät armottomasti liian lyhykäisiksi. Paria kokoa isommat Pikit jäävät tosin vielä hetkeksi kaappiin, sillä ne eivät pysy päällä ilman vyötärön tuunausta, vaikka pituus passaakin.

Mielenkiinnosta kotiutin myös Gugguun leggarit. Olen messuilla hypistellyt Gugguun vaatteita, mutta ne eivät ole kaikessa suoraviivaisuudessaan iskeneet, vaikka ovat hyvältä näppeihin tuntuneetkin. Gugguun leggarit nousivat perustrikoisista vaihtoehdoista heti ykkösiksi. Koossa 128 cm riittää pituus pitkäjalkaiselle vielä pitkäksi aikaa.
Flunssa iski ja kotipäivää pukkasi. Neiti veti päiväksi jalkaansa Gugguun harmaa-mustat leggingsit, Molo Kidsin citycollage -paidan sekä Reiman coolmax-sukat.
Kymmenen pesun jälkeen Gugguun leggarit ovat yhä kuosissaan, eivätkä ole venyneet, kutistuneet, saatika sitten kehittäneet minkäänlaista pesunukkaa. Lisäksi malli on loistava hoikkikselle. Pysyvät jalassa, mutta eivät kiristä. Jos minulta kysytään, niin tämän housukokemuksen pohjalta sanoisin kyllä, että Gugguu on maineensa veroinen. Kaikki se hehkutus, mitä blogistaniassa(kin) on nähty, ei ole tuulesta temmattua. Hintaahan Gugguun vaatteilla on ihan mukavasti perustrikoovaatteiksi, mutta onneksi merkkiä voi bongata myös suht hyvästä alesta, jos pitää silmänsä auki.
Istuvuus täysi kymppi!
Mukavaa alkanutta viikkoa! Monessa perheessä varmaankin hiihtolomaillaan. Me podemme räkätautia ja mittailemme lämpöjä ainakin tämän päivän. Varsinaista lomailua on tiedossa meillä vasta huhtikuussa.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...