Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koiramäki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koiramäki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Särkänniemeen, Särkänniemeen...

Lomaviikon ensimmäisen aamun sarastaessa heräsin itse ihan järjettömään niskajumiin. Viideltä aamulla otin pari Buranaa ja yritin vielä nukkua hetken. Seitsemän pintaan tyttö hiihteli makkariimme ja ilmoitti, että joka paikkaa kutittaa kamalasti. Silmälasit päähän saatuani näin, että neidin selkä ja massu olivat täynnä pientä nokkosihottumaa. Ei muuta kuin suihkuun ja sen jälkeen kutinaa lievittävä rasvaus päälle.

Iltalehden nettiversion otsikot varoittivat runsaista sateista muun muassa Pirkanmaalle, mutta auringon paistaessa niitä oli vaikea ottaa todesta. Ei muuta kuin suunta kohti Särkkistä, Koiramäkeä, hurjia laitteita ja suuria seikkailuja...
Koiramäki kaupunkeineen, Käpälämäkineen ja maatiloineen oli ihan mahtava paikka. Tytöllä oli vain niin kiire laitteisiin, ettemme kiertäneet esimerkiksi puoteja tai jääneet seuraamaan Tassuteatterin esitystä. Tarkoitus oli palata Koiramäkeen vielä laitekierroksen jälkeen... mutta kaatosade ja ukkonen torpedoivat suunnitelmia.
Koiramäessä viihtyy koko perhe. Miljöö on miellyttävä. Tykkäsin! Eläimet ovat Koiramäessä sijoiteltu sinne kuuluvaksi osaksi. (Neidillä oli reissussa päällään Mini Rodinin flamingomekko, Raida leggingsit, Mustang tennarit ja Mini Rodinin farkkutakki, johon oli kiinnitetty myös Muotokielen Taaperokyltti (ylempi kollaasi))
Koiramäessä olisi saanut aikaa kulumaan vaikka kuinka...
Särkkiksessä oli suhteellisen vähän porukkaa ja tyttö saikin olla monessa laitteessa ihan itsekseen. Neiti ehtikin kiertää lähes kaikki alle 120 cm sallitut laitteet.
Angry Birds leikkipaikka oli edelleen tytölle mieleen.
Ennen Särkänniemen reissua kiinnitin huomiota netissa kyteviin keskusteluihin Särkkiksen hintapolitiikkaa koskien. Tänä vuonnahan ei myynnissä ole käsittääkseni enää erillisiä laite-/kohdelippuja. Aluelipulla (10 e) pääsee alueella, Näsinneulaan ja Sara Hildenin taidemuseoon. Jos mielii näiden lisäksi laitteisiin tai eri kohteisiin, on pakko hankkia Elämysavain (tai ipana-avain), jolla siis pääsee alueella ja kaikkiin kohteisiin. Meidän kolmihenkisen perheen hurvittelut eli avaimet maksoivat Siwasta ennakkoon ostettuna 99 euroa. Portilta ostettuna avaimet olisivat kustantaneet 105 euroa. Parkkimaksu on lisäksi 5 euroa. Joku pitää kalliina, joku riistona ja joku näkee paikan katettavat kustannukset... Pienen perheen äitinä en hintaa säikähtänyt, mutta perheen pääluvun ollessa isompi, hätkähtäisin loppusummaa varmasti itsekin. Varsinkin, kun meidänkin hurvittelut jäivät pahasti kesken kaatosateen ja ukkosen saavuttua paikalle kutsumattomana vieraana. Säätakuutahan ei tunneta, vaikka toki seuraavan päivän avaimet saakin halutessaan hankittua edullisesti huvipuistopäivän päätteeksi.

Summa summarum: Tätä oli odotettu ja neiti oli innoissaan. Illalla kotona tyttöä tosin harmitti vesisateen katkaisema huvipuistoreissu ja mieleen painuvimpana tapahtumana oli kuulemma ruokapaikassa palelu ja tylsistyminen, kun odotimme sateen loppumista. Kastuneet emme onneksi yhtään. Kivenheiton päässä Särkkiksestä, Tampereen keskustassa oli paikoin kaduilla puolikin metriä vettä. Se kertonee jotain vesisateen määrästä! Hyvää lomaa meille!

Ps. Saatoin ehkä saada tytön taas innostumaan mekoista!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...