Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ellos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ellos. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän viettoa

Ihanaa Itsenäisyyspäivän iltaa! Meillä on tänään otettu rennosti. Tyttö on askarrellut Suomen lippuja, ulkoillut, pilannut paketillisen piparitaikinaa paistamalla sen pipareiksi, rakentanut lumilyhtyjä ja syönyt pipareita.

Tyttö on kertonut monta kertaa innoissaan päiväkodin eilisestä lipunnostosta. Eskarikaveri oli päässyt nostamaan lippua salkoon yhdessä päiväkodin johtajan kanssa. Neiti on kysellyt viime päivinä paljon, mitä itsenäisyys tarkoittaa. Kovin syvällisiin historiallisiin pohdintoihin emme ole päässeet, mutta toivottavasti tyttö muistaa vielä huomennakin, ettei itsenäisyys ole aina ollut Suomalaisille itsestäänselvä asia.
Piparitaikinaa pilaamassa.
Itsenäisyyspäivän vastaanottoa katsellessa on kasaantunut kätevästi kuusikin, joka saapui muutama päivä sitten rikkiäisessä laatikossaan Ellokselta. Pakkohan kuusi oli koota ja katsoa, etteivät oksat olleet vaurioituneet tai likaantuneet ilmeisen vauhdikkaassa matkanteossa.
Kuusi kasassa. Oksia täytyy vielä tuunata jonkun verran, ennen koristeluvaihetta. Olen kuitenkin tyytyväinen tähän mattavalkoiseen kuuseen.
Tunnelmallista iltaa! Miten teillä on juhlittu tai rötvätty tänään?

maanantai 7. lokakuuta 2013

Kerta kiellon päälle -Sittenkin haalari

Meillä tyttö on herkästi hikoavaa sorttia. Ulkona toiset lapset keskittyvät kaivamaan suurta kuoppaa hiekkalaatikkoon -meidän neiti hyppelehtii hiekkiksen reunalle ja alas hiekkista kiertäen ja selittää. Koko ajan liikkeessä oleva lapsi ei ole kysellyt vielä toppavaatteiden perään. Välikausivaatteissa mennään vielä hyvä tovi, jolleivat kunnon pakkaset yllätä.

Jokunen viikko sitten tyttö alkoi ihmetellä, että missä hänen kuorihaalarinsa on. Kerroin sen jääneen pieneksi jo keväällä ja menneen eteenpäin uudelle käyttäjälle. Takkeja ja housuja tytöllä kyllä riittää. Haalaria kaipailtiin kuitenkin niin haikeasti, että Elloksen -40% merkkialekoodin voimin päätin sellaisen vielä tämän kerran meille tilata. Olen joka paikassa hehkuttanut, kuinka meille ei enää haalareita hankita. Niillä mennään, joita kaapista vielä löytyy. Olisi taas ollut parempi pysyä hiljaa.
Elloksen -40% merkkialekoodin voimin tilasin Ticketin kukkakuosisen Jam haalarin. Koko 122 cm on reilu 114 cm tytölle, mutta oikean koon metsästäminen osoittautui hyvällä alehinnalla haastavaksi. Kengät ja vk-sormikkaat Reima. Pipo on Karkkipurkki-blogista arvontapalkintona voitettu Neenuska velourpipo.
Alunperin suunnitelmissa oli Ticketin pallokuosinen (Doreskin circle) Jam haalari, mutta joku vei oikean koon nenäni edestä. Haussa oli 116 cm haalari. Lopulta pähkäilin Elloksen ostokorissa päivän-pari tämänkin haalarin kanssa ja siitäkin ehti koko 116 cm mennä. Pistin silmät kiinni ja tilasin koon 122 cm. Haalari on reilu, mutta menee ihan varmasti myös vielä vuodenkin päästä, jos neiti vielä silloin haalarin perään haikailee.
6-vuotias alkoi näyttää kokoistaan pienemmältä reilussa haalarissa. Ei kerrota sitä hänelle itselleen! Neenuskan kaksinkertainen velourpipo (oikealla) on ihan mahtava. Istuu päähän hyvin, peittää korvat ja pysyy päässä myös juostessa.
Tyttö on viihtynyt haalarissaan hyvin. Kukkakuosi aiheutti ihastunutta huokailua. Kylmäkään ei ole tullut, vaikka eskarista hakiessa neidillä ei ole ollut mitään lämmittävää välikerrosta haalarin alla. Herkästi hikoileva ja laiska pukija skippaa välikerroksen vähän turhankin herkästi. Toisaalta esimerkiksi perjantaina tytön selkä oli nihkeän hikinen ilman välikerrostakin. Tyttö näyttää etenkin takaapäin haalarissaan paljon kokoistaan pienemmältä. Jännä, miten vaatteet vaikuttavat siihen, kuinka suureksi lapsen mieltää... Ikää tulee siistissä kaksiosaisessa monta vuotta lisää. Tärkeintä on kuitenkin, että lapsi viihtyy ja pukee innokkaasti itse.

Haalarin värisävy muuten pääsi yllättämään reilusti. Tuotekuvien (alla) perusteella odotin violettia/tumman pinkkiä haalaria, mutta tämäpä onkin ihan suht kirkas pinkki. (Meillähän ei ole juurikaan pyritty pääsemään pinkistä eroon...)
Kuva: Ellos.fi

Mukavaa, syksyistä alkuviikkoa! Uusia lukijoitakin on ilmaantunut tasaiseen tahtiin. Olette lämpimästi tervetulleita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...