Näytetään tekstit, joissa on tunniste Harrastaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Harrastaminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kesä, loma, kesäloma

Lomalla ihan parasta on se, ettei tarvitse herätä aamulla kellonsoittoon. Ei ole kiire mihinkään. Aamupalan saa syödä sitten, kun vatsa oikeasti antaa siihen luvan. Arkiaamuina aamupala pitää vetää kitusiin nopeasti heti kuuden jälkeen, vaikka vatsa kakookin vastaan. Ennen kaikkea lomalla saa käyttää aikaansa siihen, mistä on kiinnostunut ja mitä haluaa oikeasti tehdä. Toki töissäkin on kivaa ja joskus sitä ihan oikeasti innostuukin työasioista, mutta sitten tulee se mutta. Jos toimeentulo olisi taattu jollakin muulla keinolla, jättäisin oravanpyörän taakseni ja tekisin asioita omaan tahtiini. Jostakin syystä seuraava mieleeni tullut ajatus oli, etten ehkä saisi koskaan mitään aikaiseksi, mutta se ei nyt ole onneksi asian pointtina. Lomalla on mukavaa. Piste.
Reilu viikko mukavan rentoa lomailua takana. Ei stressaavia lähtöjä. Ei järjetöntä pakkaamista, vaan hitaita aamuja kotona. Pieniä retkiä ja reissuja kameran kanssa sinne sun tänne. Mökkeilyä, leijan lennätystä, Särkänniemeä, retkiä arboretumiin, rantailua, stand upia ala Leikola, hyvää ruokaa ulkona ja grillailua mökillä. Aurinkoa, sadetta, hyttysiä, paarmoja, pörriäisiä, kukkia...

Tänä kesänä Särkänniemen huvittelupäivä sattui säiden puolesta ihan mahdottoman hyvälle päivälle. Aika meni kuin siivillä ja tyttökin rohkaistui taas parin vuoden mamoilun jälkeen kokeilemaan uusia laitteita. Itsehän en ole mikään puhumaan mamoilusta, kun uskallan mennä lähinnä vain hitaasti liikkuviin Kantti x kantti autoihin, Taikajokeen, Vauhtimatoon ja Koskiseikkailuun. Lapsena olin sentään vähän rohkeampi. Tamperelaisina Särkänniemi kuuluu meillä kuitenkin niihin pakollisiin ja odotetuimpiin käyntikohteisiin kesäloman aikana.

Kesälomalla ei saisi ajatella vielä syksyä, mutta sen verran olen eteenpäin katsonut, että ilmoitin tytön Classicin salibandykouluun. Ensi syksynä ei enää ole mahdollisuutta koulun iltapäiväkerhotoimintaan, joten harrastuksille on nyt ensimmäistä kertaa todellista tilausta. Tähän asti harrastukset ovat olleet pienimuotoisia, kuten uimakoulu ja englannin kielikylpykerho. Jos lapsi on päiväkodissa koko pitkän päivän tai koulun jälkeen vielä iltapäiväkerhossa koko iltapäivän, niin meillä ei ole ainakaan tytöllä paukut riittäneet enää harrastuksiin. Levolle ja omaehtoiselle toiminnalle täytyy myös antaa tilaa ja aikaa kalenterista.

Melkein kolme vikkoa lomaa jäljellä. Ei edelleenkään aikataulutettua lomaelämää, mutta jotain suunnitelmia kyllä. Loma etenee sääolosuhteiden mukaan ja rentoutumista kunnioittaen. Päivitin alkukesästä kamerani parempaan, joten ainakin Instapostauksia on luvassa ahkerasti. Sinne siis etenkin, jos kukkakuvat ja kiinnostavat!

Vinkkejä kivoista päiväkohteista (suht lähellä Tamperetta) otetaan  vastaan! Mikä on teidän kesäloman agenda?

maanantai 17. marraskuuta 2014

Yllätysten uimakoulu

Tytön uimakoulu on ollut tapetilla viimeiset reilut viisi viikkoa. Kymmenestä uimakoulukerrasta vain yksi jäi väliin koulun halloween discon takia. Toinen kerta oli jäädä väliin, kun neiti meni putoamaan iltapäiväkerhossa alas niskoilleen reilusti itseään korkeamman kiven päältä. Tyttö selvisi kuitenkin säikähdyksellä ja parin päivän niskajumilla, ja sellaisen takiahan ei mitään uimakouluja väliin jätetä. Lepääminen ei sijoitu kuulemma pikkukoululaisen prioriteettilistalla kovin korkealle.

Tyttö aloitti uimakoulu-uransa siis tänä syksynä varhaistaitoryhmässä, joka oli tarkoitettu 6-vuotta täyttäneille aroille lapsille, jotka eivät vielä sukella. Neitihän ei ennen uimakoulua päätään veden alle pistänyt suin surminkaan. Roiskeet naamalle olivat jo lähestulkoon itkun paikka. Suihkussa käyminenkin on tähän asti ollut harmittavaa puuhaa, koska vettä menee silmiin, korviin, suuhun ja varsinkin nenään... ja mitä enemmän asiasta rääkyy, sitä enemmän vettä menee kyseisiin paikkoihin. Elämä on välillä kovaa.


Jo muutaman uimakoulukerran jälkeen tapahtui jotain kummallista. Leikin varjolla tapahtunut opetus johti siihen, että tyttö rohkaistui kastautumaan. Ihan kokonaan. Pää kävi siis veden alla, vaikka toki sormet olivat tiukasti nenässä kiinni. Parilla seuraavalla kerralla tyttö varovasti kokeili jo veden kantamista ja yritti arasti uida muutaman vedon ilman uima-apuja. Mitään tällaista en odottanut tältä uimakoululta. Lähinnä ajattelin innostuksen polskutteluun säilyvän ja luoton vettä kohtaan löytyvän edes jollain tasolla. Viimeiset uimakoulukerrat ovatkin innostaneet tytön sukeltelemaan ja altaasta ei noustaisi ylös sitten millään. Onhan se toki ihan mahtavaa, että taidot kehittyvät ja rohkeus kasvaa. Uimaharrastusta ei jätetäkään tähän, vaikka uimakoulu tältä erää onkin ohi ja varhaistaitomerkki suoritettu puhtain paperein.

Täytyy vielä loppuun mainita, että kaupungin järjestämä uimakoulu oli edulliseen hintaansa nähden (20e + uimahallin normaali sisäänpääsymaksu per kerta) todella hyvin järjestetty. Uimaopettajana oli tosin lähes joka kerta eri ihminen, mutta kaikki olivat mukavia ja ilmeisen tottuneita touhuamaan lasten kanssa. Jos vielä ensi syksynä on tarvetta uimakoululle, niin haemme melko varmasti mukaan seuraavalle tasolle. Niin hyvä maku tästä toiminnasta jäi.

Mukavaa ja hyvänmakuista viikkoa kaikille muillekin! 

lauantai 25. lokakuuta 2014

Puli-puli, uimakoulu eteen tuli

Ihan alkuun täytyy todeta, että tämä postaus on ollut työn alla jo monta päivää. Eikä tästä sitten tämän kummoisempi tullut... Karmiva syksy vie näköjään loputkin energiat. Mielessä ei pyöri kuin nukkuminen ja peiton alla kyhjöttäminen. Toivottavasti kellojen vääntäminen talviaikaan tuo edes pienen helpotuksen. Ja onhan kohta jo joulukin.

Meillähän ei ole koskaan harrastettu varsinaisesti mitään. Itse en kaipaa harrastuksia, vaan saan aikani kulumaan vähän turhan hyvin muutenkin. Lisäksi kaipaan työpäivän jälkeen rauhoittumista ja omaa aikaa. Toisin sanoen olen nykyään kotihiiri, enkä halua missään nimessä sitoutua mihinkään säännölliseen harrastukseen. Stressihän siitä tulisi, jos täytyisi joka viikko johonkin lähteä.

Olen huomannut, ettei neitikään ole touhukkaiden päiväkotipäivien jälkeen tähän mennessä kaivannut harrastuksia. Uni on tullut illalla heti kahdeksan pintaan ihan ilman ylimääräisiä ponnistelujakin. Tänä syksynä tosin moni koulukaveri on aloittanut tai jatkanut omien harrastusten parissa ja asiasta on käyty keskustelua myös meillä. Toisaalta koulun aloittaminen ja iltapäiväkerho ovat vaatineet veronsa ja syksyn myötä unentarve on kasvanut entisestään. Puoli viiden ja kahdeksan väliin ei syömisten, läksyjen ja iltatoimien jälkeen jää kovin paljon aikaa harrastuksille.

Uimakoulua päätettiin kuitenkin kokeilla. Kestäähän se kuitenkin vain muutaman viikon. Torstai-illat ja sunnuntai-iltapäivät neiti viettää siis uimahallissa maan uumenissa. Kesän uimakärpäsen pureman oli hyvä saada jatkumoa varhaistaitoryhmässä, jossa ei vaadittu mitään etukäteistaitoja. Neljän uimakoulukerran jälkeen neiti uskaltaa jo pistää päänsä veden alle, mikä on suuri edistysaskel roiskeita ja suihkuakin kammoksuneelle neitokaiselle. Ehkä se uimataito ja itseensä sekä veteen luottaminenkin sieltä vielä tulevat. Ihan parasta uimakoulussa on kuitenkin ollut se, että tyttö on ollut todella sitoutunut uuteen harrastukseensa ja uimahallille on ainakin tähän mennessä lähdetty intoa piukassa. 
Hetket ennen uimakoulun alkua. (Kännykkäkamerakuvat)
Ennen uimakoulun alkua tein sen perinteisen virheen, että luin äitipalstoilta karmivia kokemuksia uimakouluista ja niiden valvonnan pettämisestä sekä ilmenneistä vaaratilanteista. Neiti on ollut vesielementin suhteen aina sen verran varauksellinen, että uskalsin luottaa siihen, että uimaopettajan ohjeet tulevat kuunnelluksi, vaikkei ohjeiden kuunteleminen tytön vahvin osa-alue olekaan. Opetusryhmä on onneksi pieni, 10 lasta ja allaskin sen verran pieni, ettei kukaan pääse yllätten pois ohjaajan silmistä. Ryhmä toimii hyvin ja kaikki tuntuvat kuuntelevan ohjeita hienosti. Ryhmässä kaikki ovat hiukan arkoja, vain yhden lapsen näin sukeltavan rohkeammin tehtäviä suorittaessa.

Ehkä sitä voisi uimakoulun jälkeenkin siis harkita jotain kivaa harrastusta, jos vain sopiva ja aikatauluun istuva juttu löytyisi.

Miten teidän perheen syysharrastukset ovat asettuneet aikatauluihin? Onko kokemuksia uimakouluista?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...