Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lilla Company. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lilla Company. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. huhtikuuta 2015

Tytön Rodinit (ja alekoodimuistutus)

Vielä jokunen vuosi sitten ihmettelin Mini Rodinin kummallisia kuoseja ja hahmojen nuivia ilmeitä. Olin sitä mieltä, että kyseiseen merkkiin ei tule haksahdettua missään nimessä. Vannomatta kuitenkin paras, sillä niinhän siinä sitten kävi, että tuli söpöjä lintuaiheisia kuoseja, pandoja ja heppoja, jotka sitten veivät lopullisesti mukanaan.

Mini Rodinin vaatteissa koot riittävät vähän isommillekin lapsille ja lapsekkaan hauskat kuosit kelpaavat niin tytöille kuin pojillekin. Teemat vaihtelevat mallistosta toiseen ja mikä parasta, Mini Rodinin vaatteet valmistetaan suurilta osin luomupuuvillasta ja/tai kierrätetyistä materiaaleista.

Mikään aiemmista mallistoista ei ole innostanut niin paljon kuin tämän kevään mallisto. Perkasin tytön kaapista joku aika sitten ison kasan pieniksi jääneitä vaatteita ja tilalle tuli luonnollisestikin muutama Cassandra Rhodinin muotiluomus.
Krokomekko on tytön oma valinta. Se on sopivan raisu vauhtitytölle! Mekon hankin yhteistyöalekoodilla MiniQ:sta. Tyttö on n.124 cm, mekko 128/134 cm. Mekko on mitoitukseltaan reilu.
See you later Alligator! Krokomekko ei iskenyt aluksi täysillä, mutta muutaman katsastuskerran jälkeen se alkoi ihastuttaa kerta kerralta enemmän. Materiaali on ohutta collegekangasta, joten mekko pitää muotonsa hyvin, eikä venyile tai vanuile pesuissa niin kuin Rodinin teeppareilla esimerkiksi on joskus tapana tehdä. Ihastuin Rodinin ohueen collegemateriaaliin viime vuonna, kun hankin tytölle alesta mini zoologist -collegepaidan. Se ylitti kaikki odotukset ja nykyään Rodinin collegepaitoja löytyykin kaapista kolme kappaletta.
Rodinin ohut collegematsku ei mene pesuissa miksikään. Tyttö käyttää collegepaitoja usein koulupaitoina. Helppoja ja mukavia. Alle mahtuu kivasti myös ohut peruspaita tarvittaessa. Tyttö 124 cm, paita 128/134 cm.
Kalapaita oli tämän kevään malliston ensirakkauteni. Paita kotiutui meille lähes heti drop 1 ilmestyttyä Niilo Ilosta kanta-asiakas alella. Kalapaita on ollut käytössä vähintään viikoittain ja kokenut siis jo monta pesua ollen edelleen kuin uusi.
Delfiinimekkoa odotin kuin kuuta nousevaa ja sitten, kun se ilmestyi, petyin pahasti, kun mekkojen koot päättyivätkin jo 116/122 senttiseen. Meille tarve on jo kokoa isommalle mekolle. T-paita ja hame tuli lopulta pähkäilyjen jälkeen tilattua Lilla Companysta. Molemmat koossa 128/134. Hameen vyötärökumppari on sen verran reilu, että sitä pitänee vähän tuunata, että hame pysyy menossa mukana tytön päällä.
Delfiinit olivat rakkautta ensi silmäyksellä. Yksi suloisimmista kuoseista, mitä Mini Rodinilla on nähty. Usein ei myös nää Rodinin hahmojen hymyilevän yhtä iloisesti kuin näiden delfiinien. Tilasin ensin pelkän hameen ja kaavailin sitä valkoisen hillityn yläosan kanssa käytettäväksi, mutta eihän tätä voinut vastustaa ja perästä saapui myös teeppari. Tyttö on onnesta soikeana kesäasustaan.

Pahoin myös pelkään, ettei tässä ole vielä ihan kaikki meidän kevään ja kesän Mini Rodinit. Heron nimittäin on vähän liian herkku kuosi ohitettavaksi...

Mites teidän MR -tilanne jakselee? Ihastuttaako vai ei?

Muistakaas, että koodilla eiihanvielä saa MiniQ:n Mini Rodini -valikoimasta 20% alennuksen 11.4. asti! Muut merkit, joista saat alenuksen ko. alekoodilla, löydät sivun oikealla reunalla sijaitsevasta bannerista.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Talviunilla

Täytyy myöntää, että pahin väsymys alkaa jo helpottaa. Vielä viikko-pari sitten olin ihan valmis ryhtymään Muumiksi, syömään havunneulasia ja painumaan talviunille.

Menneellä viikolla eetteriin tupsahti useampikin kuva Papu Designin uudesta mallistosta. Tiesin heti, että se harmaa paita, jossa pöllönen nukkuu lumiluolassa on meidän juttu. Voisin jopa sanoa, että siitä tuli uusi Ei ihan vielä -pakkomielle, joka piti saada heti paikalla. Esimerkiksi *Laura* koki Papun uuden paidan kuvia nähdessään assosiaatioita linnanjuhlissa nähtyyn sikiömekkoon, mutta minä olin myyty viimeistään, kun sain tietää, että paidan nimi on Talviunilla. Sitähän se on. Shhhh, ei saa herättää nukkuvaa lintua.
Uusi paita, tuttua papusadetta lumiluolan yllä, jossa lintu on talviunilla. Takana hartialla on kiva napitettu halkio, jonne on eksynyt yksi erivärinen nappi.
Meidän Talviunilla -paidan tilasin Lilla Companysta, josta tiesin sen kotiutuvan takuuvarmasti maksimissaan parissa päivässä. Paita on inasen paksumpaa luomupuuvilla-elastaanitrikoota. Valitsin tytölle koon 122/128, vaikka tiesin koon vastaavan enemmänkin kaksoiskoon isompaa kokoa. Hihojen resoria on kuitenkin helppo kääntää aluksi ja meillä ovat koko menneen syksyn pidemmät paitulit olleet melko pop pukeutumisessa. Jollakin tasolla olisin toivonut paidanhelmaan leveää resoria tuomaan ryhtiä helman laskeutumiseen.
Joulukuusen koristeiden hienosäätöä Talviunilla -paita päällä.
Papun vaatteet ovat laadukasta suomalaista designia (vaatteet valmistetaan Portugalissa). Parasta mielestäni on se, että näitä uuden malliston vaatteita on helppo yhdistää edellisen malliston vaatteisiin. Meilläkin (jo paljon käytetyt) kesällä hankitut leggingsit pääsivät taas käyttöön ihan uudessa valossa. Lisäksi uskon, että tämä kyseinen Talviunilla -paitakin näyttää ihan yhtä söpöltä sekä tytön että pojan päällä. Vai mitä mieltä sinä olet?

Hyviä talviunia!

EDIT: Weecosin joulukalenterissa Papu -tuotteet tänään (su 15.12.) -10% - -30% alessa.

torstai 21. marraskuuta 2013

Haasteellista... ja päivän asu

Sain joku aika sitten Eloisat -blogin Riikalta haasteen. Kiitos! Eihän elämä olisi haasteellista ilman näitä haasteita, joten tässä tulevat kysymykset, joihin yritän vastailla parhaani mukaan.

1. Mitä teet ensimmäiseksi aamulla?
Painan herätyskellon (vanha Nokia ilman sim-korttia) nappia ja etsin silmälasini yöpöydältä. Nousen heti ylös. Torkuttelusta olen opetellut eroon jo vuosia sitten. Se on tuomiollista toimintaa.

2. Millainen musiikki nostattaa sinua?
Parasta musiikkia on hiljaisuus. Kun huudattaa päivät toisten lapsia radion ja labralaitteiden pauhatessa taustalla, ei mikään muu ole parempaa musiikkia korville kuin hiljaisuus. Tällä hetkellä ja tässä elämäntilanteessa musiikki ei siis näyttele mitään suurta roolia elämässäni. Työkaveri piti minulle juuri viime viikolla luennon siitä, kuka on Juha Tapio. Nevahööd!

3. Mikä on kaunein esineesi ja miksi se tuo sinulle iloa?
Mietin tätä kysymystä pitkän aikaa, vaikka vastaus oli koko ajan sormessani. Sormus. Vihkisormukseni on valkokultaa. Se on kapea ja huomaamaton, mutta siinä on kolme pientä timanttia. "Äititimantti, tyttötimantti ja isitimantti" niin kuin tyttö sanoo (muuttaen tietysti tytön kohdalle oman nimensä). Tässä tapauksessa vaatimaton on kaunista. Ei varmaankaan tarvitse erikseen enää perustella, miksi sormus on tärkeä ja tuo iloa.
4. Minkä maan ruokakulttuuri kiehtoo sinua eniten?
Tällä hetkellä ei oikeastaan mikään tietty ruokakulttuuri ole ylitse muiden. Tykkään monenlaisesta ruoasta, kunhan se on hyvää. Olen kaikkiruokainen, vaikkei ehkä pitäisi...

5. Kuka on suosikki elokuvaohjaajasi?
En muista nimiä. Hyvä, että oma nimeni pysyy mielessä.

6. Mikä kirja on vaikuttanut elämääsi?
Pakko myöntää, että viime vuodet olen ollut jollain tapaa kirjallisuuspimennossa. Olen lukenut lähinnä lastenkirjoja. Vaikuttavia toki nekin ovat, mutta eivät varmaan samalla tavalla kuin tässä kysymyksessä tarkoitetaan. Vastataan nyt siis vaikka, etteivät kirjat luultavasti vaikuta elämääni merkittävästi. Eivät edes sisustuselementteinä, koska kaikki omistamani kirjat ovat kaapissa.

7. Onko sinulla suosikkia kuuluisista taiteilijoista? Entäpä joku tuntemattomampi johon kannattaa mielestäsi tutustua?
Auts. Olen käynyt taidenäyttelyssä viimeksi 10 vuotta sitten. Suosikkitaiteilijaa en osaa nimetä, koska tällä hetkellä taiteen harrastaminen on olematonta.

8. Keräiletkö jotain?
En tietoisesti kerää mitään, mutta Muumimukeja löytyy kaapista. Valtavasta työsopimuspinosta voisi päätellä, että keräilen myös pätkätöitä. 

9. Haluaisitko jakaa yhden ihanan lapsuusmuistosi?
Parhaat lapsuusmuistot ovat peräisin 80 -luvun lopulta, jolloin vietin kesäni mummulassa. Meillä oli kivaa. Jäätelöä sai syödä niin paljon kuin napa vain veti ja leivän päälle laitettiin paksulti voita. Nykyään yritän syödä järkevämmin, mutta vihaan silti vaakoja.

10. Mikä sai sinut kirjoittamaan blogia?
Olen aina tykännyt kirjoittaa. Juttua on tullut suht helposti, vaikkei se välttämättä mitään korkeakulttuuria edustakaan. Lukiossa äidinkielen lehtori luki kirjoituksiani usein luokalle ääneen ja syynkin tähän hän lipsautti kerran. "Katin aineet ovat loistava esimerkki siitä, kuinka täysin lahjaton kirjoittaja voi saada kiitettäviä arvosanoja..." Hautasin haaveet toimittajan tai kolumnistin urasta, mutta blogia voi onneksi pitää kuka tahansa.

Bloggaamisen aloitin ensimmäisen kerrran tytön ollessa vauva. Vauvablogi kuitenkin unhoittui jossain vaiheessa ja tämä blogi sai alkunsa parin vuoden hiljaiselon jälkeen.

Haasteen saa vapaasti napata matkaansa, ken haluaa.

Loppukevennyksksi vielä tytön harvahampainen päivänasuesittely perjantailta. Tein Lilla companyn outletista ihan uskomattoman Molo Kids löydön puoli-ilmaiseksi. En tilatessani edes ajatellut, että leggarit ja paita sopisivat noin hyvin yhdessä pidettäviksi. Perjantaisin neidin eskariryhmä viettää aina koulupäivää tulevassa koulussaan ja tässä asussa meidän pikku koululainen viihtyi oikein mainiosti.
Uusi asu, Molo Kidsiä tietysti.
Mukavaa loppuviikkoa ja kurkkikaapa eilinenkin postaus, josta selviävät arvonnan voittajat.

lauantai 17. elokuuta 2013

Ihanat Mintin pöksyt syksyyn

Viimeaikoina blogeissa on näkynyt jonkin verran Mintin ihania vaatteita. Itsekin ihastuin releisiin Mintin kulutuspestyihin Wings legginseihin. Kävin kurkkimassa niitä useasti Lilla Companyn verkkokaupassa ja pakkohan minun oli ne tilata, ennen kuin joku vie ne ostoskoristani.

Meillä tyttö suosii Legginsejä pukeutumisessaan. Ne ovat helpot, istuvat, pysyvät hyvin jalassa, toimivat päiväkodissa ja eskarissa ulkoilussa päällihousujen aluhousuina varsinkin ilmojen kylmetessä näin syksyn korvalla. Legginsejä on helppo yhdistellä paitojen, mekkojen ja tunikoiden kanssa.
Onko pikkuisen siistit? Tyttö ihastui materiaalin pehmeyteen ja huokaili mehmeyttä legginsejä pukiessaan. Äipän silmää miellytti erityisesti housujen releä ulkomuoto. Kuka nyt siipiä voi vastustaa?
Housujen kokoa pohdin pitkään. Tyttö on tällä hetkellä 113 cm pitkä, mutta pitkäjalkaisena käyttää housuissa pääsääntöisesti jo kokoa 122 cm. Mintin koot menevät ikävuosittain ja Lilla Companyn sivuilla oli ohjeistusta, että koko 5 vastaa senttikoossa noin kokoa 104. Valitsin siis uhkarohkeasti 6-vuotiaallemme koon 8 v. ja se osui nappiin. Tilasin samalla kertaa Molo Kidsin legginssit koossa 122 cm ja äkkiseltään mitattuna Mintin 8 v ja Molon 122 cm vastaavatkin toisiaan.
Housuissa Mintin mitoitus on pientä. Valitsin 113 cm pitkälle 6-vuotiaallemme koon 8 v ja pituutta legginsessä on juuri sopivasti. Vyötäröltä legginsit ovat vähän väljät, mutta eivät liiaksi eli pysyvät kuitenkin touhuissa mukana. Sovituskuviin nappasin kaapista yläosaksi New Generalsin topin, joka on ollut käytössä jo pidemmän aikaa.
Miltäs näyttää? Voin sanoa, että ensituntuma Mintin leggareihin oli ainakin pehmoinen. Luulen, että neiti valitsee nämä päälleen syksyn aikana mielellään ja usein.

Kiitokset Lilla Companyyn ihan supernopeasta toimituksesta! Huh, harva pystyy samaan.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Toipumistuvan kuulumiset ja uusi Molo -mekko

Tänään oli se päivä, että haavan päältä sai viimeinkin irrottaa teipin ja mennä suihkuun kunnolla pesulle. Itse olisin kärtsännyt kamalalta viisi päivää suihkutta. Hiukset olisivat tönöttäneet päässä kuin voipurkissa pyöräytettynä, mutta neiti näytti edelleen ihan freesiltä.

Haavateippi oli juuttunut todella tiukkaan. Tyttö pitkitti ja pitkitti sen poistamista ja keksi milloin mitäkin tekosyytä, ettei tarvitsisi tulla äiti-ihmisen kidutettavaksi. Vakuutin olevani varovainen ja kerroin olevani lähes lastensairaanhoitaja (valkoinen valhe) tai no, hoitoalalla ainakin. Vielä viimehetken viivytykseksi tyttö keksi pyytää särkylääkettä hirveään teippioperaatioon ja lääke tulikin ehkä tarpeeseen, sillä teipin mukana haavasti lähti kunnon rupi irti. Suihku ei kirvellyt etukäteispelosta huolimatta yhtään. Palkinnoksi onnistuneesta operaatiosta tyttö sai laittaa päälleen uuden ihanan Molon Charlet höyhenet -mekon.
Tilasin mekon Lilla Companyn alesta. Tytön lempivaate on ollut viimeaikoina Molon "yksisarvis -paita" ja tämä höyhenmekkokin upposi ihan täysillä. Mekon selkämyksessä on kumppari, joka rypyttää selkämyksen kauniisti. Näyttää vähän siltä, että Småfolk -kausi on kääntymässä nyt Molon puolelle.
Alkuperäissuunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus tänään ulkoilla hissukseen tytön kanssa, mutta päätimme siirtää ulkoilut lauhemmalle huomiselle... satoi tai paistoi.

Hyvää ja ihanaa viikonloppua!

maanantai 22. lokakuuta 2012

Online shopping -vinkit maanantaille

Ajankuluksi voi klikkailla itseään vaikka muutamiin hyviin aleihin:

-Kaksi Kuningasta aloitti välialen. Parhaiten pysyt mukana, kun klikkaat itsesi osallistumaan fb:ssä. Kunkkujen Mid Season Sale fb-sivulle ilmestyy päivittäin alen ajan uusia alekoodeja. Tänään -22% koodi ulkovaatteille.

-Kuopuksessa Geggamoja -20%. Myös muita aleja käynnissä.

-Kannattaa kurkkia myös Lilla Companyn MiD-SeaSon Sale.

-BabyShopissa Geggamoja sadeasut -40%

-Pikku Stellassa maxomorrat -25% koodilla MAXO

-Kuplassa viikon tuotteena ulkovarustusta.

-Pikku Mineassa kaikki normaalihintaiset toppavaatteet -25% alella koodilla pakkasaamu.

-Anton&Nina -myymälöissä ja verkkokaupassa toppa-ale: Ticketin, Reiman ja Lennen tämän kauden toppahaalarit ja -takit -20%

-Boutique Lillis räjäyttää: Loput Racoonin ja Mini A Turen topat -33% koodilla racoonmat. Ei koske asusteita.

-My Cinnamon Girl autumn/Winter collection on viimein ostettavissa!

Lisäksi kannattaa kurkkia loistavat alekorit:

-MiniQ
-Pikku Minea

Ei muuta kuin näppis laulamaan ja Visa vinkumaan :D

ps. teksti sisältää ihan vain muutaman mainoslinkin.

Loppuun vielä maanantain ratoksi tytön noin 3 veenä laukomia kuolemattomia lausahduksia, jotka eivät liity shoppailuun kyllä juuri mitenkään:




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...