Tyttö aloitti uimakoulu-uransa siis tänä syksynä varhaistaitoryhmässä, joka oli tarkoitettu 6-vuotta täyttäneille aroille lapsille, jotka eivät vielä sukella. Neitihän ei ennen uimakoulua päätään veden alle pistänyt suin surminkaan. Roiskeet naamalle olivat jo lähestulkoon itkun paikka. Suihkussa käyminenkin on tähän asti ollut harmittavaa puuhaa, koska vettä menee silmiin, korviin, suuhun ja varsinkin nenään... ja mitä enemmän asiasta rääkyy, sitä enemmän vettä menee kyseisiin paikkoihin. Elämä on välillä kovaa.
Jo muutaman uimakoulukerran jälkeen tapahtui jotain kummallista. Leikin varjolla tapahtunut opetus johti siihen, että tyttö rohkaistui kastautumaan. Ihan kokonaan. Pää kävi siis veden alla, vaikka toki sormet olivat tiukasti nenässä kiinni. Parilla seuraavalla kerralla tyttö varovasti kokeili jo veden kantamista ja yritti arasti uida muutaman vedon ilman uima-apuja. Mitään tällaista en odottanut tältä uimakoululta. Lähinnä ajattelin innostuksen polskutteluun säilyvän ja luoton vettä kohtaan löytyvän edes jollain tasolla. Viimeiset uimakoulukerrat ovatkin innostaneet tytön sukeltelemaan ja altaasta ei noustaisi ylös sitten millään. Onhan se toki ihan mahtavaa, että taidot kehittyvät ja rohkeus kasvaa. Uimaharrastusta ei jätetäkään tähän, vaikka uimakoulu tältä erää onkin ohi ja varhaistaitomerkki suoritettu puhtain paperein.
Täytyy vielä loppuun mainita, että kaupungin järjestämä uimakoulu oli edulliseen hintaansa nähden (20e + uimahallin normaali sisäänpääsymaksu per kerta) todella hyvin järjestetty. Uimaopettajana oli tosin lähes joka kerta eri ihminen, mutta kaikki olivat mukavia ja ilmeisen tottuneita touhuamaan lasten kanssa. Jos vielä ensi syksynä on tarvetta uimakoululle, niin haemme melko varmasti mukaan seuraavalle tasolle. Niin hyvä maku tästä toiminnasta jäi.
Mukavaa ja hyvänmakuista viikkoa kaikille muillekin!
.jpg)
.jpg)