Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tampereen Komediateatteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tampereen Komediateatteri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Valoa pimeyteen

Synkkää on ja synkemmäksi vain menee... Sitä on juuri vaipumassa syysmasikseen tai vähintään valmistautumassa havunneulasaterian kanssa talviunille, kunnes se aina tulee; Valoviikot!

Viime perjantaina olisivat olleet 50. valoviikkojen avajaiset Tampereen keskustassa, mutta täytyy myöntää, että jätimme väliin. Ihan rehellisesti väsymykseen vedoten. Olisi ehkä kannattanut kuitenkin liikahtaa paikan päälle, sillä avajaiset olisivat varmaan olleet tuli- ja pyroshowhun sisältyneen ilotuksen kera ihan näkemisen arvoinen kokemus. Onneksi valotaiteilija Kari Kolan valotaideinstallaatio Koski on/oli kuitenkin nähtävänä iltaisin koko viikonlopun ajan, joten pääsimme miehen kanssa ohikulkiessamme lauantaina sitä ihailemaan ja minä tietysti myös kuvaamaan.

Olimme lauantai-iltana miehen kanssa perinteisesti "pilaamassa" vuosipäivän iltaamme Ismo Leikola showssa Komediateatterilla, jonka jälkeen oli tarkoitus kävellä kaupungilla ihastelemassa alkaneiden valoviikkojen antia. Olin toki infonnut miestä kaupungilla kävelystä, mutta jälleen kirpeä ulkoilma yllätti sisäilmamiehen. Hämeenkadun valopalloja pääsin siis ihastelemaan vain auton ikkunasta, koska en ollut muistanut ottaa miehelle mukaan pipoa, kaulaliinasta nyt puhumattakaan. Lokakuussa käy kylmä viima.

Valotaideinstallaatio oli livenä henkeäsalpaavan kaunis näky. Koskipuisto oli täynnä ihmisiä kameroiden ja kamerajalustojen kanssa. Pieni bloggaaja tunsi itsensä täydelliseksi amatööriksi pikku, pikku kameransa kanssa. Kun kuljimme koskenrannasta ylös keskustoria kohti, melkein tuntui siltä kuin olisimme kulkeneet sadussa. Onneksi Valoviikot kestävät kokonaisuudessaan maaliskuulle asti ja valot palavat alkuillasta myöhäiseen iltaan asti arkisin ja viikonloppuisin ihan pikkutunneille asti. Eiköhän sitä ehdi siis valoista nauttia monta kertaa tänäkin talvena.

Olitko paikalla Valoviikkojen avajaisessa? Onko suunnitelmissa poiketa Tampereella pimeän aikaan?

Mukavaa alkavaa viikkoa! Ja muistakaahan Ekokiva arvonta! Vielä mahtuu mukaan.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Ella ja kaverit teatterissa

Me olemme nyt kunnostautuneet kulttuurin saralla ja innostuneena kävimme tytön kanssa jo toista kertaa teatterissa tänä syksynä. Meidän kuukauden takaisesta teatterireissusta voi lukea täältä. Tällä kertaa kelpuutimme myös mummon mukaan ja suuntasimme katsomaan Tampereen Komediateatteriin  Ella ja kaverit teatterissa -näytelmää, joka on Suomen teatteriopiston tuotantoa ja näyttelijät ovat näyttelijäntyön jatkolinjalaisia.
Kuva lainattu: http://www.komediateatteri.fi/ohjelmisto/ella-ja-kaverit-teatterissa
Olemme tytön kanssa lukeneet useamman Timo Parvelan Ella -sarjan kirjoista ja näytelmässä olikin paljon tuttuja kohtauksia erityisesti sarjan toisesta kirjasta. Itselläni ei ollut näytelmän suhteen mitään ennakko-odotuksia, mutta yllätyin todella positiivisesti. Näytelmä oli hauska, todella vauhdikas ja viihdyttävä myös aikuisen näkökulmasta katsottuna. Näyttelijät olivat oikeasti paneutuneet rooleihinsa ja hahmot heräsivät henkiin persoonallisuuksineen ihan uudessa valossa. Näytelmän suositusikä on 3+ ja olin yllättynyt, miten hienosti katsomon pienimmätkin jaksoivat seurata ja tapittaa lavan tapahtumasumaa.

Tästä eteenpäin postaus sisältää pientä spoilausta Ellan ja kavereiden toilailuista. Älä siis jatka lukemista, jos tarkoitus on mennä kyseistä esitystä katsomaan...

Ella, joka on kirjasarjan kertoja, toimii myös näytelmässä kertojana. Näyttämön laidalla on "laite", jolla Ella (tai katsomosta joku pikkukatsoja) pysäyttää välillä näytelmän tapahtumat. Laitteella voi myös kelata tapahtumia kulkemaan vaikka takaperin pikakelauksella tai hiljentää kaverilaumasta lähtevää älämölöä... Vauhtia ja hullutuksia ei siis tästä näytelmästä puutu. Itse nauroin eniten esityksen kohdalle, jossa Ellan luokka matkusti junalla Tampereelle teatteriin katsomaan Punahilkka -näytelmää. Kuten arvata saattaa, junamatkasta ei puutu jännitystä eikä toilailuja. Ihan parasta on näytteijöiden paneutuminen ylivilkkaiden ja yliuteliaiden touhumaakareiden rooleihin. Omat kikatusrefleksini alkoivat toimia viimeistään siinä kohdassa, jossa Pate jäi päästään kiinni junan penkkiin. Niin, tai siinä, kun Pate könyää kesken Punahilkkanäytelmän lavalle ja varastaa koko shown... tai oikeastaan jo siinä, kun Samppa alkaa pillittää ensimmäisen kerran tai vastaavasti Pukari uhoamaan. Tiinan enkelinsiivet ovat myös ihan mahtavat -ja tiesittekö, että joulukuvaelma voi olla oikeasti vauhdikas ja humoristinen, kunhan vain Ella ja kaverit ovat vauhdissa.
Kuva lainattu: https://www.facebook.com/tampereenkomediateatteri
Reiluun tuntiin Ellaa ja kavereita mahtuu väliaikoineen aivan mahdottomasti tapahtumia, naurua ja elämyksiä. Jos haluaa yllättyä iloisesti ja saada hymyn korviin saakka pitkäksi aikaa, niin en voi muuta kuin suositella. Viisi tähteä!

Mitähän näytelmää sitä seuraavaksi menisi katsomaan neidin kanssa?


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...