Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten hankalia tytön ruokailut ja syöminen ovat olleet. Käytän sanaa hankala, vaikka ehkä joku, jonka lapsella esimerkiksi vamman takia on ihan oikeita vaikeuksia syömisen kanssa ajatteleekin nyt, että paasaan ihan turhasta. Kaikki on toki suhteellista.
Tyttö jo vauvana nukkui mielummin tissillä kuin söi. Lusikkaruokailut olivat haastavia, koska suu pysyi tiukasti kiinni ja pää pyöri lusikkaa karkuun. Sormiruokailu ei kiinnostanut sen enempää. Syöminen ja ruoka eivät vain kertakaikkiaan olleet kiinnostavia juttuja. Nykyäänkin syöminen on välttämätön paha ja ruoat, jotka maittavat edes jotenkin, ovat äärimmäisen harvassa. Koulussa neiti ei opettajan mukaan syö oikeastaan mitään. Kotonakin täytyy vahtia jokaista suupalaa. Neiti saattaa istua lautasen ääressä ja unohtaa syödä. Välillä epäilen, että tunteeko lapsi näläntunnetta ollenkaan. Säännöllinen ruokarytmi on toki tuonut helpotusta ja rutiinia arkeen. Pienempänä lääkitykselläkin hoidettu refluksi on vaivannut iän myötä vähemmän ja vähemmän.
Välillä, yleensä kasvupyrähdyksiin liittyen tilanne syömisen kanssa on ollut helpompi. Lemppariruoat maittavat suht hyvin ja varsinkin viime aikoina tilanne on ollut parempi. Kun ruoka maittaa ja kiinnostaa, on ollut hyvä välillä kokeilla myös uusia makuja, joita tyttö ei siis suostu yleensä kokeilemaan minkään valtakunnan maanittelulla tai lahjomisyrityksillä. Pakottaminen ei toimi itsepäisen muksun kanssa missään olosuhteissa.
Maistelukortit, joista postasin aiemmin, toimivat jonkin aikaa, mutta kasvikset eivät todellakaan uppoa edelleenkään missään olosuhteissa.
Jossakin vaiheessa ajauduimme siihen, että einekset, kuten kaupan pinaattilätyt ja lihapullat alkoivat maittaa paremmin kuin kotona tehty ruoka. Valmisruoat ovat toki silloin tällöin ihan mukava apu arjen pyörityksessä, mutta pääsääntöisesti haluan tehdä simppeliä kotiruokaa ihan itse.
Lihapullareseptiä olen tuunannut pitkään ja hartaasti. Tuntuu, että kaikkea on kokeiltu ja kaukana metsässäkin käyty. Parhaaksi osoittautui lopulta se tuttu ja turvallinen resepti, joka on kokenut mittasuhdeuudistuksia pienillä nyansseilla. Nykyään tytölle kelpaavatkin vain ja ainoastaan äidin omatekemät lihapullat. Ennen tein lihapullat muuten samalla reseptillä, mutta käytin 400 g jauhelihaa. Lihapullat pyörivät suussa, eivätkä menneet alas. Tällä reseptillä syöminen sen sijaan jostain kumman syystä sujuu.
Äipsyn parhaat lihapullat
1 kananmuna
1 prk kermaviiliä
1 pss Ranskalainen sipulikeittoaines (Knorr)
0,5 dl-1 dl korppujauhoja
2-3 rkl ketsuppia
750 g Naudan parempaa jauhelihaa
Sekoita ainekset hyvin yhteen. Pyörittele ihanan pyöreiksi lihapulliksi ja paista uunissa noin 20 minuuttia 200 asteessa. Kukaan ei kiellä paistamasta pannullakaan. Osan lihapullista voi pakastaa. Parhailta lihapullat maistuvat kuitenkin uunituoreina.
Yksi lasten yleisimmistä lemppariruoista on tietysti makaronilaatikko. Olen kokeillut jos minkälaista reseptiä tämän yksinkertaisen herkun tekemiseen. Tomaattipohjainen munaton makaronilaatikko toimikin pitkän aikaa, mutta liekö kyllästyminen iskenyt lopulta kyntensä ruoan lautasella pyörittelijään. Aluvuodesta bongasin kuitenkin jostain naistenlehdestä Floran reseptin
Pekoni & Sipuli makaronilaatikkoon ja kokeilin, vaikka olin lähes varma, ettei neiti tykkäisi. Kannatti kuitenkin kokeilla, sillä tällä reseptillä ollaan menty jo tovi oikein onnistuneesti. Alkuperäisessä ohjeessa on 3 kananmunaa, mutta itse laitan vain kaksi. Kolmella munalla makaronilaatikosta tulee nimittäin melko jämäkkää tavaraa. Meidän perheen suosikkimakaroni on Torino Kaura pasta. Sillä saa aikaiseksi maukkaan laatikon.
 |
| Tyttö jäi sunnuntaina mummon ja papan kanssa mökille. Ennen lähtöä tein heille makaronilaatikon alkuviikon syötäväksi. |
Mitä reseptejä teillä on tuunattu? Mikä on lasten lempiruokaa?
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Tefal Snack Collection -laitearvonnan voitti
Netteriina. Onnittelut! Olen laittanut voittajalle sähköpostia. Arvonnan suoritin Random.org -sivustolla. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja tervetuloa uudet lukijat! Pysykäähän linjoilla, tulossa on lähitulevaisuudessa uusia arvontoja ja myös muita kivoja postauksia.