Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fredrikson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fredrikson. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Tulevan talven topat sovituksessa

Päivä lyhenee, ilma viilenee ja kai se talvikin sieltä taas viimeistään tammikuussa tulee. Tänään iski illansuussa vesisade, ja sain neidin jäämään sisälle toppavaatteiden sovitussessioon. Muuten tyttöä ei juuri vapaa-ajalla kotona meinaakaan näkyä. Aina viilettämässä ulkona kavereiden kanssa. Hyvä niin!

Toppavaatteiden ja talvisten asusteiden suhteen alkaa näyttää siltä, että tänä syksynä pääsin luistamaan uutuuksien hankinnasta lähes kokonaan. Aluksi olin ihan varma, että viime talvena hankitut Molon Jump -toppahousut koossa 134 cm ovat jääneet pieniksi. Tyttö on kuitenkin kasvanut maltillisesti ja pituudesta niukkaa mallia olevat housut ovatkin tulevaan kauteen sopivan jämptit. Tytöllä on tällä hetkellä pituutta 127 cm. Yksillä toppahousuilla ei kuitenkaan uskalla uutta kautta olla vastaanottamassa, joten hankin neidille Reimalta syksyn clubialekoodin innoittamana Kiddo Lightning -toppahousut* koossa 134 cm. Vielä hieman reilut housut ovat kuitenkin jo pitkäjalkaiselle tytölle ihan pidettävät, joskin pääsevät säännölliseen käyttöön vasta myöhemmin kevättalvella.

Aiemmin syksyllä perkasin tytön kaapista pois selkeästi pieneksi jäänytttä toppaa. Perkuiden joukossa oli ainakin kaksi takkia ja yhdet housut. Parin jemmassa olevan takin sopivaksi toteamiseen tarvittiin tämän päivän sovittelua. En kuitenkaan uskaltanut jättää "pakkosaada" -hankinnaksi muodostunutta Molo Kidsin Pearson Winter Floral -takkia viimetipan hankinnaksi. Onhan kyseinen takki jo monesta paikasta myyty kuitenkin loppuun. Tytön takin hankin yhteistyöalekoodin suotuisalla vaikutuksella Miniq:sta. Tytön takki on kokoa 140 cm ja istuu siis alle 130 cm pitkälle tytölle kapean mallinsa takia varsin kivasti. Toki kasvunvaraakin vielä löytyy ja uskoisin takin olevan vielä paremmin istuva vuoden päästä talvella.
Molo Kids Pearson Winter Floral -takki koossa 140 cm, viime talviset Molon Jump toppahousut koossa 134 cm, sekä Gugguun pipo, johon tuunasimme tupsun jo viime talvena itse.
Viime vuotinen Molon Cathy takki tyttösateenkaarikuosissa tuli hankittua koossa 128 cm ja vähän jännitti, että mahtuuko viime talvena siistimmän takin roolissa eli suht vähällä käytöllä ollut takki enää päälle ollenkaan. Yllätys oli suuri, kun takki meni ketterästi päälle. Tosin kovin paksua vaatetusta Cathyn alle enää tuskin saa ängettyä mukavasti.
Viime talven Cathy girly rainbow -takki koossa 128 cm ja Jump toppahousut edelleen kokoa 134 cm. Pipo  on Molo Kidsiä myös. Kengät ovat jo viime talveksi hankitut Naturinon Rainstep bootsit.
Mikä jännittävintä, tytön kaapista löytyi myös viime talvena jemmaan hankittu Molo Kidsin Pearson takki Zepra -kuosilla koossa 134 cm. Tulevaksi talveksi löytyy siis Moloa koossa 128 cm, 134 cm ja 140 cm. Cathy pienimpänä saattaa joutaa eteenpäin jo ennen kauden päätöskisoja, mutta Zepra menee varmasti koko talven. Tyttö innostui nimenomaan Zepra -takista kaikista eniten ja ilmeisesti se tuntui myös sopivimmalta päällä. Onnittelin muuten itseäni siitä, että olin tämän takin jemmaan viime talvena hankkinut, koska tämän vuoden Zepratakki ei miellyttänyt niin paljon silmää kuin tämä viimevuotinen. Kankaiden laatueroista en osaa toki sanoa vielä yhtään mitään.
Viime talvena jemmatakiksi hankittu Molo Kids Pearson Zepra koossa 134 cm. Hattu Fredrikson.
Tässä vaiheessa voisin sanoa, että kolmellakin takilla varmasti pärjättäisiin koko talvi. Jemmakätköt sen sijaan olivat eri mieltä! Jo parisen vuotta sitten nimittäin hankin jollain superalella jostain, todennäköisesti Booztilta, tytölle Ticketin mustan ilotulituskuosisen takin koossa 134 cm. Viime talvena tyttö vielä hukkui takkiin, mutta nyt näyttää jo selvästi toiverikkaammalta. Takki alkaa olla jo ihan pidettävä, mutta todennäköisesti aktiivisempaan käyttöön pääsemistään se saa odotella kaapissa vielä vuoden verran. Olen silti ihan tyytyväinen, että takki on tullut hankittua, koska kyseisen kuosin jälkeen ei ole yksikään Ticketin takki/kuosi herättänyt minkäänlaisia ostohaluja.
Ticketin ilotulitusta parin vuoden takaa koossa 134 cm. Takki on jo ihan pidettävä, mutta selkeästi reilumpaa mitoitusta kuin Molon kapeamalliset takit. Takki päässee kunnon käyttöön vasta vuoden päästä. Pipo Reima, housut Molo Jump.
Täytyyhän kaupunkilaistytöllä yksi pidempi kaupunkitakkikin olla. Onneksi viimetalvena hankittu Reiman Merga* koossa 134 cm sopii vielä hyvin. Tyttö on kovin ihastunut tähän pidempään ja siistimmän menon takkiinsa, enkä ihmettele. Onhan siinä vyö ja kaikki!
Reima Merga -pidempi untuvatakki, Reiman Kiddo Lightning -toppahousut sekä Fredriksonin hattu.
Ja jottei toppa vain kesken loppuisi, niin seuraavaksi kaivettiin esille vielä pari toppahaalaria. Yhtään toppahaalaria tähän talouteen ei enää osteta. Piste. Viime syksynä vannotin samaa ja tuli hankittua silti kaksin kappalein. Ticketin baggie koossa 128 cm on näköjään aina vain reilun kokoinen. Molon 128 cm Polaris sen sijaan alkaa olla jo todella jämpti. Tyttö sovitti haalareitaan innokkaasti, joten uskoisin niiden vielä kelpaavan hyvin vähintäänkin rymykäyttöön ja oikein kylmille keleille. Haalarin alle on kuitenkin aina helpompi tuunata välikerroksia enemmän kuin kaksiosaisen alle.
Ticketin Baggie ja Molon Polaris koossa 128 cm. Toinen on aina vain suuri ja toinen edelleen nafti :D
Asusteisiinkaan ei ole juuri tarvinnut tänä syksynä panostaa. Vain yhdet Molon Mitzy -kintaat Winter Floral -kuosissa hankin MiniQ:sta yhteistyöalekoodilla. Muuten mennään viime kevään alesta hankituilla rukkasilla ja jo viime syksynä hankituilla toppasormikkailla. Mielenkiintoista on testata, miten Molon uudistuneet rukkaset tulevat käytössä toimimaan. Meillä tosin jo viimetalviset Mitzyt toimivat todella hyvin ja olivat riittävän lämpimät sekä kestävämmät kuin edellisvuotiset.
Tämän vuoden Molo Kidsin rukkasissa on kumimainen vahvike kämmenpuolella. Pihakintaiksi hankin jo viime keväänä parit Villervallan talvikintaat todella edullisesti. Viime vuotiset Molon Mitzytkin ovat vielä hyvässä kunnossa.

Luulisi näillä eväillä pärjäävän talven yli, vaikka tulisi sitten millaiset olosuhteet. Kenkäasioita pitää ehkä vielä vähän pohtia ja sovitella. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tytölle menisi viimetalvisista kengistä suurin osa, mutta toisaalta talveen on vielä matkaa ja jalka ehtii ottaa sen kasvuspurttinsa vielä syksyn aikana.

Joko teillä on topat soviteltu ja katsastettu? Tuliko kaappiin paljon uutta?
*kumppanuusmarkkinointilinkkejä

maanantai 7. syyskuuta 2015

Oranssi on uusi pinkki

Siitä on jo useampi vuosi, kun viimeksi hullaannuin oranssista väristä. Tyttö oli noin 4-vuotias ja silloin halusin yhdistää oranssia ruskeaan ja vaaleanpunaiseen. Nuo värit toimivat mielestäni edelleen, mutta ihan yhtä hienosti toimivat myös tämän syksyn värikaverit; purppuraan taittava pinkki, musta ja harmaa. Tällä hetkellä tytöllä on ikää 8 vuotta ja hän käyttää pääsääntöisesti vaatekokoa 134 cm.
Reimaa kaulasta alaspäin koko tyttö. Pipo on Fredriksonin uutuus Soma jr lippapipo.
Ihastuin jo loppukesästä Reiman uutuuteen, Patchwork fleecetakkiin*. Kuviointi on mielestäni oikein onnistunut ja värit syötävän herkulliset. Kehitin fleecetakkiin sen kuuluisan "Ei ihan vielä" -pakkomielteen eli takki oli saatava heti paikalla. Fleecetakki näyttää livenä vielä upeammalta kuin kuvissa. Meleerattu fleece näyttää sileältä neuleelta. Takki on myös suht ohut, joustava ja kevyt, mutta on samalla pehmeä ja lämmin. Fleecetakissa on myös kiinteä huppu.
Kengiksi kuvausulkoiluun valikoituivat tietysti sävysävyyn vaatetuksen kanssa olevat Wetterit*, jotka alkavat tänä synksynä vaikuttaa jo sopivilta. Keväällä ne tuntuivat tytöstä vielä liian suurilta. Tytön jalassa ovat softshell Maia -housut*, joista postasinkin juuri viime viikolla. 
Pyörittelin päässäni jo viime keväänä ajatuksia untuvaliivistä. Tähän asti tyttö on pärjännyt hyvin ilmankin, mutta onhan sellainen kuitenkin melko hieno. Kun näin Reiman Quietly untuvatakin*, ehdotin tytölle sitä oranssina. Kuvissa olen nähnyt takin myös purppuran pinkkinä sekä mustana, mutta verkkokaupassa sitä näkyy edelleen olevan tarjolla vain oranssina. Tyttö makusteli hetken ja innostui kovasti. Oranssi olikin mahtava valinta, sillä kokonaisuus fleecetakin kanssa on niin hieno, että jopa isimies kiinnitti siihen huomiota. Ilmojen kylmetessä toppaliivi muuntautuu nopeasti takiksi vetoketjulla kiinnitettävillä hihoilla ja samalla myös hupun voi kiinnitellä nepeillä takaisin paikoilleen. Ihan parasta upean värin ja muunneltavuuden lisäksi tytön uudessa kevytuntsikassa on se, että takissa on molemmin puolin vetoketjulliset taskut, joihin voi sujauttaa kännykän ulkoillessa. Pojille suunnattu vastaava untuvatakki/liivi on nimeltään Granne*

Myös tytön sävysävyyn olevat Twig -sormikkaat* ovat Reiman syksyn mallistosta. Vielä ei ole tänne asti yöpakkaset iskeneet, mutta varsinkin aamuisin aletaan jo ohuempia sormikkaita kaipailla. Ulkona tuoksuu jo ihan syksyltä. Aamut ovat sumuisia ja iltaisin on ollut mahtavia oranssinkukertavia auringonlaskun värejä taivaanrannassa. Harmi, ettei juuri sinä iltana ollut iltaruskoa, kun me kuvailimme oranssinsävyisiä vaatteita ulkona.

Iskeekö oranssi? Mikä on tämän syksyn the väri? Meillä se taitaa olla pitkästä aikaa oranssi. Tykkään!

Mukavaa alkanutta viikkoa!
*Kumppanuusmarkkinointilinkkejä

perjantai 28. marraskuuta 2014

Käyttöön ja jemmaan

Huh, mikä Black Friday -tarjousten tulva onkaan täyttänyt sähköpostin ja naamakirjan. Samaan aikaan vietetään myös Älä osta mitään -päivää. Henkilökohtaisesti en ole vielä päättänyt kumpaan leiriin tänään kuuluisin. Ostaisinko kaikkea mahdollista vain siitä ilostä, että tänään sitä saa halvalla vai olisinko ostamatta, koska en varsinaisesti juuri nyt tarvitse yhtään mitään. Toki pukinkonttikin kumisee vielä lähes tyhjänä kaapin perällä, mutta toisaalta ei ole yhtään fiilistä sitä täytelläkään. Krääsää on jo ennestäänkin nurkat väärällään...

Enkä todellakaan tarkoita edellisellä sitä, ettenkö tykkäisi hyvistä tarjouksista. Melkein ainahan sitä on kuitenkin alejemmarilla jotain kytiksessään. Viime talven Booztin superalesta tytölle ostamani Ticketin pidempi talvitakkihan lähti palautukseen valmistusvian vuoksi ja en löytänyt tilalle samanlaista mistään läheskään yhtä huokealla hinnalla. Kaupunkikelpoinen takki on ollut kytiksessä siis jo pidemmän aikaa ja viimeksi alkusyksystä tein jonkinmoista takkipohdintapostaustakin. Reiman takkialesta kotiutin sitten viimeinkin sen pidemmän takin, enkä tosiaan ehtinytkään vaahdota asiasta kuin melkein vuoden verran.
Teatterin jälkeen neiti tanssahteli uudessa takissaan ja lakissaan teatterin edessä kyytiä odotellessamme. Takki: Reima Merga, Lakki: Fredrikson tassu Barbi (voitettu Fredriksonin fb arvonnassa), Housut: Reima Odense ulkoiluleggingsit, (Alla Pierre Robertsin merinovillahousut), Kengät: Arauto Rap (Pelastettu todella hyvään hintaan Miimalta)
Reiman Merga -takin hankin siis kapean mallin vuoksi koossa 134 cm, vaikka käytössä tällä hetkellä olevat takit ovatkin kokoa 122-128 cm (pituutta neidillä on reilut 120 cm). Takissa on reiluutta, mutta se on hyvin pidettävä jo nyt ja sopii luultavasti vielä alkutalvesta vuoden päästäkin. Itse teen vaatehankinnat mieluiten sillä tähtäimellä, että ne olisivat käytössä ainakin puoltoista kautta. Systeemi toimii, kun haluan yleensä tehdä hankinnat alehinnoilla. Mitä nyt joskus joku uutuus on niin uniin menevä, etten saa rauhaa ennen kuin kohde roikkuu turvallisesti kotona henkarissa.

Toinen kytiksessä oleva takki on syksystä asti ollut Molo Pearson Zebra -kuosinen takki. Alkusyksystähän hankin tytölle jo Molon sateenkaariraitaa tähän talveen, mutta Zebra jäin kalvamaan mieltä ja kyttäsinkin sitä pitkään superalehintaan koossa 134 cm ensi vuoden talvea ajatellen. Booztille tuli superale ja takki tuli parempaan jemmaan tytön kaappiin. Mahdollisesti takki tulee käyttöön jo kevättalvella, mutta reiluutta on sen verran, että luultavasti se nähdään käytössä useammin vasta vuoden päästä.
Sovituskuvissa Molo Pearson Zebra. Hihoissa on selkeästi reiluutta. Alla ei ole kuin ohut paita, mutta tilaa tuntuu olevan hyvin myös paksummille kerroksille. Luulin tätä takkia mitoutukseltaan pieneksi ja olin varautunut siihen, että sille täytyy raivata tilaa eteisen kaapista, eikä jemmakaapista. Sovituskuvat napsaistu nopeasti hämärässä eteisessä. Ulos tämä takki ei ole vielä päässyt.
Onko tänään, mustana perjantaina kytiksessä hyviä aleja? Talvivaatteita vai pukinkonttikamaa? Vai liitytkö Älä osta mitään joukkoihin?

Mukavaa mustaa perjantaita! Tyttökin täällä jo toipuilee edellisyön oksupoksutaudista, vaikka olo on edelleen heikko. Itse uiskentelen käsidesissä ja toivon, etten ala purjota ensi yönä...

perjantai 5. syyskuuta 2014

Pipojuttuja

Faktahan on, että pipoja kertyy kaappeihin kuin huomaamatta. Ostetaan yksi sieltä, toinen täältä. Yksi mätsää tuon takin kanssa ja toinen mätsää tämän haalarin kanssa. Yksi pipo kutittaa, toinen ei pysy kunnolla päässä ja kolmas on muuten hyvä, mutta ei mätsää yhteen yhdenkään takin kanssa. Täydellisen pipon etsiminen on siis lähes taidetta. Täydellinen pipo pysyy päässä, näyttää hyvältä, peittää korvat ja suojaa kunnolla myös otsaa ja niskaa.

Meille viime vuosina täydellinen pipo päiväkodissa käytettäväksi on ollut kypärämallinen lakki, joka suojaa osittain myös poskia ja erillistä kauluria tai kaulaliinaakaan ei ole tarvittu. Kaulaliinojahan tarhantädit pyysivät yleisesti jossain kohtaa välttämään, koska lapset eivät saa puettua niitä kunnolla itse. Kauluri taas unohtui lokeroon jatkuvasti ja kurkku ja niska paljaana juostessa oli lopputuloksena vain jatkuvasti kylmettynyt ja pääkivuista valittanut mukula.

Kypärämallinen pipo tosin alkoi jo eskaritalvena harmittaa neitiä. "Näytän tässä muiden mielestä hassulta ja melkein kellään muulla ei oo tällasta pipoo..." Nyt täytyy siis harkita koululaiselle jo muita vaihtoehtoja. Mikä pipo pysyy parhaiten päässä, jossa hiukset ovat niin liukkaat, että yleensä pipo nousee ensin pois korvilta ja lopulta keikkuu vain tahdonvoimalla päälaella? Edessä on siis haastetta kerrakseen.
Kuva: www.gugguu.com
Ensimmäisenä on helppo ihastua siihen, mikä on nyt pinnalla. Gugguulta tuli eilen myyntiin erä merinovillapipoja, joihin olin jo ennakkokuvien perusteella iskenyt silmäni. No niinhän siinä kävi, että jäimme ilman tupsupipoa niin kuin moni muukin (tulossa lisää ja ennakkovaraus on nyt käytössä uutena ominaisuutena kaupassa). Tilasimme kuitenkin tytön kanssa tupsuttoman version Gugguun piposta ja päätimme, että tuunamme siihen itse kivan väriset tupsut, jos ne kyseisen pipon malliin vain sopii. (Kiitos L-E:lle tupsuntekolinkkivinkeistä!) Samassa hötäkässä tilaukseen taisi lähteä muutama halpisasuste myös H&M:lta. Kuten aemmin mainitsin, pipoja kertyy helposti...

Mahdollisia kovempia pakkasia varten haussa on kuitenkin edelleen lakki, joka suojaa paremmin myös korvia ja mielellään vähän poskiakin. Meillä neiti on todella herkkäkorvainen. Ensimmäinen valitus korviin menevästä tuulesta on jo kuultu tänä syksynä. Vakishoppailupaikastani Reimashopista löytyykin jälleen todella kattava valikoima suojaavampiakin pipoja. Suuri osa kivan ja lämpimän näköisistä pipoista on kuitenkin kaupassa luokiteltu taaperoiden pipoiksi. Hauskaa on mielestäni se, että osaa taaperoiden hatuista valmistetaan kokoon 56 asti. Jokaiselle jotakin siis!
Kuvat: www.reima.fi
Fredrikson on myös ehdottoman mielenkiintoinen lakkivalmistaja. Keväällähän ostin neidille kyseisen valmistajan lakin, joka pysyy hyvin päässä ja lämmittää myös vähän viileämmillä säillä. On tupsua ja muodikkaita kuvioita ja tupsuliinihan suorastaan kutsuu vetämään sen päähänsä.
Kuvat: www.fredrikson.fi/
Kun pipovarastot on täydennetty, voikin sitten alkaa tuskastelemaan kaulureiden ja kaulaliinojen kanssa. Pipon ja kaulaliinanhan olisi myös kiva jotenkin mätsätä yhteen. Meillä on nyt syksyn mittaan huomattu toimivaksi malliksi tuubikaulahuivi, joten luultavasti sellaisella, talviversiolla jatkamme myös talveen.

Mikä on teillä se toimivin ja paras pipomalli/merkki?


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...