Näytetään tekstit, joissa on tunniste Roosa nauha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Roosa nauha. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. lokakuuta 2015

Roosa lokakuu

Virittelin tänään töissä rintapieleeni roosan nauhan. Roosa nauha on rintasyövän vastaisen taistelun symboli kautta maailman. Vaikka tänä vuonna Roosa nauha -keräystä vietetään Suomessa jo 13. kertaa, yllätyin, ettei roosat nauhat ja muut -varsinkin lokakuussakaupoissakin näkyvät roosat hyväntekeväisyyshyödykkeet olleetkaan ihan kaikille kanssa eläjilleni tuttuja juttuja.
Vuoden 2015 Roosa nauhan suunnittelija on Katri Niskanen. Tämän vuoden kampanjateemana on välittäminen -Käsi sydämellä. Katri Niskanen suunnitteli nauhaan kädet symboloimaan auttamista ja välittämistä.
Itselläni on ollut tapana lahjoittaa muutama kymppi vuodessa johonkin hyvään tarkoitukseen. Joka vuosi tulee tietysti hankittua herkullisen vaaleanpunaisia Roosa nauha kampanjan -tuotteita, mutta sen lisäksi päätin tänä vuonna tehdä myös erikseen lahjoituksen Roosa nauha keräykseen. Rintasyöpä koskettaa tavalla tai toisella ihan jokaista -vaikka emme sitä tietysti tahdokaan.

Roosasta pitävän shoppailijan elämä on tehty lokakuussa helpoksi. Moni yritys on ryhtynyt Syöpäsäätiön yhteistyökumppaniksi tuomalla markkinoille mahtavia tuotteita, joita ostamalla saa itselleen hyvän mielen. Jokaisesta ostetusta tuotteesta lahjoitetaan vaihteleva summa Roosa nauha -keräykseen. 

Itse taidan ainakin poiketa apteekin kautta ja hakea Lumene LABin ihanan voideparin kasvoille ja silmänympäryksille. Kotia voisi piristää pitkästä aikaa kukilla ja viikonloppuna kattaa kahvipöytään Vaasan kanelikierrepullia... Mitä roosan värisiä tarpeita sinulla on?
Kuva: roosanauha.fi

Mukavaa loppuviikkoa! Pinkkiä päälle tai ainakin Roosaa nauhaa rintapieleen huomenna, kun on roosa nauha päivä.

torstai 3. lokakuuta 2013

Roosa kuukausi

Rintasyöpä koskettaa tavalla tai toisella meitä jokaista. Jokainen tuntee varmasti jonkun, joka on käynyt läpi suuren taistelun.

Roosa nauha on Syöpäsäätiön tunnetuin keräys. Roosa nauha rahasto jakaa vuosittain tukea korkeatasoiseen kotimaiseen rintasyöpätutkimukseen sekä eri puolilla maata tarjottavaan maksuttomaan neuvontapalveluun. Lisäksi keräyksellä lisätään tietoutta rintasyövästä. (Lähde)

Lokakuussa Roosa nauha -keräykseen voi ottaa osaa  todella helposti. Ei tarvitse kuin valkata kaupan hyllystä söpön pinkkejä Roosa nauha -tuotteita ja euroja kilisee keräyskassaan ihan huomaamatta. Keräsin alle kollaasiin joitakin kampanjassa mukana olevia tuotteita. Täydellisen listan mukana olevista merkeistä ja tuotteista voit lahjoitusosuuksineen käydä kurkkimassa Roosa nauha -sivustolta: http://www.cancer.fi/roosanauha/kumppanit/osta-tuotteita/ 

Ei voi lahjoittaminen enää shoppailijan näkökulmasta katsottuna mukavammaksi ja helpommaksi tulla!
Roosa nauha -kampanjassa ovat mukana muun muassa: Finn-Lumor, Kultajousi, Nanso, Lumene, Ankarsrum Original, Taito Group, Nestlé Fitness, Marimekko, Iloleipuri, Sinituote, Medisana, Åviken ja Tena.

Itse taidan sujauttaa ostoskoriini tulevilla kauppareissuilla ainakin pinkkejä Iloleipuri leivontatarvikkeita, Lumenen pikakaunistajan, Finn-Lumorin Led-valosarjan, Pinkkejä Sini -tuotteita, Fitness -tuotteita ja tietysti sen perinteeksi muodostuneen Roosa nauhan.
Kaikki postauksen kuvat: http://www.cancer.fi/roosanauha/kumppanit/osta-tuotteita/

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...