Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sponsoroitu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sponsoroitu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Karibialaiset tacot omassa keittiössä



Pitkästä aikaa keittiössä!

Pääsin mukaan Buzzadorin Santa Maria Street Food kamppanjaan ja sain testattavakseni Jamaican Jerk Tacos -tuotteet. Buzzadorina oleminen ja buzzaaminen tarkoittavat sitä, että minä saan tuotteita testattavakseni joko ilmaiseksi tai hyvällä alennuksella ja tehtäväni on kokeilla tuotteita yksin tai yhdessä ja lisäksi kertoa rehellinen mielipiteeni eteenpäin mahdollisimman monelle. Kyseessä on siis yksi markkinoinnin muoto.

Santa Marian Street Food tuotteista pitää sanoa sen verran, että tällä hetkellä saatavilla on Pulled Salmon Wraps-, Smoky Pepper Burger- ja jo mainitsemani Jamaican Jerk Tacos -tuotteet. Itse en olisi tuotteista innostunut tai niitä uskaltanut lähteä omatoimisesti ostamaan, jollen olisi tähän kampanjaan mukaan päässyt. Kaupasta tuotteet löytyvät Tex Mex -tuotteiden kanssa samoista hyllyistä, mutta erottuvat joukosta kivasti värikoodatuilla etiketeillä sekä pakkauksilla.

En ole ikinä ollut innostunut matkustelusta, joten on hienoa, että maut maailmalta voivat tulla minun luokseni. Toki ymmärrän, ettei kotona tehty jamaicalaisista mauista inspiraationsa saanut kokonaisuus vastaa sitä, minkälaisena sen paikanpäällä kokisin. Kotona tehty ruoka on kuitenkin turvallista ja tässä tapauksessa myös erittäin maukasta.

Katuruokateema on hauska ja Jamaican Jerk Tacot valmistuvat käden käänteessä. Ideanahan katuruokateeman tuotteissa on, että ruoka valmistuu nopeasti noin 20 minuutissa ja maut ovat hyviä ja ihanan mausteisia.

Ohje löytyy Santa Marian sivuilta, josta löytyy myös paljon muita reseptejä ja vinkkejä nopeaan ruoanlaittoon. Jamaican Jerk Tacos

  1. Lämmitä uuni 200° C asteeseen.
  2. Suikaloi broileri ja sekoita mausteseos hyvin joukkoon.
  3. Laita maustetut broilerit öljyttyyn, uuninkestävään vuokaan. Anna kypsyä 15-20 minuuttia.
  4. Pilko broileri pienemmiksi paloiksi
  5. Kokoa taco: lämmitä tortillat (paistinpannulla tai mikroaaltouunissa), täytä broilerilla, 3-4 palalla avokadoa ja salaatilla. Viimeistele 1 rkl Mango Sauce -kastiketta ja 1 rkl crème fraichea.
Annokset

500 g broilerinfileetä, paloina
1 pussi Santa Maria Jamaican Jerk Spices -mausteseosta
1 rkl ruokaöljyä
1 avokado
1 pakkaus Santa Maria Coconut & Pepper Tortillas –tortilloja
1 pussi salaattisekoitusta
1 purkki Santa Maria Mango Sauce -kastiketta
1 dl crème fraichea
Me paistelimme ohjeesta poiketen itsesuikaloidut ja pintamaustetut kanafileepalat pannulla ja hyvin onnistui niinkin.

Jamaican Jerk Spices mausteseos sisältää maustepippuria, juustokuminaa sekä chiliä. Broileri saa mausteseoksesta kauniinvärisen pinnan ja maku on sopivan eksoottinen.

Mango Sauce on mahtavan makuista ja väristä. Alkumaussa maistuu makea mangosose, mutta loppumaussa on ihanasti suussa räjähtävää inkivääriä, kanelia ja maustepippuria. Tykästyin kastikkeeseen todella paljon. Nyt täytyisi vain keksiä, että mihin kaikkeen muuhun sitä voisi hyödyntää.

Coconut & Pepper Tortillat ovat pieniä, ohuita ja pehmeitä minitortilloja, jotka tuoksuvat ja maistuvat juuri sopivasti kookokselta. Itse en huomannut pippurista twistiä, mutta lopputuloksessa kaikki maut sopivat todella harmonisesti yhteen.

Me käytimme annoksen kokoamisessa maustetun broilerin ja mangokastikkeen ja creme fraichen lisäksi salaattisekoitusta, joka sisälsi jääsalaattia, babypinaattia, rucolaa sekä punamangoldia. Valokuvia räpsiessä unohdin laittaa pöytään tarjolle avokadoa ja kuvista jäi pois myös nimenomaan kuvausrekvisiitaksi hankitut ananaskirsikat. Seuraavalla kerralla sitten niitä myös, sillä nämä karibialaiset katuruokateokset pääsevät pöytäämme taatusti vielä useasti.

Oletko sinä jo testannut Santa Marian katuruokaherkkuja? Jos buzzaaminen kiinnostaa, niin ota yhteyttä. Voin laittaa suosittelulinkin, jonka kautta voit liittyä mukaan buzzadoriksi. Liittyminen on maksutonta.

Kati

#streetfoodbuzz #santamariafinland #buzzador

tiistai 1. joulukuuta 2015

Sponsoroitu video: Oral-B tuo Bluetooth -hammasharjan ja kännykän kylppäriin

Kun näin videon Oral-B Smartseries sähköhammasharjasta, ajattelin ensin, että ei voi olla totta! Sähköhammasharja, jossa on hyödynnetty Bluetooth -teknologiaa. Sähköhammasharja, joka tuo kännykän myös kylpyhuoneeseen...

Kun sain ehdotuksen postata sponsoroidusti tästä uskomattomasta laitteesta ja videosta, ajattelin ensin, että en varmasti keksi mitään sanottavaa. Seuraavaksi mieleeni tulivat kuitenkin suuren suosion saavuttaneet askelmittarit, jotka parhaimmillaan kannustavat meitä liikkumaan ja pitämään itsestämme parempaa huolta. Miksei samantyyppistä teknologiaa voisi hyödyntää myös hampaiden ja suun terveydestä huolehtimiseen? Kuinka vaikeaa välillä onkaan malttaa pestä hampaita tarpeeksi pitkään ja huolellisesti, säännöllisestä lankauksesta puhumattakaan.

Oral-B Smartseries sähköhammasharja on niin älykäs, että se kommunikoi langattomasti kännykkään asennetun sovelluksen kanssa. Ohjelma pitää kirjaa hampaiden harjauksesta sekä kannustaa ja ohjaa parempaan harjaukseen. Omaa edistymistään voi seurata kehittymispisteistä. Älykäs hammasharja auttaa siis pesemään hampaat huolellisemmin, se kartoittaa harjausrutiinit, muistuttaa hammaslangan käytöstä ja mikä parasta, se kertoo myös, kun harjaspää on aika vaihtaa uuteen. Uskomatonta!

Meillä on tavalliset Oral-B sähköhammasharjat jatkuvassa käytössä ja itseasiassa tyttö kokeili tänään isänsä kanssa, että miltä tuntuisi pestä hampaita kännykkä kourassa. Aika luontevaa toimintaahan se tuntui olevan, sillä fakta on muutenkin se, että kännykät ovat kasvaneet kouraan kiinni yhdelle sun toiselle. Tekniikka kehittyy ja valtaa alaa onneksi myös ihan perustoiminnoista.

Voisitko kuvitella harjaavasi jatkossa hampaita parempaan harjaustulokseen kannustava kännykkä kourassa? Meillä näköjään voitaisiin.


Postaus on Oral-B:n sponsoroima, mutta ajatukset ovat omiani.

Harjailemisiin!

maanantai 16. marraskuuta 2015

Rukkaset Reimalta -ja Reimatec alevinkki

Meille avautui mahdollisuus saada Reimalta rukkaset testiin. Ja hyvät rukkaset saimmekin, nimittäin Reimatec Kiito toppahanskat. Ensilumi ei ole ehtinyt vielä Tampereelle asti ja pääsääntöisesti on tarjennut vielä hyvin välikausisormikkailla, mutta olihan Kiito toppahanskat heti testattava tuoreeltaan. 
Reimatec Kiito toppahanskat iskemättöminä naulassa. Kohta mennään! Takki on Reiman välikausiuntuvatakki Quietly.
Tämän vuotisissa Reimatec toppasormikkaissa on erityisen lämmin ja kevyt Primaloft vanu ja tottakai ihanalta ja pehmeältä tuntuva fleecevuoraus. Hipora-välikalvo takaa, että sormet pysyvät kuivina vaikka vähän vetisimmissäkin leikeissä. Sormikkaille luvattu vesipylväs on 15000 ja lisäksi ne ovat hengittävää materiaalia. Peukalossa, sormissa ja kämmenissä on vahvikkeet, jotka takaavat hyvän otteen vaikka puun oksasta ja helpottavat myös lumipallojen tekemistä, jos ja kun sitä lunta vielä tänäkin talvena saadaan. 

Kun vetää ekaa kertaa toppaa käsiin, tuntuma on varmasti vähän eri luokkaa kuin välikausisormikkaiden kanssa. Tyttö nurisi aluksi, että sormikkaat tuntuvat liian paksuilta, mutta ulkoilun mittaan nurinat unohtuivat nopeasti. Toppasormikkaiksi Kiito -hanskat ovat kuitenkin keveät ja notkean oloiset. Kokeilin niitä nimittäin pieniin kätösiini itsekin. Kiito hanskoissa on myös pidennetyt varret, jotka on mahdollista kiristää vaikka hihan päälle. Meillä tyttö tosin haluaa yleensä varret hihan sisään. 

Leikkien tiimellyksessä, varsinkaan, kun sitä lunta ei vielä ole, hanskat sotkeentuvat helposti. Hiekka ja rapa lähtivät kyllä hanskojen kuivuttua mukavasti ravistelemalla, eikä pesua vielä tarvittu. Useimmiten lika lähtee jo pelkällä hanan alla huuhtelulla, mutta olen pessyt tytön Reimatec -sormikkaita kuitenkin äärimmäisen tarpeen vaatiessa myös pesukoneessa, erillään pesupussissa. Valmistaja lupaa, että Reimatec -toppahanskat voi myös rumpukuivata ja kaappikuivata miedolla lämmöllä. Vuorta ei kuitenkaan saa vetää ulos.

Ihan uusi tuttavuus Reimatec -hanskat eivät meillä ole, vaikka juuri Kiito -hanskat ihan ensimmäistä kertaa käteen nyt päätyivätkin. Tytön garderobista nimittäin kaivelin esille myös mustat Reimatec Tartu toppahanskat ja vaaleanharmaat Reimatec Pivo välikausihanskat, jotka ovat nyt käytössä jo toista kautta. Tytön hanskat ovat kokoa 6, joka on suunnilleen 8-10-vuotiaille tarkoitettu koko. Tytöllä on käytössään myös yhdet kokoa pienemmät välikausi Pivot ja myös se koko toimii pienikätisellä 8-vuotiaalla oikein hyvin. Reiman kokotaulukossa on hyvät mitat oikean koon valitsemiseen. Isoimmat koot sormikkaissa ovat sen verran isoja, että ainakin me pienikätisimmät aikuisetkin saamme kädet pidettyä lämpiminä ja kuivina pihaleikeissä.

Vasemmalla mustat Tartu -toppahanskat ja oikealla vaaleanharmaat Reimatec välikausi Pivo -sormikkaat.

Ja sitten siihen alevinkkiin! Reimalla on nimittäin marraskuun club -etuna kaikki Reimatec -hanskat ja -rukkaset (sekä talvi että välikausi) 25% alessa. Tarjous koskee verkkokauppaa ja myymälöitä ja on voimassa 30.11. asti. Nyt on siis mahdollista tehdä sormet kuivina ja lämpiminä pitäviä ostoksia edullisesti!

Ovatko Reimatec -hanskat ja rukkaset tuttuja ruudun sillä puolella? Joko siellä on koettu tämän telven ensilumen ihme? Joko toppaa on kaivettu myös sormien ympärille?

Mukavaa viikkoa!

*Tytön kädessä olevat pinkit Reimatec Kiito -toppahanskat on saatu Reimalta yhteistyön merkeissä.
*Kaikki postauksen linkit ovat kumppanuusmarkkinointilinkkejä.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Teidän Ekokiva -suosikkinne ja arvonnan voittaja

Toissapäivänä päättyi yhteistyössä Ekokivan kanssa järjestämäni arvonta. Voittaja on nyt arvottu (Random.org) ja olen ottanut häneen jo sähköpostitse yhteyttäkin.

Arvonnassahan oli ensimmäisenä osallistumisehtona kertoa, mihin mahdollisesti käyttäisi tuon 30 euron lahjakortin, joka palkintona oli. Vaikka olin mielestäni tutustunut Ekokivaan ja sen laajaan valikoimaan hyvin etukäteen, löysin silti arvonnan kautta vielä monta kivaa juttua, joita en ollut aiemmin kauppaa selaillessani huomannut.

Teidän ehdottomia suosikkituotteitanne olivat erilaiset Lifefactory -pullot ja -ruokalaatikot. Ekokivasta löytyykin hyvä valikoima Lifefactoryn tuotteita ja varaosia. Lifefactory -tuotteet on valmistettu erittäin kestävästä borsoliittilasista, jota suojaa silikonisuojus. Pullot ja astiat kestävät konepesun, mikron ja myös pakastamisen. Kestävää ja ekokivaa!

Toinen suuri suosikki arvontavastausten perusteella on paljon bloginäkyvyyttäkin saanut leluklassikko Sophie Kirahvi. Suloinen kirahvi on luonnonkumia ja Hevea-puuta ja värit tulevat turvallisista ruokaväreistä. Sophie kirahvi on varmasti perheen pienimpien suosikki.
Kuvat: http://www.ekokiva.fi/
Moni ilmoitti myös käyttävänsä mahdollisen palkintolahjakortin puisiin leluihin ja niistä suosikiksi nousivat nimenomaan keittiöleikkeihin liittyvät lelut ja tarvikkeet. Kokkailu- ja ravintolaleikit kauppaleikkien ohella ovatkin pienten ja vähän isompienkin lasten kestosuosikkeja.

Lifefactory -tuotteiden ohella suosiotaan nostattivat myös erilaiset juomapullot ja muut ruokailutarvikkeet. Myös pesuaineet, kosteuspyyhkeet ja shampoot nousivat arvontaan osallistumisissa esille. Olin iloisesti yllättynyt, että myös näitä tuotteita löytyy Ekokivan valikoimista.

Arvonnassa oli mahdollisuus kahmaista itselleen peräti kuusi arpaa! Olin todella iloinen, että moni kaikki arvat kunnianhimoisesti itselleen noukkikin. Tällä kertaa voittoon ei kuitenkaan tarvittu kaikkia kuutta arpaa vaan palkinto lohkesi voittajalle yhdellä onnekkaalla arvalla kolmesta osallistumisarvasta. Ja voittaja on....
Onnea Milla!

Isot kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille! Tervetuloa uudet lukijat, ja pysykäähän kelkassa mukana. Kivoja arvontojakin on luvassa aina silloin tällöin.

Erityiskiitos mahtavasta yhteistyöstä Ekokivan Annikalle! Ekokiva on inspiroiva nettikauppa, johon kannattaa tutustua. Kauppa on täynnä erityisen järkeviä joululahjoja.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Liity Reima Clubiin!

Tiedän, että siellä ruudun takana on monia Reima-faneja. Ovathan kaikki liittyneet jo Reima Clubiin? Jos et ole, niin nyt on hyvä hetki liittyä, sillä liittymiskoodillani saat saat 5 euron etusetelin sähköpostiisi liittymisen jälkeen. Kun liityt ja käytät koodiani, myös minä saan 5 euron edun käyttööni. Edun saat käyttöön liittymällä Reima Clubiin osoitteessa www.reima.fi/liity ja käyttämällä koodia: AXV4NDDZ

Reima Clubiin liittyminen on maksutonta, eikä se velvoita mihinkään. Clubilaisena saa kuitenkin aina sähköpostitse tuoreeltaan tiedon Reimashopin* tai Reima myymälöiden tarjouskampanjoista, Reiman kilpailuista, tapahtumista, uutuuksista ja niin edelleen. Clubilaisena olen saanut käyttööni silloin tällöin myös kivan alekoodin tai postikuluttomuustarjouksen, joita ilman olisin muuten jäänyt. Tälläkin hetkellä verkkokaupassa on menossa postikuluttomuuskampanja, josta sain clubilaisena tiedon heti tuoreeltaan. (*kumppanuusmarkkinointilinkki)

Reima Clubilla on myös oma suosittu Test Patrol, johon arvotaan halukkaista Clibilaisista mukaan ajoittain noin kymmenkunta testiperhettä testaamaan Reiman vaatteita. Kannattaa siis liittyä mukaan Reiman ulkoiluhenkiseen porukkaan!

Käykääpäs osallistumassa myös edellisen postauksen upeaan lahjakorttiarvontaan, joka toteutetaan yhdessä Ekokivan kanssa!

lauantai 17. lokakuuta 2015

Ekokiva -ekologinen vaihtoehto massakrääsälle (sis. arvonnan)

Joulu lähestyy ja pitäisi keksiä taas jotain kivaa omalle lapselle, sukulaislapsille ja niin edelleen... Ajatus massakrääsästä kuitenkin ahdistaa. Olisi kiva keksiä lahjaksi jotain omaleimaista, vähän erilaista ja mielellään myös kestävää ja ekologista.

Olin iloisesti yllättynyt, kun Annika Ekokivasta otti minuun yhteyttä joku aika sitten. Ekokiva on perheyritys, joka toimii Ruotsissa nimellä Ekokul. Ekokiva on noin vuoden Suomessa toiminut nettikauppa, jonka ideana muuttaa lelumarkkinoita ja etsiä koko ajan leluja, joista voisi tulla järkevä vaihtoehto massatuotetuille muovileluille. Ekokiva tarjoaa leluja, jotka pyrkivät täyttämään seuraavat kriteerit:
  • Luomua – Myrkyttömästi viljellyt raaka-aineet.
  • Kestävästi – Tuotettu raaka-aineista joiden jälleenkasvu on taattu.
  • Kierrätetty – Tehty kierrätetystä materiaalista.
  • Biohajoavaa – Materiaali on biohajoavaa.
  • Lähituotettua – Kuljetusten päästöjen minimoimiseksi.
  • Reilu kauppa – Työ- ja tuotantomenetelmät ovat taatusti hyvät.
  • Energiavähäistä – Fiksu energiankäyttö tuotantomenetelmissä, tai tuotteessa.
  • Pedagogista – Antaa paremman ymmärryksen energia-, ympäristö- tai ilmastokysymyksille.
Vielä tänä päivänä ei ole aina mahdollista, että tuote täyttäisi kaikki kriteerit samanaikaisesti. Tulevaisuudessa se on kuitenkin mahdollista. Tässä vaiheessa on kuitenkin hienoa, jos tuote täyttää jo muutamankin näistä vaatimuksista.


Ekokiva suorastaan pursuilee verkkokaupan täydeltä kaikkea mielenkiintoista. Kun tiedustelin Annikalta, mitkä ovat heidän suosituimpia tuotteitaan, hän kertoi ihmisten ostavan monenlaisia leluja ja tarvikkeita, mutta Lifefactoryn tuotteita Juo & syö -osastosta hän arvioi menevän kaupaksi eniten. Juomapullot, niin lasiset kuin teräksisetkin ovatkin parhaita, koska niissä ei ole haitallisia aineita, eikä niihin keräänny likaa tai bakteereita samalla tavalla kuin muovisiin juomapulloihin. Lisäksi ne ovat kestäviä ja kuormittavat tätä kautta ympäristöä vähemmän. 

Ekokivan lelut ja tarvikkeet tuotetaan Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Tuotteita hankitaan myyntiin vain sellaisilta tuottajilta, joilla on ekologinen profiili. Kaikkien tuotteiden alkuperä on tunnettu. Myös tuotteissa käytetyt materiaalit ja tuotteiden läpikäymät testit tunnetaan. Jos tuote on valmistettu Aasiassa, myös työntekijöiden olosuhteet tunnetaan. (Lähde: http://ekojalanjaljilla.fi/2015/06/27/vieraana-ekokauppias-annika-edsback/?utm_campaign=shareaholic&utm_medium=facebook&utm_source=socialnetwork)



Kun tutustuin Ekokivaan nettikauppana tarkemmin, kiinnitin huomioni erityisesti pedagogisiin leluihin. Miltä kuulostaisi esimerkiksi oma pieni sääasema, vedenpuhdistuslaite tai tuulivoimalaitos? Tarjolla on paljon myös ekologisia askartelutarvikkeita ja ehkä hienoimpana juttuna Happy Mais -täysin ekologinen ja luonnonmukainen rakentelusarja.

Ekokivan valikoima on niin suuri, että jokaiselle löytyy varmasti jotakin! Oma tuntumani on ehdottomasti se, että Ekokivaan kannattaa tutustua paremmin. Idea ekologisista, opettavaisista ja kestävistä leluista kuulostaa todella hyvältä. Ekokiva on yksi parhaista löydöistä netistä -pitkään aikaan!



Hienointa tässä on se, että sain mahdollisuuden järjestää teille arvonnan. Nyt kaikki mukaan, sillä joulu lähestyy ja aina löytyy joku, joka on kiva yllättää kivalla ja järkevällä lelulla tai tarvikkeella.

Arvottavana on yksi (1 kpl) 30 euron lahjakortti Ekokivaan. Arvonnan säännöt tulevat tässä ja nyt jaellaan arpoja todella hövelisti eli kannattaa napata kaikki, mitä on tarjolla!
  • Arvontaan voit osallistua kertomalla tai linkittämällä kommenttiboxiin Ekokivasta sen tuotteen, johon mahdollisesti lahjakortin käyttäisit, jos voitto osuisi kohdalle. Ekokivan valikoimaan pääset tutustumaan tästä.
  • Lisäarvan saat, kun tykkäät Ekokivasta facebookissa.
  • Lisäarvan saat myös, jos olet blogini kirjautunut lukija tai liityt sellaiseksi arvonnan aikana. 
  • Myös Facebookissa, Bloglovin'issa jne. saa tykätä/seurata ja siitä saa myös lisäarvan.
  • Voit myös jakaa arvontapostauksen Facebookissa, blogissasi tms. Alinta kuvaa saa käyttää linkittämiseen. Jakamisesta palkitaan peräti kahdella lisäarvalla.
Yhteensä on siis mahdollisuus tienata huikeat 6 arpaa. Kerrothan, monellako arvalla olet mukana ja mukavaa olisi myös, jos kertoisit, miten olet arvat tienannut, jotta säästyn ylimääräiseltä salapoliisityöltä voittajaa arpoessani. Anonyymit, muistattehan taas erottuvan nimimerkin ja jos et mahdollisesti seuraa blogiani säännöllisesti, niin sähköpostiosoite auttaa tavoittamistasi arvonnan päätyttyä.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy lauantaina 31.10. klo 24:00. Voittajan arvon heti marraskuun alussa. Onnea arvontaan!

Postaus on toteutettu yhteistyössä Ekokiva -verkkokaupan kanssa.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Happy Meal -kirjakampanja tulee taas!

Ai, että mitäkö olen puuhaillut viime aikoina? No, eilen iltasella luin ainakin yhdeltä istumalta läpi kahdeksan kivaa lastenkirjaa.

Kuulun viestintätoimisto Cocommsin kautta McDonald'sin blogitiimiin ja blogitiimin tiimoilta postiin tulla tupsahti loppuviikosta kasa laadukkaita pohjoismaisten lastenkirjailijoiden teoksia. Odotettu Happy Meal -kirjakampanja nimittäin käynnistyy jälleen Mäkkäreissä ensi perjantaina, 16. lokakuuta. Kirjakampanjan aikana lastenaterian "leluna" on viikoittain vaihtuva lastenkirja. Tämä on todella odotettu kamppis ainakin meidän perheessämme. Aiemmista kirjakamppiksista meille on aterioiden mukana kotiutunut muutama kirja ja täytyy sanoa, että ne ovat olleet mäkkärileluista ne vaalitummat, tykätyimmät ja huolella säästetyimmät.

Tänä vuonna Happy Meal -kirjakampanjassa ovat mukana seuraavat kirjat, jotka on tuottanut ruotsalainen lasten lukemista tukeva yhdistys Läsrörelsen yhdessä kustantamojen kanssa:

  • Bettyn salaisuus (Alberte Winding)
  • Aatos ja Sofia (Riitta Jalonen & Kristiina Louhi)
  • Tamppi on peikko (Tor Åge Bringsvaerd & Lisa Aisato)
  • Eemeli ja pikku Iidan metku (Astrid Lindgren & Björn Berg)
  • Asmon kivet (Lotta Geffenblad)
  • Niilo ja Nille (Emma Virke)
  • Yö koulusssa (Helena Bross & Christel Rönns)
  • Lentävä kurpitsa (Lennart Hellsing & Svend Otto S.)


Kaikkia kirjoja yhdistää helppolukuisuus ja vallan ihanat ja kauniit, suuret kuvitukset. Kirjoissa on vaihtelevasti tekstiä, osassa enemmän ja osassa vähemmän. Luin kirjat eilen iltapäivällä ensin itse ja tyttö on lukenut kirjoja ahmimalla iltalukemisiksi 3-5 illassa. Sujuvasti lukevalla ei yhden kirjan kanssa kauaa nokka tuhise, mutta selvästi neiti on kirjoista tykännyt. Niissä ei ole mitään pelottavaa, jännittävää tai pahoja unia aiheuttavaa. Tarinana ne soveltuvat jo melko pienillekin kuulijoille ja kuvista nauttivat kaiken ikäiset lukijat.

Aatos ja Sofia ovat ystävykset ja kirja kertoo heidän kesästään, seikkailuistaan ja ensirakkaudesta pojan näkökulmasta kerrottuna. Kirjan tarinat on kerrottu kauniisti ja pienen pojan näkökulma on oikein onnistunut.

Bettyä mietityttää, mitä tarkoittaa olla rakastunut. Onhan se aikuisellekin vaikea kysymys. Bettyn isäkin tulee kysymyksestä mietteliääksi ja Bettyä suututtaa, kun isä vihjailee Bettyn olevan rakastunut... Lopulta kaikki kuitenkin järjestyy.

Tampin perhe on peikkoperhe. Aamuisin he juovat juomaa, joka estää heitä kasvamasta liian isoiksi ja vahvoiksi. Päivisin peikkoperhe piilottaa häntänsä ja he ovat kuin ihan tavallisia ihmisiä. Tampin äiti neuvoo Tamppia ajattelemaan kissanpentuja, jos tämä suuttuu, ettei repisi ketään kappaleiksi tai heittäisi puunlatvaan. Ovathan peikot paljon muita vahvempia ihmemehusta huolimatta. Tamppi kuitenkin suuttuu kiusaajille ja jää kiinni... eräälle peikkotytölle.

Eka been oppilaat keksivät, että he haluavat olla yön koulun jumppasalissa. Opettajan mielestä ajatus on höpsö, mutta kekseliäät ekaluokkalaiset saavat vanhemmat suostumaan yöpymiseen. Ainoa ongelma onkin sitten siinä, ollako iso voi pieni? Onko liian noloa ottaa nalle mukaan? Voiko käydä niin, että se kaikista kovin alkaakin lopulta itkeä, kun nalle joutuu nukkumaan kotona ihan yksin?

Niilo ja Nille heräävät keskellä yötä ja ihmettelevät, minne kaikki värit ovat kadonneet. Lopulta aurinko alkaa nousta ja värit palaavat ihan uusissa sävyissä.

Asmon kivet on hellyyttävä kertomus Asmosta, joka kävelee joka ilta samaa tietä kotiin äitinsä kanssa ja joka ilta hän löytää uusia kiviä, jotka ovat yksin ja kylmissään. Oli kivet isoja tai pieniä, niitä käy sääliksi ja kaikki pääsevät Asmon mukana kotiin. Siellä kivet saavat lämpimät sängyt ja mukavat oltavat. Kotona alkaa kuitenkin olla pian ahdasta...

Vaahteramäen Eemeli ja Iida ovat varmasti kaikille tuttuja ja niin myös Iidan huoli siitä, ettei hänelle koskaan tapahdu metkua, eikä hän koskaan pääse verstashuoneeseen. No, tapahtuuhan se metku sitten kuitenkin ja metkunhan huomaa vasta sitten, kun se on jo tapahtunut.

Lentävä kurpitsa on surrealistinen tarina kahdesta karhusta, jotka kasvattavat pihalleen kurpitsan. Kurpitsa kasvaa niin suureksi, että lopulta he muuttavat siihen asumaan. Siitä alkaakin seikkailu, joka on omassa mahdottomuudessaan kuitenkin aika opettavainen.

Itse tykästyin eniten Tamppi on peikko, Yö koulussa, Asmon kivet ja Eemeli ja pikku Iidan metku -kirjoihin. Tarinoissa on sopivasti lapsekkuutta ja kerronta jouhevasti etenevää ja mutkatonta. Mäkkärin kirjakampanja on ihan mahtava juttu!

Löytyy teiltä lasten kirjahyllystä aiempien Mäkkärin kirjakampanjoiden kirjoja? Entä meinaatteko poiketa lähiaikoina Mäkkärissä?

Mukavaa alkavaa viikkoa!

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Arvontamuistutus!

Ettei keneltäkään nyt vain pääse lipsahtamaan ohi, muistutan vielä, että vielä tänään lauantaina ja huomenna sunnuntaina voi osallistua Tefal Snack Collection -uutuuslaitteen arvontaan. Kipin kapin jättämään oma arpalipuke tämän postauksen kommenttikenttään. Arvonta on avoin kaikille ja toteutan sen yhteistyössä Tefalin kanssa.
Me olemme käyttäneet Snack Collectionia nyt reippaan parin viikon ajan ja olemme testanneet monenlaisia pikkuruokia ja herkkuja. Saimme jälkitoimituksena testiin vielä lisäosan myös minidonitsien valmistamiseen. Ne veivät kielen mennessään...
Mitä muuta valmistimme Tefal Snack Collectionilla? Postaus löytyy täältä.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Nopeaa ja helppoa -Tefal Snack Collection arvonta

Niin kuin lupailin, on aika pyöräyttää käyntiin pitkästä aikaa arvonta. Saimme Tefalilta testiin Juhannuksen jälkeen kesäkuussa markkinoille tulleen uutuuslaitteen Tefal Snack Collectionin. Laitteen nerokkuus piilee monipuolisessa paistolevyvalikoimassa. Itse laitteen mukana tulee paistolevyt täytetyille kolmioleiville ja Belgian vohveleille, mutta lisäosina on hankittavissa lisäksi vielä 10 erilaista paistolevyä eri tarkoituksiin.

Me olemme kokeilleet valmistaa jo muutamia pikkuruokia ja herkkuja, joista tein myös postauksen reseptien kera. Itse olen todella innoissani tästä uutuudesta! Kesäaikaan raaka-aineita voi löytää jopa omalta takapihalta; vai miltä kuulostaisivat esimerkiksi nokkospannukakut? Snack Collection on sitä molipuolisempi pikkuruokien valmistaja, mitä kekseliäämpi on keittiössä hääräileva kokki. Mitä sinä keksisit valmistaa tällä laitteella?

Arvonta:

Arvotaan yksi (1 kpl) Tefal Snack Collection -laite 12.7.2015 klo 24:00 mennessä arvontaan osallistuneiden kesken.

Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen. Arvonnan suoritan viikolla 30. Jätäthän osallistuessasi sähköpostiosoitteen, josta sinut tavoittaa myös näin kesäaikaan! Ilmoitan voittajan myös täällä blogissa. Jos voittajasta ei kuulu mitään viikkoon, arvonta suoritetaan uudelleen.

1 arvan saat ilmoittamalla  kommenttiboxissa halukkuutesi osallistua arvontaan. Voit kertoa samalla, mitä juuri sinä valmistaisit ensimmäisenä tällä laitteella. Tai ketä hemmottelisit kokkauksillasi. Anonyymit, keksikää erottuva nimimerkki sekaannusten välttämiseksi. Huom! Käytössäni on kommenttien valvonta, joten voi kestää hetken, ennen kuin osallistumisesi näkyy blogissa. Voit osallistua arvontaan myös laittamalla sähköpostia minulle osoitteeseen ei.ihan.viela@gmail.com

1 lisäarvan saat, jos liityt blogini lukijaksi tai olet jo sellainen. (Lukija googlen käyttäjäraadin kautta tai tykkäämällä blogin fb-sivusta).

2 lisäarpaa saat, kun jaat/linkität arvonnan omassa blogissasi tai esimerkiksi fb:ssa. Ylintä kuvaa saa käyttää.

Yhteensä voit siis tienata mahtavat 4 arpaa! Ilmoitathan, kuinka monella arvalla olet mukana arvonnassa! Onnea arvontaan!

Kannattaa muuten vilkaista ja tykätä myös Tefal Suomen fb-sivuista. Sieltä löytyy paljon vinkkejä ja reseptejä kesäisiin herkutteluhetkiin.

Postaus toteutettu yhteistyössä Tefalin kanssa. Yhteistyömahdollisuus aukesi KidSpotin kautta.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Kesäistä herkuttelua -Tefal Snack Collection

Kesällä on lupa herkutella. Ainakin silloin tällöin. Ja jos herkkujen paistamisessa ei käytä rasvaa, niin sitä ei lasketa, eihän?

KidSpot vinkkasi blogistani Tefalille ja kävi niin onnellisesti, että sain testiin Snack Collectionin. Se näyttää ehkä tavalliselta voileipägrilliltä tai vohveliraudalta, mutta se on nerokkuudessaan paljon monipuolisempi. Laitteen mukana tulevat toki sandwichien grillaamiseen sekä belgialaisten vohvelien paistamiseen tarkoitetut levyt, mutta laitteeseen on saatavilla myös 10 muuta eri tarkoituksiin suunniteltua paistolevyä. Tefal Snack Collectionilla voi siis tehdä myös Amerikkalaisia pannukakkuja, panineja, donitseja, sydänvohveleita, pasteijoita, todella ohuitaja rapeita pitsivohveleita, keksivohveleita, erilaisia paahtoleipiä, pikkupurtavia ja voileipiä. Vain taivas on siis rajana ja mitä kekseliäämpi kokki, sitä monipuolisempi laite. 

Kaikki paistolevyt on pakattu kekseliäästi koteloihin, joissa mahtuu säilyttämään halutessaan myös omia suosikkireseptejään kyseisiin levyihin liittyen. Myös levyjen mukana tulee ohjekirjanen, jossa on hyviä perusohjeita sovellettavaksi omaan käyttöön. Hyviä reseptivinkkejä esimerkiksi illanistujaisia ajatellen löytää myös Tefalin fb-sivuilta ja ihan suomen kielellä.
Tefal Collection pääsi ulkokäyttöön. Ei muuta kuin jatkoroikka ulos ja herkkuja tekemään! Laite on vasta kesäkuussa tullut markkinoille, joten sitä ei vielä ihan joka kaupasta ilmeisesti löydä. Nettikaupoissa hinnat ovat pyörineet satasen molemmin puolin ja lisäosien hinta noin parinkymmenen euron paikkeilla.
Laitteen käyttö on niin yksinkertaista, etten keskity tässä postauksessa siihen ollenkaan. Osasin ihan itse asentaa paistolevyt paikalleen, pistää töpselin seinään ja kytkeä virran päälle. Koska levyt ovat tarttumattomia, emme käyttäneet rasvaa muuta kuin voileipien grillauksessa. Tällä laitteella herkkujen tekeminen ainakin pienelle porukalle oli nopeaa ja vaivatonta. Katsokaa vaikka, mitä saimme aikaiseksi! Huomatkaa toki, että kaikkia herkkuja emme tehneet suinkaan samana päivänä. Johan tässä nyt olisi haljennut meikäläinenkin, vaikka kovasti olen kyllä herkkujen syömistä harjoitellut.


Ihan ensin kutkutti kokeilla jotain ihanaa ja makeaa. Kesäisiä makuyhdistelmiä, jotka hipovat täydellisyyttä löytyi banaanipannukakuista, vaniljakermajäätelöstä, suklaakastikkeesta ja mansikoista. Aika täydellinen aloitus testaukselle. Banaani maistui pannukakuissa kivan voimakkaasti. Maku vaati ehdottomasti kaverikseen tupla-annoksen suklaakastiketta. Hmmmm!
Banaanipannukakut, suklaakastike, vaniljakermajäätelö ja mansikat. Täytyykö sanoa muuta? Tarvittiin vain Tefal Snack Collection ja kaiken kaikkiaan aikaa noin puolisen tuntia.
Ohje sovellettu Pannukakkulevyjen mukana tulleesta ohjeesta.

Makean jälkeen tekee mieli tietysti jotain suolaista ja ruokaisaa. Tytön tämän hetkinen lempiruoka on omatekemäni porkkanalätyt, joten päätin muokata hieman normaalisti käyttämääni reseptia ja kokeilla toimisivatko letut miten porkkanapannukakkuina. Itse en ehtinyt tuotoksia maistella, kun neiti veti testipannarit parempiin suihin. Kelpaa siis ainakin todella ronkeleille muksuille.
Porkkanapannukakut raejuuston ja kirsikkatomaattien kera. Meillä toki kirsikkatomaatit olivat vain kuvausrekvisiittana. Neitihän ei tomaatteihin koske pitkällä tikullakaan.


Kuten aiemmin mainitsin, Tefal Snack Collectionin käyttö onnistui hyvin myös kesäisessä ulkoilmassa. Laitetta on kyllä mukava käyttää kerrostalo-olosuhteissakin, koska esimerkiksi paistamisesta ei tullut huoneeseen käryä ollenkaan toisin kuin esimerkiksi pannulla porkkanalättyjä paistaessa silmiä kirvelee vielä viikon päästäkin. Mökillä päätimme kuitenkin kokeilla lounaan yhteydessä kolmioleipien grillaamista ulkoilmassa. Miehet halusivat leipänsä kinkulla, sinappikurkkusalaatilla ja juustolla täytetyinä. Naiset hienostelivat mozzarellalla, tomaateilla sekä basilikalla. 
Mökkiherkuttelua laajennetun perheen kesken.
Olen ihan hulluna tuoreeseen basilikaan. Se sopii todella mahtavasti yhteen mozzarella-tomaattileivän kanssa. Laitoin basilikaa runsaasti myös leivän väliin makua antamaan.


Suolaisen jälkeen alkaa tehdä taas mieli makeaa. Iltapäiväkahvien kanssa päätimme kokeilla jotain perinteikästä. Vohvelireseptejä on netti väärällään, mutta mikä on se aito, oikea, paras ja alkuperäinen? Tällä reseptillä, jonka löysin täältä, sai aikaiseksi mukavan kuohkeat ja päältä rapeat voffelit. Voin rehellisesti sanoa, etten ole ennen näin onnistuneita vohveleita vielä syönytkään. Tiedättehän, että ulkoilmassa kaikki maistuu muutenkin paremmalta kuin sisätiloissa?
Aidot Amerikan Voffelit paistettuna belgian vohvelien muotoon. Todella tädellistä! Päälle voi laittaa vaikka banaania, vaniljakermajäätelöä, vaahterasiirappia ja väriläikäksi mansikan. Ei huono!

Nyt on pakko repäistä loppusanat tähän postaukseen, sillä nälkähän tässä muuten tulee. Jos leukasi alla on edes pieni kuolalammikko ja Tefalin uutuuslaite alkoi kiinnostaa, jäähän kanavalle. Snack Collection nimittäin saattaapi tulla tänne tyrkylle ihan näinä päivinä!

*Postaus on toteutettu yhteistyössä Tefalin kanssa. Mukana yhteistyökuviossa on myös KidSpot.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...