Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Karibialaiset tacot omassa keittiössä



Pitkästä aikaa keittiössä!

Pääsin mukaan Buzzadorin Santa Maria Street Food kamppanjaan ja sain testattavakseni Jamaican Jerk Tacos -tuotteet. Buzzadorina oleminen ja buzzaaminen tarkoittavat sitä, että minä saan tuotteita testattavakseni joko ilmaiseksi tai hyvällä alennuksella ja tehtäväni on kokeilla tuotteita yksin tai yhdessä ja lisäksi kertoa rehellinen mielipiteeni eteenpäin mahdollisimman monelle. Kyseessä on siis yksi markkinoinnin muoto.

Santa Marian Street Food tuotteista pitää sanoa sen verran, että tällä hetkellä saatavilla on Pulled Salmon Wraps-, Smoky Pepper Burger- ja jo mainitsemani Jamaican Jerk Tacos -tuotteet. Itse en olisi tuotteista innostunut tai niitä uskaltanut lähteä omatoimisesti ostamaan, jollen olisi tähän kampanjaan mukaan päässyt. Kaupasta tuotteet löytyvät Tex Mex -tuotteiden kanssa samoista hyllyistä, mutta erottuvat joukosta kivasti värikoodatuilla etiketeillä sekä pakkauksilla.

En ole ikinä ollut innostunut matkustelusta, joten on hienoa, että maut maailmalta voivat tulla minun luokseni. Toki ymmärrän, ettei kotona tehty jamaicalaisista mauista inspiraationsa saanut kokonaisuus vastaa sitä, minkälaisena sen paikanpäällä kokisin. Kotona tehty ruoka on kuitenkin turvallista ja tässä tapauksessa myös erittäin maukasta.

Katuruokateema on hauska ja Jamaican Jerk Tacot valmistuvat käden käänteessä. Ideanahan katuruokateeman tuotteissa on, että ruoka valmistuu nopeasti noin 20 minuutissa ja maut ovat hyviä ja ihanan mausteisia.

Ohje löytyy Santa Marian sivuilta, josta löytyy myös paljon muita reseptejä ja vinkkejä nopeaan ruoanlaittoon. Jamaican Jerk Tacos

  1. Lämmitä uuni 200° C asteeseen.
  2. Suikaloi broileri ja sekoita mausteseos hyvin joukkoon.
  3. Laita maustetut broilerit öljyttyyn, uuninkestävään vuokaan. Anna kypsyä 15-20 minuuttia.
  4. Pilko broileri pienemmiksi paloiksi
  5. Kokoa taco: lämmitä tortillat (paistinpannulla tai mikroaaltouunissa), täytä broilerilla, 3-4 palalla avokadoa ja salaatilla. Viimeistele 1 rkl Mango Sauce -kastiketta ja 1 rkl crème fraichea.
Annokset

500 g broilerinfileetä, paloina
1 pussi Santa Maria Jamaican Jerk Spices -mausteseosta
1 rkl ruokaöljyä
1 avokado
1 pakkaus Santa Maria Coconut & Pepper Tortillas –tortilloja
1 pussi salaattisekoitusta
1 purkki Santa Maria Mango Sauce -kastiketta
1 dl crème fraichea
Me paistelimme ohjeesta poiketen itsesuikaloidut ja pintamaustetut kanafileepalat pannulla ja hyvin onnistui niinkin.

Jamaican Jerk Spices mausteseos sisältää maustepippuria, juustokuminaa sekä chiliä. Broileri saa mausteseoksesta kauniinvärisen pinnan ja maku on sopivan eksoottinen.

Mango Sauce on mahtavan makuista ja väristä. Alkumaussa maistuu makea mangosose, mutta loppumaussa on ihanasti suussa räjähtävää inkivääriä, kanelia ja maustepippuria. Tykästyin kastikkeeseen todella paljon. Nyt täytyisi vain keksiä, että mihin kaikkeen muuhun sitä voisi hyödyntää.

Coconut & Pepper Tortillat ovat pieniä, ohuita ja pehmeitä minitortilloja, jotka tuoksuvat ja maistuvat juuri sopivasti kookokselta. Itse en huomannut pippurista twistiä, mutta lopputuloksessa kaikki maut sopivat todella harmonisesti yhteen.

Me käytimme annoksen kokoamisessa maustetun broilerin ja mangokastikkeen ja creme fraichen lisäksi salaattisekoitusta, joka sisälsi jääsalaattia, babypinaattia, rucolaa sekä punamangoldia. Valokuvia räpsiessä unohdin laittaa pöytään tarjolle avokadoa ja kuvista jäi pois myös nimenomaan kuvausrekvisiitaksi hankitut ananaskirsikat. Seuraavalla kerralla sitten niitä myös, sillä nämä karibialaiset katuruokateokset pääsevät pöytäämme taatusti vielä useasti.

Oletko sinä jo testannut Santa Marian katuruokaherkkuja? Jos buzzaaminen kiinnostaa, niin ota yhteyttä. Voin laittaa suosittelulinkin, jonka kautta voit liittyä mukaan buzzadoriksi. Liittyminen on maksutonta.

Kati

#streetfoodbuzz #santamariafinland #buzzador

tiistai 22. joulukuuta 2015

Vielä ehtii - Piparkakkutalo


Aina ei ole aikaa tai viihteliäisyyttä väkertää piparkakkutaloa alusta asti itse. Tosi kätevänä emäntänä ajattelen jo ennen koitosta, ettei seinistä tulisi kuitenkaan suoria ja joku pellillinen palaisi karrellekin ihan taatusti. Onneksi kokoamista vaille valmiita piparkakkutaloja löytyy myös tavallisista kaupoista. Meidän talonosat ovat kotoisin Ikean herkkuosastolta. Kerran aiemminkin ostimme samanlaisen talopaketin, mutta silloin petyimme karvaasti. Seinät olivat nimittäin paketissaan tuusan nuuskana. Tällä kerralla riskinotto kuitenkin kannatti ja seinät säilyivät ehjänä taloksi asti.

Ihan ilman kaulimen käyttöä ei tämäkään talo kuitenkaan valmistunut. Pakkauksessa oli todellakin vain palat seiniä, kattoa ja savupiippua varten. Pohjapalan pyöräytimme häthätään pakastealtaan valmistaikinasta, samoin pihassa vahtia pitävän, tytön toteuttaman "siilin" sekä kuusen. Seinät ja katon sai helposti pysymään paikoillaan ilman sokerin sulattelua. Kaupan sokerimassatuubeista tulee melko tanakkaa tavaraa. Koristelussakaan emme paljon mielikuvitusta käyttäneet. Sokerimassaa, vaahtokarkkeja ja ranskalaisia pastilleja. Yksinkertaista ja helppoa! Kyllä se joulu taitaa tulla meillekin.

Onko teille ostettu talopaketteja vai tehty piparkakkutalot alusta asti omin pikku kätösin? 

Mukavaa joulun odotusta! Enää pari yötä ja sitten saa riisipuuroa.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Vielä ehtii - Joulusinappi


Kotitekoinen sinappi kuuluu mielestäni oleellisesti joulupöytään. Monta vuotta vain haaveilin oman sinapin tekemisestä, kun kuvittelin sen olevan liian haastava tehtävä. Muutama vuosi sitten rohkaistuin kokeilemaan ja yllätyin, kuinka yksinkertaista sinapin valmistus oikeasti on.

Ainoa ongelma sinapeissani on ollut se, että ne ovat olleet liian tanakkaa tavaraa. Maku on ollut ok, mutta lusikan ei tarvitsisi välttämättä pysyä pystyssä sinappipurkin keskivaiheilla. Olen nyt monena jouluna yrittänyt tehdä asialle jotain, olen kokeillut eri reseptejä ja mitannut ainekset tarkasti -silti lusikka on aina pysynyt jämäkästi pystyasennossa sinappipurkissani.

Sunnuntaina Googlettelin kuitenkin erilaisia ohjeita ja löysin ohjeen, jossa on runsaammin ainesosia ja myös nesteitä kuin aiemmin kokeilemissani ohjeissa. Tässä sinapissa ei lusikka seiso, vaikka uskonkin sen vielä jääkaapissa hieman jouluksi tönkistyvän. Makukin vielä varmasti jalostuu, mutta alkutuntuma oli aika bueno. Tästä me tykätään!


Joulusinappi 

Ohjeella valmistat noin 7 dl joulusinappia. (Itse puolitin määrät, koska neljän sinapinsyöjän joulupöydässä 7 dl olisi ihan liikaa.)

2 dl sinappijauhetta
2 dl sokeria
2 dl kermaa
noin 1/2 dl öljyä
1 rkl perunajauhoja
2 munaa
5 rkl maustekurkkujen lientä
3 rkl etikkaa
5 rkl konjakkia (itse käytin jaloviinaa)
ripaus suolaa
2 tl kuivattua rakuunaa
(1 1/2 dl omenasosetta)

1. Sekoita kerma, perunajauhot, munat ja öljy sekä kurkkuliemi keskenään. Mittaa sinappijauhe ja sokeri kattilaan. Lisää joukkoon kermaseos ja sekoita. Kuumenna hiljalleen, kunnes seos sakenee. Kiehauta, mutta älä keitä.

2. Lisää joukkoon etikka, konjakki, suola ja rakuuna. Jos haluat, voit maustaa sinapin omenasoseella.

3. Kaada sinappi pieniin tölkkeihin ja sulje kansilla. Säilytä joulusinappi kylmässä.


Ohje on kotilieden sivuilta: http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/joulusinappi

Kuuluuko teillä joulupöytään kotitekoinen sinappi vai koristaako pöytää se perinteinen sinappituubi?

maanantai 19. lokakuuta 2015

Onko pizza kotona?

Mies on jo pitkään narissut, että kotona tehty pizza on enemmänkin piirakkaa kuin pizzaa. Itse tykkään piirakastakin, joten en ole asiasta jaksanut ottaa sen suurempaa stressiä. Mies puolestaan on googlannut netistä, jos jonkinmoista pizzapohjaohjetta. Kaikkea on kokeiltu ja mihinkään hän ei ole ollut tyytyväinen. Oikeanlaisen pohjan tulee kuulemma olla ohut ja vähän rapsakka.
Pizza numero 1. Tomaattikastike, juusto, kinkku, ananas, mozzarella ja lopuksi päälle on revitty ruukusta villirucolaa. Hyvä pizzapohjataikina syntyy durumvehnäjauhoista, pienestä määrästä ruisjauhoja, vedestä, öljystä ja suolasta.
Joku jo taisi Instasta huomata, että meillä syötiin viikonloppuna pizzaa. Ihan siis sellaista, jossa on ohut ja rapsakka pohja. Mies nimittäin suhautti Verkkokauppa.comiin ja haki sieltä pizzakiven. Takana on nyt pari erilaisella pohjataikinalla testattua kokeilua ja piloille meni vain yksi pikkupizza, koska se ei suostunut irtoamaan pizzalapiosta kivelle asti muuta kuin taikinaköntsinä. Uunin mies hankasi kaksi kertaa ja tiskiäkin tuli melkoisesti. Uunin pohjalle tippuneiden sattumien käryjä sai myös tuuletella kämpästä hyvän tovin...
Pizza puokkiin. Vaimolle rehuja ja miehelle miesten rehuja eli pepperonimakkaraa...
Lopulta homma alkoi kuitenkin jo sujua. Harjoitus tekee siis pizzamestarin! Ja täytyy kyllä todeta, että taidan sittenkin tykätä enemmän kunnon pizzasta kuin piirakasta. Pizza rehuilla! A vot!

Eikä ilmeisesti tarvitse sitten enää pizzallekaan lähteä omaa keittiötä kauemmas.
Ps. Nyt kaikki osallistumaan mahtavaan Ekokiva -lahjakortin arvontaan. Arvontapostaukseen pääset tästä! Tällä hetkellä osallistujia arvontaan on vasta kourallinen, joten mahdollisuudet voittoon ovat tosi hyvät. Arpojakin jaellaan tällä kertaa todella hövelisti. Joulu lähestyy, Ekokivasta löytyy jokaiselle jotakin!

torstai 20. elokuuta 2015

Minuuttileipä (Ja arvonnan voittaja)

Seurasin tänään ihmeissäni, kun työystävä kokkasi jotakin kummallista kahvitauolla. Hän sekoitti pienessä kulhossa kaurahiutaleita, siemeniä ja marjoja, maustoi ripauksella suolaa ja kertoi, että myös hunaja tekee hyvän maun tähän leipomukseen. Lopuksi seoksen joukkoon rikkui kananmuna ja sötkötyksen jälkeen teos muovautui kakkuseksi kulhon seunamille. Ihan lopuksi koko komeus päätyi minuutiksi mikroaaltouuniin. Minuutin mikroilun jälkeen tämä kummallinen seos oli muuttunut minuuttileiväksi, jonka pystyi halkaisemaan ja täyttämään ihanaksi ja nopeaksi välipalaksi.

Olihan tätä kummallista leipää pakko kokeilla heti kotona. Kuiva-ainekaapin antimet olivat vähän niukanlaiset, mutta pikakaurahiutaleita löytyy aina sekä jonkin verran päiväyksen ylittäneitä kauraleseitä. Omaa minuuttileipääni terästin goji-marjoilla, kun muutakaan en tähän hätään löytänyt. Haaveilin kyllä pähkinärouheesta tai edes kurpitsansiemenistä.

Minuuttileipä

  • 1 dl töönäaineita (kaurahiutaleita, leseitä, pähkinärouhetta, marjoja, siemeniä tms.)
  • Halutessasi voit lisätä tilkan myös hunajaa.
  • Ripaus suolaa.
  • Riko joukkoon kanamuna.
  • Sekoita tasaiseksi.
  • Kasaa seos leipäkeoksi kulhon kulmaan.
  • Pistä koko komeus mikroaaltouuniin täydelle teholle 1 minuutiksi.
  • Halkaise lämmin leipä ja täytä haluamillasi herkuilla (juustoa, kurkkua, tomaattia, salaattia...)
Itse löysin leivän väliin jääkaapista tänään vain suolakurkkua ja juustoa. Sen verran täyttävä leipä oli, ettei tarvinnut mitään muuta syödäkään. Yllättävän hyvää!
Kuuma, vastavalmistunut minuuttileipä paperinmutkassa kera juuston ja suolakurkun. Nam!
Onko minuttileipä tuttu juttu vai olinko ainoa, joka sai tänään hämmästyä? Kiitos Tuulalle minuuttileipävinkistä!

Värityskirja-arvonnassa arpaonni suosi maatuskaa. Onnittelut! En löytänyt sähköpostiosoitettasi, joten laitatko minulle sähköpostia osoitteeseen ei.ihan.viela@gmail.com, jotta saan värityskirjan postin matkaan. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Pienillä muutoksilla maistuvaa kotiruokaa ja Tefal arvonnan voittaja

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten hankalia tytön ruokailut ja syöminen ovat olleet. Käytän sanaa hankala, vaikka ehkä joku, jonka lapsella esimerkiksi vamman takia on ihan oikeita vaikeuksia syömisen kanssa ajatteleekin nyt, että paasaan ihan turhasta. Kaikki on toki suhteellista.

Tyttö jo vauvana nukkui mielummin tissillä kuin söi. Lusikkaruokailut olivat haastavia, koska suu pysyi tiukasti kiinni ja pää pyöri lusikkaa karkuun. Sormiruokailu ei kiinnostanut sen enempää. Syöminen ja ruoka eivät vain kertakaikkiaan olleet kiinnostavia juttuja. Nykyäänkin syöminen on välttämätön paha ja ruoat, jotka maittavat edes jotenkin, ovat äärimmäisen harvassa. Koulussa neiti ei opettajan mukaan syö oikeastaan mitään. Kotonakin täytyy vahtia jokaista suupalaa. Neiti saattaa istua lautasen ääressä ja unohtaa syödä. Välillä epäilen, että tunteeko lapsi näläntunnetta ollenkaan. Säännöllinen ruokarytmi on toki tuonut helpotusta ja rutiinia arkeen. Pienempänä lääkitykselläkin hoidettu refluksi on vaivannut iän myötä vähemmän ja vähemmän.

Välillä, yleensä kasvupyrähdyksiin liittyen tilanne syömisen kanssa on ollut helpompi. Lemppariruoat maittavat suht hyvin ja varsinkin viime aikoina tilanne on ollut parempi. Kun ruoka maittaa ja kiinnostaa, on ollut hyvä välillä kokeilla myös uusia makuja, joita tyttö ei siis suostu yleensä kokeilemaan minkään valtakunnan maanittelulla tai lahjomisyrityksillä. Pakottaminen ei toimi itsepäisen muksun kanssa missään olosuhteissa. Maistelukortit, joista postasin aiemmin, toimivat jonkin aikaa, mutta kasvikset eivät todellakaan uppoa edelleenkään missään olosuhteissa.

Jossakin vaiheessa ajauduimme siihen, että einekset, kuten kaupan pinaattilätyt ja lihapullat alkoivat maittaa paremmin kuin kotona tehty ruoka. Valmisruoat ovat toki silloin tällöin ihan mukava apu arjen pyörityksessä, mutta pääsääntöisesti haluan tehdä simppeliä kotiruokaa ihan itse.

Lihapullareseptiä olen tuunannut pitkään ja hartaasti. Tuntuu, että kaikkea on kokeiltu ja kaukana metsässäkin käyty. Parhaaksi osoittautui lopulta se tuttu ja turvallinen resepti, joka on kokenut mittasuhdeuudistuksia pienillä nyansseilla. Nykyään tytölle kelpaavatkin vain ja ainoastaan äidin omatekemät lihapullat. Ennen tein lihapullat muuten samalla reseptillä, mutta käytin 400 g jauhelihaa. Lihapullat pyörivät suussa, eivätkä menneet alas. Tällä reseptillä syöminen sen sijaan jostain kumman syystä sujuu.

Äipsyn parhaat lihapullat

1 kananmuna
1 prk kermaviiliä
1 pss Ranskalainen sipulikeittoaines (Knorr)
0,5 dl-1 dl korppujauhoja
2-3 rkl ketsuppia
750 g Naudan parempaa jauhelihaa

Sekoita ainekset hyvin yhteen. Pyörittele ihanan pyöreiksi lihapulliksi ja paista uunissa noin 20 minuuttia 200 asteessa. Kukaan ei kiellä paistamasta pannullakaan. Osan lihapullista voi pakastaa. Parhailta lihapullat maistuvat kuitenkin uunituoreina.

Yksi lasten yleisimmistä lemppariruoista on tietysti makaronilaatikko. Olen kokeillut jos minkälaista reseptiä tämän yksinkertaisen herkun tekemiseen. Tomaattipohjainen munaton makaronilaatikko toimikin pitkän aikaa, mutta liekö kyllästyminen iskenyt lopulta kyntensä ruoan lautasella pyörittelijään. Aluvuodesta bongasin kuitenkin jostain naistenlehdestä Floran reseptin Pekoni & Sipuli makaronilaatikkoon ja kokeilin, vaikka olin lähes varma, ettei neiti tykkäisi. Kannatti kuitenkin kokeilla, sillä tällä reseptillä ollaan menty jo tovi oikein onnistuneesti. Alkuperäisessä ohjeessa on 3 kananmunaa, mutta itse laitan vain kaksi. Kolmella munalla makaronilaatikosta tulee nimittäin melko jämäkkää tavaraa. Meidän perheen suosikkimakaroni on Torino Kaura pasta. Sillä saa aikaiseksi maukkaan laatikon.
Tyttö jäi sunnuntaina mummon ja papan kanssa mökille. Ennen lähtöä tein heille makaronilaatikon alkuviikon syötäväksi.

Mitä reseptejä teillä on tuunattu? Mikä on lasten lempiruokaa?
-----------------------------------------------------------------------------------------------------

Tefal Snack Collection -laitearvonnan voitti Netteriina. Onnittelut! Olen laittanut voittajalle sähköpostia. Arvonnan suoritin Random.org -sivustolla. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja tervetuloa uudet lukijat! Pysykäähän linjoilla, tulossa on lähitulevaisuudessa uusia arvontoja ja myös muita kivoja postauksia.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Arvontamuistutus!

Ettei keneltäkään nyt vain pääse lipsahtamaan ohi, muistutan vielä, että vielä tänään lauantaina ja huomenna sunnuntaina voi osallistua Tefal Snack Collection -uutuuslaitteen arvontaan. Kipin kapin jättämään oma arpalipuke tämän postauksen kommenttikenttään. Arvonta on avoin kaikille ja toteutan sen yhteistyössä Tefalin kanssa.
Me olemme käyttäneet Snack Collectionia nyt reippaan parin viikon ajan ja olemme testanneet monenlaisia pikkuruokia ja herkkuja. Saimme jälkitoimituksena testiin vielä lisäosan myös minidonitsien valmistamiseen. Ne veivät kielen mennessään...
Mitä muuta valmistimme Tefal Snack Collectionilla? Postaus löytyy täältä.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Nopeaa ja helppoa -Tefal Snack Collection arvonta

Niin kuin lupailin, on aika pyöräyttää käyntiin pitkästä aikaa arvonta. Saimme Tefalilta testiin Juhannuksen jälkeen kesäkuussa markkinoille tulleen uutuuslaitteen Tefal Snack Collectionin. Laitteen nerokkuus piilee monipuolisessa paistolevyvalikoimassa. Itse laitteen mukana tulee paistolevyt täytetyille kolmioleiville ja Belgian vohveleille, mutta lisäosina on hankittavissa lisäksi vielä 10 erilaista paistolevyä eri tarkoituksiin.

Me olemme kokeilleet valmistaa jo muutamia pikkuruokia ja herkkuja, joista tein myös postauksen reseptien kera. Itse olen todella innoissani tästä uutuudesta! Kesäaikaan raaka-aineita voi löytää jopa omalta takapihalta; vai miltä kuulostaisivat esimerkiksi nokkospannukakut? Snack Collection on sitä molipuolisempi pikkuruokien valmistaja, mitä kekseliäämpi on keittiössä hääräileva kokki. Mitä sinä keksisit valmistaa tällä laitteella?

Arvonta:

Arvotaan yksi (1 kpl) Tefal Snack Collection -laite 12.7.2015 klo 24:00 mennessä arvontaan osallistuneiden kesken.

Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen. Arvonnan suoritan viikolla 30. Jätäthän osallistuessasi sähköpostiosoitteen, josta sinut tavoittaa myös näin kesäaikaan! Ilmoitan voittajan myös täällä blogissa. Jos voittajasta ei kuulu mitään viikkoon, arvonta suoritetaan uudelleen.

1 arvan saat ilmoittamalla  kommenttiboxissa halukkuutesi osallistua arvontaan. Voit kertoa samalla, mitä juuri sinä valmistaisit ensimmäisenä tällä laitteella. Tai ketä hemmottelisit kokkauksillasi. Anonyymit, keksikää erottuva nimimerkki sekaannusten välttämiseksi. Huom! Käytössäni on kommenttien valvonta, joten voi kestää hetken, ennen kuin osallistumisesi näkyy blogissa. Voit osallistua arvontaan myös laittamalla sähköpostia minulle osoitteeseen ei.ihan.viela@gmail.com

1 lisäarvan saat, jos liityt blogini lukijaksi tai olet jo sellainen. (Lukija googlen käyttäjäraadin kautta tai tykkäämällä blogin fb-sivusta).

2 lisäarpaa saat, kun jaat/linkität arvonnan omassa blogissasi tai esimerkiksi fb:ssa. Ylintä kuvaa saa käyttää.

Yhteensä voit siis tienata mahtavat 4 arpaa! Ilmoitathan, kuinka monella arvalla olet mukana arvonnassa! Onnea arvontaan!

Kannattaa muuten vilkaista ja tykätä myös Tefal Suomen fb-sivuista. Sieltä löytyy paljon vinkkejä ja reseptejä kesäisiin herkutteluhetkiin.

Postaus toteutettu yhteistyössä Tefalin kanssa. Yhteistyömahdollisuus aukesi KidSpotin kautta.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Kesäistä herkuttelua -Tefal Snack Collection

Kesällä on lupa herkutella. Ainakin silloin tällöin. Ja jos herkkujen paistamisessa ei käytä rasvaa, niin sitä ei lasketa, eihän?

KidSpot vinkkasi blogistani Tefalille ja kävi niin onnellisesti, että sain testiin Snack Collectionin. Se näyttää ehkä tavalliselta voileipägrilliltä tai vohveliraudalta, mutta se on nerokkuudessaan paljon monipuolisempi. Laitteen mukana tulevat toki sandwichien grillaamiseen sekä belgialaisten vohvelien paistamiseen tarkoitetut levyt, mutta laitteeseen on saatavilla myös 10 muuta eri tarkoituksiin suunniteltua paistolevyä. Tefal Snack Collectionilla voi siis tehdä myös Amerikkalaisia pannukakkuja, panineja, donitseja, sydänvohveleita, pasteijoita, todella ohuitaja rapeita pitsivohveleita, keksivohveleita, erilaisia paahtoleipiä, pikkupurtavia ja voileipiä. Vain taivas on siis rajana ja mitä kekseliäämpi kokki, sitä monipuolisempi laite. 

Kaikki paistolevyt on pakattu kekseliäästi koteloihin, joissa mahtuu säilyttämään halutessaan myös omia suosikkireseptejään kyseisiin levyihin liittyen. Myös levyjen mukana tulee ohjekirjanen, jossa on hyviä perusohjeita sovellettavaksi omaan käyttöön. Hyviä reseptivinkkejä esimerkiksi illanistujaisia ajatellen löytää myös Tefalin fb-sivuilta ja ihan suomen kielellä.
Tefal Collection pääsi ulkokäyttöön. Ei muuta kuin jatkoroikka ulos ja herkkuja tekemään! Laite on vasta kesäkuussa tullut markkinoille, joten sitä ei vielä ihan joka kaupasta ilmeisesti löydä. Nettikaupoissa hinnat ovat pyörineet satasen molemmin puolin ja lisäosien hinta noin parinkymmenen euron paikkeilla.
Laitteen käyttö on niin yksinkertaista, etten keskity tässä postauksessa siihen ollenkaan. Osasin ihan itse asentaa paistolevyt paikalleen, pistää töpselin seinään ja kytkeä virran päälle. Koska levyt ovat tarttumattomia, emme käyttäneet rasvaa muuta kuin voileipien grillauksessa. Tällä laitteella herkkujen tekeminen ainakin pienelle porukalle oli nopeaa ja vaivatonta. Katsokaa vaikka, mitä saimme aikaiseksi! Huomatkaa toki, että kaikkia herkkuja emme tehneet suinkaan samana päivänä. Johan tässä nyt olisi haljennut meikäläinenkin, vaikka kovasti olen kyllä herkkujen syömistä harjoitellut.


Ihan ensin kutkutti kokeilla jotain ihanaa ja makeaa. Kesäisiä makuyhdistelmiä, jotka hipovat täydellisyyttä löytyi banaanipannukakuista, vaniljakermajäätelöstä, suklaakastikkeesta ja mansikoista. Aika täydellinen aloitus testaukselle. Banaani maistui pannukakuissa kivan voimakkaasti. Maku vaati ehdottomasti kaverikseen tupla-annoksen suklaakastiketta. Hmmmm!
Banaanipannukakut, suklaakastike, vaniljakermajäätelö ja mansikat. Täytyykö sanoa muuta? Tarvittiin vain Tefal Snack Collection ja kaiken kaikkiaan aikaa noin puolisen tuntia.
Ohje sovellettu Pannukakkulevyjen mukana tulleesta ohjeesta.

Makean jälkeen tekee mieli tietysti jotain suolaista ja ruokaisaa. Tytön tämän hetkinen lempiruoka on omatekemäni porkkanalätyt, joten päätin muokata hieman normaalisti käyttämääni reseptia ja kokeilla toimisivatko letut miten porkkanapannukakkuina. Itse en ehtinyt tuotoksia maistella, kun neiti veti testipannarit parempiin suihin. Kelpaa siis ainakin todella ronkeleille muksuille.
Porkkanapannukakut raejuuston ja kirsikkatomaattien kera. Meillä toki kirsikkatomaatit olivat vain kuvausrekvisiittana. Neitihän ei tomaatteihin koske pitkällä tikullakaan.


Kuten aiemmin mainitsin, Tefal Snack Collectionin käyttö onnistui hyvin myös kesäisessä ulkoilmassa. Laitetta on kyllä mukava käyttää kerrostalo-olosuhteissakin, koska esimerkiksi paistamisesta ei tullut huoneeseen käryä ollenkaan toisin kuin esimerkiksi pannulla porkkanalättyjä paistaessa silmiä kirvelee vielä viikon päästäkin. Mökillä päätimme kuitenkin kokeilla lounaan yhteydessä kolmioleipien grillaamista ulkoilmassa. Miehet halusivat leipänsä kinkulla, sinappikurkkusalaatilla ja juustolla täytetyinä. Naiset hienostelivat mozzarellalla, tomaateilla sekä basilikalla. 
Mökkiherkuttelua laajennetun perheen kesken.
Olen ihan hulluna tuoreeseen basilikaan. Se sopii todella mahtavasti yhteen mozzarella-tomaattileivän kanssa. Laitoin basilikaa runsaasti myös leivän väliin makua antamaan.


Suolaisen jälkeen alkaa tehdä taas mieli makeaa. Iltapäiväkahvien kanssa päätimme kokeilla jotain perinteikästä. Vohvelireseptejä on netti väärällään, mutta mikä on se aito, oikea, paras ja alkuperäinen? Tällä reseptillä, jonka löysin täältä, sai aikaiseksi mukavan kuohkeat ja päältä rapeat voffelit. Voin rehellisesti sanoa, etten ole ennen näin onnistuneita vohveleita vielä syönytkään. Tiedättehän, että ulkoilmassa kaikki maistuu muutenkin paremmalta kuin sisätiloissa?
Aidot Amerikan Voffelit paistettuna belgian vohvelien muotoon. Todella tädellistä! Päälle voi laittaa vaikka banaania, vaniljakermajäätelöä, vaahterasiirappia ja väriläikäksi mansikan. Ei huono!

Nyt on pakko repäistä loppusanat tähän postaukseen, sillä nälkähän tässä muuten tulee. Jos leukasi alla on edes pieni kuolalammikko ja Tefalin uutuuslaite alkoi kiinnostaa, jäähän kanavalle. Snack Collection nimittäin saattaapi tulla tänne tyrkylle ihan näinä päivinä!

*Postaus on toteutettu yhteistyössä Tefalin kanssa. Mukana yhteistyökuviossa on myös KidSpot.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Juhlimisesta ja Juhannuksesta

Silloin nuorena eli parikymppisenä juhlimisessa tärkeintä ystävien ja hauskanpidon lisäksi oli juominen. Nykyään tärkeintä on syöminen. Se tuntuu välillä valitettavalta peilikuvaa katsoessa, mutta jostainhan ne elämän pienet ilot on revittävä. Juhla jo sanana itsessään saa nykyään karvat nousemaan pystyyn. Juhla on yhtä kuin jäykissä vetimissä pönöttämista ja unohdettujen etikettien noudattamista. Kammoan juhlia.
Isukin tekemien sämpylöiden välissä itse tehty täyslihajauhelihapihvi ja lisukkeet. Lautasella myös itse tehdyt lohkoperunat ja kaupan coleslaw. Voin rehellisesti sanoa, etten jaksanut syödä koko lastia, vaikka ruoka namia olikin.
Juhannus on juhlana erilainen. En koe sitä juhlana. En stressaa pukeutumisesta tai etiketeistä, vaan lähden mökille perheen kesken syömään, säiden salliessa retkeilemään tai vähintään todistamaan tyttäreni intoa mato-ongen varressa. Minulle on juhlaa, kun saan paistaa muurinpohjalättyjä vesisateessa tai  kyykkiä kameran kanssa metsänlaidassa ja tallentaa pienen pieniä yksityiskohtia sen hetkisestä kauneudesta.
Pappa ja tyttö saivat monta sinttiä.
Juhannus on pieni pala luksusarkea. On lupa olla rennosti, mutta silti ilmassa väreilee erityisen tilanteen tuntua. Mato-ongintasession aikana ylitsemme kiisi kaksi sadekuuroa. Ei haitannut. Hyttyset olivat poudan aikana kiukkuisempia ja päällekäyvempiä kuin koskaan. Ei haitannut, ainakaan paljon. Liikkeellä oli vain sinteiksi luokiteltavia pikkukaloja. Ei haitannut sekään.
Tytön Juhannusasua. Takki: Reima Peene*. Housut: Gugguu Girl baggy. Saappaat: Crocs, Handle It Rain boot* *mainoslinkki
Joko mainitsin ne muurinpohjalätyt? Ja jäätelön ja mansikat? Kesän ihan ihka ensimmäiset kotimaiset mansikat saavat kesän tuntumaan kesältä. Tyttö ei tosin mansikoita kelpuuttanut lautaselleen, koska niissä on siemeniä. Mitä olisikaan luksusarki ilman pientä vääntöä, jonka tietää häviävänsä jo heti alkuunsa?
Nam! Luksusarkea pahvilautasilta.
Miten teillä vietetään Juhannusta? Juhlana vai luksusarkena? Ystävien kanssa vai perheen kesken? Syöden vai juoden vai sopivasti jommin kummin?
Pienen pieniä yksityiskohtia sateisen Juhannuksen kauneudesta.
Nauttikaa kesästä!
*Tähdellä merkityt ovat mainoslinkkejä.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Juhlapöydän lasagne

Välillä kyllä tuntuu, että kotiarestit peli- tietokone-, puhelin- ja iPad -kieltoineen ovat pahempia rangaistuksia vanhemmille kuin tytölle itselleen. Maanantaina meidän ronkeli kuitenkin keksi viikolle ihan kivaa yhteistä ja sääntöjen puitteissa olevaa tekemistä, kun kaivoi jostain esiin, luultavasti lehtitilauksen kaupanpäällisenä aikapäiviä sitten tulleen Nalle Puhin Iloisen kokin oppaan. Tiistaina paistoimme välipalaksi Puhin parhaita räiskäleitä, jotka valmistettiin muuten ihan normaalisti, mutta taikinaan raastettiin mukaan sitruunankuorta. Nam!

Keskiviikkona oli vuorossa Juhlapöydän lasagne. Olin yllättynyt siitä, että tyttö halusi kokeilla reseptiä, koska sen tuotos ei varsinaisesti kuulu niihin viiteen ruokalajiin, joita neiti ronkeli suostuu syömään. Positiivista on jo sekin, että tyttö yleensä kiinnostui ruokaohjekirjasta ja ehdotti itse kokkailua. Yleensähän tyttö ei nälkää valittele eikä ruoan perään kysele. Syöminen on maailman tylsintä puuhaa ja mielummin otetaan viikko kotiarestia kuin tullaan kesken ulkoilun syömään.
Kokille tuli hiki kesken kaiken!  Paistaminenkin tuntui raskaalta puuhalta. Korkea aika siis oppia, että ruoanlaitto käy työstä :D
Juhlapöydän lasagne, 6 annosta

Valmistusaineet
1 sipuli
1 porkkana
2 valkosipulinkynttä
2 tl öljyä
500 g sika-nautajauhelihaa (me käytimme 400g naudan jauhelihaa)
400 g tomaattimurskaa
2 rkl ketsuppia
2 tl kuivattua oreganoa
1 tl suolaa
0,5 tl rouhittua pippuria
lasagnelevyjä
öljyä vuoan voiteluun

Juustokastike
2,5 dl ruokakermaa (me käytimme 2 dl kuohukermaa)
2 kananmunaa
1,5 dl maitoa (me käytimme 2 dl maitoa)
100g juustoraastetta (me käytimme reilummin justoraastetta)

Valmistus
1. Kuori ja silppua sipuli. Kuori porkkana ja raasta se karkeaksi raasteeksi.
2. Kuori valkosipulinkynnet ja poista kova kanta. Hienonna kynnet. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
3. Kuumenna öljy kasarissa, lisää sipulit ja porkkana. Paista 1-2 minuuttia kokoajan puulastalla sekoittaen. Lisää sitten jauheliha ja ruskista se.
4. Vähennä lämpöä. Lisää tomaattimurska, ketsuppi ja mausteet. Sekoita hyvin. Hauduta noin 20 minuuttia. Sekoittele kastiketta välillä, jotta se ei pala pohjaan.

5. Sekoita kulhossa kerma, kanamunat ja maito. Lisää joukkoon puolet juustoraasteesta.
6. Voitele uunivuoka öljyllä.
7. Levitä vuoan pohjalle ohut kerros lihakastiketta, sitten kerros lasagnelevyjä jne. Kuivat lasagnelevyt voi pienentää sopiviksi taittamalla.
8. Viimeisen lasagnelevykerroksen päälle tulee juustokastike. Ripottele juustokastikkeen päälle loput juustoraasteesta.
9. Kypsennä uunissa 40-50 minuuttia ja anna vetäytyä uunista ottamisen jälkeen vielä 10 minuuttia. Jos et halua lasagneen rapeaksi paitunutta juustokuorta (niin kuin meidän ronkeli ei halua), voi lasagnen paistaa foliolla peitetyssä vuoassa. Toimii myös makaronilaatikon kanssa.
Meillä laatikkoruoat, kuten lasagne ja makaronilaatikko paistetaan uunissa foliolla peitettynä. Tällöin ruokaan ei tule tytön kammoamaa kovaa kuorta.
Summa summarum:

Tyttö maistoi ruokaa hyvällä ruokahalulla, mutta ilmoitti välittömästi: "Äiti, oikeastaan en kyllä tykkää tästä yhtään!" Itse tykkäsin tällä ohjeella tehdystä lasagnesta kovasti, vaikka omaan makuuni olisin ehkä käyttänyt mausteita hiukan enemmän. Neiti osallistui ruoan laittoon kivasti, eikä yökkinyt ruokapöydässä kovaäänisesti, kuten yleensä, jos ei ole itse osallistunut ruoanlaittoon. Ruoan "pahuudesta" ei siis tehty tällä kertaa suurta numeroa.

Loppuviikosta tyttöön iski flunssa, eikä ruoka maittanut sen vertaa. Nyt kärvistelen itse saman flunssan kourissa. Saas nähdä, jaksaako sitä lähteä pärskimään iltapäivällä messuille. Järkevintä olisi ehkä jäädä kotiin.

Mukavaa sunnuntaita!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...