Juhlajulkaisu

Siitä taitaa olla nyt reilu vuosi, ehkä jopa pari vuotta, kun yritin ahkerasti metsästää Heinähattu ja Vilttitossu elokuvan (2002) dvd:tä meidän kotiarkistoomme. Elokuva on toki esitetty televisiossakin varmaan jo useampaankin kertaan, mutta meidän tallenteemme ovat ainakin kadonneet kuin tuhka tuuleen. Googlettelu ja etsintä eivät tuottaneet muuta tulosta kuin sen, että moni muukin äiti-ihminen netissä tuntui etsivän samaa elokuvaa.

Viime viikolla huomasin, että Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvasta on ilmestynyt hiljattain juhlajulkaisu. Eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun elokuva oli jo ostoskorissa. Heinähattua ja Vilttitossua on kiva katsella sillä aikaa, kun odottelemma esimerkiksi Onnelin ja Annelin sekä uusimman Risto Räppääjän ilmestymisiä DVD:lle.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Ihan omilla säännöillä

Neiti 6-vuotias on kehitellyt omia pelejä omilla säännöillä ihan pienestä saakka. Ensimmäinen oma peli reilun parin vuoden takaa oli nimeltään Saaripeli ja sen säännöt olivat todella monimutkaiset. Säännöt olivat itseasiassa niin hankalat, että pelin kehittelijä otti erivapauden muutella niitä jatkuvasti pelin edetessä.

Saaripelin jälkeen on syntynyt ties minkälaista peliviritelmää, mutta tällä viikolla neiti kehitteli ensimmäisen pelin, jota pystyi oikeasti jopa järkevästi pelaamaan. Pelillä ei liene mitään nimeä, mutta se on saanut selkeästi vaikutteita monilta lasten suosimilta noppapeleiltä, kuten Afrikan tähdeltä ja Käärmeet ja tikapuut -peliltä.

Alkuperäinen versio sisälsi vielä suhteellisen vähän jännitysmomentteja. Tuunattu versio oli "sudenkuoppia" täynnä.

Ensin peliä pääsi tytön kanssa pelaamaan isukki, joka valitti kuitenkin, että pelissä pitäisi olla enemmän jännitystä. Myöhemmin ideoin tytön kanssa peliin muutaman jännitysruudun lisää, mutta tyttöpä innostui tuunaamaan peliä oikein ajan kanssa. Tuli laavaa, kuoppa, lampi ja talo, jossa pitää odottaa vuoroaan yksi ylimääräinen kierros. Tuli ruutu, johon joutuessaan saa tai joutuu vaihtamaan paikkaa toisen pelaajan kanssa. Täytyy kyllä sanoa, että olen joskus tylsempiäkin pelejä pelannut.

Pelin toteutus oli neidille tyypilliseen tyyliin vähän viimeistelemätön ja lopulta ympyräruutujen väleissä risteili niin paljon nuolia, etten aina tiennyt, mihin suuntaan nappulani oli matkalla. Pääasia kuitenkin lienee, että lapsi saa toteuttaa itseään ja saa tunteen siitä, että on saanut aikaiseksi jotain oikeasti toimivaa. Säännöthän peliin ymmärsi ilman, että niistä tarvitsi ennen peliä edes erikseen sopia.

Asuuko teillä pieniä pelisuunnittelijoita?