Uusi perheenjäsen

Odottavan aika on pitkä kuin nälkävuosi. Meillä on odotettu kesää ja heinäkuuta tänä vuonna aiempaa suuremmalla innolla. Kukapa ei kesää ja kesälomia odottaisi, mutta sen lisäksi meille oli tulossa uusi perheenjäsen. Viime torstaina odotus palkittiin ja saimme hakea pienen, pienen (tänään 14 viikkoisen) ragdollin pennun kotiin kasvattajan luota.

Jo kasvattajan luona pentu sai lempinimen Pikku Myy ja se kuvaakin tätä pentueen pienikokoisinta villikkoa todella hyvin. Myy tuntee myös nimen kirppu, joka juontaa juurensa niin ikään kasvattajan luota. Muilla pentueen kissoilla on pörröinen ja selvästi pidempi karvanlaatu kuin Myyllä ja Myy näyttikin muihin pentuihin verrattuna kovin pieneltä, ihan Kirpulta.

Kasvattajan luota kotiin on tunnin ajomatka. Pelokas pikkuinen naukui kuljetuskopassaan melkein puolet matkasta ennen kuin saattoi vähän rauhoittua. Silmät pelokkaina Myy tutustui uuteen kotiinsa ja kodin äänimaailmaan. Ruoka pienelle maittoi kovasti heti ja sitä onkin vinguttu ahkerasti aina, jos joku on erehtynyt keittiöön jotain rapistelemaan. Meillä ollaan niin rakastuneita tähän uuteen perheenjäseneen.

Seuraavat viikot meillä totutellaankin kissaelämään. Alku näyttää lupaavalta. Pieni ei ole tehnyt elettäkään konnuuksien suuntaan. Myy on todella kiltti, pyörii koko ajan jaloissa ja hiihtäminen onkin meillä nyt päivän sana, vaikka kesä onkin. Vauhtia tuntuu riittävän ja välillä vedetään päikkyjä sohvannurkassa.

Olen perustanut Myylle tänään oman Instagramtilin. Jos haluat seurata, niin Myy löytyy käyttäjätunnuksella @myytheragdoll

Kati

Koululaisen kesäloma

Tyttö haki koululta koulujen päätyttyä kelpo todistuksen. Koulujen päättymistä tuuletettiin myös Pyynikin näkötornilla herkkumunkin ja kaakaon jälkeen.

Suurimman osan kesälomastaan tyttö viettää mummon ja papan kanssa mökillä. Toivottavasti koko kesää ei tarvitse pukeutua softshelliin ja pipoon.

Aukeamassa oleva metsäkurjenpolvi mökillä kesäkuun alussa.

Itse vietin pikkukoululaisena osan kesälomastani aina mummun ja papan kanssa heidän mökillään. Isovanhempien kanssa vietetyt kesät tulevat lapsuusmuistoistani aina ensimmäisenä mieleeni. Tekemistä oli aina paljon; pihapiirin jalkapallomatsit, kukkakauppaleikit, rannassa tuntikausia läträäminen ja paljon muuta kivaa kesäpuuhaa. Kesät tuntuivat pitkiltä ja aikaa tuntui olevan rajattomasti. Muistoissani paistaa aina aurinko.

Koululaisen kesäloma on pitkä -ainakin, jos vertaa työläisen kesälomaan. Monessa lapsiperheessä mietittiin tänäkin keväänä, miten järjestää lapsen kesäloma, kun itse on pitkän päivän töissä. Kaveritkin tuntuvat kesäaikaan kaikkoavan omiin menoihinsa. Eivätkä kaikki lapset halua tai pysty viettämään koko päivää yksin kotiympyröissä. Monet lapset suuntaavat alkukesästä erilaisille leireille. Meillä tyttö ei leireille hinkunut, vaan lähti mielellään mummon, papan ja Miisu-kissan kanssa mökille kesäpäivistä (ja hyttysistä) nauttimaan.

Koko perheen loma alkaisi parin päivän kuluttua ja valmiiksi jo hirvittää ajan ja kesän kuluminen. Jos koululaisen lomasta on kulunut jo reippaat pari viikkoa, miten nopeasti oma neljäviikkoinen kuluukaan. Tänä kesänä ei ole aikatauluja, ei mitään suunniteltuja reissuja. On neljä viikkoa aikaa olla yhdessä koko perhe ja suunnata nokka sinne, minne se milloinkin sattuu näyttämään.

Neljän viikon koko perheen kesäloman jälkeen tyttö suuntaa jälleen mökille mummon, papan ja Miisu-kissan kanssa. Parasta akkujen lataamista on turvallinen yhdessäolo läheisten seurassa.

Miten teidän koululaisten kesä sujuu? Onko vanhempien lomat ketjutettu vai vietättekö aikaa koko perheenä lomaillen?

Legoleikkejä ja muutoksia arjessa

Pakastaa, sataa lunta, pyryttää, sataa vettä, lumet sulaa, ketuttaa... Onneksi viimeiset pari viikkoa on saanut nauttia lähes standardien mukaisesta talvikelistä. Viimeisimmän vesisadevaiheen iskiessä kaivoimme pitkästä aikaa kokoperheen Legoleikit esille. Kesän ja syksyn aikana Legot unohtuivatkin pitkäksi aikaa, mutta pimeiden iltojen lisääntyessä palikat alkoivat kummasti putkahdella esille piiloistaan. Myös tontut toivat pari Legopakettia jouluaattona kuusen alle, joten nyt oli korkea aika pistää tuumasta toimeksi.

Melkein koko iltapäivän mittainen näpertelytuokio. Legoilla rakentelu kehittää sorminäppäryyttä, kasvattaa pitkää pinnaa, on hauskaa ja aika menee kuin siivillä.

Vapaa-ajan lisääntymisen luulisi olevan hyvä asia. Aloitin syksyllä uudessa työpaikassa ja työsopimustani jatkettiinkin vielä kevättalven verran, mutta siten, että olen töissä vain kolmena päivänä viikossa. Osa-aikaisuus helpottaa kyllä arkea, mutta samalla se toi mukanaa järjettömän taloudellisen stressin sekä huonommuuden ja kelpaamattomuuden tunteen. Koen olevani ahkera ja osaava työntekijä, olen paikalla aina ajoissa ja tulen kaikkien kanssa toimeen. Olen viihtynyt jokaisessa työpaikassani, mutta silti tunnen joka kerta, että olen vain heittopussi ja sijainen alinta kastia. Kunhan pääsen yli näistä tuntemuksista, elämä alkaa taas rullata. Alkuviikosta jo harjoittelimme tytön kanssa yhteisen ajan lisääntymisestä nauttimista ja kävimme elokuvissa. Se olikin tytön ensimmäinen kerta leffateatterissa, eikä pimeys eikä äänimaailma pelottanut yhtään, vaikka niiden takia tyttö ei ole halunnut aiemmin leffassa käydä.

Osaisipa sitä itsekin ottaa elämän yhtä rennosti kuin Lego-kaverit.

Mukavaa loppuviikkoa! Itse suuntaan kohta iltavuoroon, yritän vetää suupielet korviin ja olla onnellinen siitä, että on töitä edes tämän verran.

Kettumainen karkkitalo

Ihastelen aina muiden askarteluita, väkertelyitä ja leipomuksia. Itse koen olevani monessakin suhteessa pitkäjänteisyyttä vaativissa jutuissa ihan kädetön. Joulun aikaa haaveilen aina piparkakkutalon tekemisestä, mutta tänä vuonna en näytä saavan aikaiseksi edes pellillistä tavallisia piparkakkuja. Piparkakkutaiteilussa parasta on muutenkin taikinan syöminen. Valmiit tuotokset eivät tahdo oikein käydä meillä kaupaksi kellekään.

Kun näin maanantaina ystäväni Liisan facebook -seinällä hänen tekemänsä aivan mahtavan ja upean karkkitalon kuvan, tiesin heti, että tulen suvereenisti matkimaan ja rakentamaan pian saman tapaisen. Karkkitalo on ihan uskomattoman hieno idea ja vaihtoehto sille iän ikuiselle ja älytyöläälle piparkakkutalolle. Kauppalistalle lisäsin heti alkuviikosta:

-3 pussillista kettukarkkeja (Fazer Pihlaja).
-2 tuubillista valkoista sokerikuorrutetta (voi toki valmistaa myös itse).
-2 valkosuklaalevyä (Panda).
-Tomusokeria koristeluun.
-Karkkeja koristeluun.
-Led tuikku talon sisälle valoa antamaan. (Mitä voimakkaampi valonlähde, sen komeammalta talo näyttää heikossa valaistuksessa)

Kettumainen karkkitalo on nimensä veroinen, sillä rakentaminen vaatii jonkun verran pitkäjänteisyyttä ja ennen katon asentamista kannattaisi antaa seinien laastina toimivan sokerikuorrutteen kovettua rauhassa. Meillä koko perhe touhusi talon ympärillä, joten mihinkään odotteluun ei aikaa tietenkään tuhrattu. Täysillä vaan, vaikka riitakin tulisi! Lopulta isukki kaivoi alati valuvan katon tueksi keittiön laatikoiden syövereistä coctailtikkuja tukipilareiksi. Toimiihan se niinkin, vaikka lopputuloksena olisikin lievästi sanottuna viutilot seinät. Pääasiahan on, että perheellä on yhteistä puuhaa ja edes hetkittäin mukavaa.

Sormet eivät mahdu taloon, joten led tuikku palaa, kunnes sammahtaa. Meidän talon lumiukko on valmistettu valkoisista palloirtokarkeista. Nenänä on oranssi nomparelli. Hatun voisi väketää vielä vaikka lakurullasta ja kädetkin olisivat lumiukolla ehkä tarpeen? Kattoa koristavat m&m -rakeet. Liisan alkuperäistalon katto sai koristeikseen kirpeitä  Missä X-karkkeja. Namii!

Karkkitaloa olisi voinut koristella loputtomiin -tai ainakin niin kauan kuin karkkeja ja tomusokeritahnaa olisi riittänyt. Meillä tyydyttiin melko maltilliseen koristeluun ja mielessä pyöriikin jo, että koska tämän saa syödä? Kovettuuko kettukarkit kuinka nopeasti vai pitäisikö talo tuhota jo ennen joulua?

Namusia ripustettu ompi talon katolle...

Kiitos Liisalle inspiraatiosta ja jouludieetin varmasta onnistumisesta!

Inspiroivia jouluhetkiä muillekin!

Ja niin vierähti viikko

Syksy ja jylläävät taudit sekä uusi työpaikka eivät ole hyvä yhdistelmä. Tottakai neiti veti kehiin vuosisadan kuumetaudin heti, kun sain jalkani uuden lafkan oven väliin. Meidän perheessähän minä olen yleensä se, joka jää kotihoitajaksi lapsen sairastuessa. Uudesta työstä ei vain heti kehtaa olla pois, joten isukki oli tytön kanssa pari ensimmäistä päivää ja osa-aikaeläkkeellä oleva pappa perui omat menonsa ja riensi apuun loppuviikoksi.

Tytön "kuumetauti" alkoi sunnuntai-iltapäivällä kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olin luvannut viedä neitiä shoppailemaan tilpehöörejä kaupungille, kun tämä alkoi kesken Tigerkierroksen valittaa, että liikkeen musiikki ärsyttää ihan hirveästi; "täällä soi tosi huono musiikki, huonompaa kuin Robinin vanhalla levyllä!" Liikkeen musiikki soi kyllä melko kovalla ja yritin kääntää tytön huomiota muualle. Valitus musiikista oli kuitenkin taukoamatonta; "mun on pakko päästä täältä heti pois, toi musiikki on niin ärsyttävää!" Kun pääsimme liikkeestä ulos, neiti alkoi valittaa hirvittävää päänsärkyä. Bussipusäkillä yleensä riemukkaasti hyppivä ja pomppiva neitonen istui kerrankin nätisti paikallaaan katoksessa ja nojasi bussipysäkin seinään. Pienenä miinuksena olin huomaavinani värin katoavan neidin kasvoilta. Poski tuntui siinä vaiheessa vielä viileältä, joten mielessä kävi jo, että saikohan tyttö nyt elämänsä ensimmäisen migreenikohtauksen.

Kaupunkireissun jälkeen sunnuntaina tyttö painatti neule ja farkut päällä suoraan petiin palelemaan ja nukkui ja lepäili melkein kolme päivää putkeen (no vaihdettiin sentään vaatetta välillä). Torstaina kuumetta oli "enää" 38 astetta ja meno oli melkeinpä normaalin kaltaista.

Kotona kuume huiteli jo 39 asteessa. Korkeaa kuumetta jatkuikin sitten monta päivää. Vasta nyt perjantaina näyttää siltä, että kuume on voitettu. Korvakivun takia isukki käytti tyttöä lääkärissäkin eilen, mutta korvat olivat onneksi puhtaat. Korvaahan nyt voi vihloa syystä tai toisesta muutenkin. Töissä kuulin, että liikkeellä on ärhäkkää entorovirusta, joka aiheuttaa monille vain korkeaa kuumetta. Luulenpa siis, että meillekin iski sangen kovakourainen entero.

Aloin muuten epäillä, että tytöstä on tullut viimeinkin iso. Aiemmin meno ja höpötys on vain lisääntynyt kuumelukemien kasvaessa. Tämä oli eka kerta, kun sairastaminen vei todellakin voimat ja tyttö oikeasti malttoi nukkua ja levätä. 

Niin siinä vierähti sitten viikko äkkiä. Koulussakin ehdittiin varmasti jo sivutolkulla eteenpäin, mutta minkäs teet. Onneksi nämä kuume- ja muut taudit ovat kuitenkin pientä ja viikko sairastamista ei ole iso pala kakkua moneen muuhun isompaan sairastamiseen verrattuna.

Joko teillä on sairastettu syksyn trenditaudit läpi?

Ihan omilla säännöillä

Neiti 6-vuotias on kehitellyt omia pelejä omilla säännöillä ihan pienestä saakka. Ensimmäinen oma peli reilun parin vuoden takaa oli nimeltään Saaripeli ja sen säännöt olivat todella monimutkaiset. Säännöt olivat itseasiassa niin hankalat, että pelin kehittelijä otti erivapauden muutella niitä jatkuvasti pelin edetessä.

Saaripelin jälkeen on syntynyt ties minkälaista peliviritelmää, mutta tällä viikolla neiti kehitteli ensimmäisen pelin, jota pystyi oikeasti jopa järkevästi pelaamaan. Pelillä ei liene mitään nimeä, mutta se on saanut selkeästi vaikutteita monilta lasten suosimilta noppapeleiltä, kuten Afrikan tähdeltä ja Käärmeet ja tikapuut -peliltä.

Alkuperäinen versio sisälsi vielä suhteellisen vähän jännitysmomentteja. Tuunattu versio oli "sudenkuoppia" täynnä.

Ensin peliä pääsi tytön kanssa pelaamaan isukki, joka valitti kuitenkin, että pelissä pitäisi olla enemmän jännitystä. Myöhemmin ideoin tytön kanssa peliin muutaman jännitysruudun lisää, mutta tyttöpä innostui tuunaamaan peliä oikein ajan kanssa. Tuli laavaa, kuoppa, lampi ja talo, jossa pitää odottaa vuoroaan yksi ylimääräinen kierros. Tuli ruutu, johon joutuessaan saa tai joutuu vaihtamaan paikkaa toisen pelaajan kanssa. Täytyy kyllä sanoa, että olen joskus tylsempiäkin pelejä pelannut.

Pelin toteutus oli neidille tyypilliseen tyyliin vähän viimeistelemätön ja lopulta ympyräruutujen väleissä risteili niin paljon nuolia, etten aina tiennyt, mihin suuntaan nappulani oli matkalla. Pääasia kuitenkin lienee, että lapsi saa toteuttaa itseään ja saa tunteen siitä, että on saanut aikaiseksi jotain oikeasti toimivaa. Säännöthän peliin ymmärsi ilman, että niistä tarvitsi ennen peliä edes erikseen sopia.

Asuuko teillä pieniä pelisuunnittelijoita?