Meillä roikkui vielä keväällä makuuhuoneen ikkunassa ihan tummanruskeat ikealaiset. Kun alkukesästä jäin vuoteenomaksi ja tuijotin päivät pitkät synkkiä ja raskaita verhoja, alkoi tuntua, että tukehdun niihin ennen pitkää. Verhot riivittiin alas ja sen jälkeen ikkuna oli ilman vaatteita ja alastomana ihan tähän päivään asti.
En ole mikään sisustustyyppi. Tiedän, mitä haluan ja mistä tykkään, mutta visiointi kestää yleensä kauan. Makkarin sisustukseen on vaikuttanut paljon se, että sinne oli jo ennen meidän muuttoa laitettu karmivan väriset tapetit ja valkoinen puolipaneeli. Monta huonetta me maalasimme ja tapiseerasimme uusiksi, mutta makkari jäi odottamaan stailausvuoroaan ja odottaa sitä edelleen. Jollain sairaan masokistisella tavalla kellertävän ruskea tapetti on oikeastaan alkanut miellyttää silmää ja ruskean ja beigen sävyiset sisustusjutut ovat tulleet makkariin vissiin ihan jäädäkseen.
Ihastuin kesän aikana Vallilan kuoseihin ja tytön huoneen verhojen uusinnan jälkeen oli ihan selvää, että myös makkariin laitetaan verhot, jotka ovat Vallilan (Riina Kuikka) käsialaa. Suunnittelin pitkään, että makkariin tulisi kolme paneliverhoa Vallilan Koivikko -kuosisesta kankaasta. Lopulta hankin kuitenkin yhden valmisverhon, joka laitettiin keskeltä halki ja lyhennettiin sopivan mittaiseksi. Lyhennyspalasta sai juuri sopivasti kaksi tyynynpäällistä ruskeaa päiväpeitettä piristämään. Itse olen tyytyväinen lopputulokseen ja kapeissa verhoissa laskeutuminen tapahtuu vähän panelimaisesti, kuten alunperin olin suunnitellutkin.
Näillä sisuteilla mennään sitten taas todennäköisesti muutama vuosi, jos vanhat merkit paikkansa pitää. Kiitos taas äidille suunnitelman toteutuksesta! Mikähän huone seuraavaksi kaipaisi päivitystä?
Mukavaa alkavaa viikkoa ja muistakaas osallistua Muumimaiseen arvontaan!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vallila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vallila. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 5. lokakuuta 2014
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Hehkua tytön huoneeseen
Iskipä sitten se kauan odotettu pieni sisustusvimma tännekin suunnalle. Ei mitään suurta ja radikaalia, vaan ihan vain pientä ja hekumallista. Tytön huoneen Rakkausmuumi -verhot saivat viimeinkin kyytiä. Rakkaus teemassa pysyttelimme silti edelleen, sillä valitsimme tytön kanssa yhdessä seuraaviksi verhoiksi Vallilan Hehku -sivuverhot. Ei Rakkausmuumeillekaan vielä sentään lopullisia hyvästejä olla heittämässä, sillä mummo lupasi tuunata verhoista tytölle pussilakanat.
Olen ihan järjettömän laiska varhojen vaihtaja. Mietin uusia verhoja todella pitkään ja hartaasti. Sitten, kun lopulta päädyn joihinkin verhoihin, ne ovat niin huolella valitut, että jaksan katsella niitä vuosia. Tytön Muumiverhotkin olivat paikoillaan reippaat viisi vuotta. Olohuoneen paneeliverhot teetin noin 8 vuotta sitten jo edelliseen kotiimme, mutta rakastan niitä edelleen ja vaihtamalla saisin vain ja ainoastaan huonommat. Miksi siis vaihtaa? Makuuhuoneen tummanruskeat verhot alkoivat ahdistaa kesällä, kun olin sairaana maannut useamman viikon verhoja tuijottaen. Riivin verhot alas ja siitä lähtien makuuhuone on ollut ilman verhoja. Viime viikolla sain kuitenkin ahaa elämyksen uusiin verhoihin liittyen. Vallilaan hurahtaneena haaveilenkin nyt Koivikko -kankaasta tehdyistä paneeliverhoista. Ehkä sekin projekti saatetaan loppuun vielä tämän syksyn aikana. Onhan se makuuhuone kuitenkin vähän kolkko paikka ilman verhoja.
Tyttö tykästyi uusiin verhoihinsa kovasti ja huoneen yleisilme muuttui kertaheitolla astetta isomman tytön huoneeksi. Huomionarvoista on se, että uudet verhot kelvannevat ehkä teini-ikään saakka. Pakko, jos samaa kaavaa noudatetaan verhonvaihtojen suhteen kuin tähänkin asti. Lapsi näkee verhoissa pyykkinaruja, joissa roikkuu sydämiä pyykkipojilla kiinnitettyinä. Isommalle ihmiselle verhot symboloivat sitten ehkä jotain muutakin.
Nyt käyn kauppaa itseni kanssa siitä, että onko tarvetta hankkia Zipitiin Hehku -kuosia oleva vaihtokansi. Tällä hetkellä sängyllä nököttää pari Hehku -kankaalla päällystettyä tyynyä, jotka kyllä lisäävät kivasti yhtenäistä ilmettä. Verhojen punaisen ja zipitin pinkin eroavaisuus ei mielestäni haittaa, kun tytön huoneessa on muuten niin paljon samaa pinkkiä sävyä Zipitin kanssa. Jossain vaiheessahan pinkkiä varmasti lähdetään pikku hiljaa huoneesta karsimaan ja ehkä silloin on sitten seuraavien uudistusten aika Zipitinkin suhteen.
Mukavaa viikon jatkoa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)