valehtelisin, jos väittäisin, etten ole vielä yhtään ajatellut kevättä ja välikausivaatteita. Ahdistavinta kevään tulossa on se, että olemme taas
L-E:n kanssa jo perinteeksikin muodostuneessa helmikuun mittaisessa ostolakossa. L-E on pärjännyt hienosti. Itse sorruin tilamaan tytölle Reiman alesta 30 euron
pinkit Wetterit. Mielestäni olisi ollut suorastaan rikollista jättää tilaamatta ne. Kootkin hupenivat tuolla hinnalla ihan silmissä.
Talvivaatteilla kuitenkin mennään vielä, vaikka vesi lotiseekin ränneissä ja aamulla kotitalon seinustalla näkyi jo hyvä pläntti nurmikkoa. Tytön ehdottomasti käytetyimmät ulkovaatteet tänä talvena ovat olleet haalarit. Alkutalven suosikki oli
menneiden vuosien Ticket, joka pääsi jemmojen perältä käyttöön viime talvena. Kyseiseen haalariin oli kuitenkin asetetttu aikapommi ja se hajosi tammikuussa lahkeista ja pepusta niin pahasti yhdessä rysäyksessä, että pienten elvyttely-yritysten jälkeen päätin kuitenkin hankkia tilalle vielä Molon Polariksen. Syksyllä hankin neidille jo Ticketin Baggie North -haalarin kovempien pakkasten varalle. Toki olin hamstrannut kappiin kaksiosaisia asuja, mutta niitä on käytetty lähinnä vara- hiihto- ja parempina pukuina -neidin suosiessa haalareita. Mihinkä sitä hamsteri karvoistaan pääsee?
Tässä taas tytön hyppiessä haalarista haalariin, olen jälleen kerran tehnyt huomioita siitä, että olisipa vain mahtavaa, jos Ticketin Baggien ja Molon Polariksen parhaat ominaisuudet voisi jotenkin yhdistää ja kehittää täydellisen haalarin.
Ticketin Baggie ei istu päällä mitenkään järin nätin näköisesti. Tytön haalari on kokoa 128 cm ja ehkä kokoa pienempi olisi istunut paremmin tälle vähän päälle 123 senttiselle neidille. Tyttöä reiluus eikä säkkimäisyys haittaa, joten en ole puhunut asiasta mitään. Baggiessa on haalaria siis vielä ensi talveksikin, jos silloin haalari on vielä niin suurta huutoa kuin tänä talvena. Eniten Baggiessa kummastuttaa kuitenkin kaulus. Superlämmin haalari on pilattu niin pienellä, että ihan itkettää. Kaulus on nimittäin todella avonainen ja lapsi ei itse saa /muka osaa / muista koskaan laittaa kauluksen nepparia kiinni, joten esimerkiksi koulussa mennään aikalailla sen varassa, että kauluri sentään on muistettu pukea ylle. Itse olen ihan hysteerinen avonaisista ja paljaista kauloista. Saan flunssan heti, jos näenkin jollain avonaisen kaulan talvipakkasella.
.jpg) |
| Molo Kids Polariksen (vas.) kaulus on asiallinen ja riittävän suojaava. Tyttö tosin väittää, että kaulus jopa tulee liian ylös. Osassa tämän talven Polariksia on ilmeisesti ollut myös vetskarin kanssa ongelmia eli aukeavat itsestään nappilistaan saakka. Meillä en ole kyseistä ongelmaa huomannut. Ticket Baggie North -haalarin (oik.) kaulus on mukavan pehmeä, mutta jää todella avonaiseksi varsinkin, jollei nepparia sulje. Hyrrrr, sanon minä! Ps. Meillä neiti on hyvin tarkka kaulurin suhteen. Kauluri ei saa kiristää, puristaa, eikä kutittaa. Kauluriksi onkin kelvannut vain minun yli 30 vuotta vanha punainen villakauluri, joka ei enää kutita, on kevyt päällä, eikä kiristä tai purista. |
Molon Polaris istuu päällä nätisti, mutta entäs materiaali? Kauhukseni huomasin kahden viikon käytön jälkeen, että puntit ovat ihan hapsuilla. Syyksi hapsuuntumiseen ja rispaamiseen paljastuivat tutkimisen jälkeen Across -merkkisten talvikenkien terävät tarranauhat. Toisaalta myös polvessa ja pepussa näkyy selvää hapsuuntumisen alkua, joten tämän vuoden materiaali on selvästi herkempää kuin aiemmin. Baggie, joka on ollut samanlaisessa käytössä jo alkutalvesta saakka, ei ole kärsinyt mitään vaurioita. Ei edes samoja kenkiä käytettäessä...
.jpg) |
| Puntit rispaa kahden viikon käytön jälkeen. Syynä ilmiöön on kenkien terävät tarranauhat. Näköjään täytyy kiinnittää huomiota myös siihen, millaisia kenkiä haalarin kanssa käyttää... |
Baggien ja Polariksen punttien mallissa on toki myös eroa. Polariksessa on todella hyvä erillinen lumilukko. Itse puntti on toisaalta niin tiukka, että lapsi tuskastuu niiden kanssa joka kerta pukiessaan. Olemmekin alkaneet suosia koulussa kenkiä, jotka saa jalkaan siten, ettei niitä irrota haalarinpunteista välillä ollenkaan. Sukat ja sisähousut ovat myös pysyneet tällä taktiikalla kuivina läpi päivän. Baggien puntit ovat löysät, eikä erillistä lumilukkoa ole ollenkaan. Kiristystä varten on tarranauhat. Puntit eivät kuitenkaan pysy kengän päällä tukevasti ja siksi kenkä onkin koulupäivän aikana haukannut usein lunta sisäänsä ja sisähousujen ja sukkien vesivaurioita on syntynyt lähes joka käyttökerralla.
Nyt pitäisi siis kehitella haalari, joka olisi Baggien materiaalia, mutta Polariksen mallinen hiukan tuunatulla punttiratkaisulla. Kaulus saisi olla yhtä korkea ja suojaava kuin Polariksessa, mutta samalla tavalla pehmeä kuin Baggiessa... Vai onko jollain merkillä jo tällainen täydellinen haalari?
Mukavaa loppuviikkoa!