Eilen oli meidän kesälomapäiväksi harvinaisen sateetonta. Päätimmekin aamupäivästä pakata eväät ja sateenvarjot matkaan mukaan ja lähteä kohti Ähtäriä. Olimme perillä puolenpäivän jälkeen, joten nälkään kuolemassa oleva perheemme päättikin evästää jo autossa eläintarhan parkkipaikalla, vaikka eläinpuistossa olisi toki ollut eväiden syöntiä varten varattuja grillauspaikkojakin. Pääsimmepä toisaalta helpolla, kun ei tarvinnut ottaa mukaan vedettävää kärryä, koska kantamuksiakaan ei ollut vesipulloja, kameraa ja niitä sateenvarjoja enempää.
.jpg) |
| Lapsille oli reitin varrella tehtäviä sekä myös pieniä leikkipaikkoja. |
.jpg) |
| Päivä oli puolipilvinen ja maksimilämpötila taisi jäädä alle parinkymmenen. Hyvä päivä eläinten vireyden kannalta. Sudet olivat varsinaisia poseeraajia. Tulivat ihan aidan viereen kärkkymään ilmeisesti herkkupaloja, vaikka eläinten ruokkiminen on tietysti ehdottomasti kiellettyä. |
|
|
Ähtärin eläinpuiston reitti on 3 km, mutta tuntui vähintään puolet lyhyemmältä, koska näkemistä oli paljon. Pienempiä retkeilijöitä ja varusteita varten oli lähtöpaikassa lainattavissa vedettäviä kärryjä. Reitti kulkee hiekkatietä pitkin, joten eläinpuistoreissua suunnittelevan kannattaa valita jalkaansa hyvät kengät. Metsässä oli myös hyttysiä, joten ne ja lakki on myös hyvä ottaa huomioon retkivaatetuksessa. Nimimerkillä "pää täynnä hyttysenpaukamia".
.jpg) |
| Tytön suosikkieläimiksi taisi nousta leikkisät ja eloisat Saukot (kuva oik. ylhäällä). Pöllölässä oli rauhallinen tunnelma. Hirvi vasoineen makoili ihan aidan vieressä... |
.jpg) |
| Visentti oli melkoinen möhkäle. Hui! |
Päivän odotetuin kohtaaminen tapahtui karhun kanssa. Katselimme karhunpentujen telmimistä ja painimista altaassa pitkään, ennen kuin iso karhu tallusteli "pesästä" näytille. Iso karhu asettui tarkastelemaan tilannetta pitkäksi aikaa kiven päällä istuen, isompaan kiveen nojaille kuin odottaen paikalle vielä enemmän yleisöä. Kun yleisöä oli sen mielestä tarpeeksi, se löntysti lähemmäs ja istui kalliolle poseeraamaan; ensin katse oikealle, sitten vasemmalle ja vielä oikealle ja taas vasemmalle. Mahtava kaveri ja linssilude!
.jpg) |
| Nähtävää ja opiskeltavaa riitti paljon pienelle lintubongarillekin. Täällä bongailuun ei tarvittu edes kiikareita. Sen kuin painelet lintuhalliin ja otat silmän "käteen". |
Tyttö eteni 3 kilometrin reitin innokkaasti (vanhemmat epätoivoisina perässään) puolijuoksua ja kaikenkaikkiaan kierroksemme taisi kestää vähän päälle pari tuntia. Väkeä oli suhtellisen kivasti liikkeellä ja lapset olivat kaikki aivan innoissaan. Välillä unohtui se, että luonnossa pitäisi liikkua rauhassa ja riekkumatta. Muutamaan otteeseen muistutin neitiä siitä, että eläimet arvostavat rauhallista ja hiljaista tarkkailijaa. Tosin eläinpuiston eläimet tuntuivat olevan pääsääntöisesti aika tottuneita ihmisääniin.
 |
| Erittäin uhanalainen Lumileopardi veteli sikeitä katoksessaan. Kurnau! Ei mikään pikkukisu! |
Kotimatkalla koukkasimme Tuurin pienehkön kyläkaupan kautta ja isukki täydensi meidän Arabian Angry Birds -mukikokoelman täydelliseksi. Ruokaakin matkalta löysimme. Olin vähän ennen Tamperetta jo huolissani, etteikö vettä saada niskaan reissussa ollenkaan, mutta mitä vielä. Sade alkoi muutamaa kilotmetria ennen kotipihaa, joten saatiinpa sitten niille sateenvarjoillekin vielä käyttöä...
Meillä alkaisi viikon loma vedellä viimeisiään. Tiedossa on enää armotonta juhlintaa juhlaorjina, kun pappa täyttää 60 vuotta. Neiti piirsi tulevien juhlien kunniaksi itsensä tusseilla juhlakuosiin eli inkkaripäälliköksi; otsassa oli oranssi aurinko ja käsivarret täynnä luolamaalauksia (lähti onneksi suurimmaksi osaksi suihkussa pois). Itse poltin hienosti kakkupohjan, joka myös lätsähti todella lupaavasti. Vielä on papalla toivoa päästä puhaltamaan kynttilöitä, sillä jääkaapissa on hyytymässä myös mansikkarahkakakku.
Mukavaa viikonloppua muillekin!