lauantai 20. joulukuuta 2014

Kettumainen karkkitalo

Ihastelen aina muiden askarteluita, väkertelyitä ja leipomuksia. Itse koen olevani monessakin suhteessa pitkäjänteisyyttä vaativissa jutuissa ihan kädetön. Joulun aikaa haaveilen aina piparkakkutalon tekemisestä, mutta tänä vuonna en näytä saavan aikaiseksi edes pellillistä tavallisia piparkakkuja. Piparkakkutaiteilussa parasta on muutenkin taikinan syöminen. Valmiit tuotokset eivät tahdo oikein käydä meillä kaupaksi kellekään.

Kun näin maanantaina ystäväni Liisan facebook -seinällä hänen tekemänsä aivan mahtavan ja upean karkkitalon kuvan, tiesin heti, että tulen suvereenisti matkimaan ja rakentamaan pian saman tapaisen. Karkkitalo on ihan uskomattoman hieno idea ja vaihtoehto sille iän ikuiselle ja älytyöläälle piparkakkutalolle. Kauppalistalle lisäsin heti alkuviikosta:

-3 pussillista kettukarkkeja (Fazer Pihlaja).
-2 tuubillista valkoista sokerikuorrutetta (voi toki valmistaa myös itse).
-2 valkosuklaalevyä (Panda).
-Tomusokeria koristeluun.
-Karkkeja koristeluun.
-Led tuikku talon sisälle valoa antamaan. (Mitä voimakkaampi valonlähde, sen komeammalta talo näyttää heikossa valaistuksessa)

Kettumainen karkkitalo on nimensä veroinen, sillä rakentaminen vaatii jonkun verran pitkäjänteisyyttä ja ennen katon asentamista kannattaisi antaa seinien laastina toimivan sokerikuorrutteen kovettua rauhassa. Meillä koko perhe touhusi talon ympärillä, joten mihinkään odotteluun ei aikaa tietenkään tuhrattu. Täysillä vaan, vaikka riitakin tulisi! Lopulta isukki kaivoi alati valuvan katon tueksi keittiön laatikoiden syövereistä coctailtikkuja tukipilareiksi. Toimiihan se niinkin, vaikka lopputuloksena olisikin lievästi sanottuna viutilot seinät. Pääasiahan on, että perheellä on yhteistä puuhaa ja edes hetkittäin mukavaa.
Sormet eivät mahdu taloon, joten led tuikku palaa, kunnes sammahtaa. Meidän talon lumiukko on valmistettu valkoisista palloirtokarkeista. Nenänä on oranssi nomparelli. Hatun voisi väketää vielä vaikka lakurullasta ja kädetkin olisivat lumiukolla ehkä tarpeen? Kattoa koristavat m&m -rakeet. Liisan alkuperäistalon katto sai koristeikseen kirpeitä  Missä X-karkkeja. Namii!
Karkkitaloa olisi voinut koristella loputtomiin -tai ainakin niin kauan kuin karkkeja ja tomusokeritahnaa olisi riittänyt. Meillä tyydyttiin melko maltilliseen koristeluun ja mielessä pyöriikin jo, että koska tämän saa syödä? Kovettuuko kettukarkit kuinka nopeasti vai pitäisikö talo tuhota jo ennen joulua?
Namusia ripustettu ompi talon katolle...
Kiitos Liisalle inspiraatiosta ja jouludieetin varmasta onnistumisesta!

Inspiroivia jouluhetkiä muillekin!

29 kommenttia:

  1. Oikein hieno!
    Piparitalotkin on kivoja mutta eihän ne tosiaan tahdo mennä kaupaksi kun jouluna on herkkuja niin paljon muutenkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ja totta!

      Karkkia jaksaa syödä aina, vaikka olisi kuinka täynnä.

      Poista
  2. Wau, ihana! Enpä ole aiemmin karkkitaloa missään nähnyt. :) Tää sopis tälle karkkihiirelle paremmin kuin piparkakkutalo. Tosin en tykkää suklaasta, niin millä korvaan katon. Mut kettukarkit ovat hyviä! :)
    Kiitos tästä ohjeesta ja vielä kerran on upea talo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistit aika pahan tuohon katto-ongelmaan kyllä :D Voisiko sen tehdä piparista, jos suklaa ei maistu? Itse en tiedä mitään sen parempaa kuin suklaa. Suklaan tuoksukin jo jo tosi huumaava :D Kettukarkit ovat kyllä kestosuosikkeja kaikessa yksinkertaisuudessaan.

      Poista
  3. Niin ja pipareitahan tehdään vaan sen takia, että pääsee taikinaa syömään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Miten se taikina onkin niin hyvää ja miten se maku voikin pilaantua uunissa niin pahasti? :D

      Poista
  4. Hieno. Sopisi meidän allergikollekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! Taas löytyi karkkitalon yksi plussapuoli! Vähän kyllä yllätti se, kun luulin kettukarkkien sopivan ihan kaikille, mutta niissä onkin maitoproteiinia. Miksiköhän?

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Tyttökin sanoi, että se on ihan mahtava, kun karkit näyttävät ihan tiileiltä :) On se hauska ja led tuikkukin jaksaa aina vain palaa...

      Poista
  6. Aivan ihana ja tunnelmallinen talo. <3 Ei sujuisi minulta kyllä ja miten sitä raaskisi olla haukkaamatta, nam. :) Iloista viikonloppua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti sujuis sinultakin tuon rakentaminen. Yllättävän helppo ja nopea juttu, ainakin näin kolmisteen oli rakentaa. Haukkaamatta jättäminen on kyllä tuskaa. Valkosuklaa tuoksuu niin hyvälle :D Iloista viikonloppua!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos! Ja otin kymmeniä kuvia ja mielestäni missään en saanut vangittua oikeaa näkyä kuvaan. Ensi vuonna tungen taloon kaksi led tuikkua, jotta valoefekti on voimakkaampi. Kettukarkeista kuultaa kivasti valo läpi.

      Poista
  8. Onpa hieno, en ole koskaan nähnyt tämmöistä. Oikein hyvää joulua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut kyllä vastaavaa taloa tullut itsellenikään vastaan missään. Onneks mulla on kekseliäs kamu :)

      Oikein ihanaa Joulun aikaa teillekin!

      Poista
  9. Ihan tarjottimen päällekkö kokosit? Mun pitää tehdä varmaan joku avokatto malli talo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla on alla puinen leikkuualusta, jonka päällystin foliolla. Lisäksi en kinnittänyt taloa kiinni folioon, jotta oli helpompi tarvittaessa muokata ja liikutella alustalla.

      Joo, tee joku tunnelmallinen talo, jossa ei ole kattoa! Namiii!

      Poista
  10. Aivan ihana ja niin herkullinen karkkitalo! Aivan uusi juttu mullekin. Sokeripalaiglun olen joskus nähnyt kuvissa, mutta sekin on edelleen toteuttamatta omalla kohdalla...

    Meillä rakennettiin tänävuonna (poikien olemassaoloaikana) ensimmäinen piparkakkutalo. Talo kohosi nykyään niin suosituista suurelementeistä eli valmiista Annas-piparkakkutalon rakennussarjasta. Helppoa. Ja tärkeintähän on kuitenkin se koristelu, jonka veljekset toteuttivat antaumuksella sokerikuorrutteella ja värikkäillä karkeilla.

    Haaveissa olisi vielä askarrella poikien kanssa lumipalloja talon pihamaalle valkoisestai sokerimassasta, jos vaan aikataulut antavat myöten. Onko tuo teidän lumiukko syötävä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tehtiin kans parisen vuotta sitten sokeripaloista kynttilälyhdyt neidin kanssa. Kivan näköisiä olivat nekin!

      Me ostettiin kans kerran jotkut valmiit piparkakkutalopalat, kun ajattelin, että niinhän se on helpointa rakentaa. No, palat olivat kuitenkin paketissa valmiina tuusannuuskana, joten homma jäi ja päätin, etten enää sellaisiin haksahda. Onkohan ne nykyään paremmin pakattu?

      Meidän lumiukko, jonka viimeistely jäi vähän vaiheeseen, on syötävä. Valkoiset karkkipallot löytyivät irtokarkkilaarista Prismasta. Maistuvat muuten vähän vaniljaiselle.

      Poista
  11. Tulipas upea! Syökää pian, kokemukseni mukaan kettukarkit kuivuu ja kovettuu kyllä nopeasti. Pipareiden leipominen kannattaa jättää välistä siihen saakka, kunnes lapset jo hoitaa homman itse. Ainakin meillä näin: http://uraaidinruuhkavuodet.blogspot.com/2014/11/iso-ikaero-ei-esta-yhteisleikkia.html ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään aloitettiin talon tuhoaminen ja eivät olleet kettukarkit vielä ainakaan liian koviksi menneet :)

      Meillä neiti kyllä osallistuu välillä ihan kivasti yhteisiin ruoanlaitto- ja leipomisoperaatioihin, mutta oma-aloitteellista keittiötyöskentelyä saa vielä odotella.

      Poista
  12. Aivan mahtava karkkitalo! ♥
    "Namusia ripustettu ompi talon katolle..." hihih :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli taloa rakentaa, mutta ilmassa on pientä tuhoamisen vaikeutta. Ei siksi, etteikö pystyisi hajottamaan vaan siksi, ettei mikään makea maita :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...