Pääsin Buzzador -kampanjan myötä testaamaan Watsonia, joka on siis palvelu, joka tuo varsinkin monimuotoisen tallennuspalvelunsa avulla TV:n katselun sille tasolle, josta itse ainakin kavereiden kanssa jo reilu kymmenen vuotta sitten haaveilin "Olispa kivaa, jos kaikki hyvät sarjat vois katsoa silloin, kun itsellä olis aikaa eikä aina tarvis kiirehtiä säntillisesti sohvaperunaksi silloin kuin ohjelma tulee..." Watsonin kautta tv:tä voi katsoa siis livenä tai jälkikäteen tietokoneelta, tabletilta, alypuhelimesta tai Watsonin oman tikun avulla tv:stä. Tietokoneeseen, tablettiin ja älypuhelimeen ladataan ennen katselua Watsonin tarjoama ilmainen ohjelma, jonka avulla katselu onnistuu. Esimerkiksi tabletin, älypuhelimen tai tv:n kautta Watsonia katsellessa laite hyödyntää kodin tai ympäröivät tilan WLAN-verkkoa (tv-tikun saa myös kytkettyä kiinteään verkkoon.) Jotta katselunautinto olisi pätkimätön, verkon olisi hyvä wörkkiä vähintään 10 megan nopeudella. (Suositellaan vähintään 5 Mb/s laajakaistaliittymää ja HD-muotoisten ohjelmien tai elokuvien katsomiseen vähintään 10 Mb/s laajakaistaliittymää).
![]() |
| Siinä se nyt on! Watson! |
![]() |
| Omasta arkistostani puoleksi vuodeksi tallennettuna on tällä hetkellä ainakin Salattuja elämiä, Putousta, Hauskoja kotivideoita, Voice of Finlandin jaksoja sekä loistavaa naiskomiikkaa Siskonpeteinä. |
+ TV-tikun asennus onnistui miehen avulla helposti.
+ Watsonia voi käyttää monelta päätelaitteelta samanaikaisesti yksillä tunnuksilla.
+ Mahtavat tallennusominaisuudet.
+ Kanavat voi halutessaan tallentaa kahden viikon ajaksi kokonaisuudessaan (paitsi Nelosen kanavat).
+ Yksittäisten ohjemien tallennusmahdollisuus, jolloin ohjelma pysyy kansiossa 6 kk. Mahtava ominaisuus sarjoja tai tv:stä tulleita leffoja ajatellen.
+ Toimii moitteetta tietokoneella sekä kiinteässä verkossa että WLAN-yhteydellä käytettäessä.
+ Perusominaisuuksia on helppo käyttää.
+ Selkeät valikot.
+ Helppo tilata maksukavia ja laajentaa tv-reviiriä.
+ Leffojen vuokraus ja selaus on helppoa ja hinnat ovat selkeästi esillä.
+ HD-muotoiset Makuunin vuokraleffat pyörivät nätisti ja pätkimättä.
+ Myös Yle TV1 HD -, Yle TV2 HD - ja Yle FEM HD näkyvät nyt Watsonin asiakkaille.
- TV-tikku käynnistyy hitaasti ja lataa melko pitkään.
- Live-tv-lähetystä ei onnistunut kelaamaan alkuun ennen kuin koko ohjelma oli päättynyt eli keskeltä ohjelmaa mukaan astuminen oli hankalaa.
- Tikku ottaa virtansa tv:stä, joten se käynnistyy ja sammuu aina tv:n käynnistyksen tai sammutuksen yhteydessä. Muuten ok, mutta käynnistymisnopeudessa on toivomisen varaa.
- TV-tikku lämpiää jonkin verran päällä ollessaan ja ilman pientä välijohtoa voi lämmittää tv:n, joka saattaa aiheuttaa pätkimistä.
- Pientä pätkimistä, vaikka tikun ja tv:n välillä on johdonpätkä ja WLAN:n verkon nopeudeksi on mitattu noin 30 Mb/s (100 Mb/s laajakaistaliittymä).
- Tikku käyttää päällä ollessaan WLAN verkkoa runsaasti, se taas hidastaa muuta saman WLAN-verkon toimintaa.
- Emme saaneet toimimaan Watsonia ensimmäisen sukupolven iPadissa, mutta uudemmassa toimii.
- Makuunin vuokraleffavalikoima Watsonissa on ainakin tällä hetkellä suppeampi kuin Makuunin omilla sivuilla. Erityisesti kaipasimme tähän testaukseen kokoperheen elokuvia tai animaatioelokuvia.
Kehittymistä ja parannettavaakin Watsonista vielä löytyy, mutta perusasiat toimivat ja perusajatus on oikein loistava. Watsoniin voi tutustua vielä paremmin Watsonin nettisivuilla: www.watson.fi
Miten teillä katsotaan telkkua? Onko käytössä joku maksullinen palvelu vai katsotaanko televisiosta ylipäätään mitään?
Mikä ihmeen Buzzador?
Buzzadoriksi pääsee kuka tahansa, joka on avoin ja kokeilunhaluinen uusille tuotteille ja innovaatioille. Buzzadorina toimiminen on vähän niin kuin suusta suuhun markkinointia. Minä kokeilen ja kerron, sinä kuuntelet ja pääset ehkä itsekin kokoeilemaan tuotetta. Minä kerron rehellisen mielipiteeni ja sinä ehkä kiinnostut ja innostut myös testattavasta tuotteesta tai asiasta. Buzzadorina toimiminen ei velvoita mihinkään ja kampanjoihin valitaan buzzadorit profiilin ja mielenkiinnonkohteiden perusteella. Mihinkään omaan aikatauluun tai mielenkiinnon ulkopuolella olevaan ei ole pakko osallistua. Haluatko buzzaamaan? Voit liittyä suosittelulinkistäni, oma käyttäjänimeni on kitsi24.
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)