Olin jo ihan huolesta soikeana, kun
Keltaisen Ketun tilaukseni tuntui viipyvän tällä kertaa matkalla lähes ikuisuuden. Kyllä, kolme arkipäivää (+viikonloppu) Suomen postilaitoksen syövereissä tuntuu pelottavan pitkältä. Kokemuksesta nimittäin tiedän, että postin syövereihin voi kadota paketti jos toinenkin. Omalle kohdalleni lähetyksen katoaminen on sattunut kolme kertaa. Kahdessa niistä olin vastaanottavana osapuolena ja kerran lähettävänä.
Ja sitten itse asiaan. Keltaisessa Ketussa on nimittäin meneillään nettiysmy ja löysinkin alekorista tytölle kivaan hintaan Moonkidsin violetin värisen pitkähihaisen ribbipaidan. Koko 122 on tytölle sopiva, Moonkidsin paidat ovat vähän niukempaa kokoa. Keltaiseen Kettuun suunnistin alunperin kuitenkin Maxomorran lyhythihaisen sydäntunikan perässä. Ketun puodissa nimittäin oli vielä tytön kokoa (110/116) jäljellä, toisin kuin monessa muussa paikassa. Tunika on lunnossa vielä söpömpi kuin kuvissa, mutta toisaalta nyt tuli sitten hirvittävä tarve saada tytölle vielä kanttien väriset eli ihanan raikkaan kevään vihreät kokopitkät legginsit tunikan kaveriksi. 3/4 pituisia löytyisi Ketun puodistakin oikean värisenä, mutta mistä saada täyspitkät? Vinkkejä otetaan vastaan...
 |
| Tyttöä ei kiinnostanut poseeraaminen taas yhtään. Maxomorran sydäntunika on kuitenkin niiiiin <3 |
Töistä kotiutuessani en päässyt ohi lähimpänä taloamme kukkivasta omenapuusta. Ihanat vaaleanpunasävyiset kukat houkuttivat kaivamaan surkeakameraisen Samsungini esille ja räpsimään kuvia.
 |
| Ei muuta kuin kamerakännykkä esille ja räpsimään, kun sattuu jotain kaunista kohdille... |
|
|