Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesäloma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesäloma. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Suomenlinnassa








Olemme suunnitelleet retkeä Suomenlinnaan jo parisen vuotta. Tänä kesänä yhteistä lomaa miehen kanssa oli vain viikko, joten matkaan oli lähdettävä heti, kun vastaan tuli ensimmäinen kaunis päivä. Mukaan kelpuutettiin myös teini sekä mummo. Ensimmäinen lämmin päivä viikkoon oli saanut myös miljoona muuta Suomenlinnankävijää liikkeelle. Moni mielenkiintoinen paikka jäi koluamatta ryysisten takia. Jos vielä joskus kohteena on Suomenlinna, valitsen päiväksi pilvisen ja kolean päivän. Sellaisen, ettei koko maailma ole haluamassa samaan aikaan katsomaan tätä ihanaa maailmanperintökohdetta.

Poltin reissussa dekolteeni. Säätiedotteiden mukaan päivästä piti tulla viileähkö ja puolipilvinen. Mukana oli siis kaulahuivi, neule ja farkkutakki. Teini suostui luopumaan takistaan, mutta neule pysyi päällä, vaikka itse hikoilin teepparissakin. Lisäksi olin ihan idiootti, kun en tajunnut, että Suomenlinnan saaret oli tarkoitus juosta nopeasti päästä päähän ja suurin tavoite oli lähteä kotimatkalle. Näin teinin mielestä.

Olimme reissussa autolla. Junakin olisi ollut loistava vaihtoehto, mutta Helsingin kaupungilla on hieno kamppis vähäpäästöisten autojen kadunvarsipysäköintiin. Vyöhykkeillä 1 ja 2 voi pysäköidä puoleen hintaan. Hybridi siis alla ja menoksi. Käveltävää tuli päivän aikana runsaasti, mutta sehän tekee vain hyvää mahamakkaroille.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Koululaiset kesälomille lomps

Tyttö otti kesäloman alkamisen aika lungisti. Ei mitään erityisiä riemunkiljahduksia tai muutakaan. Toki pieni hymy huulille nousi hyvästä todistuksesta. Tunnustuksena hyvästä koulumenestyksestä todistuksen kaveriksi tuli vielä Tampereen kaupungin stipendi. Kyllä on kannattanut harjoitella kokeisiin lukemisen rutiinia sekä omien harrastusten sovittamista koulutyöhön. Välillä on kyllä tehnyt tiukkaa ja pinnojen palamisiakin on nähty. Niin tyttärellä kuin äidilläkin.
Raate, niin kuin kaikki muutkin kukkivat nyt etuajassa. 
Tunnollinen oppilas vetäisi sitten kuumelukemat kaakkoon heti, kun pulpetin kuva alkoi hälventyä kyynärpäistä. Huomenna pitäisi alkaa koodaus/tiedeleiri, vaan eipä sinne kuumeisena voi eikä jaksakaan mennä. Myös oikomishoitoa on aloiteltu ja taitaa mennä aikataulut senkin suhteen sekaisin.
Varjoisessa metsässä ei vielä kuivuus ole vahingoittanut puolukan kukintaa.
Lisäksi ihmetyttää, että mihin tämä kesä taas katoaa?! Toukokuu on takana ja kesäkuukin vilahtaa ohi siinä samassa. Miksi loka-maaliskuu tuntuu paljon pidemmältä ajanjaksolta kuin huhti-syyskuu? Peruspessimismi nostaa taas päätään, kun kevät on ollut näin hieno, niin oman loman alkaessa heinäkuussa taivaalta tulee vähintään vettä, jollei sitten räntää. Täytyy taas kerätä itsensä ja ajatella, että loma on lomaa vaikka voissa paistaisi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...