Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvismureke. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvismureke. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Ps. Hälsans Kök

Buzzaan ja tutustun edelleen meitä tähän mennessä pelkästään ilahduttaneisiin Hälsans Kök -tuotteisiin. Oli vielä ihan pakko ennen tulossa olevaa burgeripostausta kertoa, mitä me teimme viikolla täytettyjen paprikoiden ylijäämätäytteestä.
Täytettyjen paprikoiden ylijäämätäytteen käytimme pienten tortillalettujen täytteenä.
Täyte:
  • 1 iso makea sipuli pieneksi pilkottuna
  • 2 valkosipulinkynttä murskattuna
  • 1 isohko tomaatti kuutioituna 
Kuullota edelliset öljyssä ja lisää seuraavat:
  • 1pussillinen Hälsans kök kasvismureketta 
  • Kasvisrasvavalmistetta (esim. kevyt ja paksu) sen verran, että koostumus on sopiva.
  • Mausteita oman maun mukaan, me lisäsimme esimerkiksi makeaa chilikastiketta, Ketjap Manisia (makea soijakastike) ja chilitahnaa.
Sekoittele, kunnes on lämminnyt kunnolla. Täytä tortillat tällä ja muilla haluamillasi lisukkeilla. Itse sujautin kasvismureketäytteen lisäksi pieneen tortillataskuun kurkku- ja tomaattikuutioita, salaattia, salaattijuustoa sekä lempparisalsaani. Nami!

Kavismurekkeen ainesosat:
Soijaproteiini (vedellä turvotettu, 85%), kasviöljy, vehnäproteiini (vedellä turvotettu, 2%), maltodekstriini, suola (1,5%), mallasuute (ohrasta), sipulijauhe, hiiva, valkosipulijauhe, aromi, mausteet, rypälesokeri. Saattaa sisältää jäämiä kananmunasta ja seesamista. (lähde)

Kasvismureketta tulee löytymään meidän pakastimesta ja ruokalautasilta jatkossakin.
Huomenna herkutellaan burgereilla. Pysy kuulolla!


Mikä ihmeen Buzzador?

Buzzadoriksi ilmoittautunut henkilö saa sähköpostiinsa Buzzadorilta profiilinsa mukaisia kampanjakutsuja, joihin voi halutessaan ilmoittautua mukaan. Buzzador on eräänlainen uusien tuotteiden testaaja ja "suusta suuhun" markkinoija tai suosittelija. Itse Buzzador saa usein testattavat tuotteet ilmaiseksi tai sitten edulliseen tutustumishintaan. Itse olen aiemmin buzzannut muun muassa Philadelphia tuorejuustoja, Pepsodent hammastahnaa, Malaco Truly makeisia, Nutrilett Eat Well -aterioita, Oral-B TriZone 500 -sähköhammashajaa, Belvita Breakfast -keksejä sekä Möller Omega-3 Pikkukaloja.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...