Tässä blogissa ei juurikaan ole Do it yourself- juttuja nähty. Tämä johtuu ihan siitä, ettei itseäni kiinnosta käsillä tekeminen piirun vertaa. Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät kaipaa käsilleen mitään ylimääräistä tekemistä. Voin viettää aikaani pelkästään oleilemalla, enkä silti koe pitkästyväni. Luultavasti oleilu on juuri elämäni suurimpia suoloja. Ahdistun, jos jatkuvasti täytyy tehdä jotakin (laiskaksikin saa siis kutsua).
Ihailen silti suuresti muiden kädentaituruutta. Siinä mielessä en ole luovuttanut, ettenkö itsekin voisi joskus oppia tekemään esimerkiksi juuri käsitöitä. Toistaiseksi olen kuitenkin ihan tyytyväinen, jos neulan käteen saadessani saan otettua sen avulla laadukkaan verinäytteen. (Olen ammatiltani laboratoriohoitaja).
Jokunen viikko sitten tyttö oli käynyt jälleen koulussa kirjastoautolla. Innokkaana hän esitteli minulle lainaamaansa
Pehmolemmikit -kirjaa*. Ohjasin tytön kirjan kanssa välittömästi pihan toiselle puolelle mummolaan. Mummolla on ompelukone, kankaita ja asiaan kuuluva koulutuskin vuodelta nakki ja muusi. (*kumppanuusmarkkinointilinkki)
 |
| Saanko esitellä: Nietos, pieni jääkarhunpentu -tyttö. |
Kaavojen kopioinnin ja kirjan tutkimisen jälkeen pehmolemmikki-asia jätettiin hautumaan. Viime perjantaina tytön ja mummon kalentereista löytyi viimein sopiva rakonen pienelle Diy -hetkelle. Tyttö tosin luotti homman lähes täydellisesti mummon kontolle. Äitinsä tyttö!
 |
| Kirjassa pehmolemmikit neuvotaan valmistamaan fleecekankaasta, mutta myös joustofrotee tuntuu toimivan ihan kivasti. |
Ko. kirjassa on tarkat ohjeet kaavoineen kaikkineen monen erilaisen pehmolemmikin valmistamiseen. Jääkarhunpentu Nietos vaikutti maallikonkin silmiin yhdeksi helpoimmin valmistuvalta. Kankaita ei Nietosta varten erikseen käyty ostamassa, vaan jääkarhunpentu valmistui mummon varastoista löytyvistä jämäpaloista. Valkoinen kangas on joustofroteeta ja mekko windfleeceä. Täytteekseen jääkarhu sai pumpulia. Nietos sai myös kaulaliinan sekä huomioväriset keltaiset töppöset ja päähineen, jotka tosin taisivat jo leikin tiimellyksessä kadota johonkin.
 |
| Pehmolemmikit -kirjassa on tarkat valmistusohjeet pehmolemmikin valmistamiseen. Tytön ja mummon -pehmolemmikkiin ei ole juuri ohjeita lueskeltu. Materiaalit on sovellettu jämäpaloista ja ohjeitakaan ei taidettu pahemmin lueskella. Kaavat ovat sentään kirjasta napattu. |
Tyttö on leikkinyt Nietoksella koko viikonlopun ja toki myös nukkunut yöt sen kanssa. Tuntuu, että omatekemä uniikki lelu on ollut tärkeämpi kuin lelut keskimäärin.
 |
| Huomenta! Kuvaa ottaessa nauratti, kun tytöllä sattui olemaan sängyssään mummon, tytön vanhoista verhoista, tuunaama pussilakana :D |
Löytyykö teiltä itsetehtyjä pehmoleluja tai muita tsi -leluja?
Mukavaa sunnuntaita!