sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Uudet softshell -housut sovituksessa (Reima)

Muistanette varmaan, että meillä välikauden ulkoilussa (tytöllä) on jo useamman vuoden ajan suosittu ulkoiluleggareita eli softshell -housuja. Softikset toimivat tuulen- ja vedenpitävinä päällihousuina, mutta hengittävyytensä ansiosta ne eivät ole olleet liian kuumat sisäkäytössäkään esimerkiksi koulussa, jossa ulkoillaan lyhyesti ja sitten taas istutaan oppitunnin verran sisätiloissa.

Reiman ulkoiluleggarit ovat olleet suosikit jo pitkään. Markkinoille on yleensä tullut keväällä vähän ohuemmalla vuorauksella varustettuja softshell -housuja ja syksyllä taas kunnon fleecenukkavuorauksella varustettuja housuja. Jälkimmäisillä on merinovillaisen aluskerraston kanssa tarjennut lyhyitä shoppailukierroksia talvellakin, jos mittari ei ole painunut ihan hirveästi miinuksen puolelle.

Tänä keväänä ulkoiluleggarit olivat kuitenkin uudistuneet ihan täysin. Olen tykännyt ulkoiluleggareista niiden paksuuden, mutta notkeuden ja hyvän istuvuuden takia. Joustavan selkäpuolen ansiosta housut on ollut helppo pukea ja ne ovat pysyneet napakasti jalassa, vaikkei Reiman housuissa ole säädettävää vyötäröä ollutkaan. Tänä keväänä softikset eivät kuitenkaan enää olleet entisellään, vaan alkoivat muistuttaa entistä enemmän tavallisia kuorihousuja. Ohuutensa vuoksi housut eivät ole vielä päässeet ulkokäyttöön, vaan käytössä on edelleen edellisvuosien paksummat ulkoiluleggarit. Tällä hetkellä olen vähän kahden vaiheella, että tykkäänkö uudistuksista vaiko enkö.
Tyttö noin 130 cm pitkä. Reima Idole softshell -housut ovat kokoa 134 cm. Housuissa on  vetokutju-nepparikiinnitys, eikä säätömahdollisuutta vyötäröllä. Housut eivät istu vyötäröltä napakasti, mikä jättää käyttäjälle tunteen housujen putoamisesta. Lahkeensuissa ei ole enää tarranauhalla kiinnitettäviä halkioita.
Uusissa Reiman Idole softshellhousuissa* on vain ohut liukkaanoloinen kangasvuoraus. Housut ovat huomattavasti kevyemmät kuin mitkään edeltäjänsä. Lahkeissa ei ole enää pukemista helpottavaa tarranauhalla suljettavaa halkiota, vaan lahkeensuun mallia on ilmeisesti levennetty. Tämä uudistus on yksi niistä, joista pidän. Aiemmissa versioissa ohut tarranauha on kerännyt nopeasti kaiken irtolian itseensä, eivätkä tarrat ole parin käyttökauden jälkeen enää pysyneet kiinni sitten millään ilveellä.

Uutuutena Idoleihin on ilmaantunut myös vetoketju-nepparikiinnitys, joiden myötä takaosan kuminauha ei tietenkään enää voi olla niin napakka kuin edeltäjissä. Vetoketju ja neppari toimivat helposti myös lapsen sormissa, mutta nyt vyötärö ei ole enää napakka vaan jää sen verran löysäksi, että tyttö pelkää housujen tippuvan jalastaan. Vyötärössä ei ole harmillisesti säätömahdollisuutta, eikä edes vyölenkkejä. Nähtäväksi todellakin jää, että pysyvätkö housut tytöllä menossa mukana. Viileämmillä säillä housuihin voi toki tunkea vaikka päällipaidan, kun käytössä on vielä takki, mutta ohuutensa ansiosta nämä housut toimisivat myös kesän viileillä... jos vain pysyvät jalassa.
Kyykätessä housut joustavat mukavasti, eikä selkäkään heti ole vilkkumassa. Uusi vetokutju-nepparikiinnitys tuntuu helpolta myös lapsen käsiin, mutta toisaalta istuvuus kärsii, eivätkä housut enää tunnu pysyvän niin hyvin jalassa kuin ennen.
Koska housujen olomuoto on keventynyt edeltäjiin verrattuna ja lahkeiden malli ilmeisesti jonkin verran leveämpi, housut eivät enää mielestäni istu niin nätisti päällä kuin ennen. Housut kuitenkin pitävät tuulta ja vettä sen verran hyvin (saumoja ei ole teipattu), että niillä on mukava ulkoilla säällä kuin säällä. Housuissa on PFOA-vapaa pintaviimeistely, joka hylkii vettä ja likaa ja kestää pesusta toiseen. Toisaalta housujen pinta on helppo puhdistaa myös pyyhkimällä ja jos pesua tarvitaan, niin softikset kuivuvat aina todella nopeasti.
Lähikuva vaaleanharmaista Idole softiksista. Pinta on eläväinen, ei siis tasaisen harmaa niin kuin luulin housuja ostaessani Reimashopista*. Housuja on saatavana myös mustina ja pinkkeinä.
Tällaisia visioita minulla siis tällä kerralla! Millaisia kevätvaatetusvisioita teille on syntynyt? Miltä Reiman uudet softikset näyttävät?
visio.
Edellisiä postauksiani softshell -housuista voit lukea täältä:
http://eiihanviela.blogspot.fi/2015/09/softshell-housujen-suomi-ruotsi.html
http://eiihanviela.blogspot.fi/2013/10/kokemuksia-reiman-dianne.html
http://eiihanviela.blogspot.fi/2013/09/reiman-tyylikkaat-saankestavat.html

Mukavaa sunnuntaita!
*kumppanuusmarkkinointilinkkejä

11 kommenttia:

  1. Mä näin Metsolassa mustat reiman softshellhousut ja meinasin et ostan eskariin. Mutta! Just ne oli tosi ohuet :( ihmettelinkin kun niitä on kehuttu mut on siis menty muuttamaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ihan oikein olen ymmärtänyt, niin Metsola markkinoi Radish -housuja softshelleinä, mutta Reimashopissa puhutaan vain stretch -materiaalista. Tilasin tytölle testiin tuota mystistä stretchiä olevat housutkin, joten saapi nähdä, minkälaiset ne ovat. Reiman housuvalikoima on sen verran laaja, että olen ihan pihalla materiaaleista ja ominaisuuksista. Pienille on myös softshellit nimellä Kuori. Näyttävät kuminauhavyötäröisiltä ja leveämmiltä kuin ulkoiluleggarit...

      Mutta kyllä! Tykkäsin softshelleistä, kun ne olivat nurjalta puolelta pehmeää ja lämmintä fleecemäistä materiaalia. Kuorihousuja on jo muutenkin joka lähtöön. Miksi näistäkin piti tehdä taas yhdet kuorihousut?

      Poista
    2. No just! Niinpä onkin - piti mennä Reiman sivulle katsomaan. Just toi Radishit oli. Joo en kyllä ehkä ostais niitä - vaikutti sellaselta takiaismateriaalilta äkkikatsomalla ja tosiaan aika ohkaiset oli.

      Luulin itseasiassa, että ne oli noi Kuori-housut. Ääh - menisköhän suosiolla niillä kuorihousuilla ja unohtas Kuoret :D :D

      Just sellaset kuin esim. Racoonin softshelltakit niin sellaset housut olis kouluun kivat! Siis yksiväriset vaikkapa nyt, mut materiaaliltaan.

      Niinpä - kuorihousuja kyllä löytyy. Ja miksei vois olla kuorihousuja nukkapintaisella vuorella - olis varmaan lämmin :)

      Poista
    3. Vuorelliset kuorihousut olisivat kyllä hyvä keksintö. Nykyään on syksyisin ja keväisin monesti pitkään sellaista -5 - +5 asteen keliä, jolloin toppahousut ovat monesti liikaa, mutta pelkät kuorihousut liian vähän. Kouluikäinen kokee, että välikerroksien pukeminen on ajan tuhlausta -ja opettajat tuntuvat olevan hituroivan tytön pukeutuessa ihan samaa mieltä asiasta. Tästä syystä meillä on suosittu näitä softshellejäkin.

      Tilasin tosiaan tytölle stresh-housut vähän niinkuin urheiluhousuiksi esim. kevään sählyhöntsyilyyn. Saa nähdä, tykkäänkö materiaalista -tai tykkääkö tyttö. Se taitaa nykyään ratkaista enemmän kuin oma tykkäämiseni :D

      Poista
    4. Meillä on Minille isomman vanhat Reimatec housut mis on vuori. Ne on kyllä nyt hyvät. Mut niissäkin henkselit niin eihän tuo isompi sellaisia housuja pue. Po.pin henkselit kelpaa mut ei nämä mistä niitä ei saa pois. Enkä tiedä onko niitä enää edes myynnissä. Muistaakseni olivat silloin syksyn mallistoa :)

      Poista
  2. Mielenkiintoista tekstiä ja pöksyjen arviointia. Minulla koulussa meneillään projekti,jossa arvioimme ja suunnittelemme juuri nuorten softiksia. Otankin tästä mukaan vinkkejä! ..Tehvätä on leikkimielinen ja lopullista tuotteita emme valmista, lähinnä kyseessä suunnitteluprosessiin liittyvän tutkimustyön tärkeys ja kohderyhmän tarpeiden huomioiminen :)
    Tässä oma blogini, jossa kerron oman kenkämallistoni valmistuksesta: https://romua-mallisto.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos pöksypostauksestani on jotain iloa ja apua! Käyn toki vastavierailulla.

      Poista
  3. Hyvännäköinen kevätsetti :)

    Läheltä katsoen en oikein välitä tuosta housujen kuosista, mutta kauempaa se on varmasti erinäköinen. Nettikuviin toivoisi lähikuvaa kuosillisista tuotteista, ettei tule yllätyksiä. Ja onhan kevyesti kuosillinen kyllä yksiväristä likaystävällisempi.

    Mutta, mutta... housujen malli...miksi ovat menneet muokkaamaan toimivaa tuotetta?!? Toimimaton lahjesäätö toki saikin mennä, mutta vyötärösäätö olisi aina paikallaan. Toivottavasti housut pysyvät mukana menossa.

    Reimalla on ollut aiemmin vuorillisia kuorihousuja, sillä meillä on nyt otettu pikkuveikalle käyttöön isoveikan vanhoja välikausihousuja ja niissä on sisäpuolella sellainen pehmeä tavallista polyestenvuoria hieman paksumpi vuorikangas. Myös Taag/Toisto-takin parina myytiin aluksi kevyesti topattuja välikausihousuja (henkselimalli), jonka vyötärömallia jäin kaipaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse yllätyin kans housujen kuosista ja laitoin palautetta, että lähikuva olisi näiden housujen kohdalla enemmän kuin hyvä juttu. Kaukaa elävä pinta ei tosiaan näy, joten vaaleanharmailta näyttävät.

      En kans ymmärrä, miksi vyötärö on muutettu. Se vanha istui niin loistavasti. Nyt housut eivät tosiaan meinaa pysyä päällä ja alkavat roikkua ikävästi. Säädettävä vyötärö on kyllä ihan ehdoton juttu tämän tyyppisissä housuissa, joissa ei ole kunnon kumpparia pitämässä housuja ylhäällä.


      Vuorelliset välikausihousut olisivat kyllä iso plussa! Nytkin näyttää siltä, että lämpimien tulo taas viivästyy ja paksummalle housulle on käyttöä.

      Poista
  4. Joo, ennen oli Reimalla vuorellisia vk-vaatteita. Muistan vielä, kun tuotekuvauksessa luki bemberg-vuori. Se oli sitten viileän sään vaate, eli ei voinut käyttää kesällä. Meillä oli silloin pienellä haalaria, takkia ja housua siinä matskussa. Ja minulle tuli kans yllärinä, kun tilasin nyt talvella alesta Reiman softshell-takin pojalle. Minun mielikuvissa ja kokemuksessa softshell on nimensä mukaisesti pehmeällä fleecepinnalla vuorattu. No tää softshell oli kuoritakin ja verkkatakin välimuoto. Varmaan ihan hyvä jossain käytössä, mutta aika lailla ajaa saman asian kuin kuoritakki. Erona on joustavuus ja ehkä enemmän pehmeä. Mutta ihmettelin sitä ettei mitään vuorta tai fleeceä ollutkaan.
    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, pidetäänkö nyt kerrospukeutumista niin the juttuna, että vuorista on pyritty luopumaan. Onhan se pienellä lapsella ihan ok, että äippä lisää kerroksia tarpeen mukaan, mutta koululaisen kanssa ei enää ihan samalla tavalla toimi. Riittävän hengittävä ja silti lämmin on se juttu, mistä olen softshell-housuissa tykännyt.

      Mun mielestä softshell on kans fleecevuorattu vaate. Tosin Molokids on kans ohentanut softshell-takkejaan. Eihän ohut kangasvuoritus ole niin lämmin kuin fleece. Käyttöajan pidentämistä näissä on mietitty ja kerrospukeutumista, mutta kuten sanoin. Suomen keväässä ja nykysyksyissä sitä oikeaa välikautta nollan molemmin puolin on niin pitkälti, että lämmintä takkia kaivataan kyllä kuvioihin ihan ehdottomasti.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...