Arkea, arkea

Onhan tässä kohta jo taas viikko porskutettu normaalissa arjessa. Arjessa, jossa aamut ovat täynnä tahmeaa heräämistä, kiireistä lähtemistä ja pikaisia haleja. Töissä päivät kuluvat hitaasti, mutta varmasti. Kotimatkalla ehtii nuokkua muutaman nuokahduksen, mutta kotona odottavatkin sitten taas nopeat kotiaskareet, nopeat iltatoimet ja nopea nukkumaanmeno... ihan vain, jotta pian saisi taas nopeasti herätä, lähteä ja toistaa kaiken päivästä toiseen uudelleen.

Eilen nopeisiin arkirutiineihin tuli kuitenkin poikkeus, kun tapasin ystävää kaupungilla kahvittelun merkeissä. Mariannekaakaossani oli tosin taatusti kahvia, koska viime yö meni killitellessä silmät teevateina. Olen vähentänyt viimeisen kuukauden aikana kahvinjuontia radikaalisti ja siksi pienikin tippa kello kuudentoista jälkeen tuntuu vielä aamuyön pikkutunneillakin. Täytyy kyllä toisaalta todeta, että sellaisen kaloripommi-juoman jälkeen sainkin rangaistukseksi luvan valvoa.

Valvoessaan ihminen alkaa aina ajatella. Ajattelu ei tosin auta unensaantia, päin vastoin. Tyttö on menossa pieneen leikkaukseen maanantaina ja saikkuloimme sitten kotona koko tulevan viikon haavaa parannellen. Kaikki mennee varmasti hyvin, mutta kyllä leikkaus on silti aina leikkaus ja täten jännittää. Tyttö ei ole asiasta pahemmin kysellyt. Ehkä osasin sitten leikkauksesta kertoa kaiken tarvittavan tarpeeksi seikkaperäisesti. Tyttö on ihanan luottavainen tällaisissa asioissa. Hän istui hetken sylissäni kuunnellen ja halusi saada tarkennusta vain siihen, miten nukuttaminen tapahtuu.
.

Tyttö sylitteli päiväkodista kotiutumisen ja päivällisen jälkeen hetken isukin sylissä. Päällään tytöllä oli tänään Molon paita, joka kotiutui meille MiniQ:n alesta.