perjantai 15. helmikuuta 2013

Mikä on tarpeeksi?

Tyttö on ollut vauvasta asti huono syömään. Tissillä neiti lähinnä nukkui, kiinteät menivät niheästi ja pää pyöri lusikkaa karkuun, minkä kerkesi. Neuvola syyllisti kasvun hitaudesta ja minä otin stressiä.

Nykyään tilanne on huomattavasti parempi. Tyttö syö kyllä edelleen huonosti ja on äärimmäisen ronkeli. Millään maanittelulla häntä ei saa syömään mitään, mistä hän ei tykkää ja niitä tykkäysruokia ei sadoista kokeiluista huolimatta ole silti kuin reilu kourallinen. Uusin kauppansa tekevä ruoka on itse tekemäni porkkanalätyt, joihin sain idean Tyttötrion talossa tapahtuu -blogin Hannalta.

Olen lopettanut tytön ruokailuista stressaamisen lähes kokonaan (vaikka olenkin äärimmäisen kiinnostunut blogien lastenruokapostauksista ja etsin koko ajan vinkkejä uusiin ruokiin), koska ei se ruokahalu ole stressaamisella ainakaan parantunut. Nyt ruokailu nousi taas päivän puheenaiheeksi, kun päiväkodista tuli huolestunut kommentti, että tyttö syö päivisin todella vähän ja huonosti. Paino ei ole kyllä pitkään aikaan noussut yhtään ja kauhulla odotan taas kevään neuvolaa. Itse olen hirveän huono määrittelemään, miten paljon kasvavan lapsen tulisi syödä. Itse kannan vyötäröllä paria vararengasta, ja tuntuukin tylsältä patistaa tyttöä syömään enemmän ja tulemaan samanmoiseksi kuin itse olen. Jollain tasolla luotan siihen, että hän tietää itse, onko massu jo täynnä vai ei... vaikka usein massu on täynnä kuulemma jo yhden haarukallisen jälkeen. Myös "vähintään puolet annoksesta" -sääntöä on kokeiltu, mutta se on johtanut siihen, että olen kasvattanut annoskokoa ja samalla myös hukalle menevän ruoan määrää. Hiirenannosten kokeilu taas on mennyt ojasta allikkoon siinä, että niitäkään ei syödä loppuun asti.
Tänään neiti söi päiväkodista kotiuduttuaan äärettömän hyvin: kaksi Kariniemen kananugettia, tummaan nallepastaa ja monta kurkunviipaletta sekä puoli lasillista maitoa. Uskon, että se oli riittävästi pieniruokaiselle. Aina ei kuitenkaan lopputulos ole näin onnellinen.
Erilaisia ruokia olemme yrittäneet kannustaa syömään myös palkintojen varjolla. Lupasin tytölle, että lähdemme keväällä laivalle, jos hän opettelee ennakkoluulottomasti edes maistamaan uusia ruokia. Tämän ruokaongelman takia emme koskaan ole käyneet koko perheen voimin laivalla ja nytkin tyttö ilmoitti ykskantaan, ettei lähde, jollei tarjolla ole hänen omia lempiruokiaan ja piste. No, enpä pysty nallepastaa ja nugetteja tai itse tekemiäni porkkanalättyjä lupaamaan, joten antaa sitten olla. Herkuilla lahjominenkaan ei toimi. Tyttö nimittäin haluaa aina säästää vanukkaansa sun muut herkut jääkaapissa äiti-ihmisen kiusana parempaa hetkeä varten. Välillä tuntuu, että omena on pudonnut todella kauas puusta.

22 kommenttia:

  1. Minkä ikäinen ja kokoinen teidän tyttö on ? Meillä täyttää muutaman kuukauden päästä 5v ja on n.102 cm pitkä painaa n.16 kg ja on todella hyvä syömään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttö täyttää keväällä 6 vuotta, pituutta on noin 110 cm ja paino pysynyt pitkään 18 kg hujakoilla. Välillä parisataa grammaa yli ja välillä taas alle. Kyllähän tuo kasvaa, mutta välillä ihmetyttää, että millä energialla.

      Poista
    2. Ja piti vielä lisätä, että on todella ihanaa, kun lapsi syö hyvin ja lusikka menee suuhun ilman patisteluja. :)

      Poista
  2. No siis jos kasvaa tasaisesti, niin silloinhan saa tarpeeksi ruokaa ja sillä hyvä. Pituuskasvu on tärkeämpi mittari kuin paino! Ja mitoiltaan teidän neiti-ihminen taitaa olla paljon normaalimpi kuin meidän kukkakepit ;D Meidän lapsia on kirottu (tai siunattu, ihan miltä kannalta kattoo...) äitin puolelta kitukasvuisuudella ja kolibrin aineenvaihdunnalla

    Toki makumaailmaa olisi hyvä laajentaa, mutta siihenkin varmasti aika auttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa lohdullinen kommentti! Kiitos! Mulla vaan menee aina järki, kun alan stressaamaan. Väitän kyllä, etten stressaa, mutta stressaan silti.

      Kyllä tyttö on tähän asti kasvanut tasaisesti miinuskäyrillä. Itse olen kyllä ihan tyytyväinen siitä, että pituutta on ollut aina vähän enemmän kuin itselläni vastaavassa iässä eli toivoa on päästä yli 155 senttiseksi, ehkä. Kolibrin aineenvaihdunnasta en tiedä mitään, mutta meillä neiti pystyy kyllä panttaamaan ihan huoletta päivätolkulla :D

      Makumaailma on kyllä todella suppea ja mitä mauttomampi, sen parempi. Koostumus pitää myös olla sopiva, muuten ei uppoa. HArmittaa, kun menee niin paljon kivoja juttuja ja reissuja väliin vain sen takia, että ruokailu on ongelma.

      Poista
    2. Joo eihän se stressaamalla parane ;) En ole enää ekan jälkeen jaksanut huolehtia kasvusta - kyllä ne kasvaa siellä omalla kitukasvuisella käyrällään ilman minun hermoilujakin ;D Meillä on onneksi aina neuvolassa olleet kannustavia eikä missään vaiheessa syytteleviä! Hidas aineenvaihduntahan olisi "parempi", kun kaikki ravintoaineet ehtii imeytyä - me ollaan sellaisia läpipaskoja että vaikka osa meistä on suursyömäreitä, niin se vaan ei näy missään...

      Poista
    3. Hehe! Tytöllä kyllä tuo hidas aineenvaihdunta sitten vähän kompensoi. Mä olen enemmän sitten sitä kolibrityyppiä, mutta muhun tarttuu silti kaikki kiinni. Ei tarvitse kuin katsoa suklaalevyä niin painon kilon enemmän kuin ennen levyn vahtaamista :D

      Poista
  3. Meillä samanlainen ronkeli ruuan suhteen toi poika. En oo enää stressannut, sillä sairaudesta ei voi olla kyse kun keksit, pullat ja karkit maistuvat. On myös tosi huono juomaan joten juotan ihan surutta pirkan trippejä kerran päivässä koska muuten ei jois mitään.
    Saattaa olla et päivän aikana syö jogurtin, leivän ja kaks makaronia... Innolla odotan kun hoito alkaa, et mitä kommenttia sieltä tulee. Kuitenkin terve lapsi joten eiköhän toi aikuisena viimeistään syö :D Mut sen oon huomannu et mitä enempi valkosipulia niin sen paremmin syö :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä menee maito ajoittain ihan hyvin, mutta välillä tuntuu, ettei tyttö juo mitään ja pissalle saa patistella. Meillä menee myös pillimehuja, mutta olen yrittänyt valkata sellaiset, joissa ei olisi säilöntä ja lisäaineita... varmaan vain, että itselläni olisi parempi mieli. Limppareita ei juoda ollenkaan. Ja pääasia siis, että juo :)

      Poista
  4. Meillähän on kanssa ronkeli lapsi, kasvanut tuo kyllä on mutta painoa ei nähdäkseni ole tullut puolessa vuodessa paljonkaan lisää (2-vuotiaalla kai kuitenkin pitäisi, ainakin neuvolan mukaan ;)). Yleensä ei suostu maistamaan mitään uutta tai epäilyttävää eli ovelaksi on täytynyt oppia.

    Tällä viikolla kyllä en jaksanut säätää ruokaa lapsiyhteensopivaksi vaan lappasin ihan huoletta pataan perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, herneitä, jauhelihaa yms. (no joo, lähes kaikkea mitä oli kaapissa valmiina :D) ja miehelle ilmoitin jo etukäteen että turha varmaan luulla että pikkuihminen edes maistaa... Hitusen loksahti tällä äiti ihmisellä leuka kun tyttö haarukoi koko lautasen tyhjäksi :O. Siis sama tyyppi jonka ruoka ei saa näyttää sotkulta ja mitään ei saa sekoittaa keskenään. Tämä oli varmaan joku vahinko? Mutta täytyy sanoa että niin harvinaista on että hiveli itsetuntoa kun vielä hoki nam nam syödessään ;).

    Olen kuitenkin päättänyt että ulkopuolelta en ota turhia paineita, syö jos syö enkä aina jaksa tarjota vain sitä mitä tiedän syövän. Luulen ettei kuitenkaan itseään nälkään tapa? Tai ainakin toivon niin :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuvola on pelottava paikka, vaikka eipä vauvaiän jälkeen ole tarvinnut syyllistämistä ja "hienoja" neuvoja kuunnella. Onneksi käyrät ovat olleet suht siistejä ja tasaisesti nousevia. Ruokakin muuten maittaa välillä paremmin ja välillä ihan todella niheästi. Ovelaksi on opittu täälläkin. Meillä ei ole kyllä sellaista vahinkoa käynyt, että joku erilainen ruoka olisi uponnut. Neiti valittaa aina, että ruoka on vääränlaista ja tuntuu liian kökköiseltä tai karhealta suussa. No, teinpä sitten ihan sileää bataattikeittoa, johon lorautin oikein kermaa joukkoon. Se oli sitten kuulemma liian sileää ja makeaa. Porkkanalättyihin täytyy saada mansikkahilloa... Huoh!

      Meillä itketään muuten mielummin lautasen ääressä nälkään kuolemista kuin suostutaan maistamaan. Vielä ei ole kuitenkaan kuollut ja joo, minä taidan olla vähän pehmo äiti.

      Poista
  5. Meillä on esikoisella ihan samaa ongelmaa. Viime tarkastusten välillä painoa oli tullut 6cm lisää ja kiloja vaivaiset 2,5! Ja eskarista ollaan terveisiä saatu; poika on todella pieniruokainen, mutta suostuu kyllä kielenkärjellä maistelemaan uusia ruokia. Hankalaksi ollaan kans koettu matkustelu just sen takia, että meitä stressaa se, onko eri paikoissa sellaista ruokaa että herra varmasti saa jotain syödäkseen, miehen siskon luoksekin menemme ennen yökyläilyä vain ruokakaupan kautta, poika kun syö vain muutamia tiettyjä lempileipiäkin! Mutta kuopus on sitten taas oikea hoto ruuan suhteen ja syö melkein mitä vaan. Olenkin ajatellut, että olkoon, oppiihan se esikoinen joskus syömään. Ei voi ainakaan itse tehdä ihan kaikkea väärin, jos 1/2 lapsista kuitenkin syö ok :) ja itse olen lapsena ollut toooodella huono syömään, en esim. Syönyt ala-asteella kertaakaan keitettyä perunaa...oli muuten haastavaa kouluruokailua! Että kaipa se nirsous on jokseenkin periytyvääkin, vaikka nykyään syön kyllä lähestulkoon kaikkea erittäin ellen jopa liian hyvällä ruokahalulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti kans ihan katsoa neuvolakortista, että 9 kk sitten tyttö on ollut 4,5 cm lyhyempi kuin nyt ja painanut kilon vähemmän. No, ehtiihän tuo vielä tasoittua. Ei voi tietää, miten kasvupyrähdykset tulevat ja painohan voi vähän hetkittäin laahata perässä.

      Meillä on kans omat eväät aina mukana, jos johonkin pidemmäksi aikaa mennään. Tyttö ei halua itse lähteä mihinkään, kun pelkää kuitenkin itsekin sitä, että tarjolla on vain "pahaa" ruokaa. Meillä tuo isukki on ollut se ronkeli pienenä (ja vieläkin jossain määrin). Mä olen syönyt tytön ikäisenä savustettuja simpukoita ja valkosipulileipiä ilmeenkään värähtämättä. Ja ymmärrän hyvän päälle edelleen... tosin koen, että tämän perheen kanssa kulinarististen nautintojen saaminen on hieman haastavaa :D

      Poista
  6. Hyvä että ne porkkanalätyt maistuu:) Meillä on kaikki kolme tyttöä ollut aina pieni ruokaisia, sellaisen sääntö on ollu meillä nyt pienimällä neidillä, että jos tuntuu ettei enää jaksa niin syö vielä silti niin monta lusikallista/ haarukallista kun on ikääkin eli nyt viisi kertaa, ja tyttö kyllä muistaa hyvin tämän säännön jo kolme vuotiaasta asti. meillä tytöt ovat olleet ennen kouluikää ikäisiään pienemmän kokoisia, mutta nyt 12 ja 10 v. Eivät ole enää 12.vuotiaallakin jo samankokoinen jalka kun mulla:) Ei kannata stressata ruoan kanssa, kyllä se siitä menee omalla painollaan ja vaikka sitten söisi niitä mieliruokia välillä useammin ja laittaa lautaselle mieliruoan kanssa myös aina jonkun uuden maun maisteltavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväkodissa on käytössä tuo ikävuosien mukainen maistamismenetelmä ja sitä on käytetty jonkin verran muös kotona. Tyttö vain osaa ottaa niin pieniä suupaloja ja niin hitaasti, että syömisen katsomiseen tarvitaan lobotomialeikkausta. Itse en jaksaisi pyöriä yhden asian ympärillä tuntitolkulla ja kellotustakin on kokeiltu. Siitä tulee vain itkua ja aika meneekin sitten syömisen sijaan siihen itkemiseen. Huoh! Parhaiten toimii tällä hetkellä ehkä jutustelu tytölle mielekkäistä asioista syömisen lomassa ja jokaisen suupalan rauhallinen muistutuspatistelu.

      Yhdistelin muuten pinaattilättyjen ja porkkanalättyjen ohjeita siten, että tuunasin leseitä porkkanalättytaikinaan. Ruisjauhojen käyttö teki kuulemma lätyistä liian palaneen näköisiä... mutta nyt ovat ruokaisia ja maittavat, kun tyttö saa lautasen reunalle vähän MANSIKKAhilloa, johon dippailla ja tietysti raejuustoa ja kurkkua.

      Poista
    2. Niin meilläkin yleensä ne lusikalliset/haarukalliset on tosi pieniä, mutta tyttö aina sanoo että hän syö vielä viisi kertaa ja en ole alkanut sitä sitten sen enempää valvoa, pääasia että menee edes hiukan vielä.Niin ja jos ei jaksa niin sitten ei jaksa itellä ei hermot riitä, tunnin ruokailujen venymiseen eli syödään reippaasti mitä syödään ja se on sitten siinä. Kiva juttu kun tuunasit reseptejä, meillä syötiin juuri pinaattilättyjä menneellä viikolla, piti tehdä postauskin, mutta lätyt oli syöty ennen kun muistin kuvata:)

      Hyviä ruokailuhetkiä sinne!!

      Poista
    3. Meillä on vielä pinaattia pakkasessa ja ajattelin nyt kokeilla pinaattilättyjä uudelleen ilman ruisjauhoja. Ehkä nekin alkavat sitten kelvata. Omasta mielestäni tuolla sinun ohjeellasi niistä tuli todella maittavia ja ruokaisia. Tuon neidin kanssa saa vain aina olla tuunaamassa reseptejä.

      Hyviä ruokahetkiä sinnekin! :)

      Poista
  7. Huoh. Kuulostaapa tutulta. Taisit kirjoittaa näistä jutuista aiemminkin, ja taisin silloinkin kommentoida. :) Mutta meidän esikoinen on juuri tuota samaa maata. Vain tietyt ruokalajit menevät ja nekin on aika vaivoin saatu solutettua ruokavalioon. Tyyppi on niin ronkeli, että meillä on aivan mahdottomuus esimerkiksi lähteä hänen kanssaan ystävien luokse syömään, laivan buffaan yms (kun edes ne ranskikset ja lihapullat ei oikein mene...). Joskus meillä onkin omat eväät mukana sitten, ja äiti saa taas selitellä ja hävetä silmät päästään... Nuoremman pojan kanssa ei tunnu olevan samanlaista ongelmaa. Hänkin on pieniruokainen ja pienipainoinen, mutta sentään suostuu maistelemaan uusia juttuja.

    Muistan itsekin olleeni varsin ronkeli, ja mieheni on käsittääkseni ollut myös, joten uskon myös jollain tavalla asian periytyvyyteen. Enää ei onneksi olla ronkeleita. :) Ja itsekin olin muuten pienikokoinen lapsi, ekalla luokalla taisin painaa 20kg. Ja päiväkodissa olivat ihmetelleet kun syön niin vähän, no eipäs ole enää ongelmia tuon suhteen. ;)

    Meilläkin on pojan kohdalla nämä ongelmat kiinteän ruuan kanssa olleet aivan vauvasta asti, eli ei liity sinänsä mitenkään uhmaikään. Jo alle yksivuotiaana lentelivät kurkunpalat ja muut sormiruuat pois pöydästä, niitä ei ole poikaa huvittanut paljon imeskellä. Ja hyvin ehdoton tyyppi tuo on, mikään maanittelu tai palkinto ei saa maistamaan uutta ruokaa. Viime aikojen suuri onnistuminen on ollut se, että poika on ruvennut syömään porkkanaa! Taitaakin olla ainoa kasvis (jos ei lasketa ruokaan piilotettuja kasviksia tai kasvissosekeittoa). Että näin... :)

    Ja tuosta stressaamisesta vielä - no todellakin stressaan. Ja stressaan siitäkin, miten oma stressaamiseni vaikuttaa pojan syömiseen... Ehkä olisi helpompi olla stressaamatta, jos paino ei olisi koko ajan ollut niin paljon siellä miinuspuolella. Joku äidinvaisto kai käskee katsomaan että poika syö edes jotain, ja jollain keinolla... Ehkä olen myös vähän pehmo näissä jutuissa...

    Kiva kun löytyy kohtalontovereita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittelin varmaan asiasta jossain joulukalenteripostauksessa. Aika ajoin vain asiat pulpahtavat pinnalle -yleensä, kun joku muu kiinnittää siihen huomiota. Reissut ja ruokavierailut eivät tule harkitsematta kuuloonkaan. Lihapullat täytyy olla juuri tietynlaisia, perunamuusi täytyy olla juuri tietynlaista jne. Maanittelut eivät auta. Joskus on kausia, että ruoka maittaa vähemmällä vaivalla ja joskus tuntuu, että meniköhän tänäänkään kunnolla mitään. Puurosta ja ruisleivästä tyttö on aina pitänyt ja niitä sitten syö sellaisinakin päivinä enemmän, kun mikään kunnon ruoka ei ole uponnut. Kasviksista en ole ottanut stressiä. Kurkku menee ja porkkana joskus. Hedelmistä kelpaa vain banaani. Sitrukset eivät tule kuulonkaan. Omenaa ja päärynää tarjoan silloin tällöin, mutta yleensä ei halua tai jaksa syödä.

      Yritin olla aluksi tässäkin asiassa kova ja ehdoton, mutta se teki ihan täyden lukon minun ja tytön välille. Kun olen vähän pehmo ja kaverillinen, niin saan edes vähän maaniteltua maistamaan. Neuvottelu ja sopimuksetkin tulevat kuuloon silloin tällöin.

      Ihmetyksissäni katselen aina pieniä lapsia, jotka aukovat suutaan lusikalle ja suorastaan suuttuvat, jos ruokapalvelu ei pelaa vauhdikkaasti. Meillä ruokailuhetket ovat aina olleet pitkiä ja kivisiä ja kuten kirjoitin aiemmin, joskus tuntuu, että tytön hitaan ruokailun katsomiseen tarvittaisiin lobotomia. Päivässä ehtisi paljon enemmän, jos yksi ei aina kikkailisi ruokapöydässä.

      Poista
  8. Meillä on kylmästi jätetty ilman ruokaa, jos ei maistu se mikä tarjolla on. Seuraavassa tai sitä seuraavassa ruokailussa on jo sen verran nälkä että syö mukisematta mitä tarjotaan. Jos mentäisi lapsen ehdolla ruokailuissa niin lapsi kasvaisi roskaruualla ja herkuilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on yritetty tätä linjaa, mutta se ei toimi toivotulla tavalla. Meillä toimii tyttöön muutenkin kaverillinen ja pehmeä linja kaikista parhaiten. Tyttö ei ole herkkujen perään, roskaruokaa syödään silloin tällöin, mutta se ei ole tytön ykkässuosikkiruokaa (mikään ei ole), eikä syö siitäkään annoksesta kuin murto-osan. Monesti kaikki päivän ateriat ovat närppimistä ja tuskastelua siitä, että riittääkö yksi haarukallinen/lusikallinen vai ei... Itseeni tehosi lapsena myös tuo kuvailemasi taktiikka. Söin sitten seuraavalla ruoalla kunnolla, jos edellinen oli otettu pois ronklaamisen takia. :) Tytölle syöminen on jotain käsittämättömän kamalaa, eikä ruoka tuo sellaista nautintoa kuin sen ehkä pitäisi. En tiedä, miksi. Nälkäkään ei kuulemma ole koskaan.

      Poista
  9. Mun mies ja sen sisko ovat syöneet varmasti ihan samaa ruokaa lapsena. Nyt aikuisena sisko on tosi ronkeli; eli ei voi mennä ravintolaan tms. ja mun ukolle kelpaa KAIKKI! Että me ollaan vaan yksilöitä alusta asti:)

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...