sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulupukki -tuo suuri lapsihuijaus?

Wikipedian mukaan kansainvälisen joulupukin taustalla on 300-luvulla nykyisen Turkin alueella vaikuttanut piispa Pyhä Nikolaus, joka tunnettiin hyväntekijänä ja hänestä tuli merimiesten, lasten ja kauppiaiden suojelupyhimys. Legenda jäi elämään ja keskiajalla Pyhä Nikolaus oli edelleen lasten suojelija. Alankomaissa lapsille esimerkiksi jaettiin lahjoja Nikolauksen päivänä 6. joulukuuta.

Hollannista tapa levisi myös Pohjois-Amerikkaan, jossa Nikolaoksen legendasta muodostui vuosisatojen kuluessa yhdysvaltalainen Santa -hahmo. Euroopassa Martti Luther halusi korvata paavillistuneen Nikolauksen juhlan ja alkoi opettaa, että Jeesus-lapsi tuo lahjoja jouluaattona.

Suomessa lahjoja jakava Nikolaus tuli tutuksi 1800-luvun alussa. Tavan levitessä se yhdistyi suomalaisten naamiohahmojen kanssa ja lopullinen Joulupukin muoto on saanut vaikutteita vahvasti myös yhdysvaltalaiselta Santa Clausilta. Vanhassa pakanallisessa Suomessahan oli tapana, että 13 tammikuuta nuuttipukki kierteli talosta taloon hedelmällisyysriitin mukaisesti pukeutuneena pukiksi. Asuun kuului tuohinaamari ja nurinpäin käännetty turkki. Pukki ei välttämättä ollut se kaikista kiltein juodessaan matkalla tarjottuja alkoholijuomia, mutta saattoipa tuo joskus jakaa lahjojakin kilteille lapsille ja vitsoja tuhmille.
Saatoin nähdä ennen joulua nailonpartaisen yksilön Tampereen joulutorilla. Sopivan välimatkan päästä tietysti.
Tänäkin jouluna moni lapsi on pohtinut, että onko Joulupukkia oikeasti olemassa vaiko eikö. Ympärillä olevat aikuiset ovat kertoneet totena tarinaa Korvatunturilla asuvasta Joulupukista, joka lähtee jouluaattoaamuna lahjasäkin kanssa Petterin vetämällä reellä liikkeelle ja jakaa lahjat koko maailman kilteille lapsille. Tuhmia lapsia kovistellaan jopa risujen saamisella. Lapset sitten vertailevat joulun jälkeen, mitä ovat saaneet ja köyhimpien perheiden lapset olettavat olleensa tuhmia, koska ovat saaneet vähemmän lahjoja kuin muut. Nokkelimmat vanhemmat tosin ovat sepittäneet, että joulupukki tuo jokaiselle kiltille lapselle vain yhden lahjan ja loput lahjat ovat vanhemmilta, sukulaisilta ja ystäviltä. Nailonpartaa ja naamaripukkeja on sepitetty sillä, ettei aito pukki ehdi joka paikkaan, joten osa pukeista on aidon pukin tuuraajia. Voi tuota lapsenuskoa, joka yltää mihin vain.

Joulupukki on yksi maailman parhaiten onnistuneita huijauksia. Vai pitäisikö sanoa, että yksi parhaista taruhahmoista? Onhan se mahtavaa, että lapset opetetaan uskomaan lahjoja kerran vuodessa tuovaan punanuttuun, joka on maailman hyväntahtoisin ja anteliain olento. Nykymaailmassa vastaavia hyväntekijöitä tarvittaisiin paljon enemmänkin... Pettymys on vain sitäkin suurempi, kun selviääkin, että Korvatunturin höveliäin heppu onkin satua.
Tunnelmaa Tampereen joulutorilta ennen joulua.
Jonkin sortin realistina en ole Joulupukkiin koskaan uskonut. Pelottava nailonpartaäijä ei iskenyt missään vaiheessa edes omassa lapsuudessa. Siitä syystä perinne ei todennäköisesti ole tarttunut mukaan aikuisuuteen eikä omaankaan perheeseen. Tonttuihin meillä on kuitenkin aina uskottu ja uskotaan edelleen, Joku tonttu polttaa esimerkiksi ulkotulia taloyhtiön pihalla liian lähellä rakennuksia. Tätä tonttua ei tosin kukaan ole nähnyt. Näkyvimmät tontut ovat niin typeriä, että ajavat autoa kännykkä kourassa ja luulevat, ettei kukaan näe heitä. Onneksi suurin osa tontuista on kuitenkin ihan normaaleja näkymättömiä puurtajia, jotka erottaa ennen joulua littanasta kukkarosta, tiukasta katseesta ja suurista kantamuksista. Joskus jollain on ollut päässään punainen hiippalakkikin. Aika siistiä!

Mukavia Joulun jatkoja kaikille! Uskotaanko teillä Joulupukkiin? Tai edes tonttuihin?

maanantai 28. marraskuuta 2016

Lapseni tubettaa



Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun tyttö jo hyvä tovi sitten innostui videopeleistä ja sittemmin erityisesti Minecraftista. Jos jostakin innostuu, haluaa yleensä oppia ja tietää innostuksen kohteesta aina vain enemmän ja enemmän. Tässä vaiheessa kuvioon tulivat siis mukaan YouTube ja muutamat nuoret pelitubettajat, joiden kanavia tyttö alkoi ahkerasti seurata.

En ollut peli-innostuksesta innoissani alkuunkaan ja sitten vasta riemastuinkin, kun neiti löysi YouTuben ihmeellisen maailman. Keskustelimme paljon siitä, että YouTubeen voi kuka tahansa ladata minkälaisia videoita tahansa ja kiltti ulkoasu ei välttämättä kerro sitä, onko video soveltuvaa katsottavaa ja kuultavaa lasten silmille ja korville. Tyttö on luonteeltaan peruskiltti ja joissain asioissa jopa arka (säikyttelyvideot olisivat esimerkiksi ihan liikaa), joten rajat oli helppo luoda. Sovittiin, että tyttö seuraa vain tiettyjä kieleltään siistejä pelitubettajia.

Joku aika sitten neiti jäi kiinni omasta YouTube -kanavasta. Pelästyin hirveästi, mutta video, jonka tyttö oli kanavalleen ladannut oli ihan kiva. Keskustelimme taas kerran nettiin lataamisen vaaroista ja siitä, mitä itsestään kannattaa kertoa ja mitä ei. Millaisia videoita ei ole järkevää tehdä ja millaisia ei missään nimessä. Tyttö tekikin muutamia ihan kivoja videoita ja sai muutaman seuraajankin, itseni mukaan lukien tietysti.

Syksyn aikana joku luokkakaverikin innostui tubettamisesta. Videoita tehtiin porukallakin ja kaikilla oli kivaa. Jossain kohtaa tilanne kuitenkin kärjistyi niin, että tuli ongelmia. Kilpailu kävi kaverille liian kovaksi ja hän julkaisi tytöstä ikäväsävyisen videon, jossa mollasi tämän kanavaa ja motiiveja tubettaa. Lisäksi tytön anonymiteettia rikottiin. Tässä vaiheessa oli pakko puuttua peliin. Tilanne oli kärjistynyt kurjalla tavalla myös koulussa, jossa opettajakin oli joutunut puuttumaan tilanteeseen.

Tyttö pohti myös omaa pienimuotoista harrastustaan uudelleen. Vanhat videot poistuivat kanavalta ja tilalle tuli huolella suunniteltu intro. Uudet videot vielä antavat odottaa itseään. Kokonaan en halunnut tubettamista kieltää esiintyneistä ongelmista huolimatta. Videoiden tekeminen opettaa kuitenkin paljon hyödyllisiä taitoja, kuten muun muassa ilmaisua, videoiden editointia ja niin edelleen. Nähtäväksi jää, onko Youtube edes se the juttu. Nythän on kaikenmaailman Snapchatit ja Musical.ly:t, joista tällainen kurpahtava vanha pieru ei taida blogeineen ymmärtää yhtään mitään.

Tubetetaanko, snappaillaanko tai leikitäänkö teillä Musical.ly:n kanssa? Ongelmia?

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Joulu tulee -äipän ja tyttären joulukalenterien valinnat

Aika menee kuin siivillä. Kohta jo joulukin kolkuttelee ovelle. Tiedän, että jouluahdistus tekee myös pian tuloaan. Joulushoppailut ja -krääsä ällöttävät jo etukäteen. Mitä, jos tänä jouluna oikeasti hankittaisiin vain se tarpeellinen? Varsinkin, kun oma työtilanteeni ensi vuoden osalta on vielä vähintäänkin avoin.

Joku viikko sitten aloin tutkia kauppojen joulukalenterivalikoimaa. Antidiy -ihmisenä en todellakaan alkanut edes harkitsemaan itse tuunattua kalenteria, vaikka kieltämättä sellaisia aina muiden blogeissa ihastelenkin. Omat käsityö- ja tuunaustaitoni riittävät hädintuskin joulutorttujen tekemiseen (valmistaikinasta), mutta niitäkään isäntä ei vielä antanut askarrella, koska jouluun on kuitenkin vielä niiiiin pitkä aika.

Tyttö mietiskeli omaa toivekalenteriaan muutaman hetken. Edellisten joulujen suosikit, Legokalenterit eivät kuulemma enää nappaa. Littlest Pet shop -kalenteri olisi kelvannut, mutta sellaista ei löytynyt oikein minkään suosimani nettikaupan valikoimista, eikä Citymarketistakaan. Trolls animaatioelokuvaa emme ole nähneet, mutta aikansa pohdittuaan tyttö kuitenkin päätyi kalenteriin, jonka sisältä paljastuu erilaisia Trolls -koulutarvikkeita. Ilmiönä Trolls kummastuttaa itseäni kovasti. Toisaalta moni muukin nykyajan muoti-ilmiö on repäisty ah niin rakkaalta 90-luvulta takaisin tähän aikaan. Tuunattuna toki.
Tilasin tytön kalenterin Lekmeriltä, koska samalla oli tarve talvikengille. Kalenteri oli pakattu näppärästi kenkien kanssa samaan laatikkoon siten, että kalenteria oli taitettu kenkälaatikkoa vasten. Ongelma on onneksi (toivottavasti) vain kosmeettinen ja näkyy ainoastaan kalenterin takapuolella kunnon ruttuina.
Tarvikkeita joka lähtöön...


Itselleni en ole koskaan aikaisemmin "tavarakalenteria" hankkinut. Kuvakalentereita on kyllä kotia koristamaan eksynyt ja suklaakalenteriinkin olen joskun sortunut. Jonkin sortin kosmetiikkafriikkinä kaikenmaailman tököttituubit, -purtilot ja -purnukat kiinnostavat minua enemmän kuin tarpeeksi. Nettiä selaamalla voi joutua ties minkälaisten koukutusten vietäväksi ja yht äkkiä sitä huomaakin hypistelevänsä ihanaa L'Occitanen kosmetiikkajoulukalenteria ihan omissa kätösissään.

L'Occitane ei suoraan sanottuna ole itselleni se kaikista tutuin kosmetiikkamerkki. Ihan puskista L'Occitane ei kuitenkaan itselleni tullut, sillä merkin tuotteita on LivBoxista tullut eteen muistaakseni parikin kertaa. Mielikuva luonnollisista, laadukkaista ja erittäin riittoisista tuotteista on vahvasti positiivinen, ja mikä voisi olla sen parempi keino tutustua tuotteisiin kuin joulukalenteri. Olen yrittänyt olla kurkkimatta kalenterin takaa listaa kalenterista paljastuvista minituotteista, mutta sen verran olen sivusilmällä nähnyt, että tuotteita pääsee kokeilemaan päästä varpaisiin. Joulun aikaan ei siis tarvitse kärsiä kuivista käsistä tai kantapäistä. Myös vartaloa sekä hiuksia pääsee elvyttämään hyväntuoksuisilla ja tehokkailla tuotteita. Vähän pelkään, että tästä kalenterikokeilusta saattaa tulla jokavuotinen perinne.

Miten me jaksamme odottaa vielä sen pari viikkoa, että pääsemme aukomaan luukkuja?

Minkälaisia kalenterihankintoja teillä on tehty? Vai tuumailetteko vielä? Vai teettekö ihan itse?

Mukavaa joulun odotusta!

tiistai 27. syyskuuta 2016

Ensimmäiset lasit


Mitä kaikkea päässä voikaan pyöriä, kun oma lapsi saa silmälasit. Yllätyksenä likinäköisyys ei tullut, sillä itse sain ensimmäiset lasini suunnilleen saman ikäisenä kuin tyttö on nyt. Silmälaseihin kohdistui ennakkoluuloja silloin ja niin myös nyt.

Itse en ollut luokan ensimmäinen, joka sai silmälasit ristikseen. Muutama poika naureskeli laseille, mutta hetken päästä niitä ei huomannut kukaan. Viidenteen luokkaan mennessä jo useammalla oli lasit.

Kun tyttö alkoi keväällä yht äkkiä valittaa, ettei meinaa enää nähdä koulussa taululle ja pleikkapelejäkin oli siirrytty jatkuvasti pelaamaan nenä kiinni suuressa televisioruudussa, laitoin terveydenhoitajalle viestiä, että voisiko tämä tarkistaa tytön näkemisasiat. Hutikuussa näkö oli heikentynyt, mutta vielä normaalitasolla. Toukokuussa tilanne paheni entisestään ja vaikka olimme sopineet terveydenhoitajan tarkistavan tytön näön jälleen elokuussa, suostui hän tarkistamaan sen vielä uudelleen toukokuun lopulla ja nyt sitten saatiinkin jo lähete silmälääkärille. Silmälääkäriaika tuli elokuun alkuun ja aika pian koulun alettua tyttö sai päähänsä ensimmäiset silmälasinsa.

Tytön luokalla ei kenelläkään oppilaalla ollut vielä silmälaseja. Jännitin ja juttelin tytönkin kanssa reaktioista, joita lasit voivat kavereissa aiheuttaa. Joku saattaa nauraa tai jopa ilkkua, mutta lohdutin, että yleensä kaikki tottuvat silmälaseihin nopeasti ja niistä tulee ihan jokapäiväinen ja tavallinen juttu. Tyttö oli oikeastaan innoissaan lasien valinnasta ja ilmoitti, että hän haluaa samantyyliset kehykset kuin äidilläkin on. Pienten ja sirojen kehysten löytäminen jopa lasten mallistosta tuottaa nykyään päänvaivaa. Miksi nykymuoti haluaa piilottaa kasvot järkyttävän kokoisten kehysten ja linssien taakse? Itse voimakkaasti likinäköisenä kärsin tästä muoti-ilmiöstä, sillä sitä vahvemmalta linssi näyttää ohennettunakin, mitä isompaan aukkoon se on kiinnitetty. Tytön ensimmäiset lasit eivät onneksi tunteneet vielä tätä rajoitetta.

Kaikki silmälasijännitykset osoittautuivat onneksi aihettomiksi. Lasit aiheuttivat luokassa käsittääkseni ainoastaan kiinnostusta. Kukaan ei kiusannut tai ilkkunut. Tyttö päin vastoin ilmoitti, että on nyt suositumpi kuin koskaan aiemmin ja kavereita ja vauhtia syksyssä onkin riittänyt. Laseja neiti pitää oikeastaan vain koulussa. Vielä, kun pärjää mukavasti ilmankin.

Onko teillä oltu lasiasioiden äärellä? Miten on mennyt? Ovatko kaverin saamat lasit aiheuttaneet lapsissa minkälaisia reaktioita?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...