torstai 20. elokuuta 2015

Minuuttileipä (Ja arvonnan voittaja)

Seurasin tänään ihmeissäni, kun työystävä kokkasi jotakin kummallista kahvitauolla. Hän sekoitti pienessä kulhossa kaurahiutaleita, siemeniä ja marjoja, maustoi ripauksella suolaa ja kertoi, että myös hunaja tekee hyvän maun tähän leipomukseen. Lopuksi seoksen joukkoon rikkui kananmuna ja sötkötyksen jälkeen teos muovautui kakkuseksi kulhon seunamille. Ihan lopuksi koko komeus päätyi minuutiksi mikroaaltouuniin. Minuutin mikroilun jälkeen tämä kummallinen seos oli muuttunut minuuttileiväksi, jonka pystyi halkaisemaan ja täyttämään ihanaksi ja nopeaksi välipalaksi.

Olihan tätä kummallista leipää pakko kokeilla heti kotona. Kuiva-ainekaapin antimet olivat vähän niukanlaiset, mutta pikakaurahiutaleita löytyy aina sekä jonkin verran päiväyksen ylittäneitä kauraleseitä. Omaa minuuttileipääni terästin goji-marjoilla, kun muutakaan en tähän hätään löytänyt. Haaveilin kyllä pähkinärouheesta tai edes kurpitsansiemenistä.

Minuuttileipä

  • 1 dl töönäaineita (kaurahiutaleita, leseitä, pähkinärouhetta, marjoja, siemeniä tms.)
  • Halutessasi voit lisätä tilkan myös hunajaa.
  • Ripaus suolaa.
  • Riko joukkoon kanamuna.
  • Sekoita tasaiseksi.
  • Kasaa seos leipäkeoksi kulhon kulmaan.
  • Pistä koko komeus mikroaaltouuniin täydelle teholle 1 minuutiksi.
  • Halkaise lämmin leipä ja täytä haluamillasi herkuilla (juustoa, kurkkua, tomaattia, salaattia...)
Itse löysin leivän väliin jääkaapista tänään vain suolakurkkua ja juustoa. Sen verran täyttävä leipä oli, ettei tarvinnut mitään muuta syödäkään. Yllättävän hyvää!
Kuuma, vastavalmistunut minuuttileipä paperinmutkassa kera juuston ja suolakurkun. Nam!
Onko minuttileipä tuttu juttu vai olinko ainoa, joka sai tänään hämmästyä? Kiitos Tuulalle minuuttileipävinkistä!

Värityskirja-arvonnassa arpaonni suosi maatuskaa. Onnittelut! En löytänyt sähköpostiosoitettasi, joten laitatko minulle sähköpostia osoitteeseen ei.ihan.viela@gmail.com, jotta saan värityskirjan postin matkaan. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

17 kommenttia:

  1. Wau!!! Pitääpä kokeillä!!! Kiitos ideasta =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ja tämän reseptin kokeilu ei ainakaan aikaa vie paljon. Aineetkin löytyvät jossain muodossa kuiva-ainekaapista, koska nyt on lupa soveltaa,

      Poista
  2. Wau!!! Pitääpä kokeillä!!! Kiitos ideasta =D

    VastaaPoista
  3. Nam, nälkä tulee tällaisesta! Onnea voittajalle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja voin sanoa, että nälkä meni koko illaksi, kun heti töitten jälkeen leipäsen tein ja söin. :)

      Poista
  4. Kuulostaa ihan minunlaiselta murkinalta - pitääpäs kokeilla! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän reseptin kokeilemiseen ei ainakaan aikaa tuhraannu :D On muuten ihan toimiva ohje hätätapauksessa, jos vaikka perheestä on leipä lopussa.

      Poista
  5. Minuuttileipä on aivan uusi tuttavuus. Täytyy sanoa, että kuulostaa epäilyttävältä. Ilmeisesti pitää siis kokeilla aivan itse, että millainen siitä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytti epäilyttävältä mielestäni myös, mutta kamu sai töissä siitä leivännäköisen aikaiseksi ja vielä söikin sen, niin pakkohan tätä oli kotona kokeilla. Ei hassumpaa, ainakaan täytettynä!

      Poista
  6. Oli pakko tehdä heti aamupalaksi. Hyvää on mutta täytyy seuraavalla kerralla laittaa vähän hunajaa joukkoon. Täyttävää on kyllä. Laitoin kaurahiutaleiden lisäksi vehnäleseitä, auringonkukan-, kurpitsan- ja pellavansiemeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hunaja voisi kyllä tehdä hyvän säväyksen makuun. Parhaimmillaan minuuttileipä on varmasti täytettynä raikkailla kasviksilla ja vaikka juustolla. :)

      Poista
  7. En ole koskaan kuullut, aion kyllä kokeilla, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Yllättävän toimiva reseptinä tällaiseksi "pikaruoaksi".

      Poista
  8. Kiitos, olipas kiva voittaa! Nyt tiedän mitä teen syksyiltoina: väritän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Onnea! Värityskirja lähti postin matkaan tänään kirjeenä, joten eiköhän se kohta ole jo sinulle :)

      Poista
  9. Ihan uusi juttu mulle. Täytyy ehdottomasti kokeilla! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...