sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Ei ihan vielä, mutta kohta Ei ihan vielä on 1-vuotias (ARVONTA)

En kerta kaikkiaan malta enää odottaa! Odottaminen ei lukeudu vahvuuksiini sitten ollenkaan. Jostakin syystä perheeseeni kuuluu kuitenkin kaksi odotuttajaa. Kun vuosi sitten huutelin tyttöä avuksi keksimään uudelle blogilleni nimeä, sain tytön huoneesta kipakan vastauksen "Ei ihan vielä". Kelasin hetken tyhjää ja sitten oivalsin, että sehän oli siinä. Huutelin tytölle huoneeseen kiitokset avusta ja hetken päästä viereeni kömpi pöllämystyneen näköinen neiti "mistä sää kiitit?"

Ei ihan vielä kuvaa mielestäni myös hyvin sitä, että joudun aina sulattelemaan uusimpia lastenvaatetrendejä jonkin aikaa ennen kuin innostun. Olen innokas perässähiihtäjä, mutta yleensä kuitenkin täysin vietävissä.

Kohta tätä perässähiihtelyä on takana vuoden verran. 9.3.2012 putkahti ulos ensimmäinen postaus. En suosittele kuitenkaan kurkkimaan ensimmäisiä sepostuksiani, koska kuvatilan täytyttyä pienensin juuri ensimmäisten postausten kuvia niin, että niistä tuli todella epätarkkoja. Aluksi blogin ilme oli myös mustavalkokuvineen todella erilainen kuin nyt. Aika pian oivalsin kuitenkin, että meidän juttumme on nimenomaan väreissä. Elämä ja arki ovat ehkä harmaita kaikissa sävyissään, mutta blogissani täytyy olla positiivista väriä ja värikkyyttä. Toivottavasti tämä on välittynyt myös ruudun sille puolelle.

Kiitoksena kaikille ihanille lukijoille, satunnaisille kurkkijoille ja meidän elämän urkkijoille haluan järjestää arvonnan, jossa ehdottomasti nyt toistan itseäni, mutten voi sille mitään! Olen vain niin rakastunut Mailegin hiiriin. Meille matkasi joku aika sitten kaksi purkillista magneettihiiriä ja toisen purkin hiiret muuttivatkin heti meidän pakastimen oveen. Täytyyhän kunnon keittiössä pari hiirtä asustaa! Muuttaako toinen purkki hiirineen pian teidän keittiöön?


Arvonta-aika on nyt raastavan pitkä, mutten jaksa enää odottaa arvonnan käyntiin pyöräyttämistä. Arvontaan voi osallistua la 9.3.2013 klo 23:59 asti. Arvonnan lupaan suorittaa viivyttelemättä heti sunnuntaina 10.3.
  • 1 arvan saat jättämällä kommentin tähän postaukseen. Otan ilolla vastaan myös postausehdotuksia ja palautetta sekä kehittämisehdotuksia. Olen oman tieni kulkija, mutta lupaan ottaa ehdotuksia kyllä huomioon ;)
  • 1 lisäarvan saat, jos olet lukija tai liityt sellaiseksi lukijapaneeliin.
  • 1 lisäarvan saat, jos linkität arvonnan sosiaalisessa mediassa tai blogissasi. Kuvan saa jälleen kopioitua parhaiten Ei ihan vielä facebook -sivulta.
 Muista mainita kommentissasi, kuinka monella arvalla olet mukana!
Me roikutaan pakastimen ovessa! Kiitos, että te jaksatte roikkua täällä :D Erityiskiitokset kuuluvat ahkerille kommentoijille, jotka tekevät bloggaamisesta mukavaakin mukavampaa!

63 kommenttia:

  1. Mukana kolmella arvalla. Toivepostauksena olisi kierrätetyt vaatteet =)

    VastaaPoista
  2. Kahdella arvalla mukana arvonnassa..olisin kolmella, mutta koska tää ei ole facessa niin ei onnistu tuo kuvan kopsaaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fb -sivulle pitäisi päästä kopsimaan, vaikkei facessa olisikaan.

      Poista
    2. meijän kone ei laske sinne ku koko ajan matoja yrittää työntää :P

      Poista
    3. Taitaa olla sitten turvallisuusasetukset korkealla :D

      Poista
  3. Oi vau synttärit tulossa - mutta en onnittele ihan viellä ;D Kolme arpaa mulle, linkitän facessa :)

    No siis täällähän on just sitä lastenvaatehömppää, mitä kaipaankin, joten jatka samaan malliin ;D

    VastaaPoista
  4. Kolmella mukana!
    Melkoisen suloiset nuo hiiret!! :)

    VastaaPoista
  5. Kahdella mukana!! taikaruu@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kahdella mukana :) 2106loves@gmail.com

    Hei niin ja postaus ehotuksia mulla ei oo, mutta on kurjaa kun sivuilta on "kopiointi" estetty. En voi avata linkkejä uuteen välilehteen vaan aina pitää avata linkki ja palata myöhemmin blogiin. Ymmärrän että se on sen takia, ettei kukaan kopiois kuvia, mutta ne saa joka tapauksessa googlen puolelta (tai fullscreen -toiminnolla), jos joku tahtoo niitä väärin käyttää. Ihanaa sunnuntaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Harkitse asiaa ja suunnitelmissa on muutenkin ollut alkaa "vesileimata" kuvat, joissa tytön kasvot näkyvät. Itselläni on käytössä Firefox ja minulla ainakin tekstien linkit avautuvat automaattisesti uuteen ikkunaan/välilehteen. Sivupalkeissa olevat linkit ovat kökköjä, eivätkä tee samoin. Katson, jos asetuksia saisi muutettua niiden osalta. Jos ei saa, niin sitten täytyy miettiä asiaa. Kiitos! :)

      Poista
  7. Värikkyys on välittynyt, koska juurikin sen ja toki myös mielenkiintoisten juttujen takia lukijaksi jäin. :)
    Mutta värit ja värikkyys ne ovat todella tärkeitä. Olet onnistunut myös luomaan värikästä tekstiä ( sisältö ja tapa kirjoittaa ) jota jaksaa seurata ja lukea.
    Kahdella arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  8. Kahdella osallistun. Aihetoiveita en keksi :). Jatka samaan malliin vain :). Meillä on aika samanlainen maku lastenvaatteissa ja samanikäiset tytötkin :).

    VastaaPoista
  9. Kahdella mukaan, tykkää blogistasi juuri näin, arkiset jutut ja lastenvaatteet kiinnostaa aina:)

    VastaaPoista
  10. Onnea Synttäreiden johdosta! Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  11. Onnea 1v blogille. Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  12. Kahdella arvalla mukana. Paljon onnea yhdelle suosikkiblogeistani! <3 Täällä viihdyn aina!

    VastaaPoista
  13. Kaksi arpaa ja onnitteluja vuosikkaalle blogille! :)

    VastaaPoista
  14. Kahdella arvalla mukana ! :) Onnea vuoden täyttäneestä blogista. Söpösiä hiirimagneetteja kyllä. <3

    VastaaPoista
  15. Kohta onnitellaan! :) Sillä välin kolmella arvalla mukana kisassa!

    VastaaPoista
  16. Ihanaiset hiiret vois muuttaa vaikka meille :) Kahdella arvalla mukaan arvontaan! AMS

    VastaaPoista
  17. Ihanaiset hiiret vois muuttaa vaikka meille :) Kahdella arvalla mukaan arvontaan! AMS

    VastaaPoista
  18. Yhdellä arvalla mukaan :) Onnea blogille!
    khp(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. kahdella mukana ja onnea vähän förskottina!

    VastaaPoista
  20. Kahdella arvalla mukana ainakin vielä, onnea yksivuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  21. Hei ja onnea blogin pitäjälle! :)

    3 arvalla mukana! Söpöjä hiirulaisia.

    Linkitin arvonnan blogiini os. www.katihannila.blogspot.fi
    ja liityin myös lukijaksi.
    Lämpimästi tervetuloa myös minun blogini lukijaksi, mikäli käsityöt ja kuvataide kiinnostavat! :)

    Ehdotuksena: Olisi kiva, jos voisit esitellä verkkopuotini blogissasi. :)
    Osoite on: www.arthannila.com

    Toivoisin, että pääsisin käsityöyrittäjänä vähän paremmin siivilleni ja saisin puotini useamman ihmisen tietoon, jotten joutuisi vielä luopumaan yrityksestäni.

    Kaunista arkea! <3

    T: Kati

    VastaaPoista
  22. 2 arvalla mukana! Me ei ihan vielä muistettu osallistua tähän joten nyt kun muitettiin niin osallistuttiin!

    Onnittelujen aikaan ei ihan vielä ole joten emme vielä onnittele :D.

    VastaaPoista
  23. Onnea blogillesi! Kahdella arvalla mukana ihanassa arvonnassa. Hiirulaiset saisivat ilomielin täältä kodin, jääkaapin ovessa on hyvin tilaa :)

    Iloista kevättä!

    VastaaPoista
  24. Vau 1-vee! Onnittelut!
    2 arpaa lähtee tällä kertaa tavoittelemaan hiirulaisia!

    VastaaPoista
  25. Onnittelut 1-vuotiaasta! Kahdella arvalla mukana :) virtanen.mari.a@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mielelläni olisin mukana arvonnassa, kun keräilen kaikenlaisia kivoja magneetteja. Linkin laitan blogiini. Sinulla on kaunis nuoren naisen blogi ja tämmöinen vanhus saa piristystä elämään ja kivoja vinkkejä mm. käsityöt/neuleet.

    VastaaPoista
  27. Onnea melkein 1-vuotiaalle! :) Kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  28. En ihan vielä onnea toivota melkein vuotiaalle, onnea! :) Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  29. Olen yhdellä mahdollisuudella mukana, saisivat hiiret muuttaa mieluusti meille asustelemaan.

    VastaaPoista
  30. Olen yhdellä mahdollisuudella mukana, saisivat hiiret muuttaa mieluusti meille asustelemaan.

    VastaaPoista
  31. Onnittelut blogillesi! Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  32. 2 arpaa :) Kiitos kivasta blogista <3

    VastaaPoista
  33. Onnea 1-vuotiaalle!
    Tälläkin kertaa kolmella arvalla mukana jos Tiuhti ja Viuhti saisivat kavereita ;)

    VastaaPoista
  34. Osallistun yhdellä arvalla ihanaan arvontaan!
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  35. Yhdellä arvalla mukana. Blogisi on mielestäni ihanan elämänmakuinen. Ei liikaa mainostamista. Ja kerrot tavallisista arkieleämän asioista mitä on kiva lukea.
    Kirmiina

    VastaaPoista
  36. Ihana arvonta, melkein missasin koko jutun, kiitos muitutuksesta;)
    Kahdella mukana, Mailegit on ihania!

    VastaaPoista
  37. osallistun kolmella. Ja onnea!

    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  38. kolmella mukaan.

    x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  39. 3 mukana saamassa hiirulaisille uutta kotia :)

    VastaaPoista
  40. Kiitos kivasta blogista! :) Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  41. Uutena lukijana mukana arvonnassa. Eli kahdella arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  42. 2 arvalla mukana! :) Olen lukija! :)

    VastaaPoista
  43. Onpa kiva palkinto! 1 arpa.
    minttu47

    VastaaPoista
  44. Onnea rummutan 1-vuotiaalle ja kahdella arvalla omaa onneani peukutan.

    VastaaPoista
  45. Onnea melkein 1-vuotiaalle :) Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  46. Onnea ensimmäisestä vuodesta! Olen minäkin arvonnassa mukana yhdellä mahdollisuudella; Mailegin hiiret ovat ihania.

    VastaaPoista
  47. Toiveissa postauksia erilaisista DIY-jutuista ja tuunauksista. Onnea 1-vuotiaalle blogille.
    Olen arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ehdotuksesta. Tumpelona (ja laiskana)ihmisenä tulee vain todella harvoin tehtyä mitään itse. Osaan käytellä esimerkiksi näppärästi vain neulaa, jonka läpi virtaa veri putkeen... että sellainen käsityöihminen täällä!

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...