lauantai 8. marraskuuta 2014

Voiko leluun kiintyä? Erään pienen polkupyörän tarina.

Mielikuvitusleikit, joissa ei välttämättä tarvita varsinaisia leluja, ovat ihan parhaita. Itse muistan lapsuudestani ainakin yhden lempparileikin, jossa ei leluista ollut kuin haittaa, eikä aina tarvittu kavereitakaan. Kyseisessä leikissä oltiin ihan hirvittävän köyhiä, ruoka haettiin metsästä, vaatteet olivat leikisti niin huonot, että varsinkin talvella palelsi aina. Kaikki tehtiin itse ja silti oltiin onnellisia.

Itselläni ei koskaan ollut mitään erityisen tärkeää lelua. Toki muistan lapsuudesta muutaman pehmolelun ja osa leluistani on selvinnyt melko hyvässä kunnossa ihan näihin päiviin saakka. Mikään lelu ei kuitenkaan ollut niin tärkeä, että olisin kuljettanut sitä kaikkialle mukanani.

Oma tyttöni on lelujen suhteen hyvin samanlainen kuin itsekin olin pienenä. Kaikki lelut ovat kivoja, välillä innostutaan kovasti jostakin, mutta sitten hiljalleen kuvioihin tulevat uudet intressit ja vanhat lelut jäävät ainakin hetkeksi unholaan. Pehmolelujakin neiti kuljetti unikavereiksi päiväkotiin vuorotellen, "ettei kenellekään unikavereista tulisi paha mieli". Toki pari unikaveria on ylitse muiden, mutta pääsääntöisesti neiti nukkuu nykyäänkin yöunet mielettömän unikaverikuorman kanssa, "ettei kenellekään tulisi paha mieli".
Pari-kolmevuotiaana neiti tykkäsi leikkiä kovasti autoilla. Sittemmin suosikiksi nousivat Lego Friends kaverit näppäryyttä vaativine rakennelmineen. Vuosi sitten tyttö innostui Monster High -hahmoista ja nukkeja onkin kerääntynyt melkoinen kavalkaadi. Tällähetkellä suosikkitouhuamista on kuitenkin  Top Model puuhastelut vaatesuunnitteluineen. Onneksi ulkoleikit vievät kuitenkin voiton ihan kaikesta! Ihanaa, että saatiin luntakin viimeinkin.
Tätä postausta valmistellessani mietin monta päivää, onko polkupyörä lelu vai kulkuväline? Tulin siihen tulokseen, että pienelle lapselle, jolla jalat hädintuskin yltävät polkimille, polkupyörä on enemmän lelu kuin liikkumiseen paikasta toiseen tarkoitettu kulkuväline. Pienet lapset kuitenkin harjoittelevat polkemista ja pärtsäävät eniten kotipihassa ja sen läheisyydessä. Itsekin leikin lapsuudessa, että polkupyörä on auto tai mopo ja kerrostalon piha-alueen mattotelineet huoltoasemia...

Itselleni eräs erityisen tärkeä "lelu" onkin ollut ensimmäinen oikea polkupyöräni. Jalat eivät yltäneet aluksi kunnolla polkimille ja juuri, kun sain pyörän, nousi hirveä kuume. Kinusin pyörän käyttöön sisälle, kun ulos ei kipeänä ollut mitään asiaa. Kiukuttelua ei varmaan kuunnellut naapurin Erkkikään, joten isäni toi pyörän toisen kerroksen kaksioomme. Mieletöntä kiitorataa kaksiossa ei pyöräilyä varten ollut, mutta sen verran, että pääsi olohuoneessa testaamaan ja kiukuttelukin loppui kuin veitsellä leikaten.
Minä pienenä 80-luvun alkupuolella testaamassa uutta pyörää kuumeessa, pienessä kerrostalokaksiossa. Jalat yltävät juuri ja juuri polkimille.
Sittemmin kyseinen polkupyörä päätyi mökkipyöräksi ja sillä ajeltiin samanikäisen serkun kanssa vielä päälle 10-vuotiaina kaksipäällä seikkailemaan mökin lähinympäristöön. Kestävä kotimainen pyörä! Mökillä liikuin muutenkin aina paikasta toiseen polkupyörällä, oli kohde sitten lähellä tai jopa 200 metrin päässä.

Jossain vaiheessa polkupyörä jäi lopulta todelle paljon liian pieneksi ja pappani halusi ostaa sen talteen 100 markalla. Pahoittelin hänelle, että renkaat ovat jo aika huonossa kunnossa ja tangostakin lähtee pinnoitus irti. Pappa osti pyörään uuden tangon ja lupasi olla pärtsäilemättä, kun renkaatkin olivat sen verran huonossa kunnossa. Pyörä roikkuikin mummun ja papan omakotitalon autotallissa monta vuotta, kunnes tuli omakotitalosta luopumisen aika ja pyörä päätyi takaisin mökkisäilytykseen.

Pari vuotta sitten kesällä tyttö otti vanhan polkupyöräni omaan käyttöönsä. Olin varma, että sileäksi ajetut kasarirenkaat puhkeavat minä hetkenä hyvänsä, mutta ainakin toistaiseksi olen ollut väärässä. Viime kesänä veimme tytön vanhan, vastaavan kokoisen pyörän mökkipyöräksi ja ajatus oli luopua tästä ikivanhasta pärtsäilyvälineestä. Tyttö kuitenkin päätti, että siitä ei luovuta, koska se on paljon parempi kuin hänen vanha pyöränsä. Mihin sitä toisaalta rakkaan, hyväkuntoisen pyörän hukkaisikaan? Onhan se kuitenkin toimiva ja ehjä pyörä. Täytyy varmasti alkaa suunnitella lähivuosina jo seuraavaa säilytyspaikkaa kyseiselle aarteelle.

Vastauksena otsikkoon; Kyllä leluun voi kiintyä, vaikkei se olisikaan pörröinen ja pehmeä.
Kuva arkistoista parin vuoden takaa. Tyttö sotkee, minkä jaloistaan pääsee. Pyörälle mökkireitit ovat tuttuja jo 30 vuoden takaa.
Onko teillä kiinnytty johonkin leluun tai vaikkapa polkupyörään? Itse osallistun tällä postauksella CupoNation.fi:n ja Väri-epä-suoran järjestämään lelu-haastekilpailuun. Osallistukaahan muutkin bloggaajat kisaan. CupoNationista muuten löytää välillä melko hyviäkin alekoodeja nettiostoksia ajatellen. Kannattaa kurkkia!

Mukavaa viikonloppua! Nauttikaahan lumesta!

19 kommenttia:

  1. Jos pyörä on noin pitkään pysynyt käyttökelpoisena, niin eihän siitä kannata luopua :)
    Minulla on vanhat barbini tallessa ja kaikki niille itsetekemäni vaatteet ja korut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kannata! Mistään taida enää noin kestävää peliä saadakaan :D

      Mä innostuin barbieista kauhean myöhään, kun en tykännyt muutenkaan nukeista. Meillä on kans pari barbia siis säilynyt tytön leikkeihin, mutta eipä tuo juurikaa ole barbeilla leikkinyt. Taitaa nuo Monster high -nuket olla sitten nykyaikaisempia. Tiedä häntä :D

      Poista
  2. Mulla oli ihan sama homma pehmolelujen kanssa. :D Vuorottelin niitä aina unikaveriksi ja hoitoon mukaan. Usein sängyssä oli kyllä ahdasta, kun en osannut päättää minkä ottaisin niin tuli useampi unikaveri.
    Barbit ja nuket eivät ole kiinnostaneet mua koskaan. Mut pikkuautot ja pehmolelut ovat kaikki rakkaita ja tallessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! Mä taisin tarvita jo lapsena niin paljon tilaa nukkua, etten kelpuuttanut sänkyyni kovinkaan montaa unikaveria. :D Joskus tosiaan ihmettelen, kuinka neiti mahtuu sänkyynsä unikavereidensa kanssa. Välillä niitä on niin paljon, että yön aikana niitä vain rapisee alas sängystä samalla, kun neiti kääntää kylkeä.

      Mä en kans koskaan päässyt sisälle nukkejen maailmaan. Eikä mulla ole mitään hirveää hoivaviettiä vieläkään, vaikka hoitoalalla työskentelenkin :D

      Poista
  3. Meidän poika kiintyy tavaroihin ihan käsittämättömän paljon. Muistaa kaikki tavaransa, joten en voi niitä salaa poistaa inventaariomielessä. Yli kaiken on pehmopupu, joka on ollut vauvasta asti hänen kaverinsa niin unilla, kuin leikeissäkin. Sillä on oma persoonakin ja se puhuu ja haluaa ja ei halua ja osallistuu ja vaatii. Se on välillä tosi rasittava tyyppi. Ja sen nimi on Pupu.

    Multakin puuttuu hoivavietti ja olen lastentarhanopettaja. Ehkä siksi eskariryhmä sopii minulle. Voin olla enemmän opettaja kuin hoivaaja. Ja ehkä siksi en halua enempää kuin tuon yhden lapsen. Vauvakuume oli silloin aikoinaan tosi kova ja olen tyytyväinen ja onnellinen, että poika on perheessämme, mutta vauva-ajasta en nauttinut ja mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän tykkään äitiydestä. Olen siis todennut, että hoivavietti puuttuu.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset varmasti kiintyvät leluihin tai tavaroihin selkeästi toisia enemmän. Tiedän paljon lapsia, jotka kantavat tiettyä rakasta pehmolelua ihan kaikkialle mukanaan ja nämä rakkaat lelut yleensä ovatkin jotenkin erityisen rähjääntyneen näköisiä, mutta tietysti sitäkin rakkaampia :D Tuttu lelu tuo toki varmasti turvaa vieraammassakin paikassa.

      En ole muuten koskaan ajatellut asiaa, mutta saattaa olla, että puuttuvan hoivavietin takia itsellänikin on vain yksi lapsi. Toki yksilapsisuuteen on vaikuttanut moni muukin asia, mutta tytön jälkeen ei ole kunnon vauvakuumetta enää iskenyt päälle. Kiitos kommentista! Hyvä teoria, jota täytyy oikein pohdiskella. :)

      Poista
    2. Pakko kommentoida tähän hoivaviettiin, koska minultakin se puuttuu eikä edes vauvakuumetta ole koskaan ollut. Niin ja yksi muksu riittäs mulle hyvin, mutta pärjään hyvin ilmankin. :)

      Poista
    3. Mulle tuli kyllä vahva vauvakuume melkolailla suhteen alkupuolella ja aloinkin sitten odottaa tyttöä. Sen jälkeen mitään suurempaa kuumetta ei ole ollut. Toki välillä tulee jotain harmistuksen tunteita siitä, että kaikki muut ympärillä ovat toisella, kolmannella tai jopa neljännellä kierroksella ja itse en enää siihen pysty. Enkä kyllä haluaisikaan :D Kyllä ilman lastakin pärjää. Lapsi toki antaa paljon, mutta on vanhemmuus kuluttavaakin. Aina täytyisi muistaa, ettei lapsia putkahtele tuosta noin vain ja aina ei voi itse vaikuttaa siihen, montako lasta saa, vai saako yhtään.

      Poista
    4. Joo. On yksilapsisuuteen meilläkin muitakin syitä. Kuitenkin mulle ei ole edes toista vauvakuumetta tullut. Joten hoivavietin puute vaikuttanee.
      -T-

      Poista
    5. Sama tarina! Kohtalotovereita tarvitaan aina :)

      Poista
    6. Kai mä myös pelkään synnytystä, koska äiti oli siihen kuolla eikä toista lasta voinut enää saada, kun kohtu poistettiin. Jotain samansuuntaista myös hänen siskolla joten pelkään tällaista periytyvää juttua jonka vuoksi olen päätynyt lapsettomana elämiseen.

      Poista
    7. "Onnee ny, vaikkei synnyttäminenkään ole enää synnyttämistä nykyään", sanoi mun mummu, kun neidin sain. Eli väittäisin, että synnyttäminen on nykyään turvallisempaa kuin esim. 30 vuotta sitten. Riskejä voidaan ennakoida paremmin ja peloista on mahdollisuus keskustella. Varmasti jopa etukäteen. :)

      Poista
    8. Onhan tuo kyllä totta. :) Ajat ja tavat muuttuu. Tietty on myös keisarinleikkaus mahdollisuutena.

      Poista
  4. Onpa upeasti säilynyt ajokki! Ja vähänkö hienoa, että se on tärkeä seuraavallekin sukupolvelle! :)

    Kiitoksia osallistumisesta ja onnea arvontaan (tällä hetkellä kyllä aika täydelliset mahdollisuudet voittoon :P)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aina lelut ja tavarat säilyneet pääsääntöisesti hyvinä. Ja onhan tuo Nopsa kunnon tekoa teki. Tyttö tosiaan innostui kasaripyörästä varsikin viime kesänä ihan uudella tavalla. Kai se, mikä on jollain tasolla itselle tärkeä, on myös lapselle jollain tavalla erityinen. Hyvin sillä vielä pari kesää sotkee mökillä. Luulen kyllä, että ensi kesänä takakumi pamahtaa puhki. Se on kyllä jo niin sileäksi ajettu, ettei voi enää kestää.

      Tätä postausta olen suunnitellut jo monta päivää. Pohdinta siitä, onko pyörä lelu vai ei, vei suurimman osan sunnitteluajasta :D Oli kiva osallistua, mutta toivotaan nyt, että muutama muukin tulee vielä mahtipostauksella mukaan arvontaan :)

      Poista
  5. Aivan ihana perintöpyörä! Ja kestävä - niinhän kaikki oli ennen (pieni huokaus). Onnea kisaan!

    Kuten olen kertonutkin, isoveikalla on aina ollut yksi lelu yli muiden: unileluna toimiva pehmopingviini nimeltään Pimmi (nimi tulee varmaan siitä, ettei poika aluksi osannut sanoa vaikeaa sanaa "pingviini"). Tämä nukkavieru siivekäs on mukana aina, jos ollaan jossain yön yli. Päiväksi se on tuotu alakertaa ihan viime aikoihin asti, jolloin poika itse on halunnut jättää lelun sänkyynsä. Se antaa turvaa myös lääkärireissuilla, mutta kauppaan tms. sitä ei oteta mukaan. Isoveikka kiintyy selvästi enemmän tavaroihin kuin pikkuveljensä.

    Pikkuveikalla ei ole yhtä lelua yli muiden, ainakaan toistaiseksi. Unilelukin on äskettäin vaihtunut. Pikkuautoilla meillä kyllä leikitään selvästi eniten ja ne eivät ole jääneet missään vaiheessa pois leikeistä. Isoveikalla legot ovat nyt hiljalleen korvaamassa autoleikkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee, että toiset kiintyvät tavaroihin -ja kokevat saavansa niistä turvaa. Ihan ihana asiahan se on, että teillä esimerkiksi Pimmi on isoveikalla ylitse muiden. Luulen, ettei teilläkään hirveästi tilanne tule muuttumaan lähivuosina. Joku perusluonteenpiirrehän tämä tavaroihin kiintyminenkin kai on.

      Poista
  6. Oli tarkoitus osallistua kisaan, mutta aika ei riittänyt :/ ens kerralla sitten :) aloin miettiä oliko mulla mitään mihin olin kovin kiintynyt, mä taisin olla kaikkiin :D ihan pienenä mulla on ollu nalle minkä oon melkein syöny :D meillä isommalla on se teddykompaniet pupu uniriepu ja pienemmällä pörröinen pieni liberon peitto ne mihin ollaan tosi kiintyneitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Uusia kisoja tulee aina!

      Meillä on kans tytöllä Teddykompaniet pupu uniriepu, joka oli jo synnärillä mukana. Se kulki vielä eskarissakin välillä unikaverina, mutta missähän pupu mahtaa olla nyt. Enpä ole nähnyt pitkään aikaan :/ Se on kyllä tärkeä.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...