keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Oppia ikä kaikki -ensi kerralla luen pesuohjeet

Edellisessä postauksessa tytöllä oli ekaa kertaa päällään Pomp de Luxilta tilaamani aivan ihana lintupusero. Tyttö rakastui paitaan ja täytyy sanoa, ettei se näyttänyt omaan silmäänikään yhtään hassummalta. Tänään paidan tultua ekasta pesustaan, se näyttääkin jo hassulta. Minä hölmö pilasin paidan, vaikka L-E osasikin jo joku aika sitten varoittaa nukan irtoavan linnusta pesuissa. Tyttö tirautti pienet itkut pilalle menneen paidan nähtyään, eikä itsellänikään ollut parku kaukana. Ensin ajattelin ehdottomasti reklamoida paidasta, mutta mitäpä se sitten auttaisi, kun vika ei ole paidassa vaan innokkaassa pyykkääjässä.
Suuri osa linnun mustasta nukasta irtosi pesussa ja juuttui vaalean paidan pintaan. Pesin paidan normaalissa konepesussa nurinpäin käännettynä 40 asteessa linkouskierroksia säästelemättä. Jälkikäteen tarkasteltuna paita olisi tykännyt enemmän varovaisemmasta hienopesusta 40 asteessa ja kone vain puolilleen täytettynä. Myös linkouskierroksissa olisi pitänyt pihistellä.
Jälkiviisaus ottaa useimmiten aivoon, mutta tällä kertaa päätin ottaa virheestä opikseni. Jatkossa aion opiskella, mitä pesuohjeiden merkit oikeasti tarkoittavat ja aion myös noudattaa ohjeita.
Kuva: Pomp de Lux
Myöntääkö joku muukin ohittavansa pesuohjeet ja luottavansa pyykkäämisessä vaistoonsa? Useimmiten homma toimiikin, mutta välillä tulee vastaan myös ihania pesumokia... Pellavaista laudeliinaa ei kannata kuivata kuivausrummussa, sormikkaatkin sopivat paremmin nukelle kuivausrummun jälkeen. Tummat ensi kertaa pesussa olevat farkut piiloutuvat joskus kuin huomaamatta vaalean pyykin sekaan. Sattuuhan näitä!

16 kommenttia:

  1. Hei reklamoi ihmeessä tämä! Samaa ongelmaa on meinaan tässä paidassa, tuossa vaaleanpunaisessa värissä ollut enemmänkin. Ei tainnut olla sinussa vika! :)
    Laita asiakaspalveluun viesti kuvan kanssa, tuskin tarvii edes palauttaa tätä, mutta saat hyvityksen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan sitä kysyä tietysti. Paha sanoa, mitä paita olisi sanonut, jos olisin pessyt sen vähän vajaammassa koneessa ja lingonnut pienemmillä kierroksilla...

      Poista
  2. Anteeksi, mutta nyt mua vähän kyllä meinaa naurattaa... Että sä et tullut sitten lukeneeksi pesuohjetta mun varoitteluista huolimatta ja kun vielä lupasit olla varovainen :D. Nooh, sattuuhan sitä ja virheistä oppii!

    Niin ja nyt sitten tietysti mietin että kuinka moni niistä jotka ovat tän paidan saaneet pestyä pilalle niin ovat pesseet samalla tavalla väärin? Toki lapsille tarkoitetun vaatteen toivoisi kestävän ihan normaalia pesua!

    Ja juu, myönnän! En todellakaan ehkä ikinä lue pesuohjeita... Paitsi Molon ihanien paitojen kohdalla tulin tehneeksi poikkeuksen kun en halunnut pestä niitä pilalle (vaikka ne vissiin aika hyvin kestäisivät melkein mitä vaan pesua).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulin, että vaatteen nurinpäin kääntäminen riittää varovaisuudeksi :D

      Mä luulen kans, että aika moni on pessyt samalla tavalla väärin. En rehellisesti sanottuna tunnistanut pesuohjeen merkkiä hienopesun merkiksi. Sitäkö se alaviiva kuvassa tarkoittaa??

      Apua! Mitä niissä Molon vaatteissa sanotaan? Hyvin ne on mun "varovaista" pesua kuitenkin kestäneet :D

      Poista
    2. Molon paidoissa on muistaakseni 30 astetta eikä huuhteluainetta... Hmm.. Olikos jotain muutakin vielä :D. Mutta kyllä ne paremmin kestää kuin tuo lintu ;).

      Poista
    3. Huuhteluaineesta olen luopunut jo vuosia sitten. Ja Molot ovat kestäneet pesua 40 asteessa. Eivät ole edes kutistuneet pikkumoloiksi :P

      Poista
    4. :D Joku kehui juuri pesseensä niitä myös kuudessakympissä että toki kestävät myös tuon 40.

      Poista
  3. Voi kurjuus...Minä kyllä reklamoisin. Luulen, että kuva olisi murentunut hienopesussakin jonkin verran.

    Ja miksi ihmeessä lasten vaatteet tehdään sellaisiksi, että kestävät vain hienopesua tai 30 astetta? Olen samaa mieltä aiempien kommentoijien kanssa siitä, että kaikkien vaatteiden tulisi kestää 40 asteen normaalipesua. Vähintään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua lähinnä nyt harmittaa, etten lukenut pesuohjetta etukäteen, vaikka tiesin tästä ongelmasta.

      Meillä kans suositaan kyllä vaatteita, jotka kestävät normaalia pesua ja linkousta. En jaksa pääsääntöisesti lajitella muutenkaan pyykkiä muuta kuin valkoisiin ja värillisiin.

      Poista
  4. Mä oon ihan friikki pesuohjeiden suhteen :D Harmi, että paidalle kävi noin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah! Mun pitää kans alkaa friikiksi! Ottaa kupoliin tämä moka.

      Poista
  5. Voi kurjuus!!! Reklamoi asiasta.. eihän se nyt noin kuiteskaan sais mennä???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu lähinnä, että nyt sakotetaan omasta tyhmyydestä. Mietin vielä reklamaatiota. Jos tuosta vielä kalun saisi, kun pesen sen vielä uudelleen varovasti. Mitä sitten, vaikka kuva on "vähän" kulahtanut. Kotipaitana menee.

      Poista
  6. Kyllä minä reklamoisin. Laita vaikka asiakaspalveluun viestiä kuvan kanssa ja kerro, kuinka olet pessyt. Kyllä ne siellä arvioivat hyvityksen aiheellisuuden. :) Tästä paidasta olen kuullut niin paljon tuota värin irtoamista, että luulen, että ei ole linkouksen vika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onan se niin, ettei se mitään anna, jos ei otakaan. Aina kannattaa kysyä. :)

      Poista
  7. Mun kutsuilla ainakin myyjä ihan rehellisesti varoitti että tämän paidan kanssa on kyseistä ongelmaa ollut kun yksi kutsuilla ollut vieras paitaa oli tilaamassa, mun mielestä fiksua myyjältä varoittaa ja tämäkin varmasti reklamaatioon menee.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...