sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Eskariin!

Tyttö aloittaa elokuussa esikoulun. Vanha päiväkoti jää taakse ja edessä on ihan uusi päiväkoti uusine eskarikavereineen. "Ihan uusi" ei tarkoita uutta kirjaimellisesti, sillä olen ollut samaisessa päiväkodissa itsekin ekaluokkalaisena koululaisryhmässä aamupäivä- ja iltapäivähoidossa. Tyttö päässee vuoden päästä myös samaan kouluun, jossa olen itse käynyt peruskoulun kuusi ensimmäistä luokkaa.

Esikouluun tutustuminen sattui mukavasti meidän kesälomaviikollemme. Ehdimme siis kaiken muun säätämisen lisäksi tutustua päällisin puolin niin eskarin tiloihin kuin tuleviin eskarilaisiin venhempineen ja sisaruksineen. Ryhmä on kaikessa monipuolisuudessaan mielenkiintoisen värikäs; mukana on ulkomaalaistaustaisia, eskariin asti kotihoidossa lapsuutensa viettäneitä sekä meidän neidin tapaan varsinaisia päiväkotikonkareita. Ryhmässä on yhteensä 22 lasta, mutta todennäköisesti osa ei ole hoidossa kuitenkaan koko päivää. Toinen ryhmän lastentarhanopettajista oli tutustumisviikon kesälomalla, mutta paikalla olleet lastentarhanopettaja sekä hoitaja vaikuttivat kokeneilta, mukavilta ja innostuneilta. Innostuneina odotamme eskarin alkua mekin.
Itsekin jonkinmoisen alkeellisen eskarin aikoinani suorittaneena totesin, että kyllä on eskari vuosien saatossa muuttunut ja kehittynyt paljon. Tytön tulevassa eskarissa on käytössä lukujärjestyksen kaltainen viikko-ohjelma, jota seuraamalla pysyy kärryillä päivien tapahtumista sekä eskarilainen että vanhempi. Lapset saavat käyttöönsä myös jonkinmoisen eskari -oppikirjan. Lähikoulun kanssa ryhmä tulee tekemään yhteistyötä vähintään kerran viikossa ympäristötiedossa ja äidinkielessä.

Esikoulun alkuun on aikaa enää alle pari kuukautta. Vielä tällä viikolla keräämme tytön kimpsut ja kampsut nykyisestä päiväkodista. Kesä meneekin sitten mukavasti päivystyshoitopaikassa ennen kesäloman osan 2 alkamista. Mummo ja pappakin tosin lupasivat ottaa tytön viikoksi omalla lomallaan mökille riekkumaan.
Ennen eskarin aloittamista olisi vielä melkein pari kuukautta nautittavana Suomen vaihtelevissa sääolosuhteissa.

2 kommenttia:

  1. Teillä on tosi ihanteellinen tilanne eskarin kanssa, että se on tavallaan päiväkoti samalla. Meillä just tuttava tuskailee lapsensa eskarin aloitusta kun päivähoitoja ei saa mitenkään rytmitettyä ja yllättäen kunta on aika hankala näissä sit :/

    Mun aikaan oli sellanen eskari kerran viikossa kaks tuntia :) Opeteltii kirjaimia, numeroita ja kellonaikoja. Kivaa siellä oli, kai sitä tunti itsensä isoksi :)

    Mä toivoisin tohon välimuotoa, et vois olla osa-aikaisena eskarissa esim 2-3pvä/vk :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tässä kilometrin säteellä on kolme eskaria, joista kaksi toimii koulun yhteydessä ja sinne on järjestytty myös päivähoito. Tämä tytön eskari toimii päiväkodin yhteydessä omana ryhmänään ja siellä järjestyy myös kokopäivähoito. Meille kokopäivähoitoa tarvitseville eskari on hyvä juttu siinäkin mielessä, että hoitomaksu pienenee. Eskarin 4 h/päivä on maksutonta. Säännöllisyys on hyvä juttu ehkä kuitenkin eskarilaiselle. Täytyyhän siellä koulussakin sitten kuitenkin käydä joka arki päivä. Nykyään eskari nimenomaan kuulemma valmentaa sinne koulumaailmaan hyvin. Itse en kans muista, että meillä olisi päiväkodin eskarissa joka päivä tehtäviä tehty. Kirjaimista ei varmaan puhuttu mitään. Kengän nauhat opin siellä solmimaan. Ainoa, minkä muistan :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...