sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kampanjoiden ystävälle sattuu ja tapahtuu

Tekevälle sattuu, niinhän sitä sanotaan. Rohkaistuin itsekin tekemään Tammikuussa ensimmäisen tilaukseni Campadreen, joka on siis eräänlainen ostosklubi. Tuotteet ovat myynnissä kampanjoittain hyvällä alella. Kaikki sujui hienosti, sain tilausvahvistuksen ja ostosteni summakin veloitettiin saman tien luottokortiltani. Jäin odottamaan tilaustani.

Odotin kuukauden ja kaivelin sähköpostistani tilausvahvistuksen, jossa luki, että tuotteet toimitetaan minulle 11.2 - 18.2. No, tuo ajankohta meni, mutta ajattelin vielä odottaa. Olenhan tunnetusti todella kärsivällinen ja odottaminen kuuluu vahvuuksiini.

Laitoin lopulta sähköpostia asiakaspalveluun, koska mitään ei tuntunut tapahtuvan. Tiedustelin myös, että onko ihan normaalia, että tuotteita joutuu odottamaan kuukauden ja ylikin. Ihmettelin myös, miksi mahdollisista viivytyksistä ei infota asiaskasta niin kuin muissa "nettimarketeissa".

Olin yllättynyt, kun sain kökkösuomella kirjoitetun vastauksen heti seuraavana päivänä. Sikäli, mikäli ymmärsin oikein, toista tilaamistani tuotteista ei ollut saatavissa tuotantovirheen takia. Ostokseni ja myös postikulut hyvitettiin samantien kortilleni. Toinen tilaamani tuote kotiutunee ehkä ensi viikolla? Normaalia ei kuulemma ole, että kuukausikaupalla täytyisi tilaustaan odottaa, vaikka tuotteet toimitetaankin asiakkaille vasta kampanjan päätyttyä.

Tällä hetkellä Campadressa muun muassa:
Kuva: Campadre.fi
Kuva: Campadre.fi
Asiakaspalvelun ripeän toiminnan ansiosta uskallan ehkä asioida Campadressa myös jatkossa. Lisäpointsit, jos toinen tilaamistani tuotteista saapuu (jo) ensi viikolla (ehjänä).

12 kommenttia:

  1. No nyt kiinnostaa mitä sieltä on tulossa :D Mä olen niitä ahkerasti käynyt katsomassa, mutta ei ole mitään ihan niin huippua tuööut vastaan että olisin lähtenyt tilaamaan. Lisäksi mulla ärsyttää ettei postikuluja mainita missään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis se, mitä sieltä tilasin ja mitä en tule saamaan olivat eräät sikahalvat kengät. Siihen lisäksi tilasin jonkun pinkin marinointisetin, jota en olisi siis pelkiltään lähtenyt tilaamaan ja se sieltä nyt on tulossa. Joskus aiemmin, kun olin jotain tilaamassa, postikulut olivat kympin ja jätin sen takia tilaamatta. Nyt postikulut olivat 5 euroa, mutta ostosvaiheessa muutuivat 5,90 euroon?? Hyvitystä sain 5 euroa. En ihan ymmärtänyt kans tuota politiikkaa täysin ja olisivatko postikulut olleet 10 euroa, jollei ostostililläni olisi ollut alkusaldoa 5 e????

      Harvase päivä Campadresta tosiaan sähköpostia ja kamppista pukkaa...

      Poista
  2. Sinä olet varmaan kärsivällisin ihminen jonka tunnen ;D. Ihmeen pitkään kyllä odotit! Ehkä olet kehittynyt ostolakon ansiosta?

    Epäreilua että tuolleen puolikerrotaan että jotain on tulossa mutta sitten ei kerrota loppuun :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe! Oli kyllä niin kökkösuominen vastaus, etten tiedä itsekään enää, että mitä sieltä on tulossa. Pinkkiä marinointisettiä odottelen ja kesällä pääsen sitten grillaamaan tyylillä :D Saas katsoa nyt sitten.

      Ostolakko kyllä venyttää pinnaa. Välillä ottaa kyllä tosi koville, mutta just nyt ei esimerkiksi tee mitään mieli :D

      Poista
  3. Siis oikeesti marinointisetti? Vai pinkki setti tytölle jota marinoit kaapissa? Onkohan väsy tai jotain?
    Vähän hmm en tiedä, en ole vielä campadresta innostunut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis joo. Me harrastetaan kesäisin grillausta (ja ollaan sen näköisiäkin). Pinkki marinointiastia ja suti tulossa ja tämä ei ole vitsi :D Tilasin ihan herjalla samalla kuin kengät. Kenkiä ei tule, mutta pääsen sentään grillaamaan...

      Poista
  4. Tilatessa jossain kohtaa mainitaan se toimitusaika, joka on yleensä parista viikosta kuukauteen. Itse olen aina saanut tuotteet siinä ajassa. Asiakaspalvelu on tosiaan jonkun muun maalainen, ja itse olen saanut sieltä vastauksen englanniksi (taisin kirjoittaa sinne englanniksi en muista).
    Mutta tosiaan nopeasti jotain tarvitsevan ei kannata tuolta tilata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin kans nyt tuon toimitusajan pituuden, kun aloin oikein tutkimaan asiaa. Lisäksi, jos tilaa useammasta eri kampanjasta, tuotteet toimitetaan viimeisen kampanjan loputtua. Kyllähän siinä äkkiä kuukausi vierähtää.

      Itse laitoin kysymystä suomeksi, kun asiakaspalvelun sp-osoitekin oli ihan suomeksi. Ja CAmpadre ei todellakaan ole mikään pikapakettifirma :D

      Poista
  5. Mä olen tilannut Campadrelta paljon. Voisin sanoa olevani jo jopa koukussa. Joka kerta on tilaus tullut luvatussa ajassa. Toimitusaika on tosiaan pitkä ja usein ehdin jo unohtaa, että olen sieltä jotain taas tilannut. Kerran kävi niin, että jotakin tilaamani tuotetta ei ollutkaan saatavilla. Olin sen maksanut ja hyvittivät rahat tilille, sekä laittoivat vielä vähän extrahyvitystäkin. Todella tyytyväinen olen ollut palveluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan asiakaspalvelu toimikin ihan hyvin. Olisin vain odottanut, että minulle ilmoitetaan toimitusvaikeudesta ilman, että minun täytyi siitä erikseen tiedustella. Monissa muissa paikoissa tilaus lisäksi veloitetaan luottokortilta vasta siinä vaiheessa, kun se on lähdössä asiakkaalle. Ihmetyttää, että Campadressa se veloitetaan heti tilauksen jälkeen, kuukausi ennen kuin tuote toimitetaan asiakkaalle.

      Mä taisin muuten kans saada 5 eur. hyvitystä :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...