torstai 3. tammikuuta 2013

Paha täti

Joululoman jälkeen harmaa arki iski vasten kasvoja märän rätin lailla. Loska tunkeutui kenkiin ja sukat kastuivat. Mieli on silti korkealla, onhan flunssakin jo menossa parempaan suuntaan eli mummolaan...

Postauksen otsikko viittaa kuitenkin työpaikalleni, jossa silloin tällöin yksi, jos toinenkin äiti-ihminen sipsuttaa lapsensa korvaan, että "tuo on se paha täti, joka pistää". Negatiiviset mielikuvat lisäävät pelkoa, joten usein yritänkin pehmentää, etten minäkään sentään pahuuttani ketään pistele. Kunhan vain tankkailen lentokoneita ja lennätän perhosia. Se kiva täti tai setä siellä toisessa huoneessahan ei voi kertoa tilanteesta, jollei lentsikan tankkeihin saada ihmisbensaa, josta nähdään, mitä ihmisen sisällä tapahtuu.

Usein näytteenottotilanteet lapsen kanssa sujuvat kuitenkin hienosti; ainakin siihen asti, kunnes vanhempi nappaa lapsen pään kainaloonsa juuri pistohetkellä ja huudahtaa hätääntyneenä lapselleen "älä katso sitä!" Hätä tarttuu ja rimpuilu alkaa. Ei kai se lentokonekaan voi laskeutua, jos kentällä on maanjäristys? Voiko perhonen laskeutua kukkaan, jos se huojuu tuulessa puolelta toiselle? Kun aloitin nykyisessä työpaikassani kaksi vuotta sitten, työkaverini tärkein ohjeistus lasten näytteenottoon liittyen kuuluikin: "Älä päästä lasta pöydän alle piiloon!" Pääsääntöisesti olen tätä ohjetta onnistunutkin noudattamaan.
Olen ihan kiltti, vaikka näytänkin pahalta. En tosin toivottavasti näytä töissä tältä...
Positiiviset ilmaisut ja mielikuvat sekä hyvä asenne ja rauhallisuus auttavat usein pelon voittamisessa. 
Tämän pahan tädin ei ollut tarkoitus tällä postauksella loukata kenenkään korvaan sipsuttelijan mieltä. Aikuispuolella meitä kutsutaan vielä ystävällisemmin vampyyreiksi, verenimijöiksi ja veriletunpaistajiksi. "Paha täti" kuulostaa noiden lempinimien rinnalla vielä ihan siedettävältä. Loppuvuodesta yksi tyttönen kutsui minua myös perhostädiksi. Siitä nimityksestä tuli melkein tippa linssiin, vaikka nimitys johtuikin ehkä enemmän taidokkaasta perhosneulan käytöstäni kuin omasta olemuksestani.

Tämä paha täti vetää nyt peiton korviinsa ja jatkaa piikittelyä jälleen huomenissa.

18 kommenttia:

  1. täysin samaa mieltä. meillä lapset ei pelkää rokotteita eikä näytteenottoa..johtunee ihan vain siitä normaalista senteesta, että se näyte otetaan tarpeeseen ja sillä siisti. ei se rimpuilulla ja kiljumisella ainakaan helpota sitä näytteenottoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaiten näytteenotossa pärjäävät lapset, joiden vanhemmilla on asenne kohdallaan :)

      Poista
  2. Mää oon ny vähän järkyttyny. oikeestiko vanhemmat sanoo lapsilleen et paha täti joka pistää :o Huh, en mä kyllä mitään perhosistakaan selitä kun ihan vaan verikokeille ollaan menty, emlaa käytetty ja selitetty et niistä näkee onko joku vialla. Ovat kyllä tottuneet kotona kun mittailen sokereita ja vaihdan pumpun kanyyliä että ehkä sekin voi vähän auttaa :D Mut hyvin on menny kaikki verikokeet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä tulee vastaan ja tällainen johtuu varmaankin vanhempien omasta jännittämisestä ja epävarmuudesta. Ei ehkä ajatella loppuun asti, mitä tulee sanottua.

      Toki tuo, että teillä mittaillaan sokereita ja tehdään muuta siihen liittyvää vaikuttaa siihen, että teillä lapset pitävät verikokeitakin ehkä tavallisempina juttuina kuin monet muut.

      Poista
  3. No voi ärsy! Meidän pojat ei rakasta verikokeita, muttei pelkääkään hysteerisesti. Olemme suhtautuneet asiaan luontevasti ja pikkuisen ehkä hehkutettu: tän jälkeen saat tarran. Liikaa ei ole hypetettykään, ettei siksi ala jännittää.
    Lapseni herättävät paikallisessa labrassa helpottuneen oloista ihastusta. T:leuhka.
    Ps. Toki on arempia ja ennakkoluulottomampia persoonia lapsissakin, riippuu siitäkin.
    Pps. Toivolla oli viime viikolla laryngiitti ja piti käydä verikokeessa. Kaksi hoitajaa etsi turhaan suonia pulleista käsistä. Piti ottaa näyte sormenpäästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Toivoa, kun suonet olivat hukassa. Ihan pienten kanssa aina harmittaa tosi paljon, jos ei onnistu.

      En muuten usko, että kukaan rakastaa verikokeita. Joskus niitä silti vain täytyy ottaa. Pieni lahjonta muuten toimii yleensä hyvin... Toki lapsen luonne vaikuttaa siihen, että mistä naruista kannattaa vetää.

      Poista
  4. Ei minusta ole tarpeen lapselle opettaa että täti on paha jos pistää. Toisaalta korvaani kuulostaa edelleen hyvin naurettavalta myös se että "tuntuu samalta kuin hyttysen pisto". Itselläni on tosi paha piikkikammo joka juontaa juurensa lapsuuteen ja neuvolaan, ja terveydenhoitajaopiskelijaan joka koitti sormenpäästäni ottaa hemppaa tms. Eipä saanut otettua, viidennen sormen jälkeen muistan itkeneeni ja kiljuneeni hoitajan huoneen nurkassa, että ei enää. En anna opiskelijoiden ottaa näytteitä tai piikittää tästä syystä, vaan vaadin aina paikalle ns. "Oikean Hoitajan", ja joidenkin mielestä se ilmeisesti on naurettavaa. Mutta säästyypä itse mielipahalta, ja usein myös kivulta kun kokeneempi hoitaja sen tekee. En haluaisi omille lapsilleni tätä samaa, sillä tästä oikeasti kärsii, kämmenet hikoaa ja pelko hiipii niskaa pitkin aina kun on piikkejä tiedossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tulee hirmuinen paljastus! Tämä paha täti pelkää myös itse olla neulan terävämmällä puolella :D Itselläni on sellaiset suonet, joista kaikki eivät näytteitä niin vaan saakaan vaan sitä ihanaa kaivelua olen kokenut itsekin...

      On ihan ok vaatia ammattitaitoista näytteenottajaa, mutta täytyy kyllä opiskelijoiden puolustukseksi sanoa, että itse olen viimeaikoina törmännyt vain ja ainoastaan aivan mahtaviin ja taitaviin opiskelijoihin. Monesti olen kuullut myös, että moni nuoren näköinen labrahoitaja on ollutkin parempi näytteenottaja kuin se vanhempi ja "kokeneempi".

      Poista
  5. Sinulla on sama ammatti kuin äidilläni. :)

    Minulla oli tosi paha piikkikammo noin 13v eteenpäin, silloin meinasin yhdessä näytteentossa pyörtyä, kun näytteenottaja kaiveli surkeita suoniani. Kammo meni pois ihan vaan siedättämällä, raskauksien aikana pisteltiin paljon ja toisessa raskaudessa jopa viikottain. Lapsilta otettiin vauva-aikana jonkin verran kokeita, mutta nyt ei pitkään aikaan. Luulen että meidän tyypit olisi just niitä pahimpia huutajia ja riuhtojia vaikka äiti kuinka pysyisi rauhallisena...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti olen miettinyt, että mistä johtuu lapsen pelko ja riehuminen ja hanttiin pistäminen näytteenottotilanteessa, jossa vanhemmat/vanhempi on ihan rauhallinen ja hyvällä asenteellakin varustettu. Luonne ja temperamentti tietysti vaikuttavat ja isommalla lapsella saattaa olla jo takana huonoja kokemuksiakin. Pelko kasvaa pienessä päässä hyvin äkkiä todella suureksi. Ajatus pistämisestä pitäisi saada jotenkin taka-alalle, mutta monesti lapsi on aivan lukossa, eikä kontaktia saa kunnolla. Joillakin on auttanut, kun näytteenottotilannetta on leikitty kotona etukäteen tai sovittu pienestä palkinnosta onnistuneen tilanteen jälkeen. Moni lapsi, joka on onnistunut voittamaan pelkonsa, sanookin näytteenoton jälkeen, ettei se niin hirveää ollutkaan. Se on oikeastaan ihan paras palkinto, minkä työstään voi saada.

      Poista
  6. Itse nykyään katselen kattoon, kun multa otetaan verta, mutta omien lapsien kanssa yritän pysyä viilipyttynä ja ns. normaalina. Ja homma onkin toiminut tähän saakka tosi hyvin. Esikoinen on ollut mukana tutkimuksessa ja häneltä on otettu verta noin puolen vuoden välein. Puudutuslaastarit on olleet käytössä, ne on hyviä. Pari kertaa on otettu ilmankin ja sekin on mennyt ilman suuria traumoja.

    Tsemppiä perhostädille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! :) Perhostäti kiittää!

      Puudutuslaastarit ja "taikarasva" ovat meilläkin käytössä ja ne toimivat ihan oikeasti. Parhaiten tehon huomaa ihan pienillä vauvoilla, jotka saattavat vain naureskella pistettäessä.

      Kiva kuulla, että teillä on mennyt tutkimuskäynnit näytteenotonkin osalta noin hienosti. Tutkimuksessa mukana olleet lapset ovatkin usein konkareita näissä jutuissa :)

      Poista
  7. Ihanan positiivinen postaus meidän työstä :) puhut niin asiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Yleensä en töistä jaksa vapaa-ajalla kirjoitella, mutta loman jälkeen työasiat täyttivät taas pään.

      Poista
  8. Jestas - oikeesti joku äiti menee laukomaan, että toi paha täti kohta sinua pistää??? :O

    Meillä ei ole jouduttu lapsilta verikokeita ottamaan, muuta kuin ihan vauvana piti seurata nuorimman vasta-aineita säännöllisesti (mulla veriryhmävasta-aineita raskausaikana) ja se oli aika kamalaa, kun kaikki tädit ei kerta kaikkiaan osanneet pieneltä vauvalta ottaa ja jouduttiin sörkkimään moneen otteeseen... huh, ei siinä paljon äidin rauhallisuus auttanut... Joten vähän on jäänyt varauksellisuus labran täteihin ja heidän ammattitaitoonsa lasten suhteen (varmasti ihan eri asia tällaisen terveyskeskuksen labrassa, kuin sairaalassa, jossa on lapsille näytteenottajat erikseen?). Itteenikin pisteltiin viimeisen raskauden aikana todella paljon, joten siihen tuli siedätystä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noita paha täti -kuiskuttelijoita tulee vastaan silloin tällöin. Oma kontaktin ottoni lapseen kyllä vaikeutuu huomattavasti, jos minut on esitelty pahana ihmisenä. Enhän itsekään halua olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka haluaa minulle pahaa.

      Se on kyllä totta, että terveyskeskuslabroissa ei labraihmisillä ole välttämättä rutiinia toimia lasten kanssa. Itsekin, kun vastaavassa paikassa ennen olin töissä, lapsiasiakas jännitti kovasti ihan siitä syystä, että heitä sattui kohdalle harvoin. Näytteenottajan jännittyneisyys ja hermnostuneisuus vaikuttaa kohtaamiseen ja tilanteen onnistumiseen myös.

      Poista
  9. Mä en onneksi lukeudu noihin äiteihin. Mä kuulun niihin äiteihin (kun itseä pistetään), jotka hymyilevät lapsille, että ei ota kipeää!!
    Meillä vaan tuota pikkumiestä on pistetty satoja kertoja, että hän alkaa huutamaan jo labran ovella :( Onneksi on Emla :)
    Muille lapsille kerron, että kyllä se voi sattua, mutta se menee äkkiä ohi :) Faktoilla mennään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei kannatakaan sanoa, ettei pistäminen tuntuisi yhtään. Emlasta huolimatta pistäminen voi tuntua. Faktoilla mennään :) Itse sanon epäilevälle lapselle, että käden pitäminen ihan paikallaan ja suorana helpottaa meitä molempia. Usein lapsi toteaa, että sattui tai tuntui vähemmän kuin aluksi pelkäsi. Toisilla Emla vaikuttaa paremmin kuin toisilla. Jos suonet ovat pinnassa, puudutus on yleensä tehokkaampi. Tämän olen huomannut ihan käytännössä. Emla ei muuten puuduta paremmin, vaikka se olisi pidempään. Tunti Emlalaastarin pitoa riittää, pidempi aika supistaa toisilla suonet ja sitten mennään ojasta allikkoon ;)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...