torstai 17. tammikuuta 2013

Oma rakas omaehtoinen

Päiväkodissa tytöstä alettiin jossain vaiheessa puhua omaehtoisena. Ajattelin sen olevan joku hieno synonyymi sanoille hankala, hirveä, vastarannankiiski, jumpittelija, raivoaja tms. Itselläni ei ollut mitään vertailupohjaa lapseni käytökselle, joten pidin kaikkea normaaliin uhmaikään kuuluvana ja uhmaikään pahin jumpittelu tietysti liittyikin, sillä kotona arki on sujunut mallikkaasti luovien jo pitkään. Suurimmat ongelmat ovat ilmeisesti kaiken aikaa tulleet esille vain suuressa päiväkotiryhmässsä. Nykyään tyttö ymmärtää jo omaa parastaan, eikä pistä enää hanttiin "hikipäässä taistellaan vaikka viimeiseen asti" -asenteella. Pahimmillaan tilanne oli 1,5 - 4 -vuotiaana (pitkittynyt uhmaikä?).
Päiväkodissa seurasin monesti salaa, miten muut äidit hoitivat lapsensa päiväkodista hakemisen. Monilla oli haettavana kaksi tai jopa kolme lasta ja itse en pärjännyt kunnolla edes yhden kanssa. Keinot eivät riittäneet ja tuntui, että kaikkea positiivisesta motivoinnista uhkailuun oli jo kokeiltu. Monesti tarhasta lähteminen kesti lähes tunnin, vaikka yritin lähestyä tilannetta varovaisesti luovien ja tytön keskeneräistä leikkiä kunnioittaen. Lähteminen ei silti vain sujunut ja tyttö riisui vaatteitaan kiukuten sitä mukaan, kun sain niitä päälle. Kerran eräs toinen äiti oli samaan aikaan hakemassa pienen 1-vuotiaansa kanssa tytön ikäistä toista lastaan ja heidän lähtemisensä sujui todella vaivattomasti. Tämä äiti huikkasi minulle lähteissä ovelta, että "Ei kenelläkään ole sen helpompaa!" Tuolloin ajattelin, että minun täytyy olla todella surkea äiti. Yritin jämäköityä ja ottaa tiukemman asenteen, mutta tilanne paheni entisestään.

Päiväkodista tuli jatkuvasti huonoa palautetta siitä, miten tyttö pistää heidät todella koville ja siirtymätilanteet ovat ylitsepääsemättömän hankalia. Tyttö ei yksinkertaisesti vain halunnut lähteä ulos silloin, kun oli ulkoilun aika. Ei halunnut tulla sisälle silloin, kun ulkoilu oli päättymässä, ei halunnut tulla ruokapöytään silloin, kun syötiin... Toisaalta tyttö kyllä keskittyi ja teki itselleen mieluisia asioita todella miellellään. Kehuja tuli taidoista, mahtavasta sanavarastosta ja monipuolisesta kielenkäytöstä. Tyttö myös otti jo heti pienestä pitäen rohkeasti kontaktia aikuisiin ja muihin lapsiin, ja monesti kuulemma puhui toiset pussiin älykkäillä sanankäänteillään. Tyttö myös ideoi ja ohjasi leikkejä ja sai toiset helposti mukaan omiin touhuihinsa. Näistä asioista tuli paljon positiivista palautetta. Itse ihmettelin tytön rohkeutta sosiaalisissa tilanteissa. Hän ei esimerkiksi koskaan vierastanut ketään, vaan oli ja on edelleen hyvin luottavainen uusia ihmisiä ja asioita kohtaan.
Tytön hahmotuskyky oli jo alle 2,5-vuotiaana hyvä. Tässä kuvassa on tytön näkemys ensimmäisestä hoitajastaan perhepäivähoidossa. Vesivärityö syksyltä 2009.
Tytön motivointi on ollut päiväkodissa ja kotona hankalaa, koska esimerkiksi tarrojen tai hymynaamojen keräily onnistuneista tilanteista ei ole jaksanut kiinnostaa. Päiväkodissa on käytössä rankaistuspenkki, jonka nimi on Harminpaikka. Rangastukset tyttö käänsi lopulta nurin kurin eli "jee, pääsin harminpaikkaan!" -ei oikein toiminut enää rangaistuksena. Päiväkodinkin keinot alkoivat olla vähissä.

Lopulta vyyhti alkoi purkautua, kun päiväkotiin tuli harjoittelijaksi ihminen, joka teki tytöstä havainnointitutkielman. Hän näki tytössä paljon erityislapsen piirteitä ja väläytteli meille jopa Aspergerin syndroomaa. Kiertävä erityislastentarhanopettaja oli aika-ajoin myös käynyt havainnoimassa tyttöä ja kokoonnuimmekin pohtimaan tytön tilannetta pöydän ääreen perheneuvolan asiantuntijaryhmän kanssa. Mukana olivat tytön Lastentarhanopettaja ja -hoitaja, kiertävä erityislastentarhanopettaja, sosiaalityöntekijä, meidän neuvolantätimme ja me vanhemmat. Tyttö sai päiväkodista kahden lapsen paikan, koska henkilökunta koki, että siitä olisi apua päiväkodin arjen järjestämisessä. Yhdessä pohdimme myös, millä keinoin lukkotilanteet ja siirtymävaiheet saataisiin sujuviksi. Itsestäni alkoi tuntua luottavaiselta, kun toiset myönsivät, että lapseni on vaativa, eikä vika olekaan minun keinoissani tai siinä, että olisin jotenkin muita äitejä huonompi.

Tytön vahvuudet uhmaiässä:
+Laaja sanavarasto ja monipuolinen oivaltava kielenkäyttö. (Tyttö oli kiinnostunut sanojen merkityksestä ja niiden käyttöyhteyksistä).
+Mielekkäisiin asioihin keskittyminen.
+Uusiin asioihin ja ihmisiin varauksetta suhtautuminen.
+Käden taidot, näppäryys ja hahmotuskyky. Myös värien ja värisävyjen tarkka tuntemus.
+Leikkien eteenpäin vieminen ja hyvä mielikuvitus, taito saada muut mukaan omiin juttuihin.
+HopLopiin tms. kivaan paikkaan lähtiessä tyttö puki itse reippaasti.
+Päiväkodin sääntöjen sanatarkka osaaminen (ja muiden ohjeistaminen). (Itseään säännöt eivät tosin mielestään tulkinnallisista syistä koskeneet)
+Viihtyi siellä, missä ikinä olikin.
+Pystyin luottamaan tyttöön tietyissä asioissa. Hän ei kaivanut kukista multia tai popsinut pöydälle jääneitä pillereitä, eikä väännellyt hellan nappeja. Pohjimmiltaa tyttö on siis kiltti ja kuuliainen.
+Kuivaksioppimisessa ei ollut ongelmia, siinä ei kanittanut vastaan.

Tytön heikkoudet uhmaiässä:
-Tunteiden hallitseminen ja aluksi ehkä myös toisten tunteiden tunnistaminen.
-Omaehtoisuus eli asioiden sujuminen vain, jos tyttö itse niin halusi eli:
-Tyttö ei tykännyt pukemisesta --> ei pukenut koskaan itse. "Minä itse" -vaihetta ei ollut koskaan.
-Tyttö ei tykännyt riisumisesta --> saattoi seistä vaikka pari tuntia ulkovaatteet päällä, jollei joku riisunut.
-Tyttö ei tykännyt syömisestä ---> ei halunnut syödä itse. Syötettynä söi jonkin verran, mutta syöttämisestä oli pakko opetella pois tytön täytettyä viisi. Ilman syöttämistä istui ruokalautasen ääressä ja itki, että kuolee nälkään. Ei silti suostunut lusikoimaan itse.
-Siirtymätilanteet päiväkodissa. Jos joku kädestä pitäen ohjasi  ruokapöytään, syötti, vei ruokapöydästä vessaan ja vessasta pukemaan, homma saattoi sujua. Ilman ohjausta tilanne karkasi käsistä ja tyttö ohjautui tekemään asioita, jotka häntä kiinnostivat enemmän.
-Raivokohtaukset, kun asiat eivät sujuneet ja eiväthän ne sujuneet, kun mitään ei suostunut tekemään itse.
-Sovittujen sääntöjen osaaminen, mutta noudattamatta jättäminen.
-Kaupasta, kylästä, päiväkodista ja kotoa lähteminen. Viihtyi hyvin siellä, missä ikinä olikin, muttei olisi halunnut koskaan lähteä mihinkään.
-Rangaistusten kääntäminen ns. positiivisiksi asioiksi. "Ei haittaa, vaikkei mennä Särkänniemeen"-asenne. (Tarpeeksi motivoivien palkintojen keksiminen oli vaikeaa.)
-Motorinen arkuus esim. kiipeilytilanteissa.
-Veden pelkääminen ja saunassa esim. kiukaan sihinä oli ylipääsemätön juttu.

Nykyään arki sujuu ja meillä omaehtoisen tytön kanssa luovimiseen toimii parhaiten kaverillinen asenne, huumori ja omat hauskat pikku jutut. Motivoinnissa myös tarrojen kerääminen toimii nykyään ja  myös riihikuiva raha (kolikot) motivoivat. Tyttö kerää rahaa, muttei raaski käyttää pennosiaan. Ehkä hyvä niin...

Tytöstä on kasvanut hyvän itsetunnon omaava ja touhukas tyttönen. Jossain määrin olen myös päiväkotia muistuttanut siitä, ettei lapselta voi odottaa aikuismaista käytöstä ja pitäisi pystyä myös näkemään se kehitys, mikä lapsessa on tapahtunut. Jokainen lapsi on omalla tavallaan erityinen ja tarvitsee kannustusta vahvuuksien vahvistamiseen ja heikkouksien kehittämiseen ja sietämiseen. Tytön päiväkotiryhmässä on "vielä tyttöäkin haastavampi tapaus", joten ryhmään on saatu avustaja. Nykyään tuntuukin, että myös päiväkodin arki on sujuvampaa. Tyttö on saanut siirtymätilanteiden sujumisesta viimeaikoina paljon positiivista palautetta.

Esikoulun ja koulun aloittaminen jännittävät tätä äiti-ihmistä silti kovasti. Tyttö varmasti osaa ja pärjää, jos opettaja osaa motivoida kiinnostavasti. Ulkoiluvälitunnit saattavat olla hankalia haahuilijalle, joka ei mielellään pue vaatteita päälleen "turhan takia". Ulkovaatteiden  riisuminen voi olla myös tytöstä turhaa tunnin ajaksi. Sääntöjen noudattamisesta tullee varmasti keskustelua. Tyttö myös todennäköisesti puhuu opettajansa jossain vaiheessa pussiin... Säännöllinen ja turvallinen arki kuitenkin varmasti auttaa läpi haastavienkin tilanteiden.

18 kommenttia:

  1. Todettiinko teillä lopulta tytöllä mitään esim. aspergeria tms vai oliko vaan vahva tahtoinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan vielä ei ole lähdetty mitään diagnoosia hakemaan, eikä päiväkodistakaan ole sellaiseen patistettu. Harjoittelujaksolla oleva ihminen ei ollut kuitenkaan pätevä diagnoosia tekemään.

      Vahva tahto, jonkinasteinen laiskuus ja voimakas delekointitaito ovat meidän omat diagnoosimme ja niissä pysytään, kunnes joku toisin todistaa (kuulostaa muuten ihan pomotyypiltä ;) ).

      Poista
    2. Jep. Käytös kuulostaa varsin tutulle :D Meillä tosin varmasti uhma + vahva tahto niin jes! Välillä on päiviä, et kaikki menee hyvin mut välillä tuntuu et voi *****!

      Poista
    3. Uhmaiän piikkiin itsekin pistin suurimman osan, mutta siinä vaiheessa, kun päiväkotiryhmässä ne 20 muuta olivat henkilökunnan mukaan ihan eri tavalla hallinnassa, alettiin sitten toimenpiteisiin. Uhma on uhmaa ja kuuluu asiaan ja sitä on varmasti kaikilla lapsilla tuossa iässä enemmän tai vähemmän. Ei ole kyllä ikävä uhma-aikoja :D Loistavaa uhmaiässä on se, että se menee ennen pitkää ohi.

      Poista
  2. Nostan hattua, se on uuvuttava fiilis, jos tuntuu ettei keinot riitä! Onneksi teillä on löytynyt toimintatapoja ja arki sujuu nyt! :) Toivotaan että eskarissa ja koulussa on sopivia tyyppejä - lapsen pärjääminen on niin usein opettajastakin kiinni, valitettavasti...

    Ja muuten tunnustus sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keinot tosiaan olivat sen verran kortilla jossain vaiheessa, että lopetettiin siitä toisesta lapsesta haaveilukin, mutta hyvä näin :)

      Toivon myös, että tytön tulevilla opettajilla olisi kokemusta, pitkää pinnaa, hyviä motivointikeinoja ja kaverillista asennetta jne. Eiköhän se tästä, kun näinkin pitkälle ollaan jo päästy.

      Poista
  3. Tosi mielenkiintoinen kirjoitus! Ja tuo mutrusuun kuva, voi että! Epäilemättä aika rankkoja aikoja ollut, hyvä että olette saaneet apua ja tukea! Toivotaan, että kouluun sattuu ymmärtäväinen ja kekseliäs ope.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotenkin tuntuu vain pöhlöltä "ruikuttaa", kun lapsia on kokonaista 1 kappale. Apua ja tukea tyrkytettiin enemmän, mitä itseasiassa koimme edes tarvitsevamme, koska kotona arki on kuitenkin sujunut luovimalla suht hyvin. Päiväkodissa ilmeisesti isossa lapsiryhmässä ongelmat oikein puhkesivat kunnolla kukkaan. Kouluun täytyy toivoa tosiaan kekseliästä opea. Uskon kyllä, että tyttö pärjää. Hän on kuitenkin avoin ja reipas sanomaan asiansa.

      Poista
  4. Olipas todella mielenkiintoinen kirjoitus! Meidän esikoisella on paljon noita piirteitä, joita luettelit tuossa "heikkoudet" -listassa. Esimerkiksi tuo minä itte -vaiheen puuttuminen, suuri omaehtoisuus, hankalat siirtymätilanteet... Kolmevuotiasta joutuu syöttämään, pukemaan ja riisumaan enemmän kuin reilu 1,5 v veljeään. :/ Tämä kaikki yhdistyy meidän tapauksessa vielä viivästyneeseen kielelliseen kehitykseen, eli puheen ymmärrys ja erityisesti tuottaminen ovat ikätasoa selvästi jäljessä. Kuivaksi oppimisessa on ongelmia. Lisäksi hän suhtautuu varauksellisesti uusiin asioihin ja ihmisiin. Ja meillä muutes väännellään hellan nappeja.

    Että "hieman" on haasteita ilmassa tälläkin, hehheh... Motorisesti poika on sitten vahvimmillaan, tosi ketterä kiipeilijä ja nopea juoksija ja osaa kyllä keskittyä asioihin JOS haluaa.

    Olemme jo nyt ennen päiväkotiuran alkua yrittäneet tuoda näitä asioita esille, toivottavasti poika pääsee ryhmään, jossa saisi mahdollisimman hyvin tukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä, että samoja piirteitä löytyy noin paljon. Tietysti on vaikea sanoa, että mikä piirre liittyy mihinkin. Meillä kuitenkin tuo kielellinen kehitys varsinkin juuri pari-kolmivuotiaana oli huimaa ja monesti sanontoja, joita tyttö käytti, ihmeteltiin kovasti. Toisaalta hän saattoi siteerata tietynlaisissa tilanteissa omia sanomisiani sanasta sanaan ja tilanne oli juuri sellainen, mihin kyseinen lause sopi täydellisesti. Unohdin muuten tuosta vahvuudet listasta ihan uskomattoman hyvän muistin.

      Meillä tyttö oli ensimmäisen vuoden perhepäivähoidossa ja siellä ongelmat olivat vielä hyvin hallittavissa, kun lapsia hoitopaikassa oli hänen lisäkseen vain kolme. Kun muutimme, täällä ei ollut perhepäivähoitopaikkoja tarjolla, joten suuri päiväkotiryhmä oli ainoa vaihtoehto. Olisiko teillä mahdollista saada poika johonkin pienempään ryhmään? Ongelmia kannattaa tuoda esille jo etukäteen, niin kuin olet tehnytkin. Ilmeisesti avustaja on mahdollista saada, jos päiväkoti ja neuvolalääkäri tukevat asiaa? Meillä kahden lapsen paikkaa varten tarvittiin neuvolalääkärin lausunto.

      Poista
    2. Kyllä, ihan oli kuin kuvaus meidän pojasta, paitsi tuo puheen kehitys erotuksena. :)

      Meilläkin täällä kotona pärjätään tilanteesta toiseen luovien, mutta tuo päiväkodin aloitus varmasti tuo ongelmia esiin. Toisaalta pojalle on suositeltu päivähoitoa yhtenä "kuntoutusmuotona", eli se voi tehdä pojan kehitykselle hyvääkin... Avustaja-asia varmaan ratkeaa kun he sitten ryhmässä näkevät miten poika pärjää. Meillä ei varmaan ole mahdollisuuksia saada poikaa pieneen ryhmään, koska sellaisia ei täällä päin oikein ole perhepäivähoitoa lukuunottamatta. Perhepäivähoito taas ei ehkä pysty tarjoamaan sellaista suunnitelmallista tukea tuohon puheen kehitykseen... Kyselin yhdestä yksityisestäkin päiväkodista, mutta sielläkin on täyttä ensi syksyyn asti... Plääh, no katsotaan mitä kunta tarjoaa, pitäisi selvitä lähiviikkoina.

      Kiva löytää vertaistukea täältä netin kautta, kun tuntuu ettei lähipiirissä ole tämänsuuntaisia kokemuksia... :)

      Poista
    3. Mielenkiinnolla jään odottamaan, miten teidän pojan kohdalla asiat etenevät. Jotenkin voisin kuvitella, että kunnan hoitopaikassa asiat rullaavat helpommin kuin yksityisessä. Kunta ei esim. välttämättä halua palkata avustajaa yksityiseen päiväkotiin jne. Me myös kyselimme jossain vaiheessa tytölle paikkaa läheisestä yksityisestä päiväkodista, koska siellä olisivat ikätasoryhmät olleet vähän pienemmät. Neuvolasta sitten kuulin, että he esimerkiksi eivät tee minkäänlaista yhteistyötä kyseiseen yksityiseen, kun taas alueen kunnallisten päiväkotien kanssa yhteistyö on tiivistä. Puheenkehityksen kannalta varmasti on apua olla päiväkodissa. Kotona äiti ehkä ymmärtää liiankin helposti asian, mutta hoitopaikassa pitää ehkä yrittää kommunikoida enemmän tullakseen ymmärretyksi. Toisaalta se voi taas lisätä sitä turhautumistakin. Vaikeita asioita, mutta askel kerrallaan! :)

      Vertaistukea aina kaivataan! Lähipiiri on kyllä täynnä niitä "Minä itte" -tyyppejä, mutta tämä ei nyt ole kuitenkaan ihan täsmälleen sitä uhmaa.

      Poista
  5. Kiinnostava postaus! Meidän kuopushan on hyvinkin omaehtoinen, ja siihen yhdistettynä vielä vilkkaus, niin johan ovat hoitotädit innoissaan. Kuitenkaan selkeästä erityislapsesta ei ole kyse vaan vanhan kunnon eemelistä. Siinäpä onkin sitten alle 3vuotiaiden ryhmässä ja kolmen hoitajan voimin miellyttävää miettiä säntääkö tuon yli kaksivuotiaan perään vai pitääkö sylissään alle yksivuotiasta. Epäilivät muuten jopa pojan kuuloa, kun ei se korviaan loksauta kielloill ja ei-sanalle. Ja sehän on vaan kivaa, kun tädit juoksee perässä! Meilläkin haastavaa on ollut se, että kuopus ei pelkää ketään eikä mitään. Itsekseen on pojan mielestä kivaa tutkia maailmaa! Haastavaa on ollut, mutta parempaan suuntaan olemme menossa nyt kun hän täyttää maaliskuussa 3v. Esikoinen on alkanut nyt muuten vasta eskarissa protestoida kotiinlähtötilannetta ja yleensäkin siirtymistilanteita...vaikka luulin et hänen hullunkurisuudet oltaisiin jo selätetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sellainen mututuntuma, että poikien kohdalla omaehtoisuutta ja vilkkautta katsotaan helpommin läpi sormien kuin tyttöjen kohdalla. Pojille ehkä suodaan enemmän vapauksia olla raisu leikeissään tai tehdä jopa kepposia ja juoksennella Eemelin lailla :D Stereotyyppinen tyttö kuitenkin käsittääkseni on rauhallinen, puhuu rauhallisella äänellä ja leikkii hiljakseen nukeilla, syö vähän, mutta kiltisti... Mutta varmasti ovat hoitajat ihmeissään teidänkin vauhtivekaran kanssa :D Onneksi rauhoittumista on jo näkyvissä! Meilläkin on jo reilu vuosi eletty aika hallitusti :)

      Kyllä näidän muksujen kanssa saa olla aina ihmeissään, kun mennään ikävaiheesta toiseen.

      Poista
  6. Hyvä ja mielenkiintoinen postaus. KIITOS tästä! Palaan aiheeseen myöhemmin kun ehdin oikeasti miettiä...Veikko on omaehtoinen, mutta kuitenkin erilainen kuin tyttösi.
    kuulostaa siltä, että päiväkodissa on osattu asia ottaa lopulta aivan äärettömän hyvin huomioon. miten monessa muussa paikassa tyttö olisi vain leimattu hankalaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän toki lasten temperamenteissa on suuria eroja ja uhmaikäkin voi olla toisilla lapsilla paljon voimakkaampi kuin toisilla. Omaehtoisuuttakin on varmasti monenlaista. Meillä on ainakin tuo iän lisääntyminen helpottanut tilannetta ja hitsi, että on ihanaa, kun saa ihan puhumalla tuon tekemään asioita.

      Päiväkoti on tässä hyvin mukana ja itse olen ollut avoin ja vastaanottavainen palautteelle.

      Poista
  7. Voi olla että kouluiässä joudutte tarkempiin tutkimuksiin. Yleensä avustajan tai erityistuen saaminen edellyttää sitä. Sen jälkeen myös opettaja tietää paremmin mitä lapselta voi odottaa ja vaatia. Pienenä diagnoosia ei kannatakaan kiirehtiä, koska mitä pienempi lapsi on sitä vaikeampi on tehdä tarkkaa diagnoosia, koska oireet ovat monesti päällekkäisiä. Tämän tyyppisiin juttuihinhan on monesti ihan neuropsykologisia syitä eivätkä ne mitenkään korreloi lapsen älykkyyden eivätkä kasvatuksen kanssa. Opettajat ovat kyllä yleensä tottuneet myös haastaviin tapauksiin ja tarvittaessa osaavat ohjata eteenpäin. Tsemppiä koulutielle!

    T. Ope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekin on painotettu sitä, että tyttö on älykäs ja osaava tapaus, mutta arjen pienet välttämättömyydet eivät vain suju... vaikka nyt on kyllä tullut sellaistakin palautetta, että "reipastumista" ja oma-aloitteellisuutta on tullut runsaasti lisää ja monesti asiat sujuvat kitkatta. Aika näyttää, mitä tuleman pitää. Onneksi tässä on vielä kokonainen eskarivuosi aikaa kasvaa ennen koulun alkamista. Vaikka ei se kasvaminen toki kaikkea muuta.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...