perjantai 26. lokakuuta 2012

Meille tuli joku ihmeen Netflix

Isukki vouhkasi jo joku aika sitten jostain palvelusta, joka tulee pian Suomeen. Sieltä voisi kuulemma katsoa sarjoja ja elokuvia silloin, kun itseä huvittaa ja kuukausimaksukin olisi kuulemma kohtuullinen.

Viime viikolla tuo Netflix -juttu sitten rantautui Suomeen ja isukkikin halusi sen heti kokeiluun. Aloituskuukausi on kuulemma ilmainen. Ihan ilmaiseksi tuo ei kuitenkaan käytännössä tullut, kun meidän bittipallero halusi Netflixin näkymään televisiosta ja Wiin kautta se toimi kuulemma ihan liian hitaasti. Tänään kotiutuikin sitten joku satasen purkki (AppleTV), jonka kautta palvelu toimikin ihan ilman pätkimisiä. Isukki näytti tosi nörtiltä, kun iPad ohjaimenaan laittoi iltasella koko perheen elokuvan pyörimään. On tuosta perheen nörtistä sentään jotain hyötyäkin... :D

Netflixin valikoima on vielä aika suppea, mutta ihan kivasti löytyy jo esimerkiksi lasten elokuvia ja ohjelmia. Ja uskon, että valikoima laajenee jatkuvasti, kun käyttäjienkin määrä lisääntyy. Ilmoitankin nyt hurahtaneeni Netflixiin. Juuri tätä me tarvitaan pimeisiin talvi-iltoihin kynttilöiden lisäksi.


Joko teillä on hurahdettu tähän?

10 kommenttia:

  1. Hah, mulla oli mennyt ihan ohi toi ko. Palvelun nimi joten piti varmistaa mieheltä, oliko se toi mitä me ohimennen viikolla tuijoteltiin. Oli se joten kai mekin ollaan sit hurahdettu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! Mä oon kans huono näissä nimissä ja merkeissä ja ties missä. Kiva, että tekin olette hurahtaneet! Meillä taistellaankin nyt siitä, että mitä sarjaa aletaan iltojen ratoksi katsomaan. Vaihtelua ja piristystä sekin, kun yleensä tapellaan siitä, pelaako mies aina vai aina :D

      Poista
  2. kiinnostus heräsi kun sain tuosta mainoksen sähköpostiini, mutta tällä hetkellä mun ylimääräinen aika menee kuitenkon nettisurffailuun, joten toistaiseksi en tuota ajatellut ottaa. hinta on kyllä edullinen jos on tapana vuokrata se leffa tai pari per kuukausi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mitä mä nyt selasin elokuvavalikoimaa, niin ihan uusimpia leffoja sieltä ei ainakaan tällä hetkellä vielä löydy. Meillä tosin on muutenkin leffojen (aikuisten) katselu ollut aika hiljaista jokusen vuoden, joten paljon löytyi kuitenkin hyviä leffoja, joita ei olla vielä nähty.

      Hinnalla tuota palvelua ei ole pilattu ja nyt on helppo katsoa se elokuva ihan extempore, kun ei tarvitse lähteä tuolta parin kilomerin päästä sitä vuokraamaan.

      Poista
  3. Joo heh meilläkin tuo isi mies sivuutti aihetta jossain lauseessaan, meiltä kun löytyy jo apple tv, mutta ei vielä otettu sitä,kiva kun laitoit kokemuksia:) mua ei nää kauheesti kiinnosta, mutta onneks on perheessä joku ketä kiinnostaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun nettitaidoilla en saanut Netflixiä näkymään edes tässä omassa tietokoneessani... mutta onneks isukki on nörtti :D Mulla menee nämä jutut vähän kausittain. Aina ei kiinnosta elokuvien katsominen, mutta nyt taas kiinnostaa.

      Poista
  4. Jepulis jee, meilläkin on nyt tämä. :) Kolme leffaa on jo katsottukin. Isännän mielestä suppea valikoima, minusta ihan ok (en ole ehkä niin kranttu).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se valikoima vielä suht suppea, mutta kyllä siellä silti katsottavaa löytyy nytkin. Mä olen kranttu ja ennakkoluuloinen...

      Poista
  5. Meillä on netti kaapelilla (eh, kuituverkko?) ja sen kautta tv:kin, ja palvelimelle voi tallettaa automaattisesti kaikkien kanavien (ykkösestä ava:n) kaikki ohjelmat viimeisen kymmenen päivän ajalta. -Ja silti ei meinaa löytyä katsottavaa! Ihanaa, että voi kelata mainoskatkot. Harmi, että palvelu pätkii aika usein, varsinkin huonolla säällä, mikä tuntuu maakaapelin kyseessä ollessa hassulle.
    Tässäkin palvelussa pitäisi olla leffojakin, mut ei niitä ole tullut...hmm, mikskähän? Aika pieni palveluorganisaatio taustalla tosin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TV:stä ei tule nykyään juuri mitään katsottavaa :( Se on meilläkin käytännössä siis ihan turhake. Leffoja ja paria sarjaa seuraan minäkin ja siinä se. Ehkä nyt löytyy sitten enemmän käyttöä sillekin.

      Kätevä tuollainenkin palvelu, että kaikki ohjelmat voi katsoa milloin haluaa, mutta tosiaan, saisi tulla enemmän katsottavaa ohjelmaa :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...