keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Silverjungle sovitusta ja tytön harjoituskamera

Meille kolahti eilen postiluukusta (taas) Silverjunglea. Täytyihän juhannuskalenteritarjousta hyödyntää syksyä ajatellen, ja itseasiassa tytön pitkähihainen ja pipo pääsivät viileämpien säiden yllätettyä jo kesätestiin. Paketista paljastui myös teeppari isukille, mutta isukki taisi päästä livahtamaan tänään uusi T-paita yllään töihin niin liukkaasti, etten ehtinyt lähtötohinoihin sohimaan kameralla alkuunkaan.

Tässä kuitenkin tytön sovituskuvaa: "Ihanan pehmeä paita!" Oli tytön oma kommentti

Tytöllä pituutta n. 106 cm ja paita koossa 110/116 on sopivan reilu. Hihat eivät oikeastaan ole liian pitkät, vaikka kuvassa näyttää hassusti pussittavan. Pipo on 51/53 ja kivan napakka päässä. Pysyy hyvin.

Tyttö sai käyttöönsä harjoituskameraksi mummon ja papan vanhan digikameran. Yllätyin tytön kuvaustaidoista. Yksi tytön räpsäisyistä äiti-ihmisestä päätyi muokattuna jopa uudeksi profiilikuvaksi muun muassa tänne bloggeriin. Myös mummolan esineistö on nyt hyvin kuvattuna vaikka ihan varmuuden varaksi. Tyttö ottanee kameran mukaan myös Juhannuksena mökille, joten parhaimpia räpsäyksiä ja oivalluksia voi näkyä mökkeilyn jälkeen täälläkin.

Mummolan Miisu-Kissa (13v.) jaksoi poseerata hetken aikaa, kunnes kyllästyi mannekiinina olemiseen.


4 kommenttia:

  1. Meille ei ole tuota merkkiä vieläkään kotiutunut - noh katastellaan tulisiko sopivaa tarjousta ;)

    Mä annoin vanhan digikameran lapsille, mutta ei ne ole sitä muistaneet ollenkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tyttö sai kokeilla tuota kameraa jo vuosi sitten, mutta silloin käsittely oli huteraa ja kuvat olivat kaikki järjestäen suttua, liikahtaneita tai muuten pilalla. Nyt homma oli hienosti hanskassa ja tyttö kuvasi monia hyviä kuvia.

      Me tykätään kyllä kovasti Silverjunglesta. Niissä on jotain omaleimaista, mutta ovat kuitenkin sellaisia söpön tavallisia vaatteita, jotka ovat kohtuuhintaisia ja ekologisia sekä eettisesti tuotettuja :) Tuo tytön pitkähihainen ja pipo ovat kivan pehmeää kangasta. Teepparit ovat kestäneet jo useamman pesun loukkaantumatta (eli nukkaantumatta).

      Poista
  2. Lapsien ottamia kuvia on hauska katsella. Nykyään, kun ei enää kenenkään tarvitse marmattaa filmin tuhlaamisesta, pääsee kuviakin ottamaan paremmin. Siskon häistä on yksi kuvasarja, jossa 7-vuotias on ottanut leikkivistä lapsista kuvia. Näkökulma on aivan eri kuin aikuisen ja lisäksi lapsen kuvatessa muita lapsia kohteetkaan eivät pönötä, irvistele tai muutu varautuneeksi, kuten yleensä käy, kun aikuinen tulee kameroineen häiritsemään;)

    Ps.Ihania vaatteita. Toivon, etten hurahda lelujen lisäksi kohta vaatteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon kans, että tyttö innostuisi valokuvaamaan enemmänkin. Lapsella on asioihin todellakin eri näkökulma kuin aikuisella. Nauratti, kun tyttö kuvasi tänään kaikkea kengistään lähtien... No, kuvaahan äippäkin vaatteita enemmän nykyään kuin mitään muuta :D

      Mä olen hurahtanut lastenvaatteisiin! Se on vaarallista ja välillä "pakkomielteet" tulevat vähän turhan kalliiksikin. Yksi ongelma tässä kyllä on. Kuka ostais vaatteita mulle? Mä kuljen aina samoissa vanhoissa... Ai niin, onhan mullekin tulossa pieni paketti Espritin alesta. Harmi, ettei tää äiti-ihminen kestä kameraa kaulasta alaspäin :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...