lauantai 24. maaliskuuta 2012

Hullua shoppailua!

Tämä äiti-ihminen ottaa nyt ilmeisesti kiinni menneiden vuosien hiljaiseloa shoppailurintamalla oikein urakalla. Nyt siihen on tultava kuitenkin stoppi. Ihan hulluahan tämä on... vaikka pitäähän sitä joskus (miten niin joskus, aina) saada vähän hemmotella itseäänkin. Yritän pehmitellä itselleni, että kaikki ostokset ovat olleet tuiki tärkeitä ja sitäpaitsi olen ostanut kaiken (tai ainakin melkein kaiken) alennettuun hintaan.

Totesin muuten tänään, että lapsen kenkien koon valinnan kanssa kannattaa käyttää asiantuntijan apua, jos vain mahdollista. Itse nimittäin olin liikkeellä pahville piirretyn ja irtileikatun tytön jalankuvan kanssa ja mielestäni kokoon 29 jäi tarpeeksi käyntivaraa, mutta myyjäpä oli sitä mieltä, että kannattaa ottaa isompi koko eli koko 30. Lisäksi olin täksi kevääksi päättänyt hankkia SuperFitin kengät, mutta myyjäpä oli sitä mieltä, että ainakin irtileikatun kuvan perusteella tytön jalka saattaisi olla liian leveä kyseisen merkin kenkään. Päädyin siis jälleen kerran tuttuun Viking Goretex -kenkään, joka nyt sitten käy todistetusti myös "räpyläjalalle". Tämän äiti-ihmisen mielestä tytöllä on tietysti maailman siroin ja somin jalka, mitä maa päällään kantaa.

Goret tytölle Stocmannin kanta-asiakastarjouksesta
    Ihanat, pienellä korolla varustetut kävelykengät itselleni Sokoksen 3+1 päiviltä.

 Löysinpä somat kengät myös itselleni. Äiti-ihmisen mielestä kengän pitää olla mukava. Vähintään toisen kengistä. Nämä Tamariksen, pienellä korolla varustetut kengät tuntuivat heti omilta, eivätkä olleet edes kalliit.

Minullakin on oma Omron, ei kun Kärcher.

Aiemmin tällä viikolla hain niin ikään 3+1 päiviltä Kärcherin. Joskohan nyt alkaisi inhoamani ikkunanpesu sujua. Ikkunat huutavat hoosiannaa ja niin huudan minäkin. Tyttö kyseli, että onko laite hänelle ja vaikka lupasin, tyttö ei silti luvannut pestä ikkunoita puolestani. Hö! Montako vuotta täytyy vielä odottaa, että voin teettää tytöllä oikeita kotitöitä?

Harmaa Mariskooli 3+1 päiviltä.
Halusin tämän Mariskoolin. Otin sen Sokoksella käsiini, vein pois, hain uudelleen. Lopulta se oli menoa. Onhan se hieno! Onhan? Ja sitäpaitsi tyttökin tykkää Mariskooleista... ainakin silloin, kun niissä on kukkupäin suklaakarkkeja. Harmaa skooli sopii hyvin myös yhteen uuden keräämäni Pentik -sarjan kanssa.

Pentikin  harmaa Eden vuoka Pentikin liikkeestä. Ei ollut edes tarjouksessa.
Vuoka tuli tarpeeseen, sillä hyppäsihän aiemmin keräämäni Pentikin Omena -sarjan vuoka mutakakkuineen keskiviikkona jääkaapista ihan itsestään melkein tytön varpaille. Vaikka keräänkin nyt jo uutta sarjaa, en silti toivo, että loput Omena -sarjasta sen takia hyppisivät alas vitriinistään. Rakastan niitä kaikkia.

Ja loppuun tytön leikkejä tältä päivältä:

Tyttö rakensi majan yhdestä lelulaatikostaan ja muista tykötarpeista olohuoneeseen. Älkää kysykö, minne tyttö kippasi lelulaatikon sisällön. En uskalla mennä edes katsomaan.


3 kommenttia:

  1. Mun pitäis aloitella ostolakkoa... Mutta eka pitäis saada kaikki kevätkamppeet kasaan. Pitänee siis tehdä osa-lakko, joka koskee siis kaikkia muita kuin niitä tuikitarpeellisia pakko-ostoksia :D

    Kerro sitten auttaako tuo Kärcher tarttumaan ikkunanpesuun, mulla on suuria motivaatio-ongelmia sillä saralla!

    Muuten, tiesitkö että sulla on sanavahvistukset päällä? Ne on vähän riesoja...

    VastaaPoista
  2. Hui! Luulin poistaneeni sanahirviövahvistukset. Nyt niiden pitäisi olla ihan oikeasti pois.

    Ostolakkoon täytyy täälläkin nyt ruveta... mutta muutama vaatehankinta tytölle pitäisi vielä tehdä ennen sitä :D

    Täytyy raportoida tuosta Kärcheristä jossain vaiheessa, kun saan nuo ruudut puhtaiksi. Ainakaan vielä ei ole motivaatio lisääntynyt. Ja vähintään yritän vielä ujuttaa homman isukille ja luistaa siitä itse ;)

    VastaaPoista
  3. Näyttää hyvältä noi Tamariksen kengät! Meikäläinen on aina ollu Tamariksen kenkiin lääpällään. Olisinpa itsekin huomannut tsekata sokoksen kenkäosaston, kun satuin 3+1 päivillä käymään ;)

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...