tiistai 2. helmikuuta 2016

Silverjungle sneak & peek kevät/kesä 2016

Olen ollut tammikuun kestävässä talvihorroksessa. Olo on ollut epäsosiaalinen ja vain pakolliset asiat on tullut hoidettua. Luulin, että talvikaamoksen aiheuttamaan väsymiseen auttaisi lumi ja valon lisääntyminen, mutta olin väärässä. Tekisi mieli jatkaa horrostamista edelleen.

Eilen kuitenkin koin jonkinmoisen herätyksen, kun sain sähköpostiini Silverjunglelta pienet maistiaiset tulevasta keväästä. Kevät-kesä -mallisto julkaistaan keskiviikkona 10.2. ja mallistossa nähdään edelleen supersuosikkeja, kuten tähtiä, kukkaa ja raitaa. Väreinä mallistossa nähdään muun muassa harmaata, keltaista ja mustaa... Toki kuvien perusteella on tulossa paljon muutakin herkullista.

Silverjungle on panostanut viime aikoina myös naisten mallistoon, joka onkin saavuttanut jo suuren suosion. Itsekin hankin viime vuoden mallistosta useamman vaatteen laadukkaaseen, mukavaan ja rentoon olemiseen. Silverjugle tarjoaa myös hyvät mahdollisuudet samisteluun jälkikasvun kanssa. Odotan siis uuden malliston julkaisua kieli pitkällä, ja niin taitaa odotella moni muukin! 
Kuvat: Silverjungle
Mitäs te muut olette touhuilleet talvihorrokseni aikana? Miltä näyttävät makupalat Silverjunglen keväästä ja kesästä?

Mukavaa alkanutta viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Talvihorros se on ollut täälläkin päällänsä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, etten ole ollut ainoa horrostaja :D Ikinä ennen ole tällaistakaan talvireaktiota tullut. No, tulipa tämäkin koettua.

      Poista
  2. Olethan sä sittenkin vielä siellä! :) Ehdin jo huolestua, kun ei mitään kuulunut pitkään aikaan...

    Silverjungle näyttää jälleen mukavalta. Voisin haluta itselleni mm. tuon pidemmän, harmaan neuletakin.

    Ai mitäkö olen puuhaillut sun talvihorroksen aikaan? No, käynyt koulua kuin pieni opossumi!(vaikkei opossumit kai käykään koulua...) Honeymoon on selvästi ohitettu ja arki astunut opiskeluuni. Aamut on kaikkea muuta kuin pirteitä ja viikon edettyä torstaihin väsymys alkaa tuntua tosissaan. Kaksi tuntia päivästä bussissa on sekin osoittautunut aika paljoksi ja lähiopetuksen määrä vielä kuviteltuakin vähäisemmäksi.

    Mutta kyllä kai tässä vielä plussan puolella ollaan: opiskeltavat aiheet ovat tosi mielenkiintoisia, opiskelukaverit harvinaisen mukavia ja samanhenkisiä, eikä mulla ole varmaan koskaan ollut näin hyviä tyyppejä opettajina.

    Vielä kun jäisi aikaa tuohon bloggaamiseenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällähän minä ja me ollaan edelleen! Talvihorrostin vapaa-aikani, mutta kyllä täälläkin oravanpyörä on pyöritetty suht kunnialla... vaikkei mitään mielikuvaa eilisestä olekaan :D

      Sun blogia oon yrittänyt kyllä kurkkia ja tarkoitus oli ainakin kommenttiakin jättää silloin tällöin... Hienoa, että opiskelut tuntuvat kiinnostavilta. Se on jo paljon. Itselläni oli opinnoissa aikanaan välillä motivaationpuute, koska tuntui, että opinnot olivat niin kaukana oikeasta työelämästä. Toivottavasti tilanne on muuttunut vuosien varrella. Se, että opettajat ovat hyviä tyyppejä, on oikeasti paljon!

      Mulla on Silverjunglen musta trikooneuletakki käytössä ja olen tykännyt siitä kovasti. Helppoa ja huoletonta pukeutumista.

      Kyllä täälläkin nyt on yritystä taas aktivoitua blogin suhteen. Parit sovituskuvat jo kamerassa odottamassa ja sitä rataa ;)

      Poista
  3. Tykkään noista naisten neuleista, tuo harmaa on aika ihana!

    VastaaPoista
  4. Silverjungle! Olemme bonusminiäni kanssa keskustelleet tästä. Ihana tuo harmaa kokonaisuus ja pikkuneidin asu on myös kiva. Tuohon uuteen mallistoon pitääkin tutustua.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua! Silverjunglella on aina myös mahtavat alet kausien päätteeksi ja löytöjä voi tehdä ihan pikkurahalla ;)

      Poista
  5. En ole kuullut, mutta kyllä kiinnostaa sillä mukavat vaatteet on vaatekaappini perusta. Kivoja vaatteita!

    Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavat ja laadukkaat vaatteet ovat kaiken a ja o. :)

      Mukavaa sunnuntaita sinnekin <3

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...