lauantai 5. joulukuuta 2015

Punainen


Sain oman huoneen 7-vuotiaana ja sen väritys oli vaaleansini-valkoinen. Olohuoneessa oli (vaalean)ruskea nahkasohva, mutta muuten en muista juurikaan, miltä lapsuudenkodin värimaailma näytti. Sen muistan, ettei se ollut tummaa ja synkkää niin kuin monissa muissa 80-luvun kodeissa. Ei kuitenkaan ihan valkoinenkaan niin kuin nykykodeissa usein on.

Jossain vaiheessa vihasin yli kaiken punaista väriä. Vihasin punakynän jälkeä koepaperissa, vihasin punaisia vaatteita, valoja, autoja... Ymmärsin hyvin sen sanonnan sisällön, jossa jokin asia on jollekin kuin punainen vaate. Punainen, yök! Aikaa kului ja aloin ottamaan työkseni verikokeita. Tummanpunaisia pötkylöitä. Tytön syntymän jälkeen aloin haaveilla punaisesta sohvasta. Varmaan joku aivosolu nyrjähti päässä ponnistuksen voimasta ja aloinkin pitää punaisesta väristä muussakin yhteydessä kuin tonttulakissa.

Punainen sohva tuli ja on edelleen. Myös muita olohuoneen sisutusromppeita on tietysti hankittu sävysävyyn sohvan kanssa. Erityisesti näin joulun alla herään siihen, kuinka kiva ja helppo punainen olohuoneemme on. Vähän valoja ja kynttilää esille, valkoinen joulukuusi nurkkaan ja joulu on tullut.

Mitä värejä teillä on suosittu oleskeluhuoneen sisustuksessa? Tuoko joulu tullessaan lisää punaisia elementtejä sisustukseen? Onko jostain inhokkiväristä tullutkin myöhemmin suosikki?

6 kommenttia:

  1. Mä en diggaa oranssia, punaista, keltaista enkä ruskeaa.
    Sain oman huoneen kuusi vuotiaana ja sen seinät yhtä lukuunottamatta ovat auringon keltaiset.
    Meidän 80-luvun koti ei kyllä ollut ruskea. Yhenkin huoneen seinät oli kaikki maalattu eri värillä ja katto liilaksi. On muuten vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin kirjoittaa, etten itsekään tykkää ruskeasta, mutta meillähän on makkari ruskean sävyinen ja ihan itse olen värit valinnut :D Sisustuksessa toimii melkein mikä väri vain, kun yhdistelee raikkaasti. Eikä ko. värin tarvitse edes löytyä lempparivärilistalta näköjään.

      Teillä on osattu hyödyntää värejä! Ei huono! :)

      Poista
  2. Kivaa muistelua punaisesta väristä! Punainen on energinen väri ja raikas väri. Meillä kotona on mustavalkoista. Ollut jo 80-luvulla. Olen jotenkin jumiutunut noihin väreihin. Mutta työtuolini kotona on punainen, kauniin punainen. Ja kun meillä noita pikkuisia käy kyläilemässä, niin he istuvat mielellään punaisessa tuolissa, se on heille mopoauto :) Ja kun se tuoli sitten jää olohuoneeseen, se näyttää todellakin kivalta ja raikkaalta siellä.
    Terveisiä Puerto de la Cruzista! Täällä osataan iloita väreillä. Ja hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustavalkoinen on varma ja helppo yhdistelmä, jota voi piristää ihan millä vain värisävyillä halutessaan. Vaikka sillä punaisella!

      Maailmalla värejä käytetään monesti rohkeammin! Nauti väriloistosta! Hyvää Itsenäisyyspäivää :)

      Poista
  3. Tykkään punaisesta väristä ja sen tuomasta lämmöstä ja energiasta, muulloinkin kuin jouluna. Ihana sohva teillä.

    Mulla on ollut jo jonkin aikaa sohvakuume, mutta uuden ja nykyistä selvästi suuremman (ja silti laadukkaan ja konepestävillä päällisillä varustetun) sohvan hankinta edellyttää rahoittajan mielen kääntymistä samalle aaltopituudelle ;)

    Meillä on olohuone sisustettu edelleen kovin turvallisin ja lämpimin sävyin, sillä verhoja lukuunottamatta värivalinnat on tehty vuosia, vuosia sitten edellistä kotiamme varten. Kalusteet ovat pyökinsävyä, sohva vaalea beige (luojan kiitos päälliset ovat irrotettavat), matto tummanruskea. Verhot ja koristetyynyt ovat kesällä vihreät. Talvella verhokankaasta löytyy sentään oranssia, harmaata ja ruskeaa kuviota vaalealla pohjalla. Siis sitten, kun ehdin ne verhot vaihtaa...

    Nyt valitsisin varmaankin valkoiset kalusteet, harmaan sohvan ja tekstiileihin vaikkapa juuri oranssia/punaista. Kaipaan avaruutta ja silti väriläiskiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyseinen sohva on hankittu tähän kotiin, mutta ikää sillä on jo kuusi vuotta. Välillä kaivattaisiin kyllä lokoisampaa löffäilysohvaa. Konepestäviä päällysiä emme ole koskaan kaivanneet... Varmaan kaatuu heti jotain sohvalle, kun näin kirjoitin :D Sohvan hankinta on iso investointi. Eikä varmaan ajankohtainen vielä pariin vuoteen, jos sohva muuten pysyy kunnossa.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...