maanantai 28. joulukuuta 2015

Pikainen katsaus siihen menneeseen Jiillä alkavaan


Joulu meni jo! Jos seurasit Instaa, niin huomasit varmaan, että sinne meidän joulua päivittelinkin jonkin verran.

Olipa ihana, stressitön ja rentouttava joulu. Vaikka jouluinen olotila olikin ensin hukassa, löytyi se silti viimehetkillä jouluisten askareiden kautta. Olisihan sitä joulua jaksanut leikkiä vielä muutaman päivän pidempäänkin. Töihin palaaminen on muutaman lepopäivän jälkeen aina järjetöntä pakkopullaa.

Mutta se joulu! Aattona oli ihana aurinkoinen sää. En muista, koska viimeksi olisi ollut niin valoisaa. Mummon, papan ja tytön kanssa kävimmekin viemässä auringon häikiessä silmiin kynttilät haudoille sillä aikaa, kun isukki vartioi uunissa olevia joululaatikoita. Illallahan hautuumaiden kynttilämeret vasta näyttäviä olisivat olleet, mutta toisaalta, jos päivälläkään autoa ei meinaa saada parkkiin lähimaillekaan hautuumaata, niin miten sitten illalla.

Iltapäivällä ruoan jälkeen availimme tietysti joululahjat. Jokaiselle jotakin. Tyttö sai lautapelejä, kirjoja, säärystimet, Legoja, kineettistä hiekkaa... Tänä jouluna ei ollut ajankohtaista hankkia mitään sen suurempaa. Ja lahjat kuusen alle toivat tietysti tontut, joita niitäkään ei kuulemma ole oikeasti olemassa. Joulupukit ja nylonpartahumputuksethan meillä eivät ole olleet arvossaan missään vaiheessa. En ole syystä enkä toisesta halunnut ottaa osaa maailman suurimpaan lasten huijaukseen nimeltä Joulupukki.

Tutkin ennen joulua Joulupukin historiaa ja tarkoitus oli aiheesta postatakin. Ei Joulupukki nimittäin oikeasti mikään satuhahmo olekaan, vaan hänellä on historiassa ihan oikea esikuva, jota tosin erilaiset kulttuurit ovat vuosisatojen saatossa muovanneet nykyisen kaltaiseksi. Siitä olen ihan varma, ettei alkuperäisellä pukilla ollut taatusti nylonpartaa, eikä varmasti punaista nuttuakaan.

Tärkeintä joulussa on kuitenkin yhdessäolo läheisten kanssa, jouluruokien ja -herkkujen syöminen, kilttinä olemisen arvostaminen ja siitä palkitseminen.

Oltiinko teillä oltu kiltteinä tänä vuonna? Kilttiä loppuvuotta myös!

2 kommenttia:

  1. Ilmeisesti,kun lahjoja tuli. Siitä uuimmassa tekstissäni lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Täytyykin käydä kurkkimassa.

      Mulla pukkaa nyt jotain flunssaa päälle. Kurkku tulessa. No, onneks joulusta sentään selvittiin.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...