maanantai 20. heinäkuuta 2015

Arjen anatomiaa

Sitä ei ole yhtä paljon loman tarpeessa kuin juuri lomalta palattuaan. Kyse ei ehkä ole siitä, että työhön paluu olisi jotenkin erityisen raskasta, vaan siitä, että lomalla elämän- ,syömisen ja kaiken muunkin rytmi on niin erilainen kuin arkena. Lomalla aamuisin saa herätä silloin, kun herätyttää. Aamupalan voi syödä vasta parin tunnin kuluttua heräämisestä, eikä sitä tarvitse työntää kitusiinsa väkisin ja kiireellä aamukuudelta. Rakastan hitaita aamuja ja sitä, kun ei ole kiire minnekään.
Viime viikko oli siis ensimmäinen viikko töissä melkein neljän viikon loman jälkeen. Maanantai ei ollut paha. Olin hereillä jo hyvissä ajoin ennen kellonsoittoa. Maanantain ja sunnuntain välinen yö on aina viikon huonoin. Loman päätteeksi perinteisesti superhuono. Tiistai oli paha. En herännyt varmaan ollenkaan. Lisäksi totesin, että loman jälkeen kummasti kiristävät työhousut eivät olleetkaan kutistuneet vaan minä "kasvanut" loman aikana. Kurja ja turvonnut olo helpotti, kun myönnyin ja hain tilalle kokoa suuremmat housut. Pomo oli suunnitellut minulle lomanlopettajaisiksi heti kevyen 6 päivän työviikon. Kyllä se tästä!
Olemme myös viettäneet ihan omituista lapsetonta arkea miehen kanssa. Tyttö mökkiytyi jo viime viikoksi mummon ja papan kanssa. Viikonlopun neiti vietti kotona, mutta viikonlopun tunnelma oli melko hektinen. Olin perjantaina iltavuorossa ja porhalsin töihin myös heti lauantaiaamuna. Isukki suuntasi lauantaina päivällä häihin ja kotiutui aamuyöstä. Sunnuntaina suuntasimmekin sitten jo viemään tytön takaisin mökille. Jos joku keksii ensi viikonlopuksi jotain ohjelmaa, en ota sitä kuuleviin korviini.

Lapseton arki on todella outoa. Ei tarvitse patistella ketään, ei hermostua patistelun tehoamattomudesta, eikä laskea kolmeen joka himputin välissä, että asiat tapahtuisivat. Miestä ei ole tarvinnut kertaakaan patistaa syömään ruokaansa. Naapurit varmaan ovat luulleet meidän lähteneen reissuun pidemmällekin, koska olemme niin hiljaa. Mökillä puolestaan meno on varmaan ollut viime aikoina melko railakasta.
Enää reipas kolme viikkoa ja koulutkin alkavat. Silloin arki saa taas uuden, tutun muodon ja järjestyksen.
Joko teillä on tipahdettu loman jälkeiseen todellisuuteen? Mukavaa alkanutta viikkoa!

13 kommenttia:

  1. Meillä yritetään vielä päästä lomailumoodiin ;) Kaikenmaailman kotihommaa on niin vietävästi, että lomailu se vaan lykkääntyy.

    Tsemppiä toiseen työviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten, kun siihen lomailumoodiin pääsee, niin seuraavaksi tuleekin sitten stressi siitä, että loma ei kestäkään ikuisesti :D

      Poista
  2. Mies lomailee vielä pari viikkoa, mutta odotan todella että menee takas töihin jotta normiarki palaa. ;)

    Ihanat panda legginsit tytöllä ja tuo delfiinipaita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Oot luonut omat päivärutiinit, joita mies häiritsee. Hih! Koita nyt nauttia yhdessäolostakin silti ;)

      Pandaleggarit on Moloa ja alkavat olla jo melko hyvin nilkkamittaiset. Viimeisiä vedellään niiden kanssa siis.

      Poista
    2. :D Oot luonut omat päivärutiinit, joita mies häiritsee. Hih! Koita nyt nauttia yhdessäolostakin silti ;)

      Pandaleggarit on Moloa ja alkavat olla jo melko hyvin nilkkamittaiset. Viimeisiä vedellään niiden kanssa siis.

      Poista
    3. Mä olen mitä ilmeisemmin tykästynyt Molon vaatteisiin. :D

      Poista
    4. Nyt alkaa monien silmä tottua printtivaatteisiin, kun niitä alkaa on alkanut ilmestyä monelta muultakin merkiltä. Delfiinit on Mini Rodinia ja tytöllä on päällään tosiaan siitä sarjasta teeppari ja hame. Oli sen verran hyttysiä liikkeellä, että tarvittiin myös leggarit :D

      Poista
  3. Tsemppiä arkeen! Meillä vielä lomailu jatkuu tämän viikon ja sitten laitoin itselleni hieman kevennetyn ekan viikon, eli jään ylityövapaille ke - to ensi viikolla. Hurraa!
    Arkeen paluuta hieman arveluttaa, ettei ihan muisteta mihinkä ajankohtaan ilmoitettiin lasten palaavan hoitoon. Siis oikeesti. Jäi sitten siinä, kun viimeisenä mahdollisena ajankohtana ruksailtiin lasten lomaviikot kohdilleen, laittamatta itselle nuo merkinnät ylös. (On nää lahoja!)
    Siis lapset ovat olleet lomalla jo tätä mun kaksiviikkoista lomaa pidempään, aina sieltä iskän isyysvapaasta asti. Niin sitä unohtuu arkiset asiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Alkaa jo harjoitus tehdä taas mestarin :D

      Kevennetty viikko loman jälkeen olisi kyllä parasta, mitä tiedän. Kyllä muakin nyt sen verran armahdetaan, että tämän viikon perjantaina on reilu lyhennys ja pääsen jo puolilta päivin kotiin. Ihanaa!

      Hihii! Nyt sitten vain "varmistamaan" hoitopaikasta, että olihan se lasten hoitoontulo päivä se ja se? Ai, ei vai??? :D Itselle ylösmerkitsemisen olen itsekin oppinut kantapään kautta. Sitä vaan luottaa, että muisti toimii samalla tavalla kuin ennen lapsia... mutta ei se toimi. Kaikkea ei enää pysty organiseeraamaan päässään ilman muistilappuja.

      Poista
  4. Lomalla vielä tiukasti. Tsempit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa pysyäkin tiukasti lomalla! Se se on elämää! :D Kiitos tsempeistä. Nyt alkaa jo kroppa tottua, eikä jokapaikkaan satu. Kipu, mikä oli viimeviikolla oli ihan fyysistä :/

      Poista
  5. Ihanat nuo pandalegginsit. =) Et myisi niitä eteenpäin, kun ovat liian lyhyet, olisin kiinnostunut.. ?=) Täälläkin vielä ensi viikko lomaillaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksymmällä lähtevät kyllä myyntiin. Vielä pidetään tämä loppukesä, kun puntit jotenkin riittää. Ihanat leggarit, kun ovat. Pistä mulle vaikka syksymmällä sähköpostia, niin katsotaan kunto ja sopuhinta ;)

      Mukavaa lomailua! :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...