tiistai 9. kesäkuuta 2015

Tytön kesägarderobia -osa 1

Keväällä, kun perkasin jälleen kerran tytön kaapista pieneksi jääneitä vaatteita, totesin samalla, että suurin osa viime kesän teeppareista on jäänyt auttamatta napapaidoiksi. Neiti on kuitekin vasta kahdeksan, joten napapaita-ajat saavat vielä odottaa vuoroaan...

Vaikka helposti tulee ostettua vaatteita aina samoilta vaatemerkeiltä, välillä tekee mieli kokeilla myös jotain uutta ja erilaista. Teen lähes kaikki vaatehankinnat nykyään nettishoppailemalla, joten tästäkin syystä usein tulee päädyttyä siihen ennalta tuttuun merkkiin, jonka mitoitus ja laatu eivät tuota yllätyksiä. Lasten Taikamaassa oli kuitenkin joku aika sitten todella hyvään tarjoushintaan tarjolla lastenvaatteita merkiltä Ígló & Indí. Tuntuu, että vaatekokoa 128-140 cm käyttävälle tulee helposti ostettua jo teinimäisiä vaatteita, mutta lapsihan tyttö vielä on -ja tykkää myös söpöistä kuvista ja iloisista vaatteista.
Tytyllä pituutta noin 126 cm,  Tao Panda T-paita on kokoa 128/134 cm. Mitoitus on normaali, ei missään nimessä reilu. Farkkushortsit ovat Espritin valikoimista.
Islantilainen Ígló & Indí markkinoi itseään luovana, kestävänä ja leikkisänä lastenvaatemerkkinä. Meillä vaatteet saivat riemukkaan vastaanoton jo senkin takia, että jokaisen vaatteen mukana tuli tatska. Vaatteiden materiaalit tuntuivat käteen hyvältä ja laadukkailta heti ensikosketuksesta, mutten ikinä usko tuntumaan ennen kuin vaate selviytyy kunnialla ensimmäisistä pesukerroistaan. Täytyy kyllä jo varovaisen luottavaisena sanoa, että hyvältä vaikuttaa. Kunhan vielä tulisi kunnon teepparikelit, että saisi vaatteille muutakin käyttökokemusta kuin aluspaitakokemuksia.

Tao Panda T-paita sopii niin pojille kuin tytöillekin ja niin on monien muidenkin kyseisen merkin vaatteiden kanssa. Ostoskoriini sujahti myös jotain selkeästi tyttömäisempää, kun ihastuin Maria Leopard Bird toppiin. Tyttö innostui tässä vaiheessa sovittelusta niin, että päätti järjestää muotinäytöksen ja kaivoi esille myös kesäiset Keen -sandaalinsa.
Maria Leopard Bird toppi on myös kokoa 128/134 cm ja jonkun verran Panda-paitaa timmimpi mitoitukseltaan/malliltaan.
Koska kesän lämpöiset antavat vielä odottaa itseään, innostuin ostaman hyvän alen innoittamana ko. merkiltä myös yhden pitkähihaisen mekon. Mekoksi Malla Music -mekko on kyllä mielesäni liian lyhyt, mutta tunikaksi se kelpaa mainiosti. Mitoitus on lyhythihaisten kanssa ihan eri planeetalta, sillä teepparin ja topin ollessa suht timmejä, tunika on samassa koossa selvästi reilumpi. Myös hihat ovat reilun mittaiset.
Tunikan väri on haastava kuvattava. Malliltaan mekko on todella lyhyt, mutta toimii tunikana leggareiden tai vaikka farkkushortsien kanssa.
Ígló & Indí -vaatteissa on kivana yksityiskohtana logo -brodeeraus. Tyttö ihasteli vaatteissa erityisesti tätä kivaa yksityiskohtaa. Luulen, että tämä pitkähihainen tulee tytön mukaan kesän aikana usein varsinkin villejä hyttysiä kihisevälle kesämökille. Pitkähihaisella voi puolustautua hyttysiä vastaan mukavammin kuin haisevilla myrkyillä.
Vaatteiden valmistukseen käytetään luonnonmukaista ja pehmeää puuvillaa. Vaatteiden mukana tulee tatuiointi, josta meillä ainakin innostuttiin kovasti
Nyt tarvittaisiin sitten vain ne mahtavat kesäkelit, että pääsisi luopumaan takin käytöstä ja saisi oikeasti kaivaa kesävaatteet eturiviin garderobissa. Viileän kesän pitkittymisessä on se vaara, että tulee hytistyä helposti sisällä ja shoppailtua lisää kesävaatteita, joita ei kuitenkaan loppukesän aikana ehdi käyttää...

Ígló & Indín vaatteita myyvät ainakin Lasten Taikamaa, BabyShop sekä tällä hetkellä vielä pienellä valikoimalla MiniQ.

Kauniita ja lämpimämpiä kesäpäiviä!

16 kommenttia:

  1. Kivoja vaatteita! Iglo&indi on meillä säilynyt uudenveroisena vaikka isompi on Panda paitaa paljon käyttänyt. Pesin vahingossa 40 asteessa 30 sijaan eikä mennyt miksikään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Panda paita meilläkin ensimmäisenä pääsi pesuun asti. Ja pesen kaiken pääsääntöisesti 40 asteessa. Hyvin tuntui kestävän pyöritystä :D Ei nukkaa, eivenymistä, vanumista eikä kutistumista. Laatu vaikuttaa siis ihan kelvolliselta.

      Poista
  2. Kiva tuo Tao paita ja tatskat on aina jees! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän mielestä tuo Tao paita on kans ihan mahdottoman ihana! :D Tatskat oli tosi kiva ylläri jokaisen vaatteen mukana. Tyttömäisemmissä vaatteissa tuli mukana logon lämpimästi pukeutunut tyttö(?)hahmo, mutta meidän neiti halusi ehdottomasti ensin laittaa tuon Pandatatskan.

      Poista
    2. Panda tatska on söpö. :) Itsekkin tuli tuon ikäisenä paljon läntäileeksi tatuointeja käteen. Silloin niitä sai purkkapaketeista.

      Poista
    3. Aaa, niin saikin. Niitä purkkapaketteja ei taideta enää myydä :D

      Poista
    4. Ha haa, sinäkin muistat ne. :D

      Poista
  3. Kivannäköisiä vaatteita ja ihan uusi merkki mulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin itseasiassa ensin tuon Panda-paidan ja kun totesin sen hyvän ja napakan tuntuiseksi, uskalsin tilata nuo muut vaatteet samalta merkiltä. Ehdottoman kiva vaatemerkki, jota kyllä uskaltaa jo tälläkin vähäisellä kokemuksella suositella.

      Poista
  4. Voi miten söpöläinen tuo panda onkin! Olen katsellut ko paitaa meillekin, koska sopii tosiaan yhtälailla tytölle kuin pojallekin. Iglo&Indi on toistaiseksi meille vieras, mutta kiinnostava. Tuollainen tatska vetoaisi taatusti meilläkin.

    Pitäiskö meidän tehdä joku porukkatilaus lämpimästä kesäsäästä, ettei tarvitsisi enää hytistä? :) Minä täällä just mietin, että olisko sittenkin pitänyt laittaa tänään tulet takkaan... Missä se kesäsää viipyy?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muhun vetoaa tällä hetkellä paljon sellaiset vaatteet, jotka toimivat niin tytöllä kuin pojallakin. Tatska oli ihan piste iin päällä, kun tytön kanssa yhdessä uusia vaatteita tutkittiin ja ihasteltiin.

      Pitäis tehdä kimppatilausta kesäkeleistä! Kyllä! Mulla alkaa kesäloma ens viikon puolessa välissä, joten siihen olis ainakin tilauksessa Särkänniemikelit :D Olis tosi huippua, jos reissusta sais edes kaulahuivin jättää pois :D

      Poista
  5. Mä en lähde sitten ollenkaan mukaan siihen kesäkelitilaukseen että voisko mut jättää jollekin viileän ilmamassan vyöhykkeelle :D.

    Kivan näköisiä! Hyvä kun testaatte! Mun on tehnyt noita mieli kanssa kokeilla mutta aina niissä on muka jotain sellaista että ei sitten ihan kuitenkaan meidän näköisiä. Livenä saattaisin toki olla eri mieltä :D.

    Meillä muuten satavarmasti jäisi nuo feikkitatuoinnit käyttämättä! En ole vielä onnistunut laittamaan lapseeni laastariakaan sen aistiyliherkkyyden takia että meillä annetaan verenkin vaan vuotaa kun se ei ole ollenkaan niin pelottavaa kuin joku laastari :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En määkään mitään hellekelejä kaipaa, mutta sais vähän lämpoisempää sentään olla kuin aamuiset 10 astetta. Iltapäivällä kyllä sitten jo tarkenee,muttei kuitenkaan ilman pusakkaa. Kesällä pitää tarjeta teepparilla :D

      Tykästyin näihin uusiin vaatteisiin ja niin tuntui tykästyvän tyttökin. Eilen pesin tunikankin ja sekin selvisi pesusta moitteettomana.

      Meillä kans jouduin antamaan selonteon siitä, miten nuo lasten tatskat toimivat ennen kuin neiti suostui sellaisen ottamaan ekaa kertaa. Tärkeää oli tietää, sattuuko sen laittaminen ja miten se poistetaan :D Meillä muuten laastarin saa jo laittaa, mutta sitä ei saa ottaa pois... eli en mielelläni laita pikku naarmuihin tytölle laastaria ollenkaan, koska se hautoo ja saa enemmän aikaiseksi vahinkoa kuin hyötyä.

      Poista
  6. No tosi kivoja! Meillä on neitosella 9-vuotistaite meneillään, ja kaikki mitä teen on vähän tyhmää. En uskalla mitään vaatteitakaan valita itsekseni enää, pieleen menee..Tuo oranssi tunika on niin kiva kyllä, että kuvittelisin meidänkin tyttösen siitä pitävän.

    Kivaa kesää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vielä suurimmaksi osaksi tykätään äipän valitsemista vaatteista, mutta kyllä sitä tulee ennen ostopäätöstä neidin oma mielipide kysäistyä juuri siitä syystä, että "mä en haluu näyttää nololta!" Itse vaatetta enemmän tytölle on tärkeää, että varsinkin juhlavaatteissa esim. kengät ja mekko mätsää, jos ei mätsää, niin se on noloa. :D

      Tunika ei muuten ole ihan oranssi, vaan enemmänkin pinkahtava, joka taittaa reippaasti oranssiin. Kiva pirtsakka väri joka tapauksessa :)

      Poista
    2. Ja kiitos! Kivaa kesää teillekin! :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...