torstai 14. toukokuuta 2015

Kamalan ihana toukokuu

Blogi on ihan rappiolla, väsyttää ja olo on veltto. Luonnoksissa makaa pari postauksentynkää, jotka tuskin koskaan tulevat valmiiksi. Ihanaa, kun on kevät ja valoisaa, mutta kamalaa, kun ei jaksa nauttia kummastakaan. Töissä olen perehtynyt kevään aikana kahteen uuteen työpisteeseen ja uuden opettelu, jos mikä, imee paukkuja kenestä tahansa.


Elämääni on siunattu monilla härkäihmisillä ja se taas tietää sitä, että elämä toukokuussa on yhtä juhlaa. On vappua, äitienpäivää, miehen synttärit, tytön synttärit, mummon synttärit ja kevätjuhlat... Yksi lauantai pitäisi kuitenkin ehtiä viettää töissäkin. Mies reissaa pariin kertaan töiden puolesta Euroopassa, lähellä ja kauempana. Ihanan kamala toukokuu iskee vasten kasvoja. Montako kakkua saa/täytyy vielä leipoa kasaan?


Toukokuussa täytyy viimeistään päästä korkkaamaan myös mökki- ja grillikausi. Pelataanko krokettia vai kootaanko trampoliini? Itse en jaksanut kevään ensimmäisen grillimähkyn jälkeen kumpaakaan ja tyttö valitsi onnekseni kroketin pelaamisen (mummon kanssa).


Onneksi toukokuu on jo puolessa välissä ja kesäkuu ja kesälomat kolkuttelevat ovelle. Miten teillä on vietetty toukokuuta? Väsyttääkö talvihorroksesta heräämisen jäljiltä?

Mietteliäs päivänsankari.
Kyllä se tästä taas, kunhan herään kesään ja saan piuhat käsiini!

9 kommenttia:

  1. Voih. Kuulostaa uuvuttavalle. Uuden opettelu vie aina voimia ja juhlasuma ei tosiaankaan helpota tilannetta. Upean voileipäkakun olet kaiken kiireen keskellä jaksanut kuitenkin väkertää! :)

    Itsellä on tyypillisesti kevätväsymystä jossain vaiheessa keväällä. Tänä vuonna se oli jo aikaisemmin keväällä ja nyt olen jotakuinkin normaalissa energiatasossa.

    Onko tuo takki tytön päällä Toisto vai Taag? Pähkäilen juuri, kumman hankin pikkuveikalle Tovin vai Toiston (haalarin vai takin), kun reimashopissa on nyt 25 % ale. Olen kallistumassa takkiin. Isoveikalle otin ensi talveen kauppatakiksi ja välikauteen lämpöisemmäksi takiksi vielä edellisen malliston Taag:in tummanharmaana, mutta pienelle haluan sen vihreän.

    Nätti pipo. Taitaa olla se käännettävä, teknistä materiaalia oleva, joka meillä on isoveikalla vihreänä raitapipona? Ollaan tykätty tosi paljon, malli on erittäin onnistunut.

    Voimia sinulle ja toivotaan, että sää kääntyy kesäiseksi ja antaa osaltaan voimia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä mullakin on kevätpuhdittomuus iskenyt yleensä jo aikaisemmin. Nyt on ollut bloggauksestakin into poissa, kun tekstiä ei synny, vaikka kuinka yrittää -tai ehkä nimenomaan juuri siksi :D

      Tytöllä on tuo harmaa irrotettavalla vuorella eli se on Taag ja kovassa käytössä on myös pinkki Toisto ohuella vuorella. Toistolle on ollut tänä keväänä yllättävän paljon käyttöä, kun on ollut välillä niin koleaa. Tsemppiä pähkäilyyn! Mun mielestä molemmat on hyviä :D

      Halusin kevääseen ehdottomasti tuon teknisen pipon, kun neidin pää on kova hikoamaan. Se on hankittu lähinnä käytettäväksi pinkin Toiston kanssa, mutta menee se harmaankin kanssa. Kääntöominaisuudesta en ole varma, enkä pääse tarkistamaan, kun pipo viilettää jossain päin lähimaastoa tytön päässä. On kyllä onnistunut pipomalli, pysyy hyvin päässä ja korvilla. Piti vain tilata pipo Lasten Taikamaasta, kun Reiman oma kauppa ei tarjonnut kokoja teknisistä pipoista ollenkaan. Tytön pipokoko on 52-54.

      Kyllä se kevätväsymys on aina mennyt ohi lopulta. Tuntuu vain, että ottaa koville vuosi vuodelta enemmän. Nyt on mielessä pari vaateaiheista postaustakin. Tulevan viikon kuuden päivän työputki vaan ei oikein innosta jaksamaan, mutta ehkä se kuitenkin tästä, kun nostaa vaan hännän pystyyn :)

      Poista
  2. Tsemppiä uuden opetteluun!
    Minulla jokainen kuukausi on nykyisin koomakuukausi :( Hitsi vie kun väsyttää aina. Onneksi ei ole enää pitkä aika lomakauteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kans kovat odotukset loman suhteen, kun viime kesä meni kirjaimellisesti pyllylleen sairastaessa. Aloitan lomailun juhannuksen tienoilla, joten jaksaa, jaksaa! Tsempit sinnekin! :)

      Poista
  3. Hei! Ihana kuulla susta pitkästä aikaa. :)
    Milloin tytön synttärit olivat. No, onneksi olkoon joka tapauksessa. <3
    Ei mua varmasti vässäis näin paljon kuin nyt, jos tuo aurinko vaan paistais. Viikosta toiseen jatkuneet koleat sadesäät ei paljon mieltä piristä, vaikka noin muuten yleisesti ottaen rakastan toukokuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Oon ollu vähän väsynyt viime aikoina. Ei ole ollut mitään sanottavaa ja jos onkin, niin tekstiä ei ole syntynyt mitenkään helposti. Inspis hukassa...

      Tytön varsinainen synttäri on huomenna, mutta juhlittiin jo etukäteen alta pois. Lupasin tosin tehdä pienen kakun myös huomiseksi :)

      Toukokuu voisi olla ihana kevätkuu, mutta nyt on liian kylmää. Noh, tpukokuu on vasta puolessa, joten loppukuu voi vielä yllättää!

      Poista
    2. Toukokuu on hyvä kuukausi viettää synttäreitä. ;) Itse vanhenen taas 26 päivä ja muistelinkin et sun tytöllä oli noin viikkoa aiemmin syndet. :)

      Poista
  4. Onnittelut tytsylle! :) Mullakin on kakku just uunissa, huomenna juhlitaan vähän etukäteen tytärtä ja itteenikin. Sit pari viikkoa ja juhlitaan loput pojat yhdellä rysäyksellä, ja sit saakin olla rauhassa leipomiselta seuraavaan kevääseen! *tai no vähän valehtelen, saan syksyllä leipoa muillekin kun lapsukaisilleni*

    Kevät väsyttää yleensä ihan siitepölynkin takia. Tänä keväänä olen sairastanut pahempaa flunssaa x2 ja se on enemmän kuin yleensä edes vuodessa :/ Vieläkään ei ole keuhkot ihan puhtaat, varmaan allergia komppaa tuota tautia, huoh. Ärsyttää satasella, kun kuntoprojektia ei ole päässyt jatkamaan moneen viikkoon! Mutta torstaina mä lähden Pariisiin, ja sen nyt luulis piristävän (jos ei piristä, niin sit ei auta mikään!!) :)

    Blogi on mulla ihan hunningolla :/ Tuntuu että mulla ei ole mitään sanottavaa lastenvaatteista, ei niin mitään. Ja mistä muusta mä sitten kirjottaisin? En tiedä olisko fiksumpaa laittaa telakalle koko homma..

    Tsemppiä ja virtaa sulle työkuvioihin ja muutenkin! Kesä on ihan kulman takana jo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Huomenna on virallinen the päivä :) Onnitteluja sinnekin! Toukokuiset on parhaita (ite oon syntynyt maaliskuussa)!

      Mulla ei ole kuin heinäallergia eli se ei vaivaa vielä ainakaan kovin pahasti. Joskus olen saanut oireita jo huhtikuussa, mutta nyt taitaa olla liian kylmä kevät heinille. Flunssaakaan ei ole sanottavasti pientä kurkkukipuilua lukeenottamatta ollut...

      Ihanaa, sä pääset nauttimaan Pariisista! Toivottavasti siellä on kevät jo huomattavasti pidemmällä. Hyvää matkaa!

      Blogi on hunnigolla täälläkin. Ei ole mitään sanottavaa ja jos onkin, niin tekstistä tulee ihan innoton. Nyt tosin rakennan täällä uutta postausta ajatustasolla ja kuvat alkaa olla paketissa. Vaatteet jaksaa innostaa, vaikka vähän taukoilua on tullutkin.

      Virtaa tarvitaan! Ens viikko olis 6 päiväinen. Nyt painetaan täysillä sitten täyttä päivää ja täyttä viikkoa kesälomaan asti.

      Tsempit sinnekin! :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...