perjantai 26. syyskuuta 2014

Ja niin vierähti viikko

Syksy ja jylläävät taudit sekä uusi työpaikka eivät ole hyvä yhdistelmä. Tottakai neiti veti kehiin vuosisadan kuumetaudin heti, kun sain jalkani uuden lafkan oven väliin. Meidän perheessähän minä olen yleensä se, joka jää kotihoitajaksi lapsen sairastuessa. Uudesta työstä ei vain heti kehtaa olla pois, joten isukki oli tytön kanssa pari ensimmäistä päivää ja osa-aikaeläkkeellä oleva pappa perui omat menonsa ja riensi apuun loppuviikoksi.

Tytön "kuumetauti" alkoi sunnuntai-iltapäivällä kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olin luvannut viedä neitiä shoppailemaan tilpehöörejä kaupungille, kun tämä alkoi kesken Tigerkierroksen valittaa, että liikkeen musiikki ärsyttää ihan hirveästi; "täällä soi tosi huono musiikki, huonompaa kuin Robinin vanhalla levyllä!" Liikkeen musiikki soi kyllä melko kovalla ja yritin kääntää tytön huomiota muualle. Valitus musiikista oli kuitenkin taukoamatonta; "mun on pakko päästä täältä heti pois, toi musiikki on niin ärsyttävää!" Kun pääsimme liikkeestä ulos, neiti alkoi valittaa hirvittävää päänsärkyä. Bussipusäkillä yleensä riemukkaasti hyppivä ja pomppiva neitonen istui kerrankin nätisti paikallaaan katoksessa ja nojasi bussipysäkin seinään. Pienenä miinuksena olin huomaavinani värin katoavan neidin kasvoilta. Poski tuntui siinä vaiheessa vielä viileältä, joten mielessä kävi jo, että saikohan tyttö nyt elämänsä ensimmäisen migreenikohtauksen.
Kaupunkireissun jälkeen sunnuntaina tyttö painatti neule ja farkut päällä suoraan petiin palelemaan ja nukkui ja lepäili melkein kolme päivää putkeen (no vaihdettiin sentään vaatetta välillä). Torstaina kuumetta oli "enää" 38 astetta ja meno oli melkeinpä normaalin kaltaista.
Kotona kuume huiteli jo 39 asteessa. Korkeaa kuumetta jatkuikin sitten monta päivää. Vasta nyt perjantaina näyttää siltä, että kuume on voitettu. Korvakivun takia isukki käytti tyttöä lääkärissäkin eilen, mutta korvat olivat onneksi puhtaat. Korvaahan nyt voi vihloa syystä tai toisesta muutenkin. Töissä kuulin, että liikkeellä on ärhäkkää entorovirusta, joka aiheuttaa monille vain korkeaa kuumetta. Luulenpa siis, että meillekin iski sangen kovakourainen entero.

Aloin muuten epäillä, että tytöstä on tullut viimeinkin iso. Aiemmin meno ja höpötys on vain lisääntynyt kuumelukemien kasvaessa. Tämä oli eka kerta, kun sairastaminen vei todellakin voimat ja tyttö oikeasti malttoi nukkua ja levätä. 

Niin siinä vierähti sitten viikko äkkiä. Koulussakin ehdittiin varmasti jo sivutolkulla eteenpäin, mutta minkäs teet. Onneksi nämä kuume- ja muut taudit ovat kuitenkin pientä ja viikko sairastamista ei ole iso pala kakkua moneen muuhun isompaan sairastamiseen verrattuna.

Joko teillä on sairastettu syksyn trenditaudit läpi?

12 kommenttia:

  1. Hyvä että kuume alkaa hellittämään. Se on niin kurjaa maata kotona kipeänä jaksamatta tehdä mitään. :( Miten sulla on töissä mennyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, illalla mittari näytti vielä melkein 38 astetta, että ei ihan päästy kuumeettomasti tätäkään päivää. Mutta helpottamaan päin on selkeästi. Järkyintä on ollut se, että muutenkin täysin ruokahaluton neiti on menettänyt senkin vähän ruokahalun, mitä on ollut :/

      Mulla on mennyt töissä yllättävän hyvin. Ehkä sitä tässä iässä ja niin monen taakse jääneen työpaikan ansiosta osaa jo suhtautua työpaikanvaihdokseen hyvällä tatsilla. En ole siis jännittänyt yhtään, päässyt kivasti sisään porukkaan ja ottanut sen asenteen, että opettelen uudet asiat ihan rauhassa. Aikaisemmissa työpaikoissa uudet asiat on aluksi tulleet uniin asti ja oon nukkunut huonosti, mutta nyt tilanne on ihan toinen :D

      Poista
    2. Se on mukava kuulla, että työt ovat alkaneet ainakin hyvin. :)

      Poista
    3. Mutta näköjään yllättävän raskas viikko oli silti takana, kun uni maittoi tänä aamuna yhdeksään saakka :D Yleensä herään aamulla lauantaisinkin jo viimeistään heti seitsemän pintaan.

      Poista
  2. Onneksi siellä voidaan jo paremmin ja saitte hoitokuviot järjestymään. Mulla on ääni ollut kateissa pari päivää, mutta pienestä köhästä huolimatta olo onneksi muuten ookoo ja muu perhe terveenä. Toivottavasti pysyvätkin, täällä on lähes kaikissa kaveriperheissä köhää ja röhää liikkeellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä kaikenmoista kröhää liikkeellä. Itsekin täällä kröhin välillä enemmän ja välillä vähemmän. Neiti sai kyllä piiitkästä aikaa oikein kunnon taudin päälle. Yleensä hän on meillä se, joka selviää taudeista pienimmällä vaivalla.

      Poista
  3. Pikaista paranemista sinne! Toivottavasti kuume laskee pian ja tyttö tulee kuntoon.

    Meillä on otettu harjoituskierroksia: 2 flunssatapausta ja yksi lievä oksennustauti. Sellaista pientä harjoittelua tammi-helmikuussa alkavalle todelliselle viikkojen mittaiselle putkelle :( Tässä kohtaa optimistikaan ei jaksa enää uskoa, että tänä vuonna selväisimme jotenkin vähemmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen illalla lämmöt nousi vielä lähemmäs 38 astetta, mutta selkeästi kyllä jo vaikuttaa terveeltä. Ilmeisesti vain sen verran täpäkkä tauti, että jaksaa nostaa lämpöä edelleen. Toivotavasti tänään olisi jo täysin kuumeeton, niin pääsisi jo pikkuhiljaa haukkaan happea uloskin.

      Auts, teillä on ehditty sitten jo saairastaa. Oksupoksutauti on kyllä se, joka me mielellään vältettäisiin kokonaan. Neiti oli noin kolme vuotias, kun se meille viimeksi rantautui eli aika hyvin ollaan onnistuttukin.

      Poista
  4. Huh mikä tauti! Meillä jylläsi vain joku erikoinen manflu, kun se ei tarttunut meihin tyttöihin ollenkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä melko kova tauti. Oli kyllä eka kerta, kun meilläkin neiti oikeasti oli ihan kanttuvei.

      Meille rantautui kans manflu. Todella paha sellainen, mutta eiköhän mieskin henkiin jää :D

      Poista
  5. Hyvä että siellä on jo parempaan suuntaan menossa! :) Meillä on lapset olleet vaan pienessä nuhassa tuossa aiemmin tänä syksynä, ite olin flunssan kaatamana viime viikonlopun ja tämän viikkoa yrittänyt selvitellä ääntäni paremmaksi. Saa nyt nähdä kiertäkö muihinkin - harvinaista että minä sairastan, ja ainakaan ensimmäisenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli enää vähän lämpöä neidillä. Huomenna sitten toivon mukaan jo terve?

      Meilläkin ehti jo sellainen pienempi nuhaflunssa kiertää koko perheen läpi ennen tätä kovaa tautia. Kähinä-ääniä on kyllä siellä täällä liikenteessä. Mulla itselläni on vain kova kröhäyskä. Tuntuu vähän, että sama virus voi ilmetä eri perheenjäsenissäkin ihan eri tavalla. Tuskin meilläkään kaikilla eri tautia kuitenkaan on, vaikka kaikilla on omanlaisensa oireet.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...